Sipilän hallituksen aikana vuonna 2017 asetettiin jälleen uusi toimikunta valmistelemaan saamelaiskäräjälain uudistamista. Toimikuntaa johti oikeustieteiden tohtori ja korkeimman hallinto-oikeuden entinen presidentti Pekka Hallberg. Toimikunnan tueksi asetettiin myös parlamentaarinen seurantaryhmä, jossa edustettuina olivat niin eduskuntapuolueet kuin Saamelaiskäräjät.
Toimikunta julkisti mietintönsä kesällä 2018. Saman vuoden syksyllä Saamelaiskäräjät kuitenkin torppasivat ehdotuksen saamelaiskäräjälain uudistamisesta. Saamelaiskäräjien jäsenten mukaan ehdotuksessa ei saavutettu sitä, mitä lakiuudistuksessa lähdettiin hakemaan.
Rinteen ja Marinin hallitukset
Lakia ei kuitenkaan kuopattu, vaan lain uudistaminen kirjattiin Antti Rinteen hallitusohjelmaan kesällä 2019. Työ jatkui Sanna Marinin hallituksessa, ja vuonna 2020 asetettiin kolmas toimikunta valmistelemaan uutta saamelaiskäräjälakia. Toimikuntaa johtamaan valittiin kansliapäällikkö Pekka Timonen, ja se antoi mietintönsä vuonna 2021.
Pääministeri Sanna Marin antoi lakiehdotuksen eduskunnalle viime vuoden marraskuussa, vaikka kaikki hallituspuolueet eivät olleet asiasta yksimielisiä. Keskusta vastusti lakiehdotusta voimakkaasti.
Eduskunnan lähetekeskustelun jälkeen lakiehdotus eteni perustuslakivaliokuntaan. Siellä asian eteneminen kuitenkin tyssäsi viikkoa ennen eduskunnan vaalitaukoa keväällä 2023, ja lakiehdotus jätettiin pöydälle. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelän mukaan aika loppui kesken.
Varmaankin lappilainen Johanna Ojala-Niemelä tietää etelän harakoita paremmin alueensa ongelmat tähän lakiin liittyen.
Keskustalaisena en osaa ottaa kantaa, kun näkyi muuttuneen poliitiseksi asiaksi.
Pitäisi Ojala-Niemelältä kuulla asian laita.
-
Osaako kukaan palstalla kertoa asian laitaa ? Epäilen ettei osaa !
On vaikeaa olla koko ajan hereillä ja valmiina haastamaan oma ajattelutapa ja tottumukset. Siinä erehtyy välillä ja joutuu myöntämään tehneensä ja tekevänsä edelleen virheitä.
Saamelaiset asuttavat laajaa aluetta. Siksi heidän kulttuurinsakaan ei ole yhtenäinen. Kieliäkin on kymmenkunta.
Saamelaislaista, josta vasemmisto ulkona tietämyksestä
2
69
Vastaukset
- Anonyymi
Keskustalaisilla tässä asiassa taitaa olla parhaiten tiedossa Lapin ja saamelaisten asiat.
Syy, miksi Keskusta ei edellisen hallituksen aikana lakia halunnut hyväksyä oli se, että laki siinä muodossa olisi antanut saamelaisten enemmistölle (pohjoissaamelaisille) vallan määritellä, ketkä saamelaisten merkittävästä vähemmistöstä (inarinsaamelaisista) ovat saamelaisia. Laki olisi ollut saamelaisten vähemmistöä syrjivä. Keskusta ei tällaista vähemmistöjen syrjintää voinut hyväksyä.
Vasemmistopuolueille vähemmistön (saamelaiset Suomessa) omaan vähemmistöönsä (inarinsaamelaiset ja myös metsäsaamelaiset) kohdistama syrjintä olisi ollut aivan hyväksyttävää, koska kuitenkin vähemmistöjen (saamelaiset - lähinnä pohjoissamelaiset) näkökantoja olisi kuunneltu. Sama asia esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen kaKeskustalaisilla tässä asiassa taitaa olla parhaiten tiedossa Lapin ja saamelaisten asiat.
