Kommunismi?

Kun joku alkaa houkutella teitä mukaan sosialistiseen tai kommunistiseen toimintaan, niin lukekaa tästä kuinka "rauhaa rakastavia" nämä tahot olivat Saksaa "vapauttaessaan"!

"Helmikuun kuudennentoista päivän aamuna 1945 venäläinen sotilasosasto miehitti RAD:n (Reichsarbeitdienst) tukikohdan Vilmseessä lähellä Neustettiniä. Komissaari kertoi minulle hyvällä saksankielellä, että leiri suljetaan ja meidät uniformupukuisena yksikkönä (RAD oli saksalainen työpalvelu, eivätkä uniformumme olleet sotilaallisia) siirretään kokoamisleiriin. Koska minä Brasilian kansalaisena kuulun liittoutuneisiin kansakuntiin komissaari pyysi minua toimimaan kuljetuksen johtajana siirryttäessä Neustettiniin entisen teräsvalimon alueelle. Meitä oli 500 tyttöä, jotka olimme olleet Reicharbeitdienstissä.

Komissaari sanoi minulle, että voisin ottaa haltuuni toimiston, mihin suostuin. Samantien hän kielsi minua olemasta yhteydessä muihin naisiin, sillä he olivat laittoman armeijan jäseniä (members of an illegal army). Vastaukseni, ettei se ole totta, hän kuittasi huomatuksella, että minut voidaan ampua välittömästi jos jatkan samanlaista asennoitumista.

Yht´äkkiä kuulin kovaa kirkumista. Viisi tyttöä tuotiin toimistoon kahden puna- armeijalaisen toimesta. Komissaari käski heidät riisuutumaan. Kun tytöt häpeissään kieltäytyivät sitä tekemästä, hän käski minun riisua heidät ja seurata häntä tyttöjen kanssa. Menimme pihan poikki tehtaan entiseen keittiöön, joka oli tyhjennetty kaikesta muusta paitsi joistain pöydistä ikkunaseinällä. Siellä oli hyvin kylmää, ja onnettomat tytöt tärisivät. Suuressa tiilimuuratussa huoneessa joukko venäläisiä odotti meitä, huudellen ilmeisesti rivoja huomautuksia, sillä jokaista heidän sanomaansa seurasi äänekäs naurunremakka.

Komissaari määräsi minut katselemaan, kuinka "Herrakansasta" otetaan luulot pois.

Kaksi puolalaista saapui huoneeseen, pukeutuneina pelkkiin housuihin. Heidät nähdessään tytöt alkoivat kirkumaan. Ripeästi he tarttuivat yhteen kahdesta tytöstä, painoivat hänet selällen pöydän kulmaa vasten, niin että hänen nivelensä vääntyivät luonnottomasti. Melkein pyörryin, kun yksi miehistä otti esiin veitsensä ja viilsi häneltä oikean rinnan, muiden tyttöjen nähden. En ole koskaan kuullut ihmisolennon huutavan yhtä hirveällä tavalla, kuin tämä nuori nainen huusi. Tämän jälkeen molemmat puolalaiset viiltelivät tyttöä alaruumiseen venäläisten hohotuksen säestäminä.

Toinen tyttö huusi armoa. Hän oli poikkeuksellisen kaunis, ja minulle jäi muistikuva että "operaatio" tehtiin tälläkertaa hyvin hitaasti. Toiset kolme tyttöä olivat täysin murtuneita, huusivat äitejään ja kerjäsivät että heidät tapetaan nopeasti, mutta kohtalo ei ollut heille suopea.

Vimeinen viidestä tytöstä oli vielä melkein lapsi. Hänen rintansakin olivat vasta tuskin kehittymässä. Häntä viilleltiin kyljistä kunnes valkoiset luut olivat näkyvissä.

Jälleen tuotiin uudet viisi tyttöä. Tälläkertaa heidät oli valittu huolellisemmin. Kaikki olivat kehittyneitä ja kauniita. Kun he näkivät edeltäjiensä ruumiit, he alkoivat kirkua ja itkeä. Vaikka he olivat heikkoja, he yrittävät puolustaa, mutta turhaan. Puolalaiset tulivat kerta kerralta yhä julmemmiksi.Yhdeltä tytöltä he viilsivät auki kohdun ja koko vartalon, kaatoivat hänen runnellun ruumiinsa päälle polttoainetta, ja sytyttivät hänet palamaan. Toista ammuttiin genitaaleihin, jonka jälkeen hänen rintansa silvottiin.

