Suomi 24 sysmä ketjujen poistelulle loppu.

Dodiin, julkisen sanan neuvostolle jätetty kantelu 23.06.2025 suomi24 sysmän moderoinnista.Tästä onkin ollut puhetta puskaradion puolella facebookissa, perustimme myös puolisen vuotta sitten ryhmän jonka tarkoituksena oli masinoida raflaavia mutta sananvapauden rajoissa tehtyjä ketjuja tälle foorumille osoittaaksemme että ei ylläpidolla ole puhtaat jauhoset pussissa tällä sivustolla.Saatiinkin riivittyä 11 asiantuntijan ryhmä jolla on osaamista erilaisilta aloilta.

5kuukauden ja kahden viikon aikana näistä 24 keskustelusta 23 on poistettu ilman mitään perusteluja.

Katsotaan jos saadaan oikein iltapäivälehtiuutinen tästä naurettavasta farssista mitä tällä sivustolla tapahtuu.

City Digital Groupin toimitusjohtajalle Ilkka Lavakselle on myös myös jätetty 23.6.2025haastattelupyyntö, jossa on kerrottu myös YLE:n Mot:n lähteneen mukaan seuraamaan tätä tilannetta nelisen kuukautta sitten.

Sananvapaus edellä.
654981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Kaikkea ne kepulaiset keksii

Äänestä
  • Mitä harhaisempi, sitä pidempi vuodatus.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mitä harhaisempi, sitä pidempi vuodatus.

    Kunnon lammas vastaa noin kun ei ymmärrä kolmea lausetta pidemmälle.

    Äänestä

  • Kyllä tuosta kirjoituksesta huomaa että mielenterveyspalveluiden saatavuus ja käyttö eivät ole riittävällä tasolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Kyllä tuosta kirjoituksesta huomaa että mielenterveyspalveluiden saatavuus ja käyttö eivät ole riittävällä tasolla.

    On se rankkaa lukea älykkäämpien ihmisten kommentteja eikö?

    Sitä väkisin toivoo että olisipa kaikki samalla lammastasolla itseni kanssa.

    Noitavainojen aikaan oli täysin sama asetelma, silloin kaltaisesi vajukit polttivat eri mielipiteen omaavat noitina.

    Olisi kyllä kivaa olla sinun tasolla, hakisi lampaana influenssarokotteet lääkäristä ja mumisisi muiden mukana samaa mantraa.Eikä tajuaisi mistään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Näitä riittää, yleensä kyseessä alkoholisoituneet setämiehet joidenka elämä pyörii pimppuvideoiden, juoruamisen ja juopottelun parissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    On se rankkaa lukea älykkäämpien ihmisten kommentteja eikö?

    Sitä väkisin toivoo että olisipa kaikki samalla lammastasolla itseni kanssa.

    Noitavainojen aikaan oli täysin sama asetelma, silloin kaltaisesi vajukit polttivat eri mielipiteen omaavat noitina.

    Olisi kyllä kivaa olla sinun tasolla, hakisi lampaana influenssarokotteet lääkäristä ja mumisisi muiden mukana samaa mantraa.Eikä tajuaisi mistään mitään.

    Älykäs ja maaninen eivät ole synonyymejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Älykäs ja maaninen eivät ole synonyymejä.

    Aloitetaas nyt siitä että synonyymejä kirjoitetaan synonyymeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Kyllä tuosta kirjoituksesta huomaa että mielenterveyspalveluiden saatavuus ja käyttö eivät ole riittävällä tasolla.

    Viestien poistattajalla on mielenterveysongelma?

    Äänestä

  • Aloituksessa: "Saatiinkin riivittyä 11 asiantuntijan ryhmä jolla on osaamista erilaisilta aloilta."

    Useissa NATO-maissa on suuria sodan vastaisia mielenosoituksia, mm. Saksassa. Teidän 11 asiantuntijan ryhmä toimii ymmärtääkseni saman asian ajamiseksi?

    Onko tämä viesti Suomi24 toimituksen mielestä laiton ? En usko.

    Äänestä

  • Sysmässä on sisällissota sysmäläisiä vastaan.

    On aika vaihtaa Sysmän Suomi24:ään uusi moderaattori. Alkaa olla poliisiasia?

    Äänestä

  • Solvaukset täyttävät rikoksen tunnusmerkit samoin kuin viestiketjujen ja viestien poistaminen.

    Äänestä

Että ei vaan homma menisi niin että jos joku (henkilö) painaa ilmianna lippua niin asiaa yhtään enemmän tutkimatta niin viestit vaan poistetaan. Julkisen sanan neuvosto ei varmaan mitään asialle voi jos, joku on keksinyt tämän keinon itse suodattaa sisältöä.
Miten muuten Suomi 24 sivusto voisi alkaa setvimään jonkun yksittäisen sivuston/kunnan keskinäisiä ristiriitoja. Mutta jollei hallinto-oikeus niin julkisen sanan neuvosto. Vuoroin vieraissa, pääasia on että valitetaan.

Äänestä
  • "Ilmiantonappi" vs. perustuslaillinen sananvapaus ja oikeus tietää asioista ja äänestää totuuden pohjalta.

    Suomessa on perusoikeudet, käyttää sananvapautta ja äänestää totuuden pohjalta. Nyt se ei ole toteutunut geopolitiikan osalta. Sen tietää kun on perehtynyt asiaan lähes neljän vuoden ajan pari tuntia päivittäin. Meitä ei ole montaa Suomessa.

    Kenelläkään Suomessa ei ole oikeutta poistaa perusoikeuksia, ja estää oikeutta käyttää asiallista sananvapautta Suomi24:ssä.

    Sysmäläisetkin äänestävät geopolitiikkaan liittyvistä asioista.

    Suuri ongelma on, ettei valtavirtamedia kerro kaikkea sellaista geopolitiikasta, mikä äänestäjien on tiedettevä.

    Tämä ketju liittyy tähän geopolitiikan kontekstikokonaisuuteen, jossa on erittäin monia osia, jotka on liitettävä kokonaisuudeksi, niin, että kokonaisuus tulee ymmärretyksi.

    Aihe ei ole helpoimmasta päästä juuri siksi, että valtavirtamedia ei sitä käsittele kokonaisuutena.

    Pitkäaikaisena Suomi24 käyttäjänä voi sanoa, että Suomi24 ohjeissa nimenomaan toivotaan, että keskusteluun voidaan tuoda sellaisia asioita, jota valtaviertamedia ei ole käsitellyt.

    Ohjeiden toivomus on, että viesteillä keskustelua avarretaan, linkeillä tuodaan asiantuntemusta, ja näin viedään kontekstia rakentavasti eteen päin.

    Ohje edellyttää myös, että keskustelu pysyy asiallisena, eikä osallistujia herjata - tarkouttaa, että herjat ovat sääntöjen vastaisina poistettava.

    Myös selventävät linkit ovat toivottuja, oman esittelytekstin kanssa. Linkit ovat geopolitiikassa tärkeitä, koska niissä REHELLISET asiantuntijat tuovat oikeita näkökulmia esiin.

    Pelkät lyhyet heitot aiheesta eivät edusta asiantuntemusta.

    Kun hankkii tietoa ja valmistelee viestiä vaikka tunnin verran ja sitten se poistetaan, niin sellaista ei ennen ole kohdallani tapahtunut Suomi24:ssä.

    Nuo herjaajat ja nimittelijät yrittävät saada käsittelyn tyrehdytetyksi, mikä on sääntöjen ja sananvapauden vastaista. Herjan kirjoittaa hetkessä, mutta se ei edistä aiheen sääntöjen mukaista käsittelyä.

    "Ilmiantonappi" on erityisen tärkeä asiattomien herjojen poistoon. Nyt niitä kuitenkin on ketjussa. Miksi ihmeessä herjat säilyy ja asialliset viestit ja ketjut poistetaan?

