Voiko sakottaminen ja virhemaksun periminen olla elinkeino?

Kyllä kaikenlainen rangaistuksiin, virhemaksuihin perustuva elinkeinon harjoittaminen voi olla elinkeino nyky yhteiskunnassa.

Ennen esimerkiksi pysäköinti oli sallittua kaikkialle, jos sitä ei erikseen ollut kielletty. Kieltoja laitettiin paikkoihin, jossa pysäköinnistä saattoi aiheutua haittaa muulle liikenteelle.

Sitten keksittiin moottoriajoneuvon maastoajolaki. Siihen sisällytettiin myös pykälä maastoon pysäköinnistä ja kiellettiin pysäköiminen ilman maanomistajan lupaa. Se oli siis voimassa taajaman ulkopuolisella alueella. Se laki mahdollisti maanomistajan veloittavan luvattomasta pysäköinnistä. Voimassa vielä tänäkin päivänä tiedoksi marjastajille, sienestäjille tms.

Kun viranomaiset ja yksityiset toimijat keksivät että on mahdollista elää, tai paikata budjettia noilla virhemaksuilla tai sakottamisilla, alettiin tuota maastoajolakia soveltaa myös taajamissa vapaasti tulkiten. Tähän ei tehty lakimuutosta vaan aikanaan siitä muodostui käytäntö jonka viranomaistaho hiljalleen hyväksyi koska hyötyi siitä itsekin taloudellisesti. Tästä esimerkkinä: päällystetyn tien tai ajoväylän vieressä on leveä hiekka- tai hoitamaton nurmi alue jonne ennen voi auton pysäköidä. Ei enää, vaan siitä saa sakon, koska se on nykytulkinnan mukaan maastoa, eli tien ulkopulista aluetta.

Nykyään siis, pysäköiminen on sallittu vain niillä alueilla johon se on erikseen liikennemerkein sallittu. Tästä mukava esimerkki on alue pysäköintikieltomerkki. Se kun saattaa olla kilometrien päässä.

Lisäksi on alettu puhumaan metrimääristä pysäköinnin yhteydessä. Ei ennen ollut valvojilla mittanauhaa jolla olisi noita mitattu. Nyt on ja kannattaa pitää itselläkin mukana.

Miksi näin?
Valtiolla, kuten poliisilla, kaupunkien pysäköinnistä vastaavilla tahoilla on budjettiin kirjattu tietty virhemaksu tai sakko summakertymä.

Jos tuota summaa ei kerry tarpeeksi, on edessä muutosneuvottelut. Tämän lisäksi yksityisen valvontayrityksen yksi suurimmista tuloista on juurikin nuo virhemaksut ja monissa on niihin sidottu provisiopalkka.

Yllä-mainitut seikat on aiheuttaneet liikenteen valvontaan vääristymän. Enää ei valvota siksi, että se olisi sujuvaa ja turvallista vaan turvatakseen toimeentulonsa.
Koskee myös pysäköintiä. Mikä turvallisuusriski on olemassa jos vaaditun 5 m sijaan etäisyys on 4,89 m? Tai ajoradan reunassa olevalla hoitamattomalla jättömaalla on osa auton renkaista kuten on voinut olla autoilun alusta asti?

Ehkä tarkoituksella tätä vääristymää lisätään sekavilla merkinnöillä. Ennen oli selkeästi pysäköintialuetta tai pakkaa kuvaava merkki. Siinä saattoi olla lisäkilpi jossa oheistettiin miten alueelle tai paikalle voi auton laittaa. Ei enää. Nykyään pysäköidään pysäköintikieltoalueelle jossa on sekavin merkinnöin mainittu milloin, mihin, millä ja kuka voi sinne pysäköidä. Usein näiden sisälle on sijoitettu erilaisia merkintöjä, jotka eivät ole yhteneväisiä eri alueiden kanssa ja ovat jopa ristiriidassa kyseisten merkkien juridisten tarkoitusperien kanssa.

Asiat voisivat olla kyllä toisin, mutta miten sen muuttaisi? Tällainen valittaminen tuskin tuottaa tulosta. Voisiko jokin puolue ottaa asian omakseen?

19

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo maastoon pysäköinti on kielletty myös kaupungissa .

    • Anonyymi

      Otsikkoon vastaten: kyllä sakottaminen voi olla elinkeino. Miettikääpä vaikka kuntien ns. pysäköinninvalvontaa. Pysäköintipaikkoja vähennetään tarkoitushakuisesti koko ajan ja tämän varjolla kunnat tienaavat sievoisia summia. Moraalista ei sitten niin väliä.

      Toinen hyvä esimerkki on ns. ylinopeusvalvonta. Rahan keräämiseksi on rakennettu sakotusautomaatti, josta käytetään hieman häpeillen ja peitellen nimeä automaattinen liikennevalvonta. Järjestelmällä on jopa oma propagandapäällikkö joka tuo itseään mediassa ja somessa esiin kuin joku pahainen tyrkky. Tätä kaikkea luonnollisesti selitellään liikenneturvallisuuden parantamisella. Useimmille kuitenkin on selvää, että rahan kerääminen on systeemin päätarkoitus ja valtion talouden kiristyessä myös rahan keräämistä tullaan jollakin tekosyyllä tehostamaan. Moraalilla ei ole tässäkään asiassa mitään sijaa.

    • Anonyymi

      Tien piennarkin on satuolento. Se mainitaan kyllä kaavoissa, mutta pysäköinninvalvonta ei tunne sitä ollenkaan. On vain tie ja maastoa.