Kun joku otti sahan työkalulaatikosta, alkoi ennennäkemätön kirkuminen. Nyt he irroittivat rinnat sahaa käyttäen, ja lyhyen ajan kuluttua lattia lainehti verestä. Verinen raivo valtasi venäläiset.

Lakkaamatta joku heistä toi yhä uusia ja uusia tyttöjä.

Sinä seuraavaksi!

Kuin olisin punaisessa sumussa, näin kauheuksien tapahtuvan yhä uudelleen ja uudelleen, kuulin epäinhimillistä huutoa, voihkintaa kun uhrien yksittäisiä jäseniä silvottiin irti. Kun jalkani lakkasivat kannattamasta minua, minut nostettiin tuoliin. Komissaari huolehti tarkkaavaisesti siitä, että seurasin kidutusnäytöstä. Kun oksensin, he hetkeksi keskeyttivät työnsä. Yhtä tyttöä ei oltu riisuttu kokonaan. Hän oli ehkä muita vanhempi,sillä useimmat tytöt olivat noin 17-vuotiaita. Yksi kiduttajista valeli hänen rintaliivinsä polttoaineella ja sytytti ne tulee. Hänen huutaessa tuskaansa toinen kiduttaja otti ohuen rautapiikin ja työnsi sitä hänen vaginaansa kunnes se tuli ulos navasta.

Joukon tyttöjä he surmasivat jo pihalla, kun olivat ensin valinneet kauneimmat kidutushuoneeseen vietäviksi. Ilma oli täynnä satojen tyttöjen kuolinhuutoja, mutta tätä teurastusta ulkopuolella täytyy ehkäpitää humaanimpana, sillä on kauhea tosiasia ettei kukaan kidutushuoneeseen viedyistä menettänyt tajuntaansa käsittelyn aikana.

Heidän ilmeensä ja käyttäytymisensä olivat aina samanlaisia. He rukoilivat armoa, he kirkuivat kun heidän rintojaan leikattiin pois ja heidän genitaali-aluettaan silvottiin.

Useita kertoja kidutus keskeytyi kun lattia täytyi lakaista verestä ja ruumiit viedä pois.

Sinä iltana vajosin ankaraan kuumeeseen. Menetin kaiken ajantajuni, eikä minulla ole muistikuvia kyseisestä ajanjaksosta, aina siihen asti kun heräsin sotilassairaalassa. Saksalaiset joukot olivat valloittaneet Neustettinin tilapäisesti takaisin ja vapauttaneet meidät. Sain myöhemmin tietää, että noin 2000 tyttöä oli murhattu kolmen ensimmäisen venäläis-miehityksen päivän aikana."

Mrs. Leonora Geier
291912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

...mutta kommunismi on perseestä,vaikka ajatus on hyvä. SE EI VAAN TOIMI.

Äänestä
  • tähän kohtaan keksinyt ?
    Mikä ei toimi? Kommunismi? Mitä se sitten on ? Kai sen tiedät... ?

    (epäilen...)

    p.s Tää kapitalismilla kyllästetty boltsi ei o vielä valmis kommunismiin mutta sen aika tulee.
    Olkoon se kuinka valitettavaa tahansa.

    Äänestä

Kommunismihan on tunnetusti perseestä ja kaikki punikit pitäis ampua.

Äänestä
  • Kaikki punukit olisi pitänyt ampua JO.

    Äänestä

Minulle tuli oikeasti paha olo lukiessani tuota, oksettaa ja heikottaa. Voiko tapahtua enää kamalampaa, kuin tuo kidutus? voi luoja..

Äänestä
  • ei kiinnosta lukee tollasta paskaa mut sanonpa vaan et natsit on paskoja.
    onneks niitä ei oo nykyään enää paljoo.

    Äänestä

  • minä@@ kirjoitti:

    ei kiinnosta lukee tollasta paskaa mut sanonpa vaan et natsit on paskoja.
    onneks niitä ei oo nykyään enää paljoo.

    Mutta natseja ei ole ollut olemassa 60 vuoteen. NSDAP on lopetettu ajat sitten eikä uusia natseja enää voi tulla. Uusnatsit voi kutsua itseään ihan miksi haluavat, pellejähän ne ovat.

    Äänestä

Ihan hirveen kuulosta tuo, miten joku IHMINEN voi ikinä ees tehdä tuollasta...