    Äänestä

  • Miellätkö itsesi enemmän Putinin vasemmaksi vai oikeaksi kivekseksi?

    Äänestä

Ainakaan sitä asiantuntemusta ei löydy siitä mitä JSN käsittelee. JSN voisi ottaa kantaa jos loukkaavia tms kirjoituksia ei poisteta pyynnöistä huolimatta.

Äänestä
  • Kuka osaa sanoa mille taholle kuuluu tehdä kantelu, kun perustuslaillisia perusoikeuksia loukataan törkeästi?

    Hyvä juristi tai oikeusoppinut voisi olla avuksi?

    Äänestä

Lisätään vielä aloitukseen se että nämä aihealueet eivät liittyneet mitenkään paikallispolitiikkaan suoraan.

Vaan henkilöihin ja globaalin tason politiikkaan.

Äänestä
  • Aivan naurettavaa valittaa poistamisista JSN:lle.
    Ensi alkuun kannattaa lukea Suomi24 säännöt. Siellä kerrotaan moderoinnista seuraavasti:

    Moderointi

    Ilmoitukset asiattomista viesteistä menevät ylläpidon moderaattoreille. Käyttäjien ilmoitusten perusteella moderaattorit voivat poistaa viestejä Suomi24:n sääntöjen perusteella. Ilmoituksia käsitellään päivittäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aivan naurettavaa valittaa poistamisista JSN:lle.
    Ensi alkuun kannattaa lukea Suomi24 säännöt. Siellä kerrotaan moderoinnista seuraavasti:

    Moderointi

    Ilmoitukset asiattomista viesteistä menevät ylläpidon moderaattoreille. Käyttäjien ilmoitusten perusteella moderaattorit voivat poistaa viestejä Suomi24:n sääntöjen perusteella. Ilmoituksia käsitellään päivittäin.

    Liekö sisälukutaidossasi jotain ongelmaa, mutta koita lukea aloitus vaikka tavuttamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Liekö sisälukutaidossasi jotain ongelmaa, mutta koita lukea aloitus vaikka tavuttamalla.

    Aloitus on luettu ja ymmärrys riittää oikein hyvin toteamaan että aloituksessa ei ole ymmärrystä siitä mitä ollaan tekemässä ja minne ja mistä ollaan valittamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Liekö sisälukutaidossasi jotain ongelmaa, mutta koita lukea aloitus vaikka tavuttamalla.

    Ee Äs koo….

    Äänestä

  • Geopolitiikkaa realistisesti analysoivat ammattilaiset - keskustelu Suomi24:ssä

    Kun tietää geopolitiikasta raliteetit ja totuuden, niin voi keskustella rakentavasti Suomi24:n sääntöjen mukaisesti keskusteluun osallistuvia kunniottavasti.

    Analyyttinen realistinen totuus löytyy internetistä rehellisiltä analyytikoilta Suomessa ja Suomen ulkopuolella:

    Näitä on paljon.

    Yksi parhaimmista, jota olen seurannut joka päivä vuosien ajan, on USA:n korkeimman oikeuden entisen tuomarin ylläpitämä kanava, jossa analyysejä tekevät henkilöt, joilla on laajat lähöltiedot historian tiedot ja nykyisten sotien kenttätiedot.

    Tuomarin kanavalla ovat mm. USA:n sotilasakatemissa West Pointissa sotilastukinnon suorittanut, joka on realistisen koulukunnan selkeäsanainen professeori. Pitkän kansainvälisen uran tehnyt, rauhaa rakentantanut professori. Pentagonin entinen neuvonantaja. Eläkkeellä olevat pitkään CIA:ssa ja/tai USA:n armeijassa analyytikkona toimineet. Geopolitiikan tutkijoita, diplomaatteja, useiden rauhanneuvottelujen vetäjä mm. Plestiinassa, vaihtoehtoisen median journalisteija, entinen YK:n asetarkastaja ja analyytikko jne..