      • Anonyymi

        Piennar kuuluu tiealueeseen, joten pysäköinninvalvonnan tulkinta on yksiselitteisesti väärä. Tästä pitää nopeasti oikea tulkinta ja ennakkotapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piennar kuuluu tiealueeseen, joten pysäköinninvalvonnan tulkinta on yksiselitteisesti väärä. Tästä pitää nopeasti oikea tulkinta ja ennakkotapaus.

        Itseoppineen lakimiehen tulkinta on väärä. Maastoliikennelaki sanoo yksiselitteisesti, että
        Tässä laissa tarkoitetaan:
        2)maastolla maa-aluetta ja jääpeitteistä vesialuetta, joka ei ole tie ja jota ei ole tarkoitettu moottoriajoneuvo-, kisko- tai ilmaliikenteeseen.

        Oikeus liikkua maastossa
        Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua eikä sitä saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa maa-alueella ilman maan omistajan tai haltijan lupaa.

        Missä kohdassa tie vaihtuu maastoksi?

        Onko tien reunaviivan ulkopuolella oleva asvaltti tietä vai maastoa?

        Entä sorapiennar?

        Saako ojaluiskaan pysäköidä jos auto on kokonaan reunaviivan ulkopuolella, mutta ei vielä ojan pohjalla haittaamassa veden kulkua?

        Tieliikennelaissa tiehen on määritelty kuulumaan ajorata, pyöräkaistat, pientareet, jalkakäytävät ja pyörätiet.
        Tiensuunnittelussa taas tiealue kattaa edellisten lisäksi sivuojat ja (jos tiealuetta ei ole maanmittaustoimituksessa rajattu) kaksi metriä ojan takana olevaa maata.

        Kun haluat oikein väkisin vääntää niin pitää lähteä siitä mikä on ajorata.
        https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2018/729#OT0_OT1
        7) ajokaistalla tiemerkinnöin osoitettua tai muuta autolle riittävän leveää ajoradan pituussuuntaista osaa taikka pyöräkaistaa;
        Eli tiemerkintojen (piennerviiva) ulkopuoli ei ole ajorataa.
        Kun ei ole ajorataa eikä ole merkitty parkkipaikaksi niin eikö se silloin ole maastoa jonka omistaa tietä hallinnoiva taho?
        No soratiellä ei ole tuota merkittyä viivaa mutta kyllä siellä pelataan samoilla säännöillä, esim. ajoneuvon sijainti, ei voi ajaa keskellä tietä vaikkei ole keskiviivaa näkyvissä, sama juttu pientareen kanssa, se on jossain siinä missä sora loppuu ja kasvillisuus alkaa.

        Sorateillä ei yleensä ole ollenkaan piennarta, on vain ajorata. Tällöin jalankulkijan on käytettävä ajoradan reunaa.

        "Saako ojaluiskaan pysäköidä jos auto on kokonaan reunaviivan ulkopuolella, mutta ei vielä ojan pohjalla haittaamassa veden kulkua?"
        Tuota pitää kysyä silloin, kun pysäköidään maanteiden luiskaan, tiehallinnolta, ehkäpä poliisikin tuon tietää.
        Kaupunkien omistamilla teillä kanta on selvä, ei saa, ja pysäköintivirhemaksu tulee maastoliikennelain mukaan.

    • Anonyymi

      Eiköhän tuo PARKKIPATE ole demarivetoinen.

      He sosialisoivat sinulta rahat pois

      perinteiseen vasemmistotyyliin.

      Sdp

      • Anonyymi

        Persu, nyt hoitoon ja mielellään välittömästi päivystykseen.

    • Anonyymi

      Väärinpysäköivät luikurit laitetaan kuriin kovin ottein.

      • Anonyymi

        Ei ainakaan Seinäjoen matkakeskuksen pohjoispään pysäköintialueella. Kun maksat maksun niin saat pysäköidä vaikka ajoväylälle, estäen muiden liikkumisen. Ruutujen viereen ajoväylille. Ajoväylälle niin että oikein pysäköinyt ei pääse lähtemään ruudusta. Mitä tekee pysäköinnin valvojat näissä epäkohdissa? Ei mitään kun maksu on maksettu. Tervetuloa tänne, täällä ei piitata mistään mitään.

        Kouralaanen TJ. ei ymmärrä mitään pysäköinnin valvonnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kouralaanen TJ. ei ymmärrä mitään pysäköinnin valvonnasta.

        Ylimielinen tj kourasta. Ei jatkoon.

    • Anonyymi

      Voi, ja myös on. Pysäköintiluikureilta nyljetään luulot ja rahat pois.

      • Anonyymi

        Epätasainen taistelu. Keskustelupalstoilla uhoaminen ei maksa, eikä auta, mitään mutta sitten kun täytyy palkata asianajaja 600 euron tuntilaskutuksella käräjäsaliin kertomaan ettei ajanut niin melkolailla jokainen mieluummin maksaa sen 80 euroa jonka oikeasti väärinpysäköinnillään tietää ansainneensa.

    • Anonyymi

      Kun seuraa firmojen toimintaa ja niiden henkilökunnan käyttäytymistä, niin kyllähän se pahoja mielenterveydellisiä vaurioita ihmiseltä vaatii, että tuohon lähtee missään muodossa mukaan.

      • Anonyymi

        Minä olen nyt 79 vuotta ollut tämän yhteiskunnan jäsen, enkä ole kertaakaan saanut muistutusta tai rangaistusta yhteisten sääntöjen ja lakien rikkomisesta.
        Näin toimien on elo aika helppoa ja rauhallista, eikä tarvitse kytätä missä on kamera tai muu valvontalaite, tai poliisi tutkaamassa.

        Moni on joutunut noiden firmojen vainoamisen kohteeksi, vaikka ei ole rikkonut yhtään mitään sääntöä tai lakia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4159
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2355
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      953
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe