Olen saanut ymmärtää että kärsin masennuksesta (tosin apua en siihen ole vielä hakenut), epävarmuudesta, huonosta itsetunnosta jne.
Sain kuulla tuossa kuitenkin mielenkiintoisen kommentin, että monet sekoittavat yksinäisyyden ja masentuneisuuden. Onhan minulla joitakin kavereita, joita näen harva se päivä ja ok suhteet perheeseen (olen 22v opiskelija), mutta kieltämättä tunnen itseni välillä yksinäiseksi, ei kuitenkaan ole elämässä ihmistä, jonka kanssa jakaa asioita ja puhua ihan kunnolla.
Olen jo pidempäänkin miettinyt, miten mahdollinen parisuhde vaikuttaisi minuun, tulisinko onnellisemmaksi, jaksaisin paremmin ym? Sanotaan kuitenkin että ensin pitäisi pystyä olemaan täysin onnellinen itsensä kanssa, ennenkuin voi mitään "tervettä" parisuhdetta lähteä yrittämään.
En oikein netistä löytänyt yksinäisyyden syy-/oirelistaa, että olisin voinut itse vertailla asioita. Olisiko jostakin täällä apua asian suhteen?
Ei sillä, että näköpiirissäni olisi mitään suhdetta (liian ujo, arka ja hiljainen ketään lähestymään olen). Niin, en ole ikinä seurustellut, mutta ne pari kertaa, kun olen jotain henkilöä muutaman kerran tapaillut ovat olleet onnellisimpia aikojani.
Sain kuulla tuossa kuitenkin mielenkiintoisen kommentin, että monet sekoittavat yksinäisyyden ja masentuneisuuden. Onhan minulla joitakin kavereita, joita näen harva se päivä ja ok suhteet perheeseen (olen 22v opiskelija), mutta kieltämättä tunnen itseni välillä yksinäiseksi, ei kuitenkaan ole elämässä ihmistä, jonka kanssa jakaa asioita ja puhua ihan kunnolla.
Olen jo pidempäänkin miettinyt, miten mahdollinen parisuhde vaikuttaisi minuun, tulisinko onnellisemmaksi, jaksaisin paremmin ym? Sanotaan kuitenkin että ensin pitäisi pystyä olemaan täysin onnellinen itsensä kanssa, ennenkuin voi mitään "tervettä" parisuhdetta lähteä yrittämään.
En oikein netistä löytänyt yksinäisyyden syy-/oirelistaa, että olisin voinut itse vertailla asioita. Olisiko jostakin täällä apua asian suhteen?
Ei sillä, että näköpiirissäni olisi mitään suhdetta (liian ujo, arka ja hiljainen ketään lähestymään olen). Niin, en ole ikinä seurustellut, mutta ne pari kertaa, kun olen jotain henkilöä muutaman kerran tapaillut ovat olleet onnellisimpia aikojani.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä ainakin varmasti sekoitan. Tai pikemmin niin, että yksinäisyys pidemmän päälle masentaa.
Kommentoisin vähän tota "ensin pitäisi pystyä olemaan täysin onnellinen itsensä kanssa, ennenkuin voi mitään "tervettä" parisuhdetta lähteä yrittämään". Itse solmin parisuhteen, kun olin vielä terapiassa masikseni takia. Pahin vaihe oli ohi, mutta tein yhä töitä pystyäkseni elämään normaalisti. Tuohon saumaan osunut rakkaus oli viimeinen sysäys elämälle. Alkuhuuman jälkeen oli tietysti vaikeitakin hetkiä ja on yhä, mutta rakkaus on yksi suuri tarkoitus elämälle. Se auttaa jaksamaan, kun tietää, että on edes yhdelle ihmiselle tosi tärkeä.
Vaikean masennuksen aikaan suhteet voivat kyllä kariutua siihen. Mutta pahimman vaiheen jälkeen, kun vaakakuppi on jo tasapainossa elämän ja kuoleman välillä, rakkaus kallistaa kupin roimasti elämän puolelle. Ja kun jaksaa taas jatkaa elämistä niin sen varrella löytää paljon muitakin elämäniloja.
Tietysti, välillä on hankalaa suhteessakin. Vanha masennus meinaa palata esim. riitojen aikaan. Ja nyt, kun olen vieraalla paikkakunnalla erossa kavereistani ja työstä. Silloin huomaa, ettei pelkkä suhde riitä. Tarvitsee elämältä enemmänkin ollakseen onnellinen.