kuinka kauan voi talous kasvaa ilman että kansa menee konkurssiin
Vastaukset 13
- Anonyymi
Mitä haet kysymykselläsi?
- Anonyymi
Pulma on se, että Suomessa ei ole talous kasvanut riittävästi moniin vuosiin !
Suurin syy siihen ovat......
Liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !?
Mielenkiintoista on, kuinka kauan menee ennenkuin Suomessa tämä ymmärretään ??- Anonyymi
Minun veikkaus, että pohjalla on käytävä.
Eu:lta on tultava käsky, mitä tehdään, mitä myydään. Sitten talous voi lähteä nousuun, muuten ei. Onhan se nähty, ettei 2008-2025 välillä ole tapahtunut mitään. Aina ennustetaan 1-2% kasvua ja jossain välin vuotta ilmoitetaan, ettei tänä vuonnakaan päästä kasvulukemiin.
Plussana Marinin hallituksen jättivelat painaa niskaan, joiden pelkkä korko on miljoonia vai jopa 1-2 miljardia vuodessa.
- Anonyymi
Jos kasvu on velkavetoista, niin konkurssihan siitä seuraa. Se. että takeekö kansa vai valtio ensin konkurssin riippuu siitä, kuinka paljon valtio kerää veroja. Veroja alentamalla konkurssin tekee ensin valtio, sitten kansa, korottamalla, toisinpäin.
Kansa köyhtyy talouskasvusta riippumatta, mikäli talouskasvu ei tuota vaihtotaseen ylijäämää. Ja kun kansa köyhtyy riittävästi, ei sillä ole enää varaa maksaa verojaankaan. Valtiontalouden konkurssihan siitä seuraa...siis sitten kun valtion velka ylittää noin 150% rajan bkt;stä - Anonyymi
Julkisen talouden analyysi
Suomen sisällä voidaan periaatteessa jakaa omaisuutta vaikka miten sosiaalisesti, mutta tosiasia on, että Suomen täytyy kansakuntana vastata julkisista veloistaan joista pääosa on peräisin ulkomailta !
Siis, Suomi voi olla sosialistinen sisäisessä varojen holtittomassa jakamisessa, mutta ne Amerikkalaiset, Sveitsiläiset, Hollantilaiset, Englantilaiset ym sijoitusyhtiöt jotka rahoittavat Suomen valtion velkoja noudattavat tarkasti markkinatalouden lakeja !
Jokainen velkasopimus on maksettava ajallaan korkojen kera !Se on fakta tai rahan tulo loppuu !!
Tiedätkö mitä, Suomi on jo vuosikausia elänyt yli varojensa niiden päätösten seurauksena joita eduskunnassa on vuosien varrella tehty !
Julkinen velka on tasoa 230 miljardia Euroa ja määrä lisääntyy vuosittain !
Eikö ole hieno perintö tuleville sukupolville ??- Anonyymi
Tähän olisi kommunistien vastaus, että laitetaan verot valtion maksettavaksi.
Ikävä kyllä, nykyisen alijäämän kattaminen esim. tuloveroa nostamalla tarkottaisi jokaiselle veronmaksajalle +8% korkeampaa tuloveroa.
Jokainen nyt ymmärtää, ettei tuollainen voi olla mahdollista, tai se, että nostetaan "rikkaiden veroa 50%"
- Anonyymi
Kansa on valtio. Ainakaan Suomessa ei valtio (tai kunta) ei voi mennä konkurssiin.
- Anonyymi
Ehkä ei konkurssiin lain tarkoittamassa mielessä, mutta maksukyvyttömyyteen voi päätyä niin valtio kuin kunnatkin, tosin kunnat todennäköisesti vasta sen jälkeen kun valtio on ensin maksukyvytön.
Ja tämähän tapahtuu kun valtio ei saa enää uutta velkaa markkinoilta.
Vaikka politiikan vasemmalla sektorilla ollaan yleensä sitä mieltä, että valtion velkaa ei voi eikä pidä rinnastaa kansalaisten ottamaan velkaan, niin niillä molemmilla on kuitenkin ne tärkeimmät piirteet yhteisiä:
Vähemmän velkaa on parempi kuin enemmän velkaa. Vähemmän velanhoitokuluja on parempi kuin enemmän velanhoitokuluja.
Ja oikeastaan edes se, että valtio ei koskaan maksa velkojaan pois on kuitenkin verrattavissa siihen, että kansalaisellakin on velkaa kuiollessaan, Jälkipolville jää sitä vähemmän liikkumavaraa taloudessa, mitä enemmän velkaa on...valtiolla uuden kansalaisen syntyessä...tai kuolleella ihmisellä kun jälkipolvet keräävät perintöään.
- Anonyymi
Tehdään kuntaliitos Ruotsin kanssa muutaman vuoden päästä
- Anonyymi
Suomalaisista ihmisistä n. 60% on nettosaajana verotuksessa. Suurin osa kansasta saa enemmän tulonsiirtoja ja ilmaispalveluja, kuin mitä maksaa veroja.
Suuruusluokkaa 1/3 kansasta on ihan elätettäviä.
Ja nämä elätettävät eniten naukuu veroista.- Anonyymi
Niin, Suomi on terveitten aikuisten lastentarha julkisilla varoilla ylläpidettynä ?
Tämä johtuu monestakin asiasta, mutta osuvinta on se, että aikuisella kansalaisella on äänioikeus, mutta ei välttämättä mitään käsitystä terveen kansantalouden perusteista !? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, Suomi on terveitten aikuisten lastentarha julkisilla varoilla ylläpidettynä ?
Tämä johtuu monestakin asiasta, mutta osuvinta on se, että aikuisella kansalaisella on äänioikeus, mutta ei välttämättä mitään käsitystä terveen kansantalouden perusteista !?Näistä palveluiden oikeista hinnoista ei puhuta mitään. Demut ja muut vasurit mielellään vaikenee, että jo pelkkä 9v peruskoulu maksaa 100 000eur/oppilas.
Luodaan illuusio, että esim. 2500eur/kk-palkalla joku työläinen olisi kovakin veronmaksaja.
Sitten syytellään jotain "rikkaita" verojen välttelystä, vaikka oma panostus on miinuksella hurjasti.
Karkeasti 45 000eur vuosi, kun tienaa, sillä pystyy maksamaan omat kustannukset.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran75766Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144750- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27496- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee401448Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431- 30426
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384