Joskus aikanaan menin naimisiin "lestadiolaisen" miehen kanssa, koska muiden kanssa ei saanut seurustella. Ovat tietty syntisiä. No, ei se minunkaan mies kovin uskovainen ole, juo aika paljon ja on väkivaltainen.
Ongelmana on että lestadiolaiset säännöt häiritsevät silloin tällöin. Mies saa yhtäkkiä raivokohtauksen siitä, että meillä on telkkari ja muitakin ihmeellisiä kohtauksia. Heilläkin oli lapsuudessa televisio, mikä pidettiin piilossa sukulaisilta.
Nyt kun lapsemme sai nyt korvikset, oli appivanhemmat pelotelleet ja ahdistelleet heillä hoidossa ollutta lasta. Olivat myös miettineet lapsen korviksien irrottamista, mutta lapsi ei siihen suostunut ku on saanut korvikset pitkän 2 vuoden harkinnan jälkeen. Anopilla itsellään on polkkatukka, jollaista ei tässä uskonnossa hyväksytä. Eikä hän edes alunperin ole lestadiolainen.
Appiukko on myös juoppo ja hänen käytös on todella häiritsevää, asiaan ei voi kuitenkaan puuttua koska hän on lestadiolainen "raitis mies". Sukulaisille hänen alkoholiongelmasta ei saa kertoa. Juo yksin mökissään ovet lukossa.
Koen yhä enemmän että tämä uskonto on enemmän henkistä väkivaltaa kuin uskonto. Tarkoituksena varmaankin kontrolloida ja alistaa naisia ja lapsia. Käytännössä ihmiset esittävät olevansa muuta kuin ovat päästäkseen "hyvä veli- kerhoon" 😔
Ahdistavaa teeskentelyä
Anonyymi-ap
1
159
Vastaukset
- Anonyymi
Koko lapsuus ja nuoruus oli eräänlaista kissa ja hiiri leikkiä synneillä, väärinteoilla ja rangaistuksilla. Meillä kotona vanhempani keskittyivät kasvatuksen sijaan erilaisten syntien selvittelyyn ja niistä rankaisuun. Lähdin kotoa 16 vuotiaana ja katkaisin lopullisesti välini vanhempiini hieman yli kakskymppisenä. Nuorin siskoni teki itsemurhan 18 vuotiaana, jonka jälkeen yksikään sisaruksistani ei ole käynyt kotona. Eikä käy. Elämme nyt uskontovapaata ja rauhallista elämää, mutta lapsuuden kokemukset eivät unohdu koskaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on305573- 535363
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1004390En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛163813Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist443643Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai1313442Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53160Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1682916- 252629
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris392501