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Geopolitiikkaa realistisesti analysoivat ammattilaiset - keskustelu Suomi24:ssä

    Miltä kansainväliseltä kanavalta tämä näkyy ja voi seurata ?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Miltä kansainväliseltä kanavalta tämä näkyy ja voi seurata ?

    Kiitos mielenkiinnosta.

    Yhdysvaltojen New Jerseyn korkeimman oikeuden tuomari Andrew Napolitano haastattelee näitä tiimiinsä kutsumiaan, mainitsemiani ammattimaisia analyytikkoja. Suomen geopoliittinen tilanne tulee myös silloin tällöin esiin: näitä linkkejä olen myös tallentanut kirjainmerkkeihin sekä muistiinpanoihin.

    Linkki

    https://m.youtube.com/@judgingfreedom/featured

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Suurena asiantuntijana siis tyyppi jota on Yhdysvalloissa kutsuttu termillä "yksi suurimmista salaliittoteorioiden levittäjistä".
    Ja tuo tuomarin ura päättyi jo kolmekymmentä vuotta sitten.
    Aika vakuuttava ansioluettelo 😂😂😂

    1Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kiitos mielenkiinnosta.

    Yhdysvaltojen New Jerseyn korkeimman oikeuden tuomari Andrew Napolitano haastattelee näitä tiimiinsä kutsumiaan, mainitsemiani ammattimaisia analyytikkoja. Suomen geopoliittinen tilanne tulee myös silloin tällöin esiin: näitä linkkejä olen myös tallentanut kirjainmerkkeihin sekä muistiinpanoihin.

    Linkki

    https://m.youtube.com/@judgingfreedom/featured

    Katselin ja kuuntelin. Mielenkiintoista ja erityistä näkemystä sekä analysointia geo ja global alustoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Geopolitiikkaa realistisesti analysoivat ammattilaiset - keskustelu Suomi24:ssä

    Kun tietää geopolitiikasta raliteetit ja totuuden, niin voi keskustella rakentavasti Suomi24:n sääntöjen mukaisesti keskusteluun osallistuvia kunniottavasti.

    Analyyttinen realistinen totuus löytyy internetistä rehellisiltä analyytikoilta Suomessa ja Suomen ulkopuolella:

    Näitä on paljon.

    Yksi parhaimmista, jota olen seurannut joka päivä vuosien ajan, on USA:n korkeimman oikeuden entisen tuomarin ylläpitämä kanava, jossa analyysejä tekevät henkilöt, joilla on laajat lähöltiedot historian tiedot ja nykyisten sotien kenttätiedot.

    Tuomarin kanavalla ovat mm. USA:n sotilasakatemissa West Pointissa sotilastukinnon suorittanut, joka on realistisen koulukunnan selkeäsanainen professeori. Pitkän kansainvälisen uran tehnyt, rauhaa rakentantanut professori. Pentagonin entinen neuvonantaja. Eläkkeellä olevat pitkään CIA:ssa ja/tai USA:n armeijassa analyytikkona toimineet. Geopolitiikan tutkijoita, diplomaatteja, useiden rauhanneuvottelujen vetäjä mm. Plestiinassa, vaihtoehtoisen median journalisteija, entinen YK:n asetarkastaja ja analyytikko jne..

    "Kun tietää geopolitiikasta raliteetit ja totuuden, niin voi keskustella rakentavasti Suomi24:n sääntöjen mukaisesti keskusteluun osallistuvia kunniottavasti."

    Ketjun aloituksessa esiin tuotu ongelma ei ole vain Sysmässä.

    Totuus vs. propaganda

    Ongelma on koko Suomen sekä koko EU-alueen, Britannian ja Yhdysvaltojen laajuinen.

    Rehelliset analyytikot ovat kertoneet tämän ja olen sen tiedon saanut jo useita vuosia sitten, kun kiinnostuin selvittämään monia ristiriitaisuuksia, joita joutui kuulemaan ja lukemaan tiedotusvälineistä. Aluksi oli vaikea uskoa tämän ongelman laajuutta ja demokraattiselle yhteiskunnalle aiheutuvaa vakavaa haittaa.

