Saako työtön enää alennuksia mistään

Joskus työtön sai puoleen hintaan kunnan uimahallin liput ja urheilusalien käytöt mm
Puoleen hintaan ja monessa paikassa työtön sai palveluita halvemmalla..

Mutta saako nykyisin enää missään alennusta
5228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä työtön saa paljonkin alennuksia.,mm hallitus on alentanut työttömän tukia ,asumistukea ja toimeentulotukea

Äänestä

Persettä sain puoleen hintaan kun kerroin olevani työtön.

Äänestä
  • Perutuslakimieheltä olisit saanut kiljuhuikasta.

    Äänestä

  • Sen kuuluisi olla ilmaista. Olet maksanut suotta. Tai et huomannut yrittäjältä kysyväsi.

    Äänestä

Kyllähän työtön saa paljonkin alennuksia. onhan noita esim.

Toimeentulotuen perusosasta saa kyllä paljon alennuksia ja vaikka loputtomasti putkeen. Ensi vuoden alusta sitten 50% nykyisen 40%:n sijasta. SAK, STTK sekä PAM ovat tästä nurisseet mutta oikeasti suuremmassa mittakaavassa ketään ei kiinnosta sosiaaliturvan (erityisesti toimeentulotuen) paskauudistuksen torppaaminen.

Hallitus on kiinnostuneempi tästä kuin ennen vaaleja luvatusta maahanmuuttoasiaan puuttumisesta ja tuntuukin olevan nykyhallituksen kärkihanke, vaikka esim. säästöjen puolesta toimeentulotuki on yksi vähäpätöisemmistä ja huonoimmista säästökohteista rahallisessa mielessä, mutta myös sen suhteen että se on viimesijaisin etuus jonka alle ei jää mitään, jos tämä turva pettää.

Hallitus ei ole juurikaan tehnyt 2 vuoteen muuta kuin paahtanut täyttä häkää sosiaaliturvauudistuksen kanssa, joka tulee heikentämään vähäosaisten asemaa massiivisella ja historiallisella tavalla. Velkaantuminen jatkuu, koska säästökohteena yksi huonoimmista velan taittamiseksi. Kokoomus/PS-hallitus toimii näin yrittäjien hyväksi, koska tämä on yksi pala sitä domino-efektiä joissa uudistuksilla heikennetään myös työntekijöiden turvaa sekä oikeuksia. Järjestelmä murennetaan alimmasta portaasta (sosiaaliturvasta lähtien), jotta työntekijät eivät uskalla vaatia kohtuullista palkkaa ja työehtoja ja torpata erityisen huonoja työtarjouksia, koska työttömyys/-sosiaaliturva on paskottu alta pois työttömyyden varalle. Kun näin on tehty, voidaan jatkaa työntekijän työuran aikaisen aseman ja etujen alasajoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joskus työtön sai puoleen hintaan kunnan uimahallin liput ja urheilusalien käytöt mm
Puoleen hintaan ja monessa paikassa työtön sai palveluita halvemmalla..

Mutta saako nykyisin enää missään alennusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu