Iskussa käytettiin pommia, jota ei ole käytetty tosi tilanteessa koskaan ennen.
Mihin Yhdysvallat iski?
Iskuilla oli kolme kohdetta, joista tärkein oli Fordow’n ydinlaitos. Lisäksi Yhdysvallat iski kahteen muuhun kohteeseen, Natanzin ja Isfahanin ydinlaitoksiin.
Fordow'n ydinlaitos sijaitsee noin 100 kilometriä etelään Teheranista ja on Iranin parhaiten suojattu sotilaskohde. Sen on väitetty olevan Iranin ydinaseohjelman sydän.
Uraanin rikastamiseen käytettävät sentrifugit sijaitsevat arviolta 90 metrin syvyydessä.
Niitä mahtuu halleihin kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n mukaan liki 3 000. Se ei ole paljon, mutta Fordow’sta on tehnyt niin tärkeän se, että laitosta on erittäin vaikea tuhota.
IS
Kreml on shokissa.
Mihin Yhdysvallat iski?
Iskuilla oli kolme kohdetta, joista tärkein oli Fordow’n ydinlaitos. Lisäksi Yhdysvallat iski kahteen muuhun kohteeseen, Natanzin ja Isfahanin ydinlaitoksiin.
Fordow'n ydinlaitos sijaitsee noin 100 kilometriä etelään Teheranista ja on Iranin parhaiten suojattu sotilaskohde. Sen on väitetty olevan Iranin ydinaseohjelman sydän.
Uraanin rikastamiseen käytettävät sentrifugit sijaitsevat arviolta 90 metrin syvyydessä.
Niitä mahtuu halleihin kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n mukaan liki 3 000. Se ei ole paljon, mutta Fordow’sta on tehnyt niin tärkeän se, että laitosta on erittäin vaikea tuhota.
IS
Kreml on shokissa.
Vastaukset 112
Vanhimmat
Israel on aloittanut uudet iskut Iraniin.
Israelin asevoimat tiedottaa käynnisteneensä uuden iskuaallon Iranin sotilaskohteisiin sunnuntaiaamuna.
Israelin ilmavoimat iskivät läntiseen Iraniin. IDF:n tiedotteen mukaan ilmavoimat on aloittanut iskujen sarjan sotilaskohteisiin läntisessä Iranissa.
Aiemmin Iran laukaisi Israeliin ohjuksia sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli pommittanut Iranin ydinlaitoksia.
Taktiikka sijoituksissa odottaa
Kun viimeksi koronavuonna tammikuussa Usa teloitti Baghdadin lentokentällä Iranin Qasem Soleimanin kesti vajaan viikon ennen kuin Iran sai ammuttua Israeliin ballistisen
Lisäksi ydinnaseluolien tuhoaminen ei oikein riitä nepirulaiset rakentavat ne uudesyaan
Tarvittaisin ehkä kommando teloittamaaniranin johto ja vaihtamaan hallitus ja siinä voi kuolla joku ihminen ja sitä ei Trum pinkaan räyhähallinto ehkä kestä?
Vielä aloittajan kopiosta
Tietsätsä mihin Iran tarvii separaattoreitaan?
Iran on Venäjän ainoa liittolainen Lähi-Idässä. Kreml ja Vladimir Putin näyttävät olevan "hämmästyneitä".... Lähi-idän tilanteessa.
Ei kuule taida 🤣.
Kun katselee muiden maiden uutisia niin sitä ollaan monta eri mieltä näistäkin asioista . Niin että en usko että suomi mitenkään istuu tiedon päällä näissäkään asioissa .
Kamalaa vaan on että maailman asiat ovat tällä mallilla ettei puhumalla pystytä asioita selvittelemään .
Sitä vedotaan usein siihen miten ihminen kehittyy , siis ei nämä pommitukset mitäön kehitystä edusta .
Israel yrittää elää rauhassa, vaikeaa on kun ympärillä riehuu terroristeja, ja -valtioita.
Haha. Israel on Lähi-Idä'n pahin terroristivaltio ja Netanjahu on kriminaali,
joka joutuu telkien taa heti, kun hän ei ole lailta suojassa virassaan.
Haha Hamasin tukijako olet?
