IS vetilestadiolaispappiskuupin takaisin

Miika oli vanhoillislestadiolaisten parissa arvostettu saarnaaja. Hän näki yhteisön pimeät puolet. Hän näki myös, miten yhteisössä vahditaan sen jäseniä. Oli paljon asioita, joita ei saanut sanoa ääneen. Nyt hän kertoo ne kaikki.

Kun vanhoillislestadiolaisten puhujan eli saarnaaja Miika Koskelan synti tuli seurakunnan tietoon, siihen puututtiin heti.

Ei tullut kuulonkaan, että yhteisönsä arvostama saarnaaja harhautuu polulta. Miikaa yritettiin painostaa, mutta hän ei taipunut. Nyt hän on valmis puhumaan siitä ja kaikesta, mikä yhteisössä ei välttämättä kestä päivänvaloa.

Koskela liittyi vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen 20-vuotiaana silloisen puolisonsa kanssa.

Parikymppinen mies oli eksyksissä ja yksinäinen. Lukio jäi kesken, Koskela alkoi seurustella ja parille syntyi pian lapsi. Nuorena isäksi tulleen Koskelan elämäntilanne oli hyvin erilainen kuin lukiosta saatujen ystävien. Yhteys ystäviin katkesi ja Koskela tunsi olonsa tyhjäksi.

Tyttöystävällä oli kaveriporukka, jonka kanssa pari alkoi viettää aikaa. Kaverit olivat lestadiolaisia.

Ennen pitkää nuoripari kutsuttiin mukaan seuroille. Herätysliikkeen yhteisöllisyys houkutteli. Siitä se lähti.

Liike otti nuoret avosylin vastaan. Oli seuroja ja kahvitteluja, sosiaalinen tyhjiö täyttyi. Hän tutustui kymmeniin uusiin ihmisiin.

Pariskunta kiinnittyi nopeasti yhä syvemmin osaksi vanhoillislestadiolaista yhteisöä. Kuten lestadiolaiset asian ilmaisevat: he tulivat osaksi Jumalan valtakuntaa. Ainoaa valittua joukkoa, joka pääsee taivaaseen.

– Jos omaksuu heidän kulttuuriset tapansa ja arvonsa, ja osoittaa, että haluaa elää niiden mukaan, tulijat otetaan hyvin vastaan. Niin myös meidät, Koskela muistelee.

Koskela ei kokenut mullistavaa uskoon tulemista, mutta elämä ei olisi voinut jatkua entiseen tapaan. Jotta lestadiolainen tulee hyväksytyksi yhteisönsä sisällä, hänen on omaksuttava lestadiolainen elämäntapa.

Sen noudattaminen vaati uhrauksia. Hän jätti muun muassa pesäpallon, jota oli harrastanut nuoresta lähtien ja myös tuomaroinut pelejä.

– Urheilun harrastaminen tai urheilun seuraaminen ainakaan paikan päällä ei sovi lestadiolaisuuteen. Jos lestadiolainen menisi paikan päälle katsomaan pesäpalloa, sitä ei katsottaisi hyvällä.

Mitä pahaa urheilutapahtumissa on?

– Lestadiolainen vastaisi, ettei sellainen ole sopivaa lestadiolaiselle.

Ensinnäkin urheilu nähdään maailmallisena toimintana, johon voi kuulua esimerkiksi päihteitä. Menestys voisi puolestaan johtaa ammattilaisurheilijan uraan.

Jonkin asian tekeminen liian ammattimaisesti tai vakavasti vie poispäin uskosta ja uskonyhteisöstä, selittää Koskela.

– Siksi sellaista ei hyväksytä. Ei ole olemassa mitään sääntökirjaa, mikä kieltäisi nämä asiat, mutta ne ovat piilonormeja, joista kaikki tietävät.

Normit ovat lestadiolaisen yhteisön sisäisiä sääntöjä. Normit eivät useinkaan perustu Raamatun oppeihin, mutta niille haetaan oikeutus Raamatusta.