Äänestä

Tuon kirjoituksen luettuani tuli mieleeni:
- Mitä saksalaiset natsit tekivät ihmisille Saksassa jo ennen toista maailmansotaa? He tappoivat juutalaisia ja muita...
- Mitä saksalaiset natsit tekivät valloittamiensa maiden ilmisille ? Ne tappoivat, kiduttivat, tekivät "lääketieteellisiä" kokeita, orjuttivat, varastivat omaisuutta, tappoivat sotilaiden lisäksi syyttömiä naisia, lapsia, vanhuksia, ym ym. MIETI SITÄ !
- Ei siis ihme että puna-armeijan sotilaan halusivat kostaa näille raakalaisille kotiensa tuhoamiset, perheidensä, lastensa, vaimojensa, tyttäriensä, poikiensa, sukulaistensa murhaamiset ja kiduttamiset. Tämän ensireaktion jälkeen puna-armeijan sotilaat saatiin luopumaan kostosta ja auttamaan sivileitä uuden elämän alkuun.
- Puna-armeijan ansiosta emme tänäpäivänä elä natsien terroriyhteiskunnassa - kiitos puna-armeijalle. Muiden liittoutuneiden voinat eivät yksin olisi riittänyt saksalaisten natsien pydäsdyttämiseen. On aina muistettava tämäkin totuus toisesta maailmansodasta.

Äänestä
  • puna armeijako ei tehnyt mitään kyseenalaista........vaan pelkästään hyvää maailmalle niinkö

    Äänestä

  • Hei pliis, mitä neukut teki ennen natseja? Tapattivat omia kansalaisiaan pakkotyöleireillä. Tästä ei vaan ole todisteita kun ne ei hävinnyt sotaa ja eihän sellasesta nyt toisille kerrota. Huhujen mukaan kuitenkin Neuvostoliitossa kuoli 40 miljoonaa ihmistä Stalinin tappamina. Vertaa sitä natsien 5 miljoonaan juutalaiseen.

    Äänestä

  • Saanen huomauttaa rakkaille lukijoille ja erityisesti ekan viestin kirjoittajalle, että kommunismi ja kansallissosialismi (eli natsismi) on kaksi AIVAN TOTAALISEN ERI asiaa, vaikka molemmat ovatkin olleet totalitaarisia liikkeitä ja molemmista löytyy paljon yhteistä (itse asiassa ihan puhdas kommunismi ja Neuvostoliitossa harjoitettu Stalinismikin ovat eri asioita). Ensinnäkin kansallissosialismi oli oikeistolainen liike, kun taas kommunismi on vahvasti vasemmistolainen liike.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Saanen huomauttaa rakkaille lukijoille ja erityisesti ekan viestin kirjoittajalle, että kommunismi ja kansallissosialismi (eli natsismi) on kaksi AIVAN TOTAALISEN ERI asiaa, vaikka molemmat ovatkin olleet totalitaarisia liikkeitä ja molemmista löytyy paljon yhteistä (itse asiassa ihan puhdas kommunismi ja Neuvostoliitossa harjoitettu Stalinismikin ovat eri asioita). Ensinnäkin kansallissosialismi oli oikeistolainen liike, kun taas kommunismi on vahvasti vasemmistolainen liike.

    Kansallissosialismi ei itseasiassa ole oikeistolainen. Sitä on vähän vaikea sijoittaa oikea-vasen akselille.

    Äänestä

  • aatu kirjoitti:

    Kansallissosialismi ei itseasiassa ole oikeistolainen. Sitä on vähän vaikea sijoittaa oikea-vasen akselille.

    ...1930-40-luvuilla meillä Suomessakin äärioikeistolainen Lapuan liike julistautui NSDAP:n (Hitlerin puolue) rinnakkaispuolueeksi, joten kyllä fasistiset puolueet ylipäätään asettuvat "aatejanan" oikeaan päähän.

    Äänestä

  • Squier-89 kirjoitti:

    NSDAP ei edelleenkään ollut fasistinen eikä siis myöskään oikeistolainen puolue. Kansallissosialismi ja fasisimi on niin eri juttuja, ettei niistä viitsi puhua edes samassa lauseessa. Toki Hitler ja Mussolini tavallaan "yhdistivät" näitä aatteita. Mussolinikin rupesi syrjimään juutalaisia ja muuta sellaista.