    Joutuu kysymään itseltään:

    - Kuinka tästä ahdistavasta tilanteesta päästään ulos? Kun myös kansanedustajat ovat lukeneet ja kuulleet päivittäin, usean istuntokauden ajan, näitä vakavia ristiriitaisuuksia ja tekevät päätöksiä.

    Ne jotka tietävät totuudet, ovat todella huolissaan voimattomina.

    Äänestä

Voi raukkaa, julkisen sanan neuvostoon itketään jotain olematonta. Ja nimettömänä täällä huutelee.

Äänestä
  • Ironia tässä kommentissa vahva.

    Äänestä

Turhaan poistettu Turkoosi Toyotamies. Oli paras ja suosituin. Turkoosi takaisin!

Äänestä
  • Ei liikaa totuutta.

    Äänestä

  • Yleisön pyynnöstä turkoosi takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Yleisön pyynnöstä turkoosi takaisin.

    sitä sairasta turkoosishittiä ei jaksa muut kuin jätetty alottaja itse, joka katkerana jatkaa ja jatkaa, vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    sitä sairasta turkoosishittiä ei jaksa muut kuin jätetty alottaja itse, joka katkerana jatkaa ja jatkaa, vuodesta toiseen.

    Niitähän on monta tämän herran kohdalla. Huh huh. Kyllä on aika itseensä kyllästynyt nainen oltava, että luritukset uppoaa sekä villasukan teko ja omenat.

    Äänestä

Tämä turkoosi Toyota juttu, erinomaista että se on poistettu , se oli ikävää kommentointia.

Äänestä
  • Petosten tekeminen jättää jäälkensä.

    Äänestä

  • Rikollisia suojellaan aina ja heillä on omat lait.

    Äänestä

  • Kelle se oli ikävää kommentointia? Heille jotka on rehellisiä kansalaisia ja tulleet viettämään lomaa ja vuokraa mökin hyvässä uskossa ja maksettuaan varausmaksun ilman kuittia käteen ja kaikki on lipevän suulista siihen asti, kun raha vaihtaa omistajaa 250-500€. Tämän jälkeen, jos mökki edelisen jäljiltä siivoamatta hiiren tuotoksista ja happamat maidot jääkaapissa, niin perut mökin ja pyydät varausmaksuja takaisin, niin ovia ei avata eikä rahoja saa takaisin eikä asianomaiseen saa sen jälkeen yhteyttä. Oisko kirjoittelulla paremmin varoittavaa esimerkkiä mitä eteläsuomen lomalaiset ovat joutuneet kohtaamaan paikkakunnalla. Täällä on myös rehellisiä mökki vuokralaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kelle se oli ikävää kommentointia? Heille jotka on rehellisiä kansalaisia ja tulleet viettämään lomaa ja vuokraa mökin hyvässä uskossa ja maksettuaan varausmaksun ilman kuittia käteen ja kaikki on lipevän suulista siihen asti, kun raha vaihtaa omistajaa 250-500€. Tämän jälkeen, jos mökki edelisen jäljiltä siivoamatta hiiren tuotoksista ja happamat maidot jääkaapissa, niin perut mökin ja pyydät varausmaksuja takaisin, niin ovia ei avata eikä rahoja saa takaisin eikä asianomaiseen saa sen jälkeen yhteyttä. Oisko kirjoittelulla paremmin varoittavaa esimerkkiä mitä eteläsuomen lomalaiset ovat joutuneet kohtaamaan paikkakunnalla. Täällä on myös rehellisiä mökki vuokralaisia.

    onko niin tyhmiä ihmisiä olemassa, jotka maksaisivat jotain ennakkomaksuja ilman kuittia, tai yleensäkään mitään maksuja, missä ei ole saanut tavaraa jo itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    onko niin tyhmiä ihmisiä olemassa, jotka maksaisivat jotain ennakkomaksuja ilman kuittia, tai yleensäkään mitään maksuja, missä ei ole saanut tavaraa jo itselleen.