Esimerkki: normit kieltävät television omistamisen. Raamattu ei luonnollisesti sisällä jakeita, jotka ottaisivat kantaa onko television omistaminen sallittua vai ei.

– Raamatulla voidaan perustella vaikka mitä. Riippuu tulkitsijan lähtökohdista, miten hän haluaa sitä käyttää. Sama pätee kaikkien uskontojen pyhiin teksteihin.

Koskelan puheiden perusteella kuulostaa siltä, että yhteisön jäsenet myös vahtivat toisiaan, että nuhteettomuus säilyy.

– Jos lestadiolaiseen kotiin tulee kylään toisia lestadiolaisia ja olohuoneessa on telkkari, se herättää heti epäilyksen: uskovatko he oikeasti? Haluavatko nämä kuulua tähän liikkeeseen?

Koskela kuvailee, että lestadiolaisuuden yhteisöllisyys on parhaimmillaan ihanaa. Hän uskoo, että yhteisöllisyys on joillekin lestadiolaisille jopa tärkein syy elää lestadiolaisen elämäntavan mukaisesti.

Ensimmäiset vuodet lestadiolaisena olivatkin hyvin onnellisia, sanoo Koskela. Suuren yhteisön huomasta sai turvapaikan. Kun Koskela muutti vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan teologiaa, paikalliset vanhoillislestadiolaiset ottivat hänet vastaan. Missään ei tarvinnut jäädä yksin.

Koskelasta tuli teologian maisteri ja hänet vihittiin papiksi. Samaan aikaan yhteisön kiiltokuvaan alkoi ilmestyä tahroja.

Vuosi ennen Koskelan pappisvihkimystä paikallinen rauhanyhdistys kutsui Koskelan puhujan eli saarnaajan tehtävään. Puhujaksi pääseminen on yhteisön sisällä kuin ylennys. Suuri kunnia, josta ei juuri kieltäydytä.

Asema nosti Koskelan arvoasteikossa rivijäsenien yläpuolelle. Hän tulkitsi muille jäsenille Raamattua ja hänen puoleensa käännyttiin vaikeina hetkinä neuvojen toivossa.

Teologian opinnoilla oli myös toisenlainen vaikutus. Koskelan silmät avautuivat yhteisön ongelmille. Säännöt eivät tuntuneet kaikista jäsenistä hyviltä, ne aiheuttivat kärsimystä.

Esimerkiksi kielto käyttää ehkäisyä. Lapsia toivotaan syntyvän mahdollisimman paljon, koska liike vahvistuu lasten kautta. Liian pieni lapsiluku herättää herkästi muiden epäilykset ehkäisystä.

Miika oli vanhoillislestadiolaisten parissa arvostettu saarnaaja. Hän näki yhteisön pimeät puolet. Hän näki myös, miten yhteisössä vahditaan sen jäseniä. Oli paljon asioita, joita ei saanut sanoa ääneen. Nyt hän kertoo ne kaikki.

Kun vanhoillislestadiolaisten puhujan eli saarnaaja Miika Koskelan synti tuli seurakunnan tietoon, siihen puututtiin heti.

Ei tullut kuulonkaan, että yhteisönsä arvostama saarnaaja harhautuu polulta. Miikaa yritettiin painostaa, mutta hän ei taipunut. Nyt hän on valmis puhumaan siitä ja kaikesta, mikä yhteisössä ei välttämättä kestä päivänvaloa.

Koskela liittyi vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen 20-vuotiaana silloisen puolisonsa kanssa.

Parikymppinen mies oli eksyksissä ja yksinäinen. Lukio jäi kesken, Koskela alkoi seurustella ja parille syntyi pian lapsi. Nuorena isäksi tulleen Koskelan elämäntilanne oli hyvin erilainen kuin lukiosta saatujen ystävien. Yhteys ystäviin katkesi ja Koskela tunsi olonsa tyhjäksi.