Venäjä/Putin ja Iran,tulee mieleen kaksi nurkkaan ajettua rottaa...toisella pyörii rakit ympärillä, mm Lavrov, metukka ja lukuisa joukko hännystelijöitä mm nämä tiedottajat, mielistellen mielisairasta isäntäänsä. On siinä melkoiset hallitsijat,joutavat kyllä sinne historian roska pönttöön.
Ei tarvitse olla Hamasin(kaan) tukija nähdäkseen ja tajutakseen, että Israel on aivan samanlainen terroristivaltio ja / tai -järjestö kuin kaikki muutkin siellä päin.
Vanhat ukot nostattavat itseään ja omaa kuvaansa ja kuviteltua arvoaan tappamalla ja tuhoamalla ihmisiä, luontoa ja ilmastoa.
Se on tekniikka, joka "kehittyy". Ihmisen kehitys vajoaa samaa tahtia alaspäin niiin kuin lehmän häntä.
Israel ei olis aloittanut Gazan pommituksia, jos Hamas ei olsi tehnyt hirveää hyökkäystään siiviilejä murhaten.
Eiköhän tuo Israil ja USA ole niitä pahimpia ollut toisen maailman sodan jälkeen.
Täällä meillä ja koko EU kyllä nyt nöyristelee kun nuo kaksi valtiota tappaa ihmisiä, jota Suomen poliittinen porukka siunaa joka päivä.
Ennen viholaiset oli kommarit , ja nyt ne ovat terroristeja ?
Siis kummatkohan tuossa oikeasti tekee terroritekoja, ja tunkeutuu itsenäisiin valtioihin ?
Israel ei olisi tehnyt yhtä ainoaa iskua ellei palestiinalaisterroristit olisi aloittanut terroritekojaan. Israel ei ole aloittanut väkivaltaa alueella.
Sillä kun ei ole tässä tilanteessa enää yhtään mitään merkitystä. Kehity.
Mitäpä sitä pikku voimalla kannattaisi näpäyttää?
Iran nojaa tukeen, jota tarjoaa Peking ja Moskova. Kriisi ei pysy alueellisena.
Mitä kaikesta seuraa ?! (Retorinen kysymys vain - vastauksen tulemme
näkemään)
Metukka arveli hönössään X:ssa , Iranin kostavan A-pommilla, jos sillä on jossain vuorten uumenissa.
Menedev lupasi venäjä antaa Iranille atomipommin.
Yksi pommi ei riitä. Mutta parikymmentä ydinkärkeä voisi olla hyvä näin aluksi.
Ei luvannut vaikka hullu onkin.
.,.,m.--
Stubb suomelle hyvä kun Iran ei saisi ydinpommia, Orpo tilanne on kamalan kauhea.
Sanoivat ihan oikein.
Trump aloitti kolmannen maailmansodan! Ja näiden roistojen ja murhamiesten joukkoon Suomikin nyt kuuluu! Toivottavasti Venäjä antaa Iranille ydinkärkiä.
P-korean jun-un liittyy mukaan karnevaaleihin
Varusmiespalvelun suorittanut Haha-aho johtaa pohjoismaista vastarintaliikettä.
Halla-aho on sivari. Ei tartu aseeseen Suomea puolustaakseen.
Aikoinaan persujen Huhtasaari ehdotti Trumpille Nobelin rauhanpalkintoa.
Perusteluina mm. ei ole aloittanut sotaa virkakaudellaan.
Nyt jää Trumppi ilman pystiä:)
Huhtasaari ei ollut aivan tosissaan, huomasit varmaan.
"Nyt jää Trumppi ilman pystiä:)"
No ei, muistelepa Henry Kissingerin joka myös sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1973 , vaikka USA terrorisoi Vietnamissa lähes 600 000 sotilaan voimin, jotka lopulta ajettiin mereen , ja iso osa vietnamilaisista tuli silloin vene-pakolaisia.
Samoin käy nytkin ja Orpo saa taas huippuosaajia koulutettavaksi Suomeen.
Näin siinä käy. Kohta Trump saa tuta ,minkä virheen teki. Toki koko ukko on virhe.
Menevedev on koko aamun yrittänyt peireskellä jotta saisi pskanlentämään Usan lähetystön aidan yli
Trumpin pommi isku saatto merkitä sota Ukrainaan jatkuu hamaan tulevaisuuteen, Suomen talous ei tästä kohene ainakaan kahteen vuoteen.