    Valitettavasti kun vuokraat kyseiseltä, niin aina on varausmaksu käteen eikä sitä loman huumassa tajua, että tätä ei pitäisi ilman kuittia tehdä, vaan olet hyvässä uskossa antamassa rahaa osan vuokrasta ja sille rahalle hyvästit, jos mökki ei ole sellaisessa kunnossa, kun pitäisi tai kohteessa on jo toiset vuokralaiset buukattu täyteen. Tämä on ihan hyväuskoisten ihmisten höynäyttämistä. Tämä on petosta mitä ei monikaan lähde viemään oikeuteen, kun summa on kuitenkin niin pieni. Oi kallis Suomen maa. 🇫🇮

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    onko niin tyhmiä ihmisiä olemassa, jotka maksaisivat jotain ennakkomaksuja ilman kuittia, tai yleensäkään mitään maksuja, missä ei ole saanut tavaraa jo itselleen.

    Kyllä niitä on ja seuraava jo odottaa mökkiä rahat kädessä. Kuvissa luksusta perillä virityksiä ja huonosti hoidetut piha alueet.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    onko niin tyhmiä ihmisiä olemassa, jotka maksaisivat jotain ennakkomaksuja ilman kuittia, tai yleensäkään mitään maksuja, missä ei ole saanut tavaraa jo itselleen.

    Kyllä niitä valitettavasti on! Saisi maistaa omaa lääkettään.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kyllä niitä valitettavasti on! Saisi maistaa omaa lääkettään.

    Ei muuteta tätä ketjua yksittäisen sysmäläisen mollaamisketjuksi, tarkoitus on ollut täällä arvostella ukrainassa tapahtuvaa rahanpesua, ja ääliöitä jotka sinne lähettää sukkia yms.

    Samalla on ollut arvostelua koronapiikeistä ja niiden ottajista.Ei meidän porukalla ole mitään yksittäistä sysmäläistä vastaan, vaan näitä sota ja rokote vajukkeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    onko niin tyhmiä ihmisiä olemassa, jotka maksaisivat jotain ennakkomaksuja ilman kuittia, tai yleensäkään mitään maksuja, missä ei ole saanut tavaraa jo itselleen.

    On niitä, he ovat niitä "rehellisiä kansalaisia", jotka tekevät kauppaa ilman kuittia saadakseen alvin verran alennusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kelle se oli ikävää kommentointia? Heille jotka on rehellisiä kansalaisia ja tulleet viettämään lomaa ja vuokraa mökin hyvässä uskossa ja maksettuaan varausmaksun ilman kuittia käteen ja kaikki on lipevän suulista siihen asti, kun raha vaihtaa omistajaa 250-500€. Tämän jälkeen, jos mökki edelisen jäljiltä siivoamatta hiiren tuotoksista ja happamat maidot jääkaapissa, niin perut mökin ja pyydät varausmaksuja takaisin, niin ovia ei avata eikä rahoja saa takaisin eikä asianomaiseen saa sen jälkeen yhteyttä. Oisko kirjoittelulla paremmin varoittavaa esimerkkiä mitä eteläsuomen lomalaiset ovat joutuneet kohtaamaan paikkakunnalla. Täällä on myös rehellisiä mökki vuokralaisia.

    Jestas sentään onks joku höhlä mennyt vuokraamaan sen mökin näkemättä sitä ensin. Läävähän se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Jestas sentään onks joku höhlä mennyt vuokraamaan sen mökin näkemättä sitä ensin. Läävähän se on.

    Aivan kauheita virityksiä.

    Äänestä

  • Naisten naurattaja polttaa kynttilää molemmista päistä.

    Äänestä

Poistakaa mitä poistatte, mutta jokaisen henklökohtainen kokema epäoikeudenmukaisuus ei häviä mihinkään. Huom. Ainahan on noita puusilmiä puolestapuhujina.