Tyttöystävällä oli kaveriporukka, jonka kanssa pari alkoi viettää aikaa. Kaverit olivat lestadiolaisia.

Ennen pitkää nuoripari kutsuttiin mukaan seuroille. Herätysliikkeen yhteisöllisyys houkutteli. Siitä se lähti.

Liike otti nuoret avosylin vastaan. Oli seuroja ja kahvitteluja, sosiaalinen tyhjiö täyttyi. Hän tutustui kymmeniin uusiin ihmisiin.

Pariskunta kiinnittyi nopeasti yhä syvemmin osaksi vanhoillislestadiolaista yhteisöä. Kuten lestadiolaiset asian ilmaisevat: he tulivat osaksi Jumalan valtakuntaa. Ainoaa valittua joukkoa, joka pääsee taivaaseen.

– Jos omaksuu heidän kulttuuriset tapansa ja arvonsa, ja osoittaa, että haluaa elää niiden mukaan, tulijat otetaan hyvin vastaan. Niin myös meidät, Koskela muistelee.

Koskela ei kokenut mullistavaa uskoon tulemista, mutta elämä ei olisi voinut jatkua entiseen tapaan. Jotta lestadiolainen tulee hyväksytyksi yhteisönsä sisällä, hänen on omaksuttava lestadiolainen elämäntapa.

Sen noudattaminen vaati uhrauksia. Hän jätti muun muassa pesäpallon, jota oli harrastanut nuoresta lähtien ja myös tuomaroinut pelejä.

– Urheilun harrastaminen tai urheilun seuraaminen ainakaan paikan päällä ei sovi lestadiolaisuuteen. Jos lestadiolainen menisi paikan päälle katsomaan pesäpalloa, sitä ei katsottaisi hyvällä.

Mitä pahaa urheilutapahtumissa on?

– Lestadiolainen vastaisi, ettei sellainen ole sopivaa lestadiolaiselle.

Ensinnäkin urheilu nähdään maailmallisena toimintana, johon voi kuulua esimerkiksi päihteitä. Menestys voisi puolestaan johtaa ammattilaisurheilijan uraan.

Jonkin asian tekeminen liian ammattimaisesti tai vakavasti vie poispäin uskosta ja uskonyhteisöstä, selittää Koskela.

– Siksi sellaista ei hyväksytä. Ei ole olemassa mitään sääntökirjaa, mikä kieltäisi nämä asiat, mutta ne ovat piilonormeja, joista kaikki tietävät.

Normit ovat lestadiolaisen yhteisön sisäisiä sääntöjä. Normit eivät useinkaan perustu Raamatun oppeihin, mutta niille haetaan oikeutus Raamatusta.

Esimerkki: normit kieltävät television omistamisen. Raamattu ei luonnollisesti sisällä jakeita, jotka ottaisivat kantaa onko television omistaminen sallittua vai ei.

– Raamatulla voidaan perustella vaikka mitä. Riippuu tulkitsijan lähtökohdista, miten hän haluaa sitä käyttää. Sama pätee kaikkien uskontojen pyhiin teksteihin.

Koskelan puheiden perusteella kuulostaa siltä, että yhteisön jäsenet myös vahtivat toisiaan, että nuhteettomuus säilyy.

– Jos lestadiolaiseen kotiin tulee kylään toisia lestadiolaisia ja olohuoneessa on telkkari, se herättää heti epäilyksen: uskovatko he oikeasti? Haluavatko nämä kuulua tähän liikkeeseen?

Koskela kuvailee, että lestadiolaisuuden yhteisöllisyys on parhaimmillaan ihanaa. Hän uskoo, että yhteisöllisyys on joillekin lestadiolaisille jopa tärkein syy elää lestadiolaisen elämäntavan mukaisesti.

Ensimmäiset vuodet lestadiolaisena olivatkin hyvin onnellisia, sanoo Koskela. Suuren yhteisön huomasta sai turvapaikan. Kun Koskela muutti vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan teologiaa, paikalliset vanhoillislestadiolaiset ottivat hänet vastaan. Missään ei tarvinnut jäädä yksin.

Koskelasta tuli teologian maisteri ja hänet vihittiin papiksi. Samaan aikaan yhteisön kiiltokuvaan alkoi ilmestyä tahroja.

Vuosi ennen Koskelan pappisvihkimystä paikallinen rauhanyhdistys kutsui Koskelan puhujan eli saarnaajan tehtävään. Puhujaksi pääseminen on yhteisön sisällä kuin ylennys. Suuri kunnia, josta ei juuri kieltäydytä.

Asema nosti Koskelan arvoasteikossa rivijäsenien yläpuolelle. Hän tulkitsi muille jäsenille Raamattua ja hänen puoleensa käännyttiin vaikeina hetkinä neuvojen toivossa.

Teologian opinnoilla oli myös toisenlainen vaikutus. Koskelan silmät avautuivat yhteisön ongelmille. Säännöt eivät tuntuneet kaikista jäsenistä hyviltä, ne aiheuttivat kärsimystä.

Esimerkiksi kielto käyttää ehkäisyä. Lapsia toivotaan syntyvän mahdollisimman paljon, koska liike vahvistuu lasten kautta. Liian pieni lapsiluku herättää herkästi muiden epäilykset ehkäisystä.

Miika oli vanhoillislestadiolaisten parissa arvostettu saarnaaja. Hän näki yhteisön pimeät puolet. Hän näki myös, miten yhteisössä vahditaan sen jäseniä. Oli paljon asioita, joita ei saanut sanoa ääneen. Nyt hän kertoo ne kaikki.

Kun vanhoillislestadiolaisten puhujan eli saarnaaja Miika Koskelan synti tuli seurakunnan tietoon, siihen puututtiin heti.

Ei tullut kuulonkaan, että yhteisönsä arvostama saarnaaja harhautuu polulta. Miikaa yritettiin painostaa, mutta hän ei taipunut. Nyt hän on valmis puhumaan siitä ja kaikesta, mikä yhteisössä ei välttämättä kestä päivänvaloa.

Koskela liittyi vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen 20-vuotiaana silloisen puolisonsa kanssa.

Parikymppinen mies oli eksyksissä ja yksinäinen. Lukio jäi kesken, Koskela alkoi seurustella ja parille syntyi pian lapsi. Nuorena isäksi tulleen Koskelan elämäntilanne oli hyvin erilainen kuin lukiosta saatujen ystävien. Yhteys ystäviin katkesi ja Koskela tunsi olonsa tyhjäksi.

Tyttöystävällä oli kaveriporukka, jonka kanssa pari alkoi viettää aikaa. Kaverit olivat lestadiolaisia.

Ennen pitkää nuoripari kutsuttiin mukaan seuroille. Herätysliikkeen yhteisöllisyys houkutteli. Siitä se lähti.

Liike otti nuoret avosylin vastaan. Oli seuroja ja kahvitteluja, sosiaalinen tyhjiö täyttyi. Hän tutustui kymmeniin uusiin ihmisiin.

Pariskunta kiinnittyi nopeasti yhä syvemmin osaksi vanhoillislestadiolaista yhteisöä. Kuten lestadiolaiset asian ilmaisevat: he tulivat osaksi Jumalan valtakuntaa. Ainoaa valittua joukkoa, joka pääsee taivaaseen.

– Jos omaksuu heidän kulttuuriset tapansa ja arvonsa, ja osoittaa, että haluaa elää niiden mukaan, tulijat otetaan hyvin vastaan. Niin myös meidät, Koskela muistelee.

Koskela ei kokenut mullistavaa uskoon tulemista, mutta elämä ei olisi voinut jatkua entiseen tapaan. Jotta lestadiolainen tulee hyväksytyksi yhteisönsä sisällä, hänen on omaksuttava lestadiolainen elämäntapa.

Sen noudattaminen vaati uhrauksia. Hän jätti muun muassa pesäpallon, jota oli harrastanut nuoresta lähtien ja myös tuomaroinut pelejä.

– Urheilun harrastaminen tai urheilun seuraaminen ainakaan paikan päällä ei sovi lestadiolaisuuteen. Jos lestadiolainen menisi paikan päälle katsomaan pesäpalloa, sitä ei katsottaisi hyvällä.

Mitä pahaa urheilutapahtumissa on?

– Lestadiolainen vastaisi, ettei sellainen ole sopivaa lestadiolaiselle.

Ensinnäkin urheilu nähdään maailmallisena toimintana, johon voi kuulua esimerkiksi päihteitä. Menestys voisi puolestaan johtaa ammattilaisurheilijan uraan.

Jonkin asian tekeminen liian ammattimaisesti tai vakavasti vie poispäin uskosta ja uskonyhteisöstä, selittää Koskela.

– Siksi sellaista ei hyväksytä. Ei ole olemassa mitään sääntökirjaa, mikä kieltäisi nämä asiat, mutta ne ovat piilonormeja, joista kaikki tietävät.

Normit ovat lestadiolaisen yhteisön sisäisiä sääntöjä. Normit eivät useinkaan perustu Raamatun oppeihin, mutta niille haetaan oikeutus Raamatusta.

Esimerkki: normit kieltävät television omistamisen. Raamattu ei luonnollisesti sisällä jakeita, jotka ottaisivat kantaa onko television omistaminen sallittua vai ei.

– Raamatulla voidaan perustella vaikka mitä. Riippuu tulkitsijan lähtökohdista, miten hän haluaa sitä käyttää. Sama pätee kaikkien uskontojen pyhiin teksteihin.

Koskelan puheiden perusteella kuulostaa siltä, että yhteisön jäsenet myös vahtivat toisiaan, että nuhteettomuus säilyy.

– Jos lestadiolaiseen kotiin tulee kylään toisia lestadiolaisia ja olohuoneessa on telkkari, se herättää heti epäilyksen: uskovatko he oikeasti? Haluavatko nämä kuulua tähän liikkeeseen?

Koskela kuvailee, että lestadiolaisuuden yhteisöllisyys on parhaimmillaan ihanaa. Hän uskoo, että yhteisöllisyys on joillekin lestadiolaisille jopa tärkein syy elää lestadiolaisen elämäntavan mukaisesti.

Ensimmäiset vuodet lestadiolaisena olivatkin hyvin onnellisia, sanoo Koskela. Suuren yhteisön huomasta sai turvapaikan. Kun Koskela muutti vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan teologiaa, paikalliset vanhoillislestadiolaiset ottivat hänet vastaan. Missään ei tarvinnut jäädä yksin.

Koskelasta tuli teologian maisteri ja hänet vihittiin papiksi. Samaan aikaan yhteisön kiiltokuvaan alkoi ilmestyä tahroja.

Vuosi ennen Koskelan pappisvihkimystä paikallinen rauhanyhdistys kutsui Koskelan puhujan eli saarnaajan tehtävään. Puhujaksi pääseminen on yhteisön sisällä kuin ylennys. Suuri kunnia, josta ei juuri kieltäydytä.

Asema nosti Koskelan arvoasteikossa rivijäsenien yläpuolelle. Hän tulkitsi muille jäsenille Raamattua ja hänen puoleensa käännyttiin vaikeina hetkinä neuvojen toivossa.

Teologian opinnoilla oli myös toisenlainen vaikutus. Koskelan silmät avautuivat yhteisön ongelmille. Säännöt eivät tuntuneet kaikista jäsenistä hyviltä, ne aiheuttivat kärsimystä.

Esimerkiksi kielto käyttää ehkäisyä. Lapsia toivotaan syntyvän mahdollisimman paljon, koska liike vahvistuu lasten kautta. Liian pieni lapsiluku herättää herkästi muiden epäilykset ehkäisystä.

ölklk