Talous kääntyy hyvään suuntaan kun Antti Lindtman nousee pääministeriksi, alkaa hulppea nousukausi ja avoimia työpaikkoja taas kaksisataa tuhatta ja työllisyysaste ylittää vihdoin yli Marinin hallituksen ennätyksen.
Onko Lindtman taikuri, kun noin sanot?
Trumpin pommi iskulla tulee olemaan päinvastainen vaikutus maailman rauhalle.
Syyllisiä ovat Trumppi ja Netanjahun.
pöh.
Trump vannoi lyhyessä puheessaan, että jos Iran ei ole valmis neuvottelemaan,
aikoo Yhdysvallat jatkaa iskujaan valtiota vastaan.
Trump on ääliö !!!
Muuttuu ääni kellossa kun öljyn ja bensan hinnat nousevat.
https://yle.fi/a/74-20167551/64-3-271505
Persu, USA määrää öljyn hintansa itse.
Yhdysvallat on suuri öljyntuottajamaa. Se on yksi maailman suurimmista öljyntuottajista ja on tuottanut öljyä aiemmin myös enemmän kuin esimerkiksi Venäjä ja Saudi-Arabia. Yhdysvaltojen öljyntuotanto on kasvanut viime vuosina merkittävästi, osittain liuskeöljyn hyödyntämisen ansiosta.
Persua ei huolestuta kuin bensan hinta.
Miksi Netanjahu jatkaa vielä USAn jälkeen Iranin pommittamista ? Miksi se
jatkaa Palestiinan pommittamista ja Syyrian pommittamista ?
USAn tavoite on tietysti muun muassa viedä iskukyky Israekin viholliselta ja
Putinin liittolaiselta Iranilta, mutta entä Israelin pommittama Syyria, jonka
diktaattori oli ennen vallankumousta Putinin ylin ystävä ? Syyrian diktaattori
Bašhar al-Assad pakeni Venäjälle. Ovatko Syyriassa valtaan nousevat uhka Israelille, koska Israel on tehnyt useita iskuja Syyriaan ?
Englannin viivottimella piirtämiä maita
Ei yhtenäisiä ei keskusjohto toimi
Heimoja
Pääkaupungin rauhoittamisen jälkeen alueellinen sodankäynti jatkuu
Iranin hallitus pitäisi kaataa muuten nepaskisiset rakentaa Putinin ja pKorean avulla uuden ydinaseen
Venäjän kansa pitäisi valistaa pois rikollisuudesta ... tai vaihtaa
Kaikki arabimaat ovat Israelin vihollisia ja ne pitää siksi pommittaa.
Iran tulee sulkemaan Hormuzin salmen, bensan hinta hypähtää suomessakin korkealle.
Lasten tappajilla oltava atomipommi ilman muuta.
Persu itkee.
Persua ei huolestutua kuin bensan hinta.
Kun pensa bensa kallistuu . . .
Metukka horisee lähetettävistä a-aseista Iranille.
Russukat voisivat lopetella vhituksi mennyttä sotimistaan. Eivät tule voittamaan, vaikka seisosivat Punasella torilla päällään metukka ja pikku mies.
Hyvä Netu ja Trump lisää vaan, jos mullahi ei tokene.
Nyt terrori iskuun syyllistyivät ensin Netanjahun ja sitten Trumppi, mitä Iran aikoo terrorisoida.
Sota päättyy kunlintmaaminen jäirikkö saamö listä palstalla omiaam postaten kuten panetellen
Terrorismi alkoi 1948 kun miehittäjä tuli alueelle, ongelma kuinka saavat tapettua viisi kuusi miljoonaa Palestiinalaista " Holokaustilla " liian hidasta tappamista.
YKn päätöksellä Israel perustettiin, pitäisikö se mielestäsi hajottaa ja ajaa israelilaiset muualle?
Iran saattoi siirtää uraaninsa USA:n iskujen alta.
Tietenkin osasivat odottaa. Trumpin vatulointi antoi aikaa riittävästi.
IAEA ei ole havainnut mitään säteilymuutosta, joten uraaniin ei ole osunut mitään.