Äänestä
  • Siis minä en saanut mitään selvää kirjoituksista,on tainnut airot lähteä veneestä

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Siis minä en saanut mitään selvää kirjoituksista,on tainnut airot lähteä veneestä

    Airot on pieni murhe, kun häviää varausrahat ja koko vuokraaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Airot on pieni murhe, kun häviää varausrahat ja koko vuokraaja.

    Käteinen raha kelpaa, kuin roskat imuriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Käteinen raha kelpaa, kuin roskat imuriin.

    Voisi imuroida niitä vuokramökkejä ja siistiä pihoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Siis minä en saanut mitään selvää kirjoituksista,on tainnut airot lähteä veneestä

    Onko se sama vene missä ei ole tappia.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Siis minä en saanut mitään selvää kirjoituksista,on tainnut airot lähteä veneestä

    Vedä lisää buustereita vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Voisi imuroida niitä vuokramökkejä ja siistiä pihoja.

    😂😂😂

    Äänestä

Jokos aloittajalle ja hänen "asiantuntijoina" toimiville mielikuvitusystävilleen ilmoitettiin että asia ei kuulu JSN:n toimivaltaan?

Äänestä

Paskat se mitään loppu ole. Just äskenkin poistettiin uusi aloitus.

Äänestä
  • Ja hyvästä syystä.

    Äänestä

  • Kaikki näköjään poistetaan, jos koskee MK.

    Äänestä

No mutta, uusia aloituksia kannatan kun on paikkakuntalaisen tarpeen tai jopa tärkeää asiaa tietää, ja saada tietoa ja mielipiteitä. Sen sijaan vanhimmasta päästä saa poistaa ja rutkasti.

Äänestä
  • Niin, kommentointi täällä on kummasti rauhoittunut kesän mittaan, mikähän siihen on syynä, kuului kysymys, joka siis poistettiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Niin, kommentointi täällä on kummasti rauhoittunut kesän mittaan, mikähän siihen on syynä, kuului kysymys, joka siis poistettiin?

    Kaikki ei tykkää siitä, että heistä tehdään numero, kun aihettakin löytyy, kuten mk aikaansaamat tarinat.

    Äänestä

Suomi24-palsta ei kuulu Julkisen sanan neuvostoon, koska Suomi24 ei ole sen sääntöjen alainen julkisen sanan ja journalististen ohjeiden piiriin kuuluva julkaisu. Julkisen sanan neuvosto valvoo journalistien eettisten ohjeiden noudattamista ja itsesääntelyä joukkoviestinnässä, ja sen alaisuudessa ovat esimerkiksi lehtien, televisio- ja radiokanavien verkkosivustot. Suomi24 on kaikille avoin keskustelupalsta, jossa sananvapaus on suuri, ja sitä omistaa yksityinen yritys.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Dodiin, julkisen sanan neuvostolle jätetty kantelu 23.06.2025 suomi24 sysmän moderoinnista.Tästä onkin ollut puhetta puskaradion puolella facebookissa, perustimme myös puolisen vuotta sitten ryhmän jonka tarkoituksena oli masinoida raflaavia mutta sananvapauden rajoissa tehtyjä ketjuja tälle foorumille osoittaaksemme että ei ylläpidolla ole puhtaat jauhoset pussissa tällä sivustolla.Saatiinkin riivittyä 11 asiantuntijan ryhmä jolla on osaamista erilaisilta aloilta.

5kuukauden ja kahden viikon aikana näistä 24 keskustelusta 23 on poistettu ilman mitään perusteluja.

Katsotaan jos saadaan oikein iltapäivälehtiuutinen tästä naurettavasta farssista mitä tällä sivustolla tapahtuu.

City Digital Groupin toimitusjohtajalle Ilkka Lavakselle on myös myös jätetty 23.6.2025haastattelupyyntö, jossa on kerrottu myös YLE:n Mot:n lähteneen mukaan seuraamaan tätä tilannetta nelisen kuukautta sitten.

Sananvapaus edellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu