Essayh uhriutuu turhaan valtuuston kokouksista, ei ole käynyt maanantaisinkaan

Anonyymi-ap

32

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaipa niitä löytyisi muita tilalle, jotka ilmestyisivät paikalle, kun on kokous.
      Ahneina päättäjät hamuavat itselleen liikaa tekemistä, eihän ne silloin minnekään ehdi asioita hoitamaan.
      Olisi hyvä, jos yksi ihminen olisi vain yhdessä tehtävässä kerrallaan. Samoille annetaan paikkoja sieltä ja täältä, eikä muut hakijat pääse lainkaan mukaan.

    • Anonyymi

      Aiheesta on avattu tälle palstalle monta keskustelua ja niissä on aina lopulta todettu, että niissä olevat väitteet Sari Essayahia vastaan eivät ole perustuneet oikein muuhun kuin vasemmistolaiseen pahantahtoisuuteen. Näin tässä näyttää käyvän tälläkin kerralla.

      • Anonyymi

        IS on tehnyt tilaston, käy sieltä lukemassa.

      • Anonyymi

        Niin no ei tuo Sari ainoa ole, joka on ehkä jäänyt pois kokouksista valtuustossa.
        Ihan yleisesti tarkoitin, ettei yhdellä ihmisellä voi millään aika riittää jokaiseen istuntoon monessa eri paikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin no ei tuo Sari ainoa ole, joka on ehkä jäänyt pois kokouksista valtuustossa.
        Ihan yleisesti tarkoitin, ettei yhdellä ihmisellä voi millään aika riittää jokaiseen istuntoon monessa eri paikassa.

        Miksi on hakeutunut valtuustoon. Siksi, että puolue saa ääniä ja se tarkoitus on täyttynyt. Osallistuminen valtuuston kokouksiin ei selvästikään ole ollut hänelle koskaan tärkeää, vain äänien kerääminen.

        Puolueen nimikin on valetta, kun ajattelee, millaista politiikkaa nykyhallitus tekee.

      • Anonyymi

        Aiheesta on varattu sinulle tuolla oma keskustelusi jossa voit väitellä väitteitäsi vastaan pahantahtoisesti tai muuten vain, kristillisbotti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        IS on tehnyt tilaston, käy sieltä lukemassa.

        Tuokin aihe on käsitelty jo moneen kertaan muissa keskusteluissa ja samaan linkkiin on niissäkin vedottu ja lopulta joka kerta huomattu, etteivät sen tiedot anna aiheesta oikeaa kuvaa.

      • Anonyymi

        Kyllä se on totta Eskoseni !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi on hakeutunut valtuustoon. Siksi, että puolue saa ääniä ja se tarkoitus on täyttynyt. Osallistuminen valtuuston kokouksiin ei selvästikään ole ollut hänelle koskaan tärkeää, vain äänien kerääminen.

        Puolueen nimikin on valetta, kun ajattelee, millaista politiikkaa nykyhallitus tekee.

        Niin on.

    • Anonyymi

      Edellisten vaalien alla Essayah otti loppukiria ja osallistui viiteen kokoukseen.

      Ilman loppukiriä osallistuminen maanantaisi olisi jäänyt pariin.

      Kai ne hommat hoituu noinkin, kun ihmiset äänestävät tai parempiakaan osallistujia ei löydy.

      Olisiko menossa jo viimeinen vaalikausi, kun nollatulosta pedataan julkisuudessa?

      • Anonyymi

        Kumpusalo-Vauhkosen mukaan Essayah on tänä vuonna ollut mukana puolessa valtuuston kokouksista, edellisenä vuonna alle puolessa ja vuonna 2023 ei yhdessäkään.

        https://yle.fi/a/74-20169139

      • Anonyymi

        Esim. viimeisimmässä Lapinlahden valtuuston kokoukseen osallistui Sari Essayahn puolesta KD:sta paikalla oli Merja Ahonen. Siihen en ota kantaa, oliko hän parempi vai huonompi osallistuja kuin Essayah. Essayah näytti olleen ministerinä työmatkalla Puolassa.

        Minusta on hyvä, että Essayah on panostanut työhönsä ministerinä ja tapauskohtaisesti käyttänyt harkintaa siinä, osallistuuko Lapinlahden kunnanvaltuuston kokoukseen vai hoitaako koko Suomen asioita ministerinä.

