Väestönvaihto on vihervasemmistolle kirosana

Netistä poimittua:
SDP:n afgaaniprinsessa Nasima Razmyar järkyttyi, kun fennomaani Teemu Keskisarja kehtasi käyttää kasuaalisti termiä "väestönvaihto". Razmyarin mukaan tällaista kieltä ei saa käyttää ja hän vetosi hallituspuolueisiin, etteivät ne antaisi tilaa tällaiselle sanalle. Käytännössä siis Suomeen vieraaksi tullut muukalainen yrittää määräillä, minkälaisella kielellä suomalaiset puhuvat suomalaisia ja Suomea koskevista ilmiöistä.

George Orwellin klassikkoteoksen Vuonna 1984 yksi teemoista on, miten kieltä kontrolloimalla voi kontrolloida ajatuksia. Kun kieltä rajoitetaan ja epämiellyttävät sanat kielletään, rajoittaa se ihmisten keinoa käsitellä niitä ja ylipäätään ajatella niitä. Termi "väestönvaihto" halutaan kieltää ja mitätöidä siksi, että se on niin vahva ja tuo esille liian suoraan sen, mistä asioissa on kyse.

Väestönvaihto on liian todellista. Jokainen meistä näkee, miten väestö ympärillämme muuttuu; miten ennen suomalaisissa lähiöissä puhutaan nyt arabiaa ja somalijengit vetävät murteella wallahua ennen pellavapäisissä kouluissa. Siellä, missä ennen oli suomalaisia, on nyt säkkeihin puettuja mustakaapuja vaunuissaan tusina husulaista. Väestönvaihtoa on mahdotonta kieltää silmistä, joten se yritetään kieltää ajatuksista.

Termiä sanotaan rasismiksi ja sitä yritetään vähätellä salaliitoksi. Yritetään keksiä, että itse asiassa väestönvaihdosta ei saa puhua, koska oikeasti ei ole olemassa mitään Illuminatia ja liskomiehiä, jotka ajavat sitä. Ikään kuin kukaan olisi oikeasti edes ehdottanut tuota. Kunhan termi yritetään lytätä, ettei vaan liian kivulias todellisuus pääsisi putkahtamaan myös normaaliin kielenkäyttöön. Puhutaan ennemmin demografisesta muutoksesta, koska se on sopivan ympäripyöreää ja neutraalia.

Mutta silti väestönvaihto on totta. On kiistaton tilastollinen fakta, että suomalaisten määrä laskee ja ulkomaalaisten määrä kasvaa. Suomalaiset siirtyvät hautausmaalle ja ulkomaalaiset siirtyvät Suomeen. Tämä ei myöskään tapahdu itsestään tai luonnollisesti, vaan se on toteutetun politiikan suora lopputulos. Se ei edellytä salaliittoja, sillä kaikki valtamediasta elinkeinoelämään ja pääministeripuolueeseen avoimesti ja suoraan toitottavat, miten tarvitsemme lisää maahanmuuttajia ja miten monikulttuurisuus on rikkaus. Sen jälkeen he avaavat rajat ja tekevät taloudesta sellaisen, että suomalaisista tehdään maksajia ja ulkomaalaisista saajia. Sitten suomalaiset eivät lisäänny, mutta ulkomaalaiset lisääntyvät. Ja tämä kaikki näkyy tilastoissa, taloudessa ja ennen kaikkea arkielämässä jokaisen silmissä.

Suosittelen itse käyttämään nimenomaan termiä "väestönvaihto" juuri sen vuoksi, että se kuulostaa niin ikävältä ja julmalta. Asiaa ei kannata vähätellä, koska asia ei ole vähäinen. Tässä puhutaan kansakunnan itseaiheutetusta sukupuutosta; todellisesta eksistentiaalisesta kriisistä. Väestönvaihto uhkaa elämäntapamme, kansakuntamme ja kaikkien sukulinjojemme tulevaisuutta. Paljon tätä suurempaa asiaa ei voi edes olla.

Voit sulkea suusi väestönvaihdolta, mutta et silmiäsi. Voit olla ajattelematta sitä, mutta silti afgaaniprinsessat käskevät kasvavissa määrin ja sinun lapsenlapsesi Suomessa suomalaisia on vähemmän ja somalijengejä enemmän. Ja kun Suomi on menetetty, meidän lapsilla ei ole mitään turvapaikkaa, jonne mennä.
Ruotsi on jo menetetty.
70808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

SDP:n edustajat ei ole enää Suomalaisia syntyperältään, vaan Matu/Mamuja -

- siksi SDP-puolue ei aja Suomalaisten asioita, vaan pelkästään Matu/Mamujen ja Paperittomien-Paskiaisten - !

SDP ja Vasemmistoliitto ja Vihreät -KIRISTÄÄ- vain Duunarin PalkkaVeroa -!

Äänestä

Mutta kuitenkin. Suomessa ei ole mitään väestönvaihtoa menossa.

Äänestä
  • Onhan!

    Äänestä

  • Taisi jäädä laskuoppi lukematta..

    Äänestä

  • ...siis virallisesti ja hyväksytyn viherpoliittisen liturgian mukaan ...

    Äänestä

Väestönvaihto tarkoittaa että,suomessa ei saa asua muita kun jotka kumartavat persuja Truppia?

Äänestä

Jos persut ei ota tiukempaa linjaa maahamuuttoon niin väestönvaihto on tosiasia pikkuhiljaa.

Äänestä

Runsaasti faktaa väestönvaihdosta,
US Puheenvuoro:

" Maahanmuuton ongelmista Euroopassa: mitä 6 maan aineistot kertovat? Osa 1 "

ja myös Osa 2.

Äänestä

Väestönvaihto. Elikkä kantasuomalaiset siirretään johonkin tulokkaiden tieltä. Ei mua ainakaan olla karkottamassa.

Äänestä
  • vasurin "oivallus".

    Äänestä

  • Lapsellinen oot.

    Äänestä

  • Ei sinua karkoiteta, sinulla on hyödyllisempi rooli, jos olet veronmaksaja. Elätät näitä.
    Ei tartte kuin katsoa Ruotsiin, mitä hallitsematon maahanmuutto kehitysmaista on saanut aikaan.
    Jokainen järkevä tajuaa, että ei me pystytä elättämäägn Afrikan porukkaa, katso sen maanosan kokoa ja Suomea siinä rinnalla.
    Samoin muslimimaista tuleva porukka lisii kuin kanit. Suomalaiset eivät.
    Se on fakta. Väestönvaihto. Kaikkialla,minne nämä levittäytyvät..

    Äänestä

Persuilla on loppu lähellä ja vaipanvaihto!

Äänestä
  • Otsasi hiellä sinun tulee leipäsi ansaita..

    Äänestä

..ihmeen kauan on ylläpito sallinut asiakirjoituksen näkyä palstalla , katsotaanpa kun kontrollantti palaa kesälomiltaan elokuussa ...

Äänestä

Täällähän tuo ulkolaisten osuus ei kasva koska he eivät halua asua korvessa, Espoossa ulkolaisia yli 30 prosenttia väestöstä, Espoossa neljännes, Suomessa vieraskielisiä yli 600 000, onhan tuo melkonen kasvu joka sataa äänestyksissä vihervasemmiston laariin koska vain heillä on höpörahaa jota jakaa järjettömästi vastikkeettomiin tukiin.Olisi mielenkiintoista tietää mikä on ulkolaistaustaisten työllistymisaste ja ulkolaisiin käytettyjen tukien summa vuositasolla mutta eihän tietoja tietenkään voi julkaista koska sehän olisi tietenkin rasistinen teko vaikka kyse olisi virallisista tiedoista.

Äänestä

Joka kuudes Suomessa syntynyt lapsi on ulkomaalaistaustaisten vanhempien, molemmat vanhemmat ulkomaalaisia.

Äänestä
  • Eiköhän me kaekki olla alakujjaan ihan muualta tulleitten jäläkeläesie.
    Mistä teijjän esivanhempien esivanhempien....jne..jne...on tullu vae onko ne ihan asunu teällä aekojen alussa?