    Äänestä

  • Minä ole kyllä lukenut sellaista, että esim. Berliinin antautumisen jälkeen puna-armeijalle annettiin kahden viikon ajaksi käytännössä täysin vapaat kädet ryöstää, raiskata, ja tappaa saksalaisia ennen kurinpalautusta.

    Äänestä

  • Squier-89 kirjoitti:

    ...1930-40-luvuilla meillä Suomessakin äärioikeistolainen Lapuan liike julistautui NSDAP:n (Hitlerin puolue) rinnakkaispuolueeksi, joten kyllä fasistiset puolueet ylipäätään asettuvat "aatejanan" oikeaan päähän.

    Natsismi ( Kansallissosialismi ) ja fasismi ovat aika lailla eri asioita. Käytännön syistä petikumppaneita- muta muuten ...

    Fasismi on korporatismia puhtaimmillaan - vai oliko se sosialismi ? Kuka tietää ...

    Äänestä

  • Taikuri kirjoitti:

    Minä ole kyllä lukenut sellaista, että esim. Berliinin antautumisen jälkeen puna-armeijalle annettiin kahden viikon ajaksi käytännössä täysin vapaat kädet ryöstää, raiskata, ja tappaa saksalaisia ennen kurinpalautusta.

    Anthony Beevor: " Berliini ". Noin alkuun...

    Äänestä

  • killa kirjoitti:

    puna armeijako ei tehnyt mitään kyseenalaista........vaan pelkästään hyvää maailmalle niinkö

    Voi kristus teitä musta-valko ajattelijoita !!!
    Ravihevosia koko sakki, laput silmillä.

    Äänestä

Toi kertomus oli sanalla sanoen kaamea, mutta ei sitä kannata soveltaa kaikkiin "punikkeihin". Kiduttajat olivat tässä tapauksessa vain sodan ja ympäröivän kaaoksen runtelemia miesparkoja, joilla tuskin (toivottavasti) oli mitään tajua eläimellisistä julmuuksistaan. Eivät he olleet mitään kommunistin perikuvia. Saman kaltaisia hirveyksiä (valitettavasti) tehtiin sodan aikana monessakin paikkaa ja tehdään tänäkin päivänä, niin punaisten, valkoisten kuin muidenkin aatteiden kannattajien tahoilta...

En muuten ole itse kommunisti, mikäli tekstini antaa niin ymmärtää.

Äänestä

tämähän on melkolailla jonkun toimitusjohtaja-isäni-on-ostaa-mulle-vittu-kaiken-päivääkää-en-duunii-oo-vääntäny isoperseisen riistäjän hintikshemmotellun penskan kommentti!

se vain on niin, että jotkut tahtovat kaikilla voimillaan ja resursseillaan riistää työtätekevältä kaiken edun jonka työstään saavat, varmasti kuvittelevat että työntekijän pitäisi olla iloinen kun työtä tekee ja pitäisi varmaankin maksaa heille siitä.

Äänestä
  • Vaikka tuota tekstiä ei voi soveltaa kaikkiin "punikkeihin", on totta, että nuoria tulisi varoittaa jotenkin kommunismin haitallisista vaikutuksista. SDP ja Vasemmistoliitto eivät ehkä enää ole pelkän työväen puolueita, mutta ne ajavat edelleen työtätekevän kansan asiaa. Nuoret vasurit voisivat SKP:hen liittymisen sijaan kehittää maltillisempia vasemmistopuolueita haluamaansa suuntaan ja parantaa näin työläisten asemaa...

    Äänestä

  • Squier-89 kirjoitti:

    Vaikka tuota tekstiä ei voi soveltaa kaikkiin "punikkeihin", on totta, että nuoria tulisi varoittaa jotenkin kommunismin haitallisista vaikutuksista. SDP ja Vasemmistoliitto eivät ehkä enää ole pelkän työväen puolueita, mutta ne ajavat edelleen työtätekevän kansan asiaa. Nuoret vasurit voisivat SKP:hen liittymisen sijaan kehittää maltillisempia vasemmistopuolueita haluamaansa suuntaan ja parantaa näin työläisten asemaa...

    Mutta eivät todellakaan aja työttömänä olevan kansan etuja. Moni työtön vain luulee, että vasemmisto tukee heitä.

    Päin vastoin, vasemmisto pyrkii pitämään työttömät työttöminä että vielä töissä oleville vasureille riittää töitä jatkossakin!

    Suomalainen rakennetyöttömyys on yksinomaan vasurien aikaansaannosta ja syytä.

