Osmo Ahlqvistin murha, onko totuus yhä piilossa?

Suomen rikoshistoriaan mahtuu monia synkkiä lukuja, mutta harva tapaus herättää yhtä paljon kysymyksiä ja epäilyjä kuin Osmo "Lusu" Ahlqvistin murha vuodelta 1995. Vaikka oikeus on tuominnut Jari Kolivaaran murhasta, tapauksen taustalla vaikuttaa yhä olevan pimitettyjä yksityiskohtia ja kytköksiä, jotka viittaavat siihen, että kaikki osalliset eivät ole koskaan joutuneet vastuuseen teoistaan.

Minun on vaikea hyväksyä, että Kolivaara, joka tunnetaan pääosin "pikkurikollisena", olisi toiminut yksin surmatessaan Ahlqvistin, Suomen tuolloin suurimman huumepomon. Kolivaaran rikoshistoria sisälsi väkivaltaa ja rikoksia, mutta hänestä ei ollut tietoa johtohahmona tai strategisena organisoijana. Ahlqvistin eliminoiminen oli valtava isku alamaailman voimasuhteisiin, ja on vaikea uskoa, että tämä olisi ollut pelkästään kahden henkilön välinen välienselvittely. Tapaus tuntuu liiankin siistiltä ja yksinkertaiselta, kun ottaa huomioon sen aiheuttamat seuraukset huumemarkkinoilla. Vahva tunne on, että todellinen tilaaja tai useammat osalliset jäivät varjoon.

Erityisen hämmentävä on murha-aseen alkuperä. On laajalti spekuloitu, että Ahlqvistin surmaamiseen käytetty ase olisi ollut peräisin Helsingin huumepoliisin takavarikoista. Tämä yksityiskohta on jo itsessään hälyttävä ja herättää kysymyksiä poliisin menettelytavoista. Miten takavarikoitu ase päätyy takaisin alamaailman käsiin ja lopulta murha-aseeksi? Tässä yhteydessä on mahdotonta olla pohtimatta entisen huumepoliisin päällikön Jari Aarnion roolia. Aarnio johti juuri sitä yksikköä, jonka hallusta ase mahdollisesti oli peräisin. Hänen myöhemmin paljastunut rikollinen kaksoiselämä – syvä sekaantuminen huumekauppaan ja virka-aseman väärinkäyttö – antaa ikävän uskottavuuden sille, että poliisin sisäpiiristä on voitu ohjata rikollista toimintaa.

Onkin loogista pohtia, oliko Ahlqvistin murha osa suurempaa, tarkasti organisoitua suunnitelmaa. Ahlqvist oli merkittävä este monien rikollisjärjestöjen laajentumispyrkimyksille. Esimerkiksi Keijo Vilhunen, joka myöhemmin nousi United Brotherhoodin (UB) johtohahmoksi ja oli Aarnion keskeinen tietolähde, pyöritti jo Ahlqvistin murhan aikoihin (1995) mittavaa huumebisnestä UB:n kantajärjestöissä. Ahlqvistin kuolema olisi avannut Vilhusen ja hänen porukkansa kaltaisille toimijoille valtavat markkinat ja mahdollistanut merkittävän vallansiirron huumekaupan hierarkiassa. Tämä olisi ollut heille taloudellisesti ja strategisesti valtava voitto.
Jari Aarnion, pitkän linjan poliisina ja rikostutkinnan syvällisenä tuntijana, tiedot olisivat olleet korvaamattomia, jos hän olisi ollut mukana murhan taustalla. Hän olisi tiennyt tarkalleen, miten murha suunnitellaan niin, ettei siitä jää todisteita tai miten tutkintaa ohjataan pois oikeilta jäljiltä. Tällainen yhteistyö poliisijohdon ja alamaailman välillä olisi selittänyt monia Ahlqvistin murhan selvittämättä jääneitä yksityiskohtia.

Lisäksi Jari Kolivaaran oma kuolema tammikuussa 2019 lisää tapauksen mysteeriä. Kolivaaran tappajaksi tuomittu Jani Istankuru vetosi pelkoon ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön motiivinaan. Tämä motiivi tuntuu "liian yksinkertaiselta" selitykseltä, varsinkin kun Kolivaaran pedofiilisista tai homoseksuaalisista taipumuksista ei ollut aiempaa näyttöä. Voimakkaat spekulaatiot nousevat pintaan: olisiko Kolivaara, Aarnion vankeustuomion heikennettyä hänen pelotettaan, aikonut paljastaa Ahlqvistin murhan todelliset taustat ja tilaajat? Ja oliko hänen kuolemansa sittenkin tapa vaientaa hänet ennen kuin hän ehti kertoa? Jos näin oli, tällaisen operaation ohjaamiseen olisi tarvittu jälleen kerran jonkun Jari Aarnion kaltaisen, rikostutkinnan perinpohjin tuntevan henkilön neuvot.

Vaikka nämä ovat toistaiseksi vain spekulaatioita, ne ovat perusteltuja ja osoittavat, että Ahlqvistin murhaan liittyy yhä syviä ja selvittämättömiä huolenaiheita. Kansalaisilla on oikeus odottaa, että viranomaiset selvittävät rikosasioiden kaikki puolet, erityisesti kun niihin liittyy epäilyksiä viranomaisten omasta toiminnasta tai niiden vaikutusvaltaisten tahojen osallisuudesta, jotka jäivät rangaistuksetta. Osmo Ahlqvistin murha on Suomen rikoshistoriaan suuri kysymysmerkki, joka on aika selvittää lopullisesti.