Seksitalo Yle

Anonyymi-ap

Miksi Ylen ohjelmistossa seksi näyttelee niin suurta osaa?
Kyse on toki luonnollisesta asiasta, mutta Ylen näkökulma on jollakin tavoin kieroutunut ja katsojia provosoiva, ei suinkaan valistava. Varsinkin vähemmintöjen kuvaus on karmaisevan sensaatiohakuista, ainoa ja ilahduttava poikkeus olikin sarja, jossa vanhemmat samaa sukupuolta rakastavat kertoivat elämästään. Yle tekee karhunpalveluksen vähemmistöille ja koko seksiaiheelle ilkamoimalla hieman vinksahtaneita ja julkisuushakuisia ihmisiä esittelemällä. Kysymys kuuluukin, onko henkilöillä, jotka suorittavat ohjelmien valintaa Ylessä, kenties joitakin henkilökohtaisia syitä luoda tällainen näennäisen hyväksynnän ilmapiiri, jonka itse asiassa synnyttää vihaa, ei ymmärrystä.

7

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tirkistelyltä on vaikuttanut minustakin. Alapäätä nostetaan esille aiheessa kuin aiheessa ja todella sellainen kertoo enemmän toimituskunnasta kuin kohteista. Ennen sanottiin, että siitä puhe mistä puute, mutta nyt meno on mennyt jo tahallisuuden puolelle. Tunnen myötätuntoa oman seksuaalisuuden kanssa kamppaileville.
      Ei näin. Jos on "munaa", se ei ole alapäässä.

      • Anonyymi

        Ylestä on tullut seksimatkojen järjestäjä. Rahaa käytetään surutta kohta pitää yle maksuja korottaa kun uusi toimari sai kymppitonnin palkan korotuksen röyhkeää ja ahneita paskoja. Wallinheimo istuu hallituksessa ja on kovin sitä mieltä rahaa lisää lisää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylestä on tullut seksimatkojen järjestäjä. Rahaa käytetään surutta kohta pitää yle maksuja korottaa kun uusi toimari sai kymppitonnin palkan korotuksen röyhkeää ja ahneita paskoja. Wallinheimo istuu hallituksessa ja on kovin sitä mieltä rahaa lisää lisää.

        Wallinheimo on varsinainen epähenkilö, joka ei päässyt eduskuntaan ansioillaan vaan urheilutaustalla. Mika-poika on suuruudenhullu, joka tietysti ajaa rahamiesten agendaa etuineen. Olen aina ihmetellyt kuka tavan tallaaja äänestää kokoomuslaista.
        Ylen moraali on kyseenalaista. Oli kyse sitten alapään jutuista ja seksityrkyistä, kansainvälisestä politiikasta ja varsinkin oman maan ongelmien täydellisellä hiljaisuudella. Jospa joskus aamutelkun ohjelma olisi 100-prossaisesti oman maan asioita, mutta ei. Aina siellä on Natoa, Putinia, Israelia, lähi-itää... ja varsinkin sotatieteilijöiden haastatteluja.


    • Anonyymi

      Samaa seksin palvontaa ihmettelen minäkin, ja ihmettelen myös tuota Pride-palvontaa jota Yle harrastaa! Eikö Ylen pitäisi tehdä enemmistön ehdoilla ohjelmia eikä keskittyä vähemmistöihin?

    • Anonyymi

      Joo seksi kuuluu elämään! Mutta pitääkö toitottaa ja sit tämä pukeutuminen katsoin junassa kun ollaan niin vähissä vaatteista!! Niin onko ok,? Ja kaunista ??

    • Anonyymi

      Niin nämä prideet kyllä vähempi enemmän!! Ja näistä polyamoreista olu aamulähetyksessä onkohan vinksallaan elämänasiat tänäpäivänä!!

    • Anonyymi

      Miksi nuo ohjelmat synnyttävät sinussa vihaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      95
      9438
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4917
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      50
      4599
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2388
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1586
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      43
      1410
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      53
      1330
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      46
      1227
    Aihe