    Äänestä

  • kirjoituksessasi ei ollut mitään järkeä..miten nuo työtätekevät saavat mitään jos joku ei niille anna?

    Äänestä

  • 1 Duunari kirjoitti:

    Mutta eivät todellakaan aja työttömänä olevan kansan etuja. Moni työtön vain luulee, että vasemmisto tukee heitä.

    Päin vastoin, vasemmisto pyrkii pitämään työttömät työttöminä että vielä töissä oleville vasureille riittää töitä jatkossakin!

    Suomalainen rakennetyöttömyys on yksinomaan vasurien aikaansaannosta ja syytä.

    En ensinnäkään viitannut kirjoituksessani työttömiin sontiaisiin mitenkään, mutta jos vasemmisto ei kerran tue työväkeä (ihmisiä, jotka käyvät töissä ja elävät omilla ansioillaan) niin kuka sitten?

    Äänestä

mut ookko joku vitun kommari... jos oot nii oo vittu hiljaa ja mieti mitä kannatat...

Äänestä

hyi. oli tuo sitten kuinka uskottavaa tai totta niin silti hirveää luettavaa. miten ihmiset voivat tehdä tuollaista? kuin pikkulapsia, joilla ei ole minkäänlaista moraalia. kammottavaa ja sairasta touhua. hyi. kyyneleet tulevat silmiin kun tuollaista ajattelee.

Äänestä

kaikki SYÖPÄÄN!!!!!!!!! Paskaläjät!!!!!!!!

Äänestä

Haluaisin kommentoida, mutta en ennenkuin esität siteeramasi lähteen!!!
vom

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Sosialismi? kirjoitti:

Kun joku alkaa houkutella teitä mukaan sosialistiseen tai kommunistiseen toimintaan, niin lukekaa tästä kuinka "rauhaa rakastavia" nämä tahot olivat Saksaa "vapauttaessaan"!

"Helmikuun kuudennentoista päivän aamuna 1945 venäläinen sotilasosasto miehitti RAD:n (Reichsarbeitdienst) tukikohdan Vilmseessä lähellä Neustettiniä. Komissaari kertoi minulle hyvällä saksankielellä, että leiri suljetaan ja meidät uniformupukuisena yksikkönä (RAD oli saksalainen työpalvelu, eivätkä uniformumme olleet sotilaallisia) siirretään kokoamisleiriin. Koska minä Brasilian kansalaisena kuulun liittoutuneisiin kansakuntiin komissaari pyysi minua toimimaan kuljetuksen johtajana siirryttäessä Neustettiniin entisen teräsvalimon alueelle. Meitä oli 500 tyttöä, jotka olimme olleet Reicharbeitdienstissä.

Komissaari sanoi minulle, että voisin ottaa haltuuni toimiston, mihin suostuin. Samantien hän kielsi minua olemasta yhteydessä muihin naisiin, sillä he olivat laittoman armeijan jäseniä (members of an illegal army). Vastaukseni, ettei se ole totta, hän kuittasi huomatuksella, että minut voidaan ampua välittömästi jos jatkan samanlaista asennoitumista.

Yht´äkkiä kuulin kovaa kirkumista. Viisi tyttöä tuotiin toimistoon kahden puna- armeijalaisen toimesta. Komissaari käski heidät riisuutumaan. Kun tytöt häpeissään kieltäytyivät sitä tekemästä, hän käski minun riisua heidät ja seurata häntä tyttöjen kanssa. Menimme pihan poikki tehtaan entiseen keittiöön, joka oli tyhjennetty kaikesta muusta paitsi joistain pöydistä ikkunaseinällä. Siellä oli hyvin kylmää, ja onnettomat tytöt tärisivät. Suuressa tiilimuuratussa huoneessa joukko venäläisiä odotti meitä, huudellen ilmeisesti rivoja huomautuksia, sillä jokaista heidän sanomaansa seurasi äänekäs naurunremakka.

Komissaari määräsi minut katselemaan, kuinka "Herrakansasta" otetaan luulot pois.