Helvetin kallis reikä kallioon tuli kyllä.
USAssa monet rebublikaanitkin arvostelevat tätä iskua, onhan aika poikkeuksellista kyllä tehty nyt.
Mut sitä ihmettelen miksi Iran yrittää valmistaa ydinasetta? Vai yrittävätkö oikeasti? Ja; ketä vastaan, kuka uhkaa iranilaisia?
Israelin tuhoamista varten ne sitä yrittää valmistaa.
Ydinpommi on peloite, ei ne valtiot joilla se on ihan huvikseen sitä ole hankkinut, kuka ydinpommia ensimmäisenä käyttäisi.
Hullujen käsiin ei sellaista asetta pitäisi päästää valmistamaan peloitteeksikaan.
Se on estettävä vaikka väkivalloin.
Hulluin jolla ydinase on pohjois-korea, Netanjahun on kyllin hullu murhaaja. Ei ole täysin varma olisiko Iran valmistamassa ydinasetta. Iranin pommittaminen voi johtaa ydinaseen hankkimiseen, salassa ne muutkin valtiot sen saaneet.
Keskittyisi Netanjahun murhaamaan lapsia.
Varma tieto että rikastettu uraani olisi siirretty 19,6 toiseen piiloon, pommittamalla Irania vielä tänään ei Iran taivu, ei hengellinen valta vaihdu päin vastoin.
Ei Iran jätä kostamatta jollain tavalla.
Tämä ei ole persu tietoa.
Trumppi sai nenilleen, 19,6 kävi rekka kolona hakemassa rikastetun uraanin koska Iran tiesi Trumpin aikeista.
Rekkakuskina on rekkakuski Lintman
hän oli poissa muutaman päivän eduskunnasta ja tuurasi
kun tuntee maan kuin omat taskunsa entisistä hommistaan
Vallan vaihto Iraniin vaatisi samankaltaisen operaation kuin Irakin Saddamin kaataminen, eli maajoukkojen siirtämistä Iraniin.
Afganista USA joutui luikkimaan pois.
Joo ja USA on jo varannut Lintmanin rekan kansa hoitamaan siirtämisen
tämä kuntee alueen kuin omat laskunsa
Trumpin ja Netanjahun iskuista hyötyy Putin, Iran on hänen liittolainen.
Ukrainan rauhasta voi toiveet heittää romukoppaan, ei Trumpille mitään rauhan Nobel palkintoa myönnetä, hiton tyhmä ukko.
Taitaa tulla Trumpista sodan lietsoja rauhannobelistin sijaan.
Mikä on Irania lähinnä oleva SUURIN amerikkalaisten keskittymä
joka tietenkin on valmiustilassa nyt
Tiedättekö te tästä sodasta jotain vain lässytättekö lehden toimittajien
uutisia toistoina takakäteen?
Trump mainosti itseään rauhantekijänä. Hän aloitti sodan ja nyt on täyssota päällä
Israelin ja Iranin välillä. Olisi täräyttänyt Kremliin saman satsin niin loppuisi
ukrainalaisten kansanmurhaaminen.
Trump on karttahuoneessa valmistelemassa ensi yön iskua Iraniin
Iran hyökkäsi 10 ohjuksella al Udeidiin Qatariin ja noin yhdellä Irakiin. Ainakin videossa näyttävät sika mitättömiltä iskuilta?
Qatar ilmoitti vatsahaavansa iskuun
Israel samalla ilmoitti jahkavansa Teheranin kaupungin tasoittamista pommituksin
Trumppi ihailee Hitleriä ja tekee laittomia pommituksia Iraniin.
Li Andersson vinoili, länsi ymmällään miten suhtautua Netanjahun sotarikoksiin ja Trumpin hölmöilyyn.
Olen atsi melinen minut saa haukua mutta puhun vaan enään totta PEritky
Vassariputinistit ovat nyt ymmällään, kuinka järjestää mielenosoituksia ihmisoikeuksia polkevan Iranin puolesta.
Miten ne nyt yhdistää Pridekulkueisiinsa seksuaalivähemmistöjä sortavan hallinnon puolustamisen. Siinäpä ongelmaa kerrakseen jopa suvakeille.