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Eiköhän me kaekki olla alakujjaan ihan muualta tulleitten jäläkeläesie.
    Mistä teijjän esivanhempien esivanhempien....jne..jne...on tullu vae onko ne ihan asunu teällä aekojen alussa?

    No olipahan kertakaikkisen typerä läppä.

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Eiköhän me kaekki olla alakujjaan ihan muualta tulleitten jäläkeläesie.
    Mistä teijjän esivanhempien esivanhempien....jne..jne...on tullu vae onko ne ihan asunu teällä aekojen alussa?

    Jne jne jne jne jne, eiköhän pysytä nyt kuitenkin tässä ajassa, ei ne esihistorialliset tapahtumat nyt rasita valtion kassaa.

    Tyypillinen viha vihervasemmiston edustaja, syyllistetään meidän esi-isiä nykyisestä maahanmuutto ongelmasta, voi taivahan vallat mikä dorka.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Jne jne jne jne jne, eiköhän pysytä nyt kuitenkin tässä ajassa, ei ne esihistorialliset tapahtumat nyt rasita valtion kassaa.

    Sieltähän tämä kaukaavaesuuvvesta johtuu eikä mistään muusta.

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Sieltähän tämä kaukaavaesuuvvesta johtuu eikä mistään muusta.

    Hah hah.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Jne jne jne jne jne, eiköhän pysytä nyt kuitenkin tässä ajassa, ei ne esihistorialliset tapahtumat nyt rasita valtion kassaa.

    No sitten .. jos tänä vuonna valtio saa kasattua x miljardia riihikuivaa tulopuolelle ja menopuolelle on ennestään kirjattu xx miljardia niin tässä ajassa pysyen ; onko AIVAN välttämätöntä tekeytyä edelleen koko maailman sosiaalitoimistoksi ?

    Äänestä

Suomalainen media ja vihervasemmisto on mitättömyyksistä määkivä lammaslauma, persuja kyllä uskaltavat nimitellä natseiksi ja rasisteiksi joita heistä osa kyllä onkin mutta Trumppia ja hänen kannattajiaan ei kukaan tohdi kutsua samoilla nimillä, Trumpin teot ja puheet ovat kuitenkin ihan eri mittakaavassa kuin persujen, apua tarvitsevia ihmisiä ei päästetä maahan, ihmisiä karkoitetaan vaarallisiin maihin täysin mielivaltaisesti, nyt maassa syntyneidenkin kansalaisoikeus viedään ja karkoitukset odottavat, annetaan täysi tuki ja apu Israelin tekemile kauheuksille, tuetaan Putinia kaikin tavoin mm. estämällä tehokkaat pakotteet Venäjää kohtaan, otetaan käyttöön älyttömät tullit jotka romahduttavat kansainvälistä kauppaa.Vihervasemmisto kyllä tekee heti välikysymyksen jos joku hallituksen jäsen on vahingossa astunut leppäkertun päälle mutta yhtään välikysymystä ei ole tehnyt siitä että hallituksen pitäisi ottaa tuomitseva kanta Trumpin rasistisiin tekoihin ja puheisiin.

Äänestä

Tunnostaa olevan helppoa päästä maahan väärin tiedoin, syyrialainen nainen joka oli asunut vuosia Amerikassa ja omistanut jopa talon siellä ja saanut Usan kansalaisuuden tuli Suomeen ja tekeytyi umpisyyrialaiseksi päästäkseen tänne ja pääsikin, sai tukia 37 000€, jos olisi ilmoittanut rehellisesti että on myös Usan kansalainen olisi käännytetty Usaan, täällä kyllä suomalaisten taustat selvitään Kelan toimesta pilkulleen, viime viikkoina alettu öerimään taannehtivasti asumistukia kolmen vuoden ajalta eläkeläisiltä jotka eivät älynneet ilmoittaa pienten eläkkeidensä indeksikorotusta, Kelalla kaikki tiedot eläkkeiden noususta mutta odottivat kolme vuotta jotta rangaistus on tuntuvampi.

