Pidin sinua herkkänä ja kauniina sieluna. Uskoin, että meidän kummankin pitää käydä tietyt opit läpi, ennen kuin voimme elää yhdessä. Tuntui että meillä oli paljon yhteistä sekä ajattelimme molemmat kriittisesti.
Koska elämäni on ollut aina vaikeaa, hellin ajatusta että nyt olin löytänyt jonkun, joka on samankaltainen ja ymmärtää minua.
Monta vuotta kipuilin ja odotin että yhteinen aikamme koittaa.
Olin aavistellut, että kaikki ei ollutkaan aivan odotusten mukaista.
Oikeastaan ei mikään. Sitä ihmistä johon rakastuin, ei ollut olemassa. Se olikin vain rooli. Rooli, jonka avulla voisit höynäyttää minua. Satuttaa. Nöyryyttää. Pienentää. Saada tyydytystä siitä, että olen herkkä ja minuun sattuu.
Annoin haaveiden sinusta ja sielunyhteydestämme jatkua aivan liian pitkään.
Meillä ei ole lopulta mitään yhteistä. Ei ole mitään, miksi pitäisin sinusta edes ajatuksen tasolla enää kiinni. Olet tyhjä, nyt sen näen.
Hyvä asia on, että jouduin kohtaamaan menneisyyteni. Vaikka hajosin itseeni tai ehkä juuri siksi, löysin omalle polulleni. Polulle, jossa minä teen valinnat. Ei muut.
Mutta sain selville myös sen, ettei ole ketään tai mitään, joka nostaisi minut vielä mukaan elämään. Paitsi minä itse.
En usko enää romanttiseen rakkauteen. Sellaiseen joka kestää ja antaa kokemuksen siitä että kelpaa omana itsenään. Ja joka nostaisi niitä parhaita ominaisuuksia pintaan.
Mikään ei ollut totta. Olin todella sinisilmäinen. Minua harmittaa, että annoin sinun satuttaa aina uudestaan.
Kipu tuntui vuosi vuodelta voimakkaampana. Melkein lähti järki. Ja melkein lähti henki.
Nyt kun vihdoin olin myöntänyt että olin hölmö, avautui sieltä vieläkin isompi haava. Pohjaton suru kumpusi jostain hyvin, hyvin syvältä. Pääsin niihin tunteisiin 'avullasi' käsiksi.
Suru on se tunne, mitä minussa on loputtomiin. Sain mentyä sinne saakka tunnekokemuksessani, mistä kaikki on tässä elämässä alkanut. Kohtasin pelkoja ja traumoja, jotka välillä lamaannuttivat täysin.
Tapahtui asioita, joihin sinä et liittynyt mitenkään. Emmehän edes nähneet. Säilytin kuitenkin sinut siellä lohdutuksena ja hain siitä unelmasta turvaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi vaan kuvitella, miten kyseinen henkilö turhautui haaveiluusi ja itsekeskeisyyteesi. Epäilit häntä ja kohtelit siksi huonosti ja nyt kun hän on oppinut vihaamaan sinua ja sulkenut sinulta sydämensä, syytät häntä teeskentelijäksi ja tyhjäksi. Niin surullista. Varmasti hän on tyhjä. Tyhjä rakkaudesta sinuun, koska olet imenyt kaiken antamatta mitään takaisin.
Surullista jos on totta.
Minua kohdeltiin noin. Jouduin kamppailemaan katkeruuden kanssa ja olemaan aina toisen tunteiden suhteen kakkossijalla enkä saanut yhtään mitään. Jatkuvasti olisi vaan pitänyt ymmärtää ja myöntyä. Vanhenin silmissä ja hymy katosi huulilta kun hän vaan haaveili ja kipuili. En tiedä apn tapausta, mutta herätti ajatuksia ja ikäviä tunteita.
Kuten itse ap sanoit, olet itse luonut ja tuhonnut kaiken. Kohtuutonta edes arvostella toista ihmistä tuossa tilanteessa.