Elinan Lepoväli (kok) hyväksyi Usan iskun Iraniin .Iran ei hyökännyt Usaan. Kansainvälisen lain mukaan Usalla ei ollut
oikeutta pommittaa Irania. Hallitukselle kansainväliset lait eivät ole
ennenkään merkinneet paljoa.
LsiskaLintmaani inisee mikset ole keräämässä köhille rahaa viltum laiskiainen
Vähänkö tuokin Iran on hyökkäillyt sekä Israeliin että Yhdysvaltojen sotilastukikohteeseen.
Jos ei Israelilla olisi niin tehokas ohjustentorjunta, niin maa olisi jo tuusan nuuskana. Niin paljon kun sinne ovat ohjuksia syytäneet.
Tulitauko Iranin ja Israelin välillä, nyt Israelin Netanjahun voi keskittyä Palestiinan lapsien murhaamiseen.
Eikö ole kummallista, että siellä Palestiinassa kuolee vain naisia ja lapsia?
Ei juurikaan koskaan raportoida miehiä, etenkään Hamasin sotilaita kuolleen.
Palesiinan miehet on asestettu siemen lingoilla syntyvyyden lisääntymis oikeus
Trumpin tapa toimia missä asiasiassa tahansa on ollut ihmeellisen poukkoilevaa, soutamista huopaamista.
Taloudessa aiheuttaa hirveästi epävarmuutta, toimiiko tarkoituksella vai onko epävarma tavoitteissaan, määrätietoinen hyvä johtaja tietää mitä tekee ei niin kuin populisti Trumppi.
Trumppi mainosti uhosi ennen virkaan astumista olevan rauhan tekijä, nythän mennään päin vastaiseen suuntaan Ukrainan rauha on paljon kauempana, Lähi-itä on sekaisin, Trumppi tekee kuin Netanjahun haluaa, samanlaista peesaamista Israelin suhteen kuin ensimmäisellä kaudella.
Trumppi elää unelmissa jossa hän on diktaattori, haluan Panaman kanavan, haluan Grönlannin, lopetan ilmastomuutoksen torjunnan - kansainväliset sopimukset ei häntä kiinnosta.
Arvaamattomuus tekee Trumpista sen, josta hänet huomataan ehkä myös pelätään.
Muistakaa, Trump is boss !!
Muut vain inisee !
Se / ne, jotka pitävät Trumppia pomona, ovat itse samanlaisia dillejä.
Joo Trumpin esiintymisen kautta salkkuryhmä laski kuukaudessa melkein 1,5 prossenttia mutta nyt on palautumassa
tällä hetkellä tänä vuonna noussut 19+ prosenttia
Öljy laskee rajusti - Trumpin toive Putinin kauhu
heiluntaindeksi romahtivat selvästi kun Iran ei uskaltanut
ampua ohjuksia mihinkään järkevään vaan aavikolle
Mullahien uho jäi pelkäksi sananhelinäksi.
Se on koko ajan tietty ollut tiedossa Trump pystyy käyttäämään pskaläpivaltion
Venäjä aggressiota EU:n piiskaamiseen
mutta hänen todellinen uhkansa on Kiina
On aivan käsittämättöntä miten surkeaan tilaan EU on ajanut itsensä teknologiassa
suhteessa Kiinaan jossa vielä 1980-luvulla talaonpoika seisoi polveen asti riisipellon vedessä
aivan käsittämätöntä
Ei VOI kuin toivoa että Nokia nosusis kvanttilaskentaverkkojen avulla uuteen loistoon
ja muukin EU tulisi järkiinsä ja edes Trumpin pelossa ryhdistäytyisi
Sinähän voisit EU- kansalaisena aloittaa sen järkiinsä tulemisen...
Trump lupasi olla rauhan presidentti, joka vetää Yhdysvallat sodista maailmalla, mutta määräsi armeijan iskemään ennennäkemätöllä tavalla.
Sotatoimille ei ollut Yhdysvaltain kongressin tai YK turvallisuusneuvoston valtuutusta.
Mitkä kaikki vaalipuheet ja periaatteet Trump heitti romukoppaan.
Trumpilla on huit' hait' höpö höpö periaatteet, tänään puhuu toista mitä huomenna tarkoittaa.