Äänestä
  • Suomalaiset suurrennuslasin alla mutta ulkolaisten touhuja katellaan läpi sormien ettei vaan leimata rasistiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Suomalaiset suurrennuslasin alla mutta ulkolaisten touhuja katellaan läpi sormien ettei vaan leimata rasistiksi.

    Totta jokainen sana.

    Äänestä

Vihervasemmisto se on joka tekee vihapolitiikkaa, jos et ole heidän kanssaan samaa mieltä olet heti natsi tai rasisti, Pride liikekin oli aluksi ihan kannatettava ja asiallinen, nyt siihen on sotkettu vahvasti politiikka mukaan, jos et kannata avoimesti ja äänekkäästi Pridea niin henkilöt,kunnat, firmat, seurat jne. maalitetaan automaattisesti Priden vastustajaksi, eihän se nyt noin voi olla että nykyään ei saa olla neutraali joissain asioissa, eihän se että tykkää jostain yhtyeestä, väristä, valtiosta, henkilöstä tai mistä hyvänsä tarkoita automaattisesti sitä että vihaa muita.

Äänestä

Taejatte olla kaekki peräsin intokiinasta tae sieltä ihan läheltä Monkooliasta Ulan patorista.

Äänestä
  • Mitä sä lumperi yrität sanoo? Sun kannanotoissasi ei ole mitään järkeen ja se kertoo sun ajattelun kyvystä ja tasosta.

    Äänestä

  • Sinä et oo mistään kotosin.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mitä sä lumperi yrität sanoo? Sun kannanotoissasi ei ole mitään järkeen ja se kertoo sun ajattelun kyvystä ja tasosta.

    Mihinkään ota kantaa!! Ohjeistan vähä sinnuu mistä ollaan tultu tänne. Luuletko tosijaan että teällä Suomen kohalla oli moapallon ensimmäeset immeuset?

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Mihinkään ota kantaa!! Ohjeistan vähä sinnuu mistä ollaan tultu tänne. Luuletko tosijaan että teällä Suomen kohalla oli moapallon ensimmäeset immeuset?

    Olet järjiltäsi, ite keksit juttuja ja vastaat niihin, kukaan oo tollasta väittänyt, ite väittelet keskenäsi.😅

    Äänestä

  • Kaikki suomussalmelaiset ovat lähtöisin Vinku-Intiasta.

    Äänestä

Lumperin viharasisti jutut tympii, oikea vihanatsi.

Äänestä

Nyt hemmot hilijaa! Töehin siitä heti!

Äänestä

Kiinnostaako lukea totuuksia, väkyttäjätkin?:

https://yle.fi/a/74-20130893
"Suomeen avatuissa lukuisissa kynsistudioissa työskentelee vietnamilaisia pienellä palkalla. Nyt MOT:n lähteet kertovat...

Äänestä
  • ME emme tule toimeen ilman "kynsienhoitajia, tomaattien ja marjojen poimijoita, tulkkeja, metsänraivaajia, taimien istuttajia, kokkeja, siistijöitä", .....

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    ME emme tule toimeen ilman "kynsienhoitajia, tomaattien ja marjojen poimijoita, tulkkeja, metsänraivaajia, taimien istuttajia, kokkeja, siistijöitä", .....

    Kaikkie meitä tarvitaan. Pittäähän esimerkiksi nuille polliiseillekki olla töetä. Ajatelkaapa että 10000 polliisie oes työttömänä maleksimassa tyhjällä torilla. Kaoheata se oes.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    ME emme tule toimeen ilman "kynsienhoitajia, tomaattien ja marjojen poimijoita, tulkkeja, metsänraivaajia, taimien istuttajia, kokkeja, siistijöitä", .....

    Ketkä me, minä ainakin tulen toimeen ilman heitäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ketkä me, minä ainakin tulen toimeen ilman heitäkin.

    Pakkohan se on tulla , ei niistä ilmoituksista ole muuta tulosta kuin valmiiksi painettu ilmoitus tutkinnan lopettamisesta .. jos kaikistellen sitäkään ...

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Pakkohan se on tulla , ei niistä ilmoituksista ole muuta tulosta kuin valmiiksi painettu ilmoitus tutkinnan lopettamisesta .. jos kaikistellen sitäkään ...

    Mitähän tuo tarkoittaa selkokielellä.

    Äänestä

  • LumperiA kirjoitti:

    Kaikkie meitä tarvitaan. Pittäähän esimerkiksi nuille polliiseillekki olla töetä. Ajatelkaapa että 10000 polliisie oes työttömänä maleksimassa tyhjällä torilla. Kaoheata se oes.

    Kyllä oot tyhmä!

    Tuollasta määrää Suomessa oo poliiseja.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mitähän tuo tarkoittaa selkokielellä.

    ..että oikein selkokielellä : jätä vaikka bensa-astia näkyville veneeseen rannassa tai työkaluja lukitsemattomaan aittaan kylällä ja seuraavana maanantaina ilmoitat järjestysvallalle mitä et omistasi enää löydä .. kyllä lukutaitoiselle selviää muutamassa päivässä mikäli osaa postinsa hakea .. LUKOLLISESTA laatikosta ..

    Äänestä

Ei ole mitään väestönvaihtoa, kysykää vaikka intiaaneilta!

Äänestä
  • Missä ne täällä asuu?

    Äänestä

  • Sumin väestön voisi vaihtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Missä ne täällä asuu?

    Muuttivat jo 60-luvun lopulla Porvoon seudulle. Muutama palasi tänne takaisin jatkamaan juopottelua loppuunsa asti.
    Intiaanikylä porvoon seutu neste kilpilahti sköldvik

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Muuttivat jo 60-luvun lopulla Porvoon seudulle. Muutama palasi tänne takaisin jatkamaan juopottelua loppuunsa asti.
    Intiaanikylä porvoon seutu neste kilpilahti sköldvik

    "Ennen oli kaikki paremmin"...
    https://yle.fi/a/3-8295140

    Äänestä

Demarit uhriutuvat kaikissa asioissa, koska eivät osaa esittää muuta vaihtoehtoa.

Äänestä

Razmyar paljasti eilen että demarit jälleen valmiita kurittamaan suomalaisia maanviljelijöitä, lihan tuottajia, metsänomistajia ja yrityksiä, Kehitysapuun ja maahanmuuttajiin löytyy kuulemma lisää rahaa.Millähän taikatempuilla hyvinvointi pidetään edes nykytasolla ilman että valtionvelka kasvaa puhumattakaan että se supistuisi, täysin vastuutonta valehtelua jälleen kerran.

Äänestä
  • Omiensa puolta ne osaavat pitää , nämä "maahantunkijat", toisin kuin paikalliset joille oman maan kansalaiset ja erityisesti muut kuin saman puolueen julkikannattajat sekä omalla työllään toimeentulevat ovat pahinta saastaa ...

    Äänestä

Persujen kannatus ampaisi nousuun!

Äänestä

Li Anderson myy 360€ maksaneita lippokkaitaan 200€, on niin surkiat liksat varmaan EU parlamentinoilla.😅

Äänestä
  • Parlamentikoilla.

    Äänestä

  • Eiköhän tuo oo kohta Blairin leivissä kuten toinenkin pienipalkkainen Sanna Marin.

    Äänestä

Paljonkohan ruplia kilahti tilille..

Äänestä
  • Taitavat jo sotakassoistakin maksaa euroina, niinkuin ennenkin maksoivat puolueille.

    Äänestä

Ylen henkilökunta näkyvin esimerkki väestönvaihdosta.

Äänestä
  • Ei olisi pilaksi vaikka persujen leiriin vaihtuisi joku järkevämpikin ihminen. Persut kaipaa kipeästi jokkonsa väestönvaihtoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ei olisi pilaksi vaikka persujen leiriin vaihtuisi joku järkevämpikin ihminen. Persut kaipaa kipeästi jokkonsa väestönvaihtoa.

    Jokkonsa !!!!! Olet varmaan yksiväestönvaihdokki.