Heinolan kesäteatterin taso laskee vuosi vuodelta

Karmea kesäteatteri esitys Heinolassa. Vuodesta toiseen englantilaisia farsseja ja samoja näyttelijöitä. Nyt oli todellinen pohjanoteeraus.
641988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Kiitokset kuitenkin Loimualle vieraanvaraisuudessa, liput ja kahvit lämmitti miltä.
Mutta teatterikipale ei ollut hääppönen. Heinolan kesäteatterin pohjanoteeraus
(Kaikki ole katsonut) . Onneksi Heinolan oma teatteri on jo olemassa, esitykset todella viihdyttäviä, samoin Koirakivi.

Äänestä

Hienot puitteet Heinolan kesäteatterilla, mutta sisältö melko heikko ollut jo vuosia.

Äänestä
  • hyvä että on toimintaa edes siellä

    Äänestä

Katsojatkin ilmeisesti äänestäneet jaloillaan. Ensviikon näytöksissä tosi paljon myymättömiä paikkoja.

Muualla paremmat (musiikki)näytelmien näytökset lähes loppuunmyytyjä

Äänestä
  • Ei nämä väsyneet eläkeläisille suunnatut esitykset enää myy entiseen tapaan.

    Äänestä

Surkea oli. Kuinka paljon tämä pelleily maksaa kaupungille? Näyttelijät puetaan vapaa-ajalla vaatteisiin, joissa lukee Heinolan kesäteatteri. Paljonko nämä vaatteet maksavat kaupungille?Entäpä näyttelijöiden majoituskulut? Maksaako kaupunki näyttelijöiden ruokakustannuksia? Onko tietoa?

Äänestä
  • Samoin kaupunginjohtaja Parkkosella on Heinolan kaupungin mainosvaatteita joka lähtöön.
    Maksaako hän työsuhde-eduistaan verot.

    Äänestä

Heinolan kulttuuritoimistossa on aivan liikaa työntekijöitä kaupungin kokoon ja olemattomaan kulttuuritoimiston järjestämään kulttuuritarjontaan nähden. Aivan naurettavaa, että pikkukaupungissa on tuottajia saman verran kuin 5 kertaa suuremmassa Lahden kaupungissa 😂

Äänestä
  • Vainko 5 kertaa suuremmassa? Lahden väkiluku on jotain yli 121000. Heinolassa ihmisiä on ”hieman” vähemmän.

    Äänestä

Ilmeisesti Lahti saa enemmän vastinetta kulttuurituottajille maksamilleen palkoille. Onko Heinolassa osaamistaso heikompaa, että tuottajia pitää niin monta? Eihän kaikilla taida olla kyllä koulutustakaan..

Äänestä

Meneekö tuotot sekä alkoholimyynti edelleen kenkälaatikkokassaan?

Äänestä
  • Voi voi hankkikaa oma elämä, ettei tarvitse koko aikaa kirjoitella tyhmiä ajatuksia. Kesäteatteri menestyy hyvin!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Voi voi hankkikaa oma elämä, ettei tarvitse koko aikaa kirjoitella tyhmiä ajatuksia. Kesäteatteri menestyy hyvin!

    Menestyminen loppuu kun kaupungin massiivinen tuli loppuu! Teatteritoiminta sitoo runsaasti kaupungin henkilöstöä! Muu kulttuuritoiminta on retuperällä!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Menestyminen loppuu kun kaupungin massiivinen tuli loppuu! Teatteritoiminta sitoo runsaasti kaupungin henkilöstöä! Muu kulttuuritoiminta on retuperällä!

    Teatteria ei voida Heinolassa pyörittää omin varoin koska se ei kannattaisi. Veronmaksajat siis kustantavat eläkeläisille suunnatut ja poskettoman kalliit näytelmät.

    Äänestä

Kallista kaupungille !

Äänestä
  • Siis kallista meille veronmaksajille!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Siis kallista meille veronmaksajille!

    Eikö yhtään turhautua ainainen valittaminen, mene vaikka ulos kävelemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eikö yhtään turhautua ainainen valittaminen, mene vaikka ulos kävelemään.

    Kyse ei ole valittamisesta, vaan tosiasioiden toteamisesta.

    Lippu.fi sivulta voi käydä katsomassa, että kesäteatterin katsomossa enemmät puolet paikoista tyhjänä.

    Hintojen noususta huolimatta tappiota varmasti tulossa ja reilusti.

    Äänestä

Kesäteatteria pitäisi uudistaa. Heinolan kulttuuritoimistossa sitä ei ilmeisesti osata tehdä, vaikka henkilöstöä on yllin kyllin.
Heinolassa on jääty vain laakereille lepäämään, kun ulkopaikkakuntalaiset ammattilaiset järjestävät teatterin. Missä on kaupungin oma kulttuuritarjonta?

Kesäteatteri valjastetaan parhaaksi kesäajaksi vain iänikuisille farsseille, vaikka siellä voisi tuottaa monipuolista ohjelmaa päivin ja illoin. Tuottajiahan kaupungilla on yhtä paljon kuin Lahdessa. Mitä he tekevät?

Äänestä

Heinolassa kesällä 2025: Näytelmä joka menee pieleen
Innokas harrastajateatteriryhmä on vihdoin löytänyt voimavaroilleen sopivan näytelmän, kunnon brittiläisen murhamysteerin. Roolitus on täydellinen, lavasteet ja rekvisiitta verrattomat. Kaikki on valmista, ensi-ilta saa tulla! Mutta. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Poskettoman kaaoksen keskellä urheat amatöörinäyttelijät joutuvat käyttämään kaiken taitonsa ja sinnikkyytensä – ja yleisö ulvoo naurusta!

Äänestä

Kenkälaatikkokassan paljastuminen oli alamäen alku! Millä nyt voidaan todella tahkota rahaa, kun kenkälaatikot poistettu käytöstä?

Äänestä

yleisö ulvoo naurusta!

Äänestä
  • Sami Hedberg - 20v -juhlakiertue
    lauantaina, 05.07.2025 | 19:00
    Heinolan Kesäteatteri | Kymenkartanonkatu 2 | 18100 HEINOLA

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sami Hedberg - 20v -juhlakiertue
    lauantaina, 05.07.2025 | 19:00
    Heinolan Kesäteatteri | Kymenkartanonkatu 2 | 18100 HEINOLA

    Ei päihitä todellista farssia, joka edelleen pyörii kenkälaatikkokassan ympärillä. Vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • katsoitko peiliin ?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Sami Hedberg - 20v -juhlakiertue
    lauantaina, 05.07.2025 | 19:00
    Heinolan Kesäteatteri | Kymenkartanonkatu 2 | 18100 HEINOLA

    Ei kiitos menneen talven lumia koko äijä.🫨🫨🫨🫨

    Äänestä

Kuka tarkastaa kenkälaatikkokassan ? Tietääköhän RailiRotko

Äänestä

Ei se mikään Heinolan kesäteatteri ole. Hesasta ostetaan ammattilaiset suurella rahalla.

Äänestä

Ja sisäpiirille kaupungin maksamat vuokratulot

Äänestä

Ilmeisesti se on lähdettävä taas New Yorkiin hakemaan uusia ideoita (kaupungin laskuun) jotta saadaan kesäteatteri nousuun

Äänestä

Valtuutetuille ja virkahenkilöstölle ilmaiset liput perheineen. Noin 300 vapalippua ?

Äänestä

Vain sisäpiirille

Äänestä

Onneksi Heinolan teatteri Intipiukee paikkaa hyvin veronmaksajien kustantaman Heinolan Kesäteatterin ohjelmalliset puutteet.

Äänestä

Kyllä oli huono Heinolan kesäteatterin kipale tänä kesänä.

Äänestä
  • Näin oli, pelkkää huutamista. Onneksi on muualla hyviä kuten Valkeakoskella esim.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Näin oli, pelkkää huutamista. Onneksi on muualla hyviä kuten Valkeakoskella esim.

    Huuto ja meteli kuuluu varmaan kilometrin päähän. Ala-arvoista kesäteatteria.

    Monella muulla paikkakunnalla menee laadukkaita musiikkinäytelmiä; vaikkapa tuo Valkeakoski, Koirakivi ja monta, monta muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Huuto ja meteli kuuluu varmaan kilometrin päähän. Ala-arvoista kesäteatteria.

    Monella muulla paikkakunnalla menee laadukkaita musiikkinäytelmiä; vaikkapa tuo Valkeakoski, Koirakivi ja monta, monta muuta.