Syy, miksi Keskusta ei edellisen hallituksen aikana lakia halunnut hyväksyä oli se, että laki siinä muodossa olisi antanut saamelaisten enemmistölle (pohjoissaamelaisille) vallan määritellä, ketkä saamelaisten merkittävästä vähemmistöstä (inarinsaamelaisista) ovat saamelaisia. Laki olisi ollut saamelaisten vähemmistöä syrjivä. Keskusta ei tällaista vähemmistöjen syrjintää voinut hyväksyä.
Vasemmistopuolueille vähemmistön (saamelaiset Suomessa) omaan vähemmistöönsä (inarinsaamelaiset ja myös metsäsaamelaiset) kohdistama syrjintä olisi ollut aivan hyväksyttävää, koska kuitenkin vähemmistöjen (saamelaiset - lähinnä pohjoissamelaiset) näkökantoja olisi kuunneltu. Sama asia esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen kanssa: transyhteisöjä ja vastaavia kuunnellaan, mutta transyhteisöjen vähemmistöt (esimerkiksi sukupuolenvaihdostaan katuvat ja palauttaviin toimenpiteisiin ryhtyvät) pyritään henkisesti murhaamaan - ja tämä on vasemmistolle aivan sopivaa, koska kuitenkin vähemmistöjen mielipiteitä (transihmiset Suomessa) on kuunneltu. Vähemmistöjen vähemmistöjä saa kohdella miten tahansa, sillä ei ole vasemmistolle yleensä väliä, koska hyveposeerauksella voidaan kertoa, että ollaan niin hyviä ja suvaitsevaisia ja keikkea muuta höttöä...nssa: transyhteisöjä ja vastaavia kuunnellaan, mutta transyhteisöjen vähemmistöt (esimerkiksi sukupuolenvaihdostaan katuvat ja palauttaviin toimenpiteisiin ryhtyvät) pyritään henkisesti murhaamaan - ja tämä on vasemmistolle aivan sopivaKeskustalaisilla tässä asiassa taitaa olla parhaiten tiedossa Lapin ja saamelaisten asiat.
Syy, miksi Keskusta ei edellisen hallituksen aikana lakia halunnut hyväksyä oli se, että laki siinä muodossa olisi antanut saamelaisten enemmistölle (pohjoissaamelaisille) vallan määritellä, ketkä saamelaisten merkittävästä vähemmistöstä (inarinsaamelaisista) ovat saamelaisia. Laki olisi ollut saamelaisten vähemmistöä syrjivä. Keskusta ei tällaista vähemmistöjen syrjintää voinut hyväksyä.
Vasemmistopuolueille vähemmistön (saamelaiset Suomessa) omaan vähemmistöönsä (inarinsaamelaiset ja myös metsäsaamelaiset) kohdistama syrjintä olisi ollut aivan hyväksyttävää, koska kuitenkin vähemmistöjen (saamelaiset - lähinnä pohjoissamelaiset) näkökantoja olisi kuunneltu. Sama asia esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen kanssa: transyhteisöjä ja vastaavia kuunnellaan, mutta transyhteisöjen vähemmistöt (esimerkiksi sukupuolenvaihdostaan katuvat ja palauttaviin toimenpiteisiin ryhtyvät) pyritään henkisesti murhaamaan - ja tämä on vasemmistolle aivan sopivaa, koska kuitenkin vähemmistöjen mielipiteitä (transihmiset Suomessa) on kuunneltu. Vähemmistöjen vähemmistöjä saa kohdella miten tahansa, sillä ei ole vasemmistolle yleensä väliä, koska hyveposeerauksella voidaan kertoa, että ollaan niin hyviä ja suvaitsevaisia ja keikkea muuta höttöä...a, koska kuitenkin vähemmistöjen mielipiteitä (transihmiset Suomessa) on kuunneltu. Vähemmistöjen vähemmistöjä saa kohdella miten tahansa, sillä ei ole vasemmistolle yleensä väliä, koska hyveposeerauksella voidaan kertoa, että ollaan niin hyviä ja suvaitsevaisia ja keikkea muuta höttöä... - Anonyymi
Onko saamelainen saamelaisen vai ei, siitäkö tässä on kysymys? Eikö se selviä tekemällä Dna testi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14813137Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729591Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949084Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137705Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153114En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911179Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71123YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84980