Sinä joka allekirjoitit kansalaisaloitteen Temun ja muiden ulkomaisten liikkeiden kiusaamisesta - häpeä!
Ajattelet vain oman navan kautta. On paljon tuotteita ja tavaroita joita ei saa ostettua lainkaan Suomesta tai Euroopasta. Elektroniikkaa, työkaluja, erilaisia varaosia - niiden ostamiseen olemme käyttäneet näitä erinomaisia globaaleja yrityksiä, joiden hintataso on normaali - toisin kuin riistoverotetun Suomen.
Viime jouluna ajattelimme ettei meillä työttöminä ole enää varaa ostaa yhtään lahjaa. Mutta sitten tuli Temu ja joulu oli pelastettu. Tuotteet jotka ovat myös köyhien ja työttömien saatavilla, ei ole keneltäkään pois, sillä Suomesta ei olisi ollut varaa hankkia mitään.
Aloitteessa vedotaan moniin asioihin, jotka eivät pidä paikkaansa. Esim. "Pakkopelaamiseen" en ole kertaakaan tietokoneella törmännyt. Pikakiertotalousvaateet? Mitä se tarkoittaa? Edullisempaa hintaa? Toki varmasti on halpaa tavaraa myös laadullisesti, mutta itse hankkimani vaatteet ovat olleet yllättävän laadukkaita ja kelvanneet vaikka hintaa olisi ollut enemmän. Ja sama koskee toki monia ulkomaisia verkkoyrityksiä.
Aloitteen alullepanijat ovat yrityksiä, jotka kokevat jäävänsä globaalissa kilpailussa syrjään, koska heidän omistajat eivät osaa markkinataloutta. En ymmärrä miksi esim. Finlayson ja Marimekko rinnastavat itsensä halpaketjuihin maailmalta, eivät he ole niiden kilpailijoita. Eivät ne rinnasta Suomessakaan itseään Tokmanniin.
Koko kansalaisaloite on järjetön ja sen tarkoituksena on tehdä köyhien elämästä kurjaa.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Temusta ei varmasti saa yhtään käyttökelpoista tuotetta ja kukaan ei menettäisi mitään, jos Temu kiellettäisiin/loppuisi. Ihmisillä vain säästyisi rahaa. Mutta eihän ihmisiä voi kieltää ostamasta roskaa toiselta puolelta maapalloa, jos se tekee heidät onnelliseksi.
Sanoo joku joka ei ole koskaan sieltä suuremmin mitään tilannut. Yllättävän toimivaa tavaraa sieltä tullut ja satoja tilauksia tehnyt.
Suomalaiset lankeavat todella helposti propagandaan esimerkiksi nyt tässä EU:n ulkopuoliseten asioiden vihassa.
Etkä tainnut juuri kommentia lukea, hinta hinta hinta. Köyhällä ei ole varaa yliverotettuun joka myös on valmistettu kiinassa, mutta myydään suomalaisen liikkeen kautta.
Mutta jos teet satoja tilauksia mistään, niin se on syy köyhyyteesi. Ei normaali ihminen tarvitse paskaa. Ei sillä hinnalla ole väliä.
Se, että joku tuote on valmistettu Kiinassa ei tee siitä automaattisesti hyvää tai huonoa. Se vaikuttaa kuka on tilannut ja mitä. Ne osaa tehdä tosi huonoa halutessaan.
Miten Temun tilaaja vaikuttaa tilaamansa tuotteen laatuun?
Ei mitenkään. Temu on jo päättänyt tilatessaan tehtaalta, että laatu on halvin saatavilla oleva.
Eilen hain Temu paketin, tuotteet oli hyviä,tilaan jatkossakin.. kaikki tavara ei oo hyvä missään verkkokaupassa, vähän kun katsoo mitä tilaa.
Miten jostain muualta tilaava päättää laatua,
Teemussakin on monen hintaluokan tavaraa. Kyllä olisi 1-2 ulkomaanmatkaa jäänyt tekemättä jos en olisi sieltä tilannut mistä halvalla saa.
tv 6 lapsisen perheen iskä vaan.
Niiden satojen tilausten takia sulla ei ookaan rahaa eikä mitään kunnollista tavaraa 😂
Itselläni myös tuore Temu-tilaus saapunut. Ostelin tarpeellista käyttötavaraa ja kaikki hyvin valmistettua, virheettömiä tuotteita! Ei eroa laadullisesti mitenkään niistä kiinatuotteista, joita suomalainen vähittäiskauppa myy kuitenkin, mutta kovalla katteella.
Kaupan liitto on Suomessa kaiken temu-urputuksen takana yhdessä epäpyhässä liitossa Kuluttajaliiton Juha B-P kanssa.
https://www.kuluttajaliitto.fi/juha-beurling-pomoell/
Ikäänkuin kuluttajan ja vähittäiskaupan intressit olisivat tässä yhtenevät! Tällaista ei ole koettu sitten 1980-luvun MTK-propagandan syvimpien aikojen.
Tämänpäiväinen uutinen kerto koruttomasti, että meitä kuluttajia laskutetaan kohta oikein kunnolla. Nyt äkkiä tilaamaan tavaraa, kun sen voi vielä ilman "sakkomaksuja" tehdä!
https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/temu-tulli-tulee-tämän-verran-maksat-pian-lisähintaa-paketista/ar-AA1Tr19M
Miksi tilata kiinasta ja pönkittää kiinalaista taloutta?
No EU tekee kaikkensa pönkittääkseen Kiinaa mikä on harmi
Miksi ostaa mitään suomalaista ylihinnoiteltua ja laatukin jo huonontunut , ainakin elintarvikkeissa pidetään hinta samana ja vaihdetaan huonompilaatuisiin .
Kannattaa tarkistaa onko tuotteessa merkintä CE eli China Export.
Jos tuo merkintä löytyy, niin ei kannata tilata tai ostaa kyseistä tuotetta.
Hinta.
Temu paketeille pitäisi laittaa 3 euron pakettimaksu ja 2 euron ympäristövero maksu
Kaikki diktatuurien verkkokaupat tulee kieltää
Iltapaskakin kerkesi "uutisoimaan" Temusta., 👺
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011658468.html
Temun arvostelu ja torjuminen on pelkkää propagandaa ja pyrkimys kieltää vapaa kaupankäynti ja reilu kilpailuttaminen. Kansa halutaan alistaa kanttamaan kaikki verotuksesta jäävät rahansa haluttuun paikkaan. Jos jokin taho keksii kilpailla muita vastaan tavalla, josta kansa hyötyy, sitä vastaan on hyökättävä. Kuinka esimerkiksi kävi Osuuspankin? Asiakkaat saavat bonusta jota voi hyödyntää ketjun vakuutuksiin -Eihän se käy... hyöty pitää saada pois kansalaisilta verottamalla saatu etu pois.
Aivan samoin Temu ja muut vastaavat verkkokaupat on saatava pois, koska hallituksen tukemat kapitalistit eivät kestä tilannetta jossa vapaa kilpailu syö heidän katteitaan. Seuraavaksi aletaan ohjaamaan kansaa kalliimpien kauppojen asiakkaiksi kieltämällä tavallista duunaria ostamasta "halpakaupoista", eli biltema, tokmanni, puuilo ymv. täytyy muuttaa tukkukaupoiksi, joista saa ostaa vain yritysasiakkaana.
Temusta eikä OP:sta saa ilmaisia ämpäreitä.
Temussa ei ole mitään rehtiä. Sitä ei koske säännöt, kuskaa kamat muiden piikkiin, ei kiertää maksut, joita muut kaupat maksavat.
Temu on meille vähävaraisille luotu. Ihanaa ! Suomessakin shoppaillaan adidaksen- ja H&M:n tuotteita, vaikka taustat tiedetään... Että näin Suomessa.
https://www.amnesty.fi/amnesty-muotijatit-kuten-hm-adidas-ja-gap-hyotyvat-vaateteollisuuden-tyontekijoiden-oikeuksien-polkemisesta/
Hintasääntely on yrityksille ok silloin kun se on niiden etu. Vuokrasääntely taas ei.