Politiikka radiossa tänään, edelliset presidentit pyytäneet aina luvan kongresilta vastaavassa tilanteessa.
Trumppi ei pyytänyt lupaa saanko vallata kongressi rakennuksen äärioikeiston avulla. Valtaajista osa tuomittiin vankilaan mutta valtaan päästyään hän Trumppi armahti heidät.
Trumppi ei käsitå eikä ymmärrä, mitä tarkoittaa ja on sellainen asia kuin pyytää lupa.
Taisi se "isku" jäädä pannukakuksi?
Lasten murhaaja Netanjahun hän se vaan jaksaa jatkaa tappamista.
https://yle.fi/a/74-20169338
Onko kaikkeen syypää Israel yksin?
Hitlermielisten antisemitistien mielestä se niin on.
ukonreppana savosta kopioi lehdisstä mielipiteensä
fakta on että jos Iran saisi ydinaseen ilman muuta Egypti ja Saudit
ottaisvat myös turvakseen ydinaseen
jolloin koko Lähi-Itä olisi täynnä rosvohallituksia jotka
voisivat tuhota yhdellä iskulla koko Euroopan
ydinasee voim ei perustu pommiin vaan säteily leviää valtavalle
alueelle ja tuhoaa maanpohjan laajasti asuinkelvottomaksi
pönttölauma suree jotain lapsiajoita tapetaan kun maissa on hengenvaarallinen
muslimioppi rakentelemassa Iranin kanssa aseita
Antisemitismi on sairaus.
En tarvitse mitään kopiointia, Gazan siviilien murhaaminen saisi viimeinkin loppua.
Israelin valvomilla alueilla asuu viisi miljoonaa Palestiinalaista, saman verran kuin Suomessa asukkaita, kukaan ei tiedä ratkaisua joka alkoi kun Juutalaisista tuli miehittäjiä.
Palestiinalaisetkin ovat ihmisiä.
Palestiinalaiseet äänestivät Hamasin valtaan, joka terrorisoi ja yrittää tuhota Israelin. He eivät osaa elää rauhassa, siksi väkivalta ei lopu.
Eikä ihme että äänestivät, eihän heitä ketkään muut edes yrittäneet heidän kurjassa arjessaan auttaa. Kävi aivan samoin kuin aikanaan Afganistanissa jossa sittemmin Talebaneiksi kutsutut auttoivat kylissä ihmisiä mm. maantierosvoja vastaan. Molemmissa tapauksissa vaan kävi niin että järjestön riveistä nousi myös väkivaltainen ryhmä joka otti yhä enemmän valtaa ja suuntasi toimiaan aivan muualle. Hamasissakin oli pitkään sekä poliittinen rauhanomaiseen toimintaan pyrkivä osansa ja sitten samoin voimistunut ja liikkeessä valtaa ottanut aseellinen ryhmittymä. Normi palestiinalaisilla ei ollut näitä asemiehiä vastaan mitään keinoja, heidän oli annettava kaivaa tunnelinsa ja tehdä mitä tehdä mitä tekivät.
Lännessä näemme äärimmäisen yksioikoisesti asiat, vähän enemmän edes lähihistorian tuntemusta ja vähän enemmän loogista ajattelua ei olisi tässäkään asiassa pahitteeksi mutta ei siihen kyetä, vähiten tietävät ja ymmärtävät huutavat eniten, niinhän se tuppaa olemaan asiassa kuin asiassa...
Ongelma-alue se on, terroristeille aseita myyvät pitäisi saada vastuuseen myös.
Ööööö ... Kumpikas siellä nyt on tuhonnut kumman? Kantsisko sinun(kin) tarkistaa todellisuutesi.
Itsepuolustusta terroristeja vastaan.
öööööö ittelles.
Jälleen kerran: sillä hommalla ei ole puolustautumisen kanssa mitään tekemistä. Pelkkää tappamista ja murhaamista, sotahullun päiväuni.
Ovatko? Parasta on , saatava uusi meno alueelle.
Persut ylempää valio rotua herra kansaa.
Oletko varma?
Oletko tosikko, persu ? Et ironiaa ymmärrä ?
Oletko itse maanikko?
Viattomien siviilien tappaminen Gazassa vain yltyy, anteeks murhaaminen.
Hamas on siihen syyllinen.