Kaksi puolalaista saapui huoneeseen, pukeutuneina pelkkiin housuihin. Heidät nähdessään tytöt alkoivat kirkumaan. Ripeästi he tarttuivat yhteen kahdesta tytöstä, painoivat hänet selällen pöydän kulmaa vasten, niin että hänen nivelensä vääntyivät luonnottomasti. Melkein pyörryin, kun yksi miehistä otti esiin veitsensä ja viilsi häneltä oikean rinnan, muiden tyttöjen nähden. En ole koskaan kuullut ihmisolennon huutavan yhtä hirveällä tavalla, kuin tämä nuori nainen huusi. Tämän jälkeen molemmat puolalaiset viiltelivät tyttöä alaruumiseen venäläisten hohotuksen säestäminä.

Toinen tyttö huusi armoa. Hän oli poikkeuksellisen kaunis, ja minulle jäi muistikuva että "operaatio" tehtiin tälläkertaa hyvin hitaasti. Toiset kolme tyttöä olivat täysin murtuneita, huusivat äitejään ja kerjäsivät että heidät tapetaan nopeasti, mutta kohtalo ei ollut heille suopea.

Vimeinen viidestä tytöstä oli vielä melkein lapsi. Hänen rintansakin olivat vasta tuskin kehittymässä. Häntä viilleltiin kyljistä kunnes valkoiset luut olivat näkyvissä.

Jälleen tuotiin uudet viisi tyttöä. Tälläkertaa heidät oli valittu huolellisemmin. Kaikki olivat kehittyneitä ja kauniita. Kun he näkivät edeltäjiensä ruumiit, he alkoivat kirkua ja itkeä. Vaikka he olivat heikkoja, he yrittävät puolustaa, mutta turhaan. Puolalaiset tulivat kerta kerralta yhä julmemmiksi.Yhdeltä tytöltä he viilsivät auki kohdun ja koko vartalon, kaatoivat hänen runnellun ruumiinsa päälle polttoainetta, ja sytyttivät hänet palamaan. Toista ammuttiin genitaaleihin, jonka jälkeen hänen rintansa silvottiin.

Kun joku otti sahan työkalulaatikosta, alkoi ennennäkemätön kirkuminen. Nyt he irroittivat rinnat sahaa käyttäen, ja lyhyen ajan kuluttua lattia lainehti verestä. Verinen raivo valtasi venäläiset.

Lakkaamatta joku heistä toi yhä uusia ja uusia tyttöjä.

Sinä seuraavaksi!

Kuin olisin punaisessa sumussa, näin kauheuksien tapahtuvan yhä uudelleen ja uudelleen, kuulin epäinhimillistä huutoa, voihkintaa kun uhrien yksittäisiä jäseniä silvottiin irti. Kun jalkani lakkasivat kannattamasta minua, minut nostettiin tuoliin. Komissaari huolehti tarkkaavaisesti siitä, että seurasin kidutusnäytöstä. Kun oksensin, he hetkeksi keskeyttivät työnsä. Yhtä tyttöä ei oltu riisuttu kokonaan. Hän oli ehkä muita vanhempi,sillä useimmat tytöt olivat noin 17-vuotiaita. Yksi kiduttajista valeli hänen rintaliivinsä polttoaineella ja sytytti ne tulee. Hänen huutaessa tuskaansa toinen kiduttaja otti ohuen rautapiikin ja työnsi sitä hänen vaginaansa kunnes se tuli ulos navasta.

Joukon tyttöjä he surmasivat jo pihalla, kun olivat ensin valinneet kauneimmat kidutushuoneeseen vietäviksi. Ilma oli täynnä satojen tyttöjen kuolinhuutoja, mutta tätä teurastusta ulkopuolella täytyy ehkäpitää humaanimpana, sillä on kauhea tosiasia ettei kukaan kidutushuoneeseen viedyistä menettänyt tajuntaansa käsittelyn aikana.

Heidän ilmeensä ja käyttäytymisensä olivat aina samanlaisia. He rukoilivat armoa, he kirkuivat kun heidän rintojaan leikattiin pois ja heidän genitaali-aluettaan silvottiin.

Useita kertoja kidutus keskeytyi kun lattia täytyi lakaista verestä ja ruumiit viedä pois.

Sinä iltana vajosin ankaraan kuumeeseen. Menetin kaiken ajantajuni, eikä minulla ole muistikuvia kyseisestä ajanjaksosta, aina siihen asti kun heräsin sotilassairaalassa. Saksalaiset joukot olivat valloittaneet Neustettinin tilapäisesti takaisin ja vapauttaneet meidät. Sain myöhemmin tietää, että noin 2000 tyttöä oli murhattu kolmen ensimmäisen venäläis-miehityksen päivän aikana."

Mrs. Leonora Geier

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu