https://www.suomenuutiset.fi/antikainen-sdp-ei-ole-oppinut-mitaan-puolue-toistaa-samoja-virheita-kuin-ennen-talvisotaa/
Tyriminen alkoi jo 1930-luvulla
Antikainen muistuttaa, että 1930-luvulla SDP:n eduskuntaryhmä suhtautui kielteisesti asevarusteluun ja torjui useita puolustusvoimien varoituksia kasvavasta idän uhasta.
– Puolueessa vallitsi syvä epäluulo niin sanottua ”militarismia” kohtaan, ja ilmatorjunnan vahvistamista jarrutettiin ideologisin perustein. Sotilaallinen varautuminen nähtiin helposti provokatiivisena ja epäsopivana aikana, jolloin ystävyyspolitiikka Neuvostoliiton kanssa sai etusijan. Tämä hyväuskoisuus johti siihen, että Suomi joutui 30. marraskuuta 1939 hyökkäyksen kohteeksi ilman riittävää kalustoa ja varustusta. Moni virhe maksettiin verellä, osa kirjaimellisesti. Kansa taisteli, mutta osa poliittisista päättäjistä olivat laiminlyöneet oman osuutensa.
– Jos SDP olisi 1930-luvulla suhtautunut puolustukseen riittävän vakavasti, meillä olisi ehkä ollut enemmän torjuntakykyä, vähemmän haavoittuneita ja kaatuneita sekä paremmat mahdollisuudet pitää vihollinen loitolla. Historia osoittaa, mitä tapahtuu, kun turvallisuutta lähestytään sosialistisen ideologian kautta ja isänmaan etu unohdetaan, Antikainen sanoo.
puolue toistaa samoja virheitä kuin ennen talvisotaa
Anonyymi-ap
3
111
Vastaukset
- Anonyymi
asas
- Anonyymi
Demarit, Suomen tuho.
- Anonyymi
Oko
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25215220Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510146Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237109Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826537Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766228Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474806Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251726IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1451690