    Seera Sella olisi pitänyt saada esittämään Hitler monologinsa, onhan Heinola sentään persujen pääkaupunki. Monologi olisi tosin maksanut varmaan muutaman millin, mutta olisihan se mennyt hyvään asiaan, Seela Sellalle.

    Äänestä

Heinolassa olisi edellytyksiä vireään ympärivuotiseen kulttuuritarjontaan. Puitteet ovat hienot. Tarvittaisiin kuitenkin uutta virtaa ja osaamista uudistamiseen.
Vaikuttaa siltä, että Heinolassa on unohdettu, että kulttuuritarjonta ja siihen käytettävät heinolalaisten veronmaksajien rahat tulisi käyttää ensisijassa kaupungin asukkaiden hyväksi. Nyt suurin osa käytetään teatteriin, jota ikäihmiset saapuvat katsomaan bussilasteittain ja poistuvat esityksen jälkeen. Teatteri on puolestaan kokonaan ulkopaikkakuntalaisten ammattilaisten toteuttama. Mitä tekemistä sillä on Heinolan ja heinolalaisen kulttuurin kanssa? Vastaus: ei mitään. Kysyä sopii, että kuuluuko kaupungin kulttuurimäärärahat suoltaa tällaiseen?

Äänestä
  • Kysele vaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kysele vaan!

    Niin, kysellä voi, mutta ei kukaan tohdi muuttaa asioita kaupunkilaisten kannalta parempaan suuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Niin, kysellä voi, mutta ei kukaan tohdi muuttaa asioita kaupunkilaisten kannalta parempaan suuntaan.

    Jospa suurin osa kaupunkilaisista on eri mieltä sinun kanssa. Enemmistö voittaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Jospa suurin osa kaupunkilaisista on eri mieltä sinun kanssa. Enemmistö voittaa!

    Eihän asiaa ole keneltäkään edes kysytty. Ei siis kannata puhua enemmistöstä mitään 😂

    Äänestä

Durkin Park oli parasta viihdettä.

Äänestä

Esirippu saisi laskeutua lopullisesti.

Äänestä

Muutaman vuoden tauko kesäteatteripuuhissa voisi paikallaan. Samalla voisi vaihtaa tuottajan.

1Äänestä
  • Samalla voisi vaihtaa nuo tekonaurufarssit musiikkinäytelmiin, jotka vetää katsomot täyteen. Esimerkkinä vaikka Koirakivi, jossa 16 esitystä keräsi 7080 katsojaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Samalla voisi vaihtaa nuo tekonaurufarssit musiikkinäytelmiin, jotka vetää katsomot täyteen. Esimerkkinä vaikka Koirakivi, jossa 16 esitystä keräsi 7080 katsojaa.

    Ei Heinolan teatteria ole kyetty uudistamaan vuosikausiin.

    Äänestä

Ensi vuonna taas farssi ikäihmisille.
Eli mitään uutta ei keksitä ja sama kunnianhimoton alemmuustila jatkuu. Voisiko sen tapahtumatoimiston jo sulkea?

Äänestä
  • Ikäihmisetkin varmaan mieluummin katsoisivat hyvää musiikkinäytelmää kuin noita vuodesta toiseen toistuvia tekonauru-farsseja.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ikäihmisetkin varmaan mieluummin katsoisivat hyvää musiikkinäytelmää kuin noita vuodesta toiseen toistuvia tekonauru-farsseja.

    Onko ylipäätään heinolalaisten veronmaksajien tehtävä maksaa tällaisten iänikuisten farssien esittämistä?
    Jos teatteri olisi kannattava, se kykenisi toimimaan lipputuloilla. Teatterin yhtiöittämiseen ei kuitenkaan ole lähdetty, koska toiminta päättyisi tappiollisena, ellei sitä tuettaisi veronmaksajien rahoilla. Nyt teatteri haukkaa valtaosan kulttuurin määrärahoista ja kaikki muu toiminta vain heikkenee koko ajan. Miksei tähän puututa?

    Äänestä

Jäppisen täytyy nyt lähteä jenkkeihin taas haistelee uusia tuulia.

1Äänestä

Eikö Jäppinen ole jo kyntensä näyttänyt? Ymmärtääkseni myös hänet asemaan nostanut Äitee on jo siirtynyt politiikasta pois, joten jokohan olisi aika tuulettaa tätäkin aluetta hieman. Itse lopetin kesäteatteri käynnit aika pian Jäppisen tulon jälkeen, kun taso laski merkittävästi.