        Essayahn panostamisesta Lapinlahden kunnanvaltuuston kokouksiin osallistumatta itse kokoustapahtumaan on ollut runsaasti keskustelua ja lopputulemana on ollut, että hän on hyvin pystynyt perehtymään valtuuston asioihin, tukemaan KD:n muita edustajia valtuustoasioiden käsittelyssä ja pystynyt hoitamaan yleisemmällä tasolla ministerinä valtuustotyön kautta esiin nousseita teemoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpusalo-Vauhkosen mukaan Essayah on tänä vuonna ollut mukana puolessa valtuuston kokouksista, edellisenä vuonna alle puolessa ja vuonna 2023 ei yhdessäkään.

        https://yle.fi/a/74-20169139

        Antamasi linkin tärkein anti ei ole tämä Kumpusalo-Vauhkosen kommentti, vaan ihan muut asiat. Kannattaa lukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antamasi linkin tärkein anti ei ole tämä Kumpusalo-Vauhkosen kommentti, vaan ihan muut asiat. Kannattaa lukea.

        Jutussa luki, että kunnat saavat vapaasti päättää, minä päivänä pitävät valtuuston kokoukset. Ei ole pakko pitää maanantaina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jutussa luki, että kunnat saavat vapaasti päättää, minä päivänä pitävät valtuuston kokoukset. Ei ole pakko pitää maanantaina.

        Niinhän siinä luki. Mitä haluat kertoa sillä, että nostat tuon esiin artikkelista? Mitä muuta tuosta aiheesta sanottiin artikkelissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän siinä luki. Mitä haluat kertoa sillä, että nostat tuon esiin artikkelista? Mitä muuta tuosta aiheesta sanottiin artikkelissa?

        Kunnan ei tarvitse päättää valtuustokokospäiväänsä sellaisen henkilön mukaan joka ei niihin osallistu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnan ei tarvitse päättää valtuustokokospäiväänsä sellaisen henkilön mukaan joka ei niihin osallistu.

        Niinpä. Pystyt varmasti parempaan. Kerrohan mitä muuta tuosta aiheesta kerrottiin artikkelissa.

    • Anonyymi

      Sari Essayah voisi kävellä suohon ….ei siitä mihinkään muuhun ole. Niin tekopyhä ja omahyväinen ämmä. Israelista on huolissaan ,mutta ei oman maan köyhistä ja sairaista. Hyväksyi kaikki petsujen ja kokoomuksen toimet mukisematta. Siunasi suorastaan.

      • Anonyymi

        Olipa tekopyhä ja omahyväinen kommentti.

        Et ole löytänyt Essayah'n toiminnasta mitään tekopyhää etkä omahyväistä, vaikka olet väitettäsi hokenut monessa keskustelussa. Et ole löytänyt merkkiä siitä, ettei hän olisi huolissaan Suomen köyhistä ja sairaista. Et osaa nimetä edes yhtä esimerkkiä "petsujen ja kokoomuksen" toimista, joita hän olisi hyväksynyt mukisematta, etkä varsinkaan sellaista, minkä hyväksyminen olisi jotenkin negatiivista.

        Merkkejä kristillisten, jotka ovat osoittautuneet ei-kristiliseksi perskokkarehallituksessa, toiminnasta köyhien, sairaiden, lapsiperheiden, työttömien elämän kurjistamisesta löytyy pitkä lista.
        Kaiken, mitä kokoomuslaiset ovat halunneet, on hyväksyneet sen kummemmitta vastalauseitta.
        Esimerkkejä perskokkarehallituksen päätöksistä:
        Rikkaille verohelpotukset, yksityisille terveysjäteille 600 miljoonaa euroa, joka on poissa julkiseata terveydenhuolloata. Asumistukipoistojen takia kodittomia on tullut lisää runsaasti. Sairaaloiden yöpäivystyksiä lopetettiin, olisi maksanut vain 26,5 miljoonaa euroa, rahaa ei herunut.
        Työttömyys lisääntynyt, konkursseja ennätysmäärä.
        Lista on loputon, tässä vain muutamia esimerkkejä.

        Laitahan henkilökohtainen hygieniasi kuntoon, niin pystyt paremmin keskittymään keskustelun aiheesta kirjoittamiseen ja väitteittesi perustelemiseen.

