Erittäin auliisti demarihallitus lähti erilaisiin yhteisvelkoihin ja loikkiin mukaan 2019-2023 hallituskaudella. Jo 2020 nähtiin raju konkurssiaalto, varsinkin rakennusalalla ja työttömyyden raju nousu, mutta maahamme kuitenkin tuotettiin noin 215000 maahanmuuttajaa koulutettavaksi.
Kansalaisten ostovoima ROMAHTI tuolloin 2009 tasolle, asunto ym lainojen korot nousivat vuosien lähes 0%:sta yli 5%:iin, ja noiden seurauksena sadat tuhannet suomalaiset putosivat köyhyysloukkuun, mukana paljon duunareita.
Valtion velka kasvoi 106miljardista 156miljardiin ja rahaa jaettiin maailmalle avokätisesti (mm. Sanna 6miljardia ja Tytti 8miljardia). Susi-sote ajettiin, kuin kiusallaan, kyseisen hallituksen viime päivinä väkisin läpi, ilman miljardien rahoitusta, Hiilinielumetsämme muutettiin laskutavan muutoksella päästölähteiksi 2021. Kunnianhimoisen ilmastotavoitteen seurauksena: miljardien laskuja tulossa (ennallistaminen ja päästökauppa) teollisuus pakenee maastamme (Neste, Tako, Novart jne.)
Edellä kerrottujen lisäksi erilaiset kriisit, joita ei juuri 2019-2023 hallituskaudella ollut, kuten korona, sota Euroopassa, liittyminen Natoon, jenkkien tullit, jne. uhkaavat tehdä nyt Suomestakin todella köyhää maata!
Saataisiinko Demarihallitus VIHDOIN vastuuseen kansan köyhdyttämisestä 2019-2023
4
76
Vastaukset
- Anonyymi
Toveri Tuppuraisen hybridivaikuttaminen lakkojen kautta on lähinnä lapsellista kiukuttelua ja tuomittava teko. "Poliittiset lakot" lisäsivät työttömyyttä ja lapsiperheköyhyyttä. Lakot leikkasivat kasvusta miljardeja. Poliitikot ovat Suomen kasvun suurin pullonkaula. Erityisesti demareiden oppositiopolitiikka on vahingollista Suomen kansalle.
On käsittämätöntä, että niin monen suomalaisen sanotaan menneen vipuun, väittämällä, että sdp:n kannatus on noussut 25%:iin ja samalla persujen kannatus on laskenut 10%:iin. Manipulaatiota? Kannatuslukujen pitäisi olla päinvastoin, valehteleva, puskista huutelevat, vastuuta pakoileva lakkoliike pitäisi olla 10% ja vastuuta kantava, maan asioita oikeasti kuntoon laittava uskaltava, välittävä, ei sosialistinen työväenpuolue perussuomalaiset pitäisi olla kunnioittavat 25%.
Jossain mättää ja pahasti. IAU:n lakot ovat esimerkki ammattiliittojen yhteiskunnan vastaisesta toiminnasta, koska lakoilla ei saavuteta mitään. Sen tietää myös IAU:n päättäjät, mutta he vain jatkavat aivotonta toimintaansa. Päättäjien nimet on tiedossa, vaikka he eivät ole olleetkaan paistattelemassa otsikoissa, kuten Riku Aalto tekee. Keskustelu lakkojen aiheuttamista vahingoista ja niiden korvaamisesta kiihtyy. Vastuu on lakoista päättäneillä ja lakkoon osallistuneilla. Taustavaikuttajat, kuten SDP ja SAK ja sen liitot ovat osasyyllisiä.- Anonyymi
Ihan asiaa kirjoitit. Demareiden aiheuttamien poliittisten lakkojen "lasku" on miljardeissa ja tuhansissa menetetyissä työpaikoissa. Finnair alkaa olemaan lentonsa lennellyt suomalaisen henkilöstön toimesta ja kentille saadaan Philppiineiltä ja Bangladeshista halpaa työvoimaa lakkoilevien suomalaisten tilalle.
- Anonyymi
Tyhmä persu taas kaivaa ulkoa opittua asiaa joka ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
"Tyhmä persu taas kaivaa ulkoa opittua asiaa joka ei pidä paikkaansa."
Tais osua ja upota Äärivihervasudemukommarit, kun noin hermostui eikä osannut/kyennyt osoittaman mitään kohtaa valheelliseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313934- 412639
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut412627Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82395- 292278
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3072139- 381879
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461633Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t461528- 1411477