Lakimuutoksella pyritään turvaamaan sitä, että hyvinvointialueet kykenisivät liikuttelemaan ja suojaamaan tilojaan.
Esityksessä on kyse varautumisesta ”siltä osin, kuin se tukee Puolustusvoimien tai Naton puolustuskykyä”. Jo tällä hetkellä hyvinvointialueilla on velvollisuus huolehtia siviiliväestön sote-palveluista mahdollisimman häiriöttömästi myös poikkeusoloissa.
Esitysluonnoksen mukaan valtio korvaa hyvinvointialueille aiheutuvat kustannukset uusista velvoitteista täysimääräisesti.
Kiitos PS Isänmaamme ja meidän kansalaisten suojeluksesta poikkeusaikoja varten. Maailma on epävarma, PS Varma.
Kyllä PS ON mahtava
8
278
Vastaukset
- Anonyymi
No varmahan se PS on.
Varma ihmisten kyykyttäjä, petturipuolue. Se se on varmasti.
"menkää töihin", niimpäs - Anonyymi
Juhannuksen edellä kerrottiin, että lääkärikäynnit kallistuvat lisää. PS on vakaa tavallisten ihmisten elämän kurjistaja.
- Anonyymi
17v ilman talouskasvua, koko tuon ajankin velkaa kerrytetty. On tipahdettu pohjoismaiden tasosta,koska poliitikot eivät aikanaan tehneet tarvittavia uudistuksia. Nyt sitten ollaan pakon ja konkurssin edessä,huonon suhdanteen aikana,erittäin epävakaassa maailmantilanteessa korjaamassa mitä voidaan. Kokonaisuus täytyisi saada pyörimään kasvuun ja se vaatii leikkauksia ja investointeja elinkeinoelämän kasvattamiseen. Tämä urakka on vasta aluillaan ja ei tule päättymään tähän hallituskauteen. Suomi ei kestä enää viherkepusdpvasemmisto hallitusta. Ihmisten pitäisi jaksaa nähdä kauemmas ja olla uskomatta rahaa tuottavaan taikaseinään ja maailman halaamiseen. Suomen puolta pitää vain Suomi. Eu on riisto ja korruptiolaitos,siihen ei olisi koskaan pitänyt liittyä.
- Anonyymi
Suomen pitää jättää eroanomus EU:sta mahdollisimmsn nopeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen pitää jättää eroanomus EU:sta mahdollisimmsn nopeasti.
Kyllä! Siksi ps. Aina ps
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä! Siksi ps. Aina ps
Kun petetään vrt. Repo Haapaveden paikkojen jakaminen.
- Anonyymi
Olisi paras vaihtoehto, että Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit saisivat kaksin enemmistön eduskuntaan.
- Anonyymi
Samoja lottonumeroita voi ihan vaihtaa keskenään https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011319310.html
Johnmclaine.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1032350- 2251976
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761762Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1021334- 381290
- 1221128
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo27785290kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit180701Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli48700Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo51690