    • Anonyymi

      Yksi turhin poliitikoista. Mokoma kukkahattu täti !

    • Anonyymi

      Ahne piru.

      • Anonyymi

        Oletpa sinä uskonnollinen.

        Ilmeisesti kirjoitat jonkinasteisen uskonnollisen kiihkon vallassa, kun näitä epämääräisiä väitteitäsi lähetät 3 kpl minuutin sisällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletpa sinä uskonnollinen.

        Ilmeisesti kirjoitat jonkinasteisen uskonnollisen kiihkon vallassa, kun näitä epämääräisiä väitteitäsi lähetät 3 kpl minuutin sisällä.

        Etkö sinä ole uskonnollinen, vaikka päivystät täällä uskovaisten palstalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö sinä ole uskonnollinen, vaikka päivystät täällä uskovaisten palstalla?

        En päivystä tällä palstalla.

        Tämä ei ole kenenkään palsta, vaan palsta, jonka aiheena on poliittinen puolue Suomen Kristillisdemokraattinen puolue.

        Moni tälle palstalle kirjoittava kyllä manifestoi uskonnollisuuttaan. Ahkeria ovat ainakin vihavasemmistolaiset, "piruun" keskittyvä kirjoittaja sekä natsiksi ja fasistiksi ilmoittautunut. Yhteistä näille uskovaisille tuntuu olevan viha kristittyjä, juutalaisia ja Israelia vastaan. Myös vihaa Suomea ja suomalaisia vastaan esiintyy usein.

        Mitä uskonnollisia suuntia sinä olet täällä havainnut? Mitä uskonnollista suuntaa edustat itse?

    • Anonyymi

      Keskustalaiset haluavat aina savustaa muut pois.
      Eikä muiden kanssa tehdä mitään yhteistyötä.
      Kepu pettää...

    • Anonyymi

      Onhan se mukava tienata vaikka ei olisi edes paikalla, sit itkee vielä tämä ministeri kun sorsitaan muka.
      Tekopyhää, todellakin tekopyhää.
      Ja tää yks itkee kohta tätäkin vassarin mielipiteeksi täällä.
      Ei pitäs mitään lahkoja päästää päättäviin elimiin, missä päätetään koko kansan asioista.

      • Anonyymi

        Mitä yrität väittää?

        Yritätkö kertoa, että Sari Essayah tienaisi jotain Lapinlahden kunnanvaltuuston kokouksista, joissa ei ole paikalla?

        Lapinlahden kunnanvaltuuston jäsenet saavat palkkion kokouspalkkioina (120 €/kokous). Palkkiota ei saa, ellei osallistu kokoukseen. Verojen jälkeen Essayah'n veroprosentilla tuosta taitaa jäädä käteen runsaat 50€, eli varmaan luokkaa 10€/kokoukseen liittyen käytetty aika tunteina..

        Monen puolueen kunnanvaltuustoedustaja joutuu tilittämään osan saamastaan palkkiosta puolueelle. En tiedä, kuinka KD toimii tämän suhteen.

      • Anonyymi

        Olet tekopyhyytesi lisäksi selkeästi erittäin demokratiavastainen, etkä häpeile tuoda sitä esiin valehdellessasi Sari Essayah'sta

        Mihin vasemmistolaisuuden lahkoon kuulut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet tekopyhyytesi lisäksi selkeästi erittäin demokratiavastainen, etkä häpeile tuoda sitä esiin valehdellessasi Sari Essayah'sta

        Mihin vasemmistolaisuuden lahkoon kuulut?

        Jos jokin on tekopyhää niin kutsua puoluetta kristillisiksi, puoluetta, jossa ei ole kristillisyydestä tietoakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos jokin on tekopyhää niin kutsua puoluetta kristillisiksi, puoluetta, jossa ei ole kristillisyydestä tietoakaan.

        Vihjailusi, että Sari Essayah nostaisi palkkioita niistä Lapinlahden kunnanvaltuuston kokouksista joihin ei ole osallistunut, oli siis vihavasemmistolainen valhe.

        Et löytänyt tällekään väitteellesi mitään perusteita. Olet tyypillinen vihavasemmistolainen valehtelija.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      212
      4893
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      189
      2683
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1562
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      50
      1260
    5. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      97
      1241
    6. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1232
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      131
      1225
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1174
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      146
      1139
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      73
      1133
    Aihe