Äänestä
  • Kyllä kesäteatteri tarvitsisi kunnon tuuletusta, jotta päästään eroon ummehtuneesta ja sisäsiittoisesta touhusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kyllä kesäteatteri tarvitsisi kunnon tuuletusta, jotta päästään eroon ummehtuneesta ja sisäsiittoisesta touhusta.

    Tuuletus tarkoittaa sitä että antaa tuulen viedä niin alkaa veronmaksajien rahat säästymään ja ahdistus loppuu kun talous kääntyy plussalle. Käsittämätöntä vasemmistolaista velalla elämistä eikä ymmärretä mikä on kestävää ja tuottavaa. Viihdeteollisuus rapauttaa yhteiskuntaa ja yksilöä ja siten myös turmelee päättäjiä jotka näiden asioiden kannattajia ovat. Jyvät kootaan aittaan mutta ruumenet poltetaan sammumattomalla tulella.

    Äänestä

Itä-Hämeen uutinen 29.9.2025:

Heinolan kesäteatterin lavalla nähdään kesällä 2026 Paul Slade Smithin kirjoittama Kaikkien aikojen farssi.

Nyt muuttuu tuulen suunta, alkaa kansa vaeltamaan todellisen kulttuurin ääreen Heinolaan! Perässä tulee muuttajat pääkaupunkiseudulta, huomattuaan kuinka laadukasta taidetta Heinolassa tehdään.

Äänestä
  • Onko kiva olla ilkeä ihminen?

    Äänestä

  • Minun mielestäni kesäteatteriin pitäisi ohjata farssi Heikkimäen yrityspuistosta. Siinä voitaisiin esitellä myös kaupungin elinkeinopalveluiden muuttamista elinvoimapalveluiksi sekä lukuisia hankkeita, joita yhdistää se, että ne päättyivät vailla tuloksia - aivan kuin Heikkimäki jäi miljoonia maksaneeksi yrityspuistoksi ilman yrityksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Minun mielestäni kesäteatteriin pitäisi ohjata farssi Heikkimäen yrityspuistosta. Siinä voitaisiin esitellä myös kaupungin elinkeinopalveluiden muuttamista elinvoimapalveluiksi sekä lukuisia hankkeita, joita yhdistää se, että ne päättyivät vailla tuloksia - aivan kuin Heikkimäki jäi miljoonia maksaneeksi yrityspuistoksi ilman yrityksiä.

    Kuulostaa hyvältä! Lisäksi ehdottaisin kesäteatterin ja kulttuuritoimiston siirtoa Heikkimäkeen, jonne kaikki Heinolan kulttuurituottajat mahtuvat mukavasti työskentelemään. Kenties voisimme vielä palkata lisää kulttuurituottaja? Kun nuo teatteriesityksetkin ovat olleet yhtä huutoa, niin Heikkimäkeen mahtuu hyvin huutamaankin ilman, että kaupungin asukkaat siitä häiriintyvät.

    1Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Kuulostaa hyvältä! Lisäksi ehdottaisin kesäteatterin ja kulttuuritoimiston siirtoa Heikkimäkeen, jonne kaikki Heinolan kulttuurituottajat mahtuvat mukavasti työskentelemään. Kenties voisimme vielä palkata lisää kulttuurituottaja? Kun nuo teatteriesityksetkin ovat olleet yhtä huutoa, niin Heikkimäkeen mahtuu hyvin huutamaankin ilman, että kaupungin asukkaat siitä häiriintyvät.

    Heikkimäkeen voitaisiin palkata kaikki kaupungin työttömät kulttuurituottajiksi! Näin saisimme ratkaistua kaupunkia riivaavan työttömyysongelman.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Heikkimäkeen voitaisiin palkata kaikki kaupungin työttömät kulttuurituottajiksi! Näin saisimme ratkaistua kaupunkia riivaavan työttömyysongelman.

    Menee rahat ilmeisesti kullttureille vieläkin?

    Äänestä

😂😂😂

Äänestä
  • Kyllä se rappiotoiminta loppuu aikanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Kyllä se rappiotoiminta loppuu aikanaan.

    kyllä

    Äänestä

uusivuosi onko parempaa luvassa🤔

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Karmea kesäteatteri esitys Heinolassa. Vuodesta toiseen englantilaisia farsseja ja samoja näyttelijöitä. Nyt oli todellinen pohjanoteeraus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu