Oletko törmännyt näkijään, jonka yhteys vaikuttaisi olevan jonnekin muualle kuin pyhään ja korkeisii

Anonyymi-ap

Oletko törmännyt näkijään, jonka yhteys vaikuttaisi olevan jonnekin muualle kuin pyhään ja korkeisiin energioihin, ja ainakin katsoessaan leikkii kysyjällä kuin kissa hiirellä, vallasta nauttien, epäselvästi asian ilmaisten, mutta kuitenkin toivoa luoden. Itse olen ollut tekemisissä tällaisen kanssa pariin otteeseen. Ihan kuin nauttisi siitä tuskasta ja epäselvyydestä, jota saa kysyjälle aiheuttaa. Kehuskelee mielellään omilla ansioillaan ja esim. ulkonäköönsä kohdistuneella ihastelulla, nimittelee muita ihmisiä kevyin perustein kateellisiksi ja narsisteiksi. Omaa jonkinlaista miesvihaa, jonka ilmaisee suhteellisen suoraan ja yrittää vetää kysyjän mukaan tähän ajatusmaailmaan.

Selittelee muuttuneita näkyjään kysyjän toimilla, eli käytännössä ei näe lopputuloksia asioihin. Näkeminen perustuu jonkinlaiseen telepatiaan, nykyhetkeen ja tietojen kalasteluun. Nyt jälkikäteen on todettavissa, että mitään ei ole varsinaisesti nähnyt. Tätä näkijää on kehuttu eri yhteyksissä, mikä herättääkin oudon tuntemuksen, nostattaako tämä itseään erinäisissä paikoissa vai onko muiden kokemus vain jostain syystä tyystin toinen tästä.

Itseäni painoi alas nostamalla esiin lapsiasian, josta en edes kysynyt. Lapsi oli kuulemma varattu sillä hetkellä minulle, mutta se menee muualle ja pois jos en toimi nopeasti ja hanki lasta yksin. Lapsen saaminen on elämän tärkeimpiä asioita ja toimeen tulee ryhtyä, vaikka sitten yksin ja täysin turvaverkotta, aina sitä kuulemma jotenkin selviää. Sai itseni aikamoisen surun valtaan pariksi kuukaudeksi puheillaan, olin asian käsitellyt aiemmin, mutta nostatti kuin tarkoituksella näitä kipeitä kohtia esiin ja oikein mehusteli niillä. Lisäksi sanoi ihmisestä jopa saman katselmuksen aikana, että tämä on henkinen eikä varoitusmerkkejä nouse. Seuraavassa hetkessä sekoittaa pakkaa ja toteaa, että kyseinen ihminen onkin pinnallinen, narsistisia piirteitä omaava ja arvottaa kaiken rahassa ja ikään kuin kumoaa omat aiemmat sanomisensa jättäen kysyjän epätietoisuuden ja hämmennyksen valtaan. Samoin ko. Ihmisen tuli olla "se oikea" tämän näkijän mukaan, mutta yllättäen toteaakin, että tässä elämässä ette kyllä toisianne valitettavasti saa, oikein kuin nauttien siitä emotionaalisesta kivusta, jota puheillaan saa aikaan. Tässä näkijässä on jotakin outoa ja varoittavaa, ei ole sitä mitä esittää. Leikittelee kysyjän asioilla, mutta osaa tehdä sen aidokkaasti, että saattaa mennä joillekin läpi. Tämän ristiriitaisuuden saattaakin havaita vasta myöhemmin kun pohtii kuulemaansa.

Lisäksi olen kuullut tästä, että puhuu ikään kuin ylätasolta kysyjälle kuin lapselle, mitä ei itseni kanssa ole tehnyt. Luulen, että tuo on yhteydessä siihen, miksi halusi nokitella kanssani. Teennäisyys on aistittavissa ja luulenpa, että huomaa ketkä näkevät tämän shown läpi ja tämä herättää ko. hahmossa negaatiota tms. jonka kohdistaa suoraan kysyjään. Tämä myös naureskeli minulle kun minulle ei ole koskaan sanottu, että minua rakastetaan. Ihmissuhteissa siis.

Kaikki ei näissä itseään nostattavissa todellakaan aina ole sitä miltä näyttää ja saattavat tehdä psyykkistä vahinkoa kysyjille joko vahingossa tai tarkoituksella.

0

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Putin lähti takki auki sotaan....

        Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
        Maailman menoa
        157
        3986
      2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

        ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
        Maailman menoa
        379
        2937
      3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

        Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
        Maailman menoa
        1
        2249
      4. Sanna on pakottaja, domina

        Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
        Maailman menoa
        50
        2150
      5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

        Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
        Skoda
        16
        1854
      6. No onneks ei tartte sit olla

        Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
        Ikävä
        11
        1745
      7. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

        Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
        Maailman menoa
        165
        1383
      8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

        Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
        Ikävä
        93
        1263
      9. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

        "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
        Maailman menoa
        2
        1246
      10. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

        Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
        Yleistä autoilusta
        93
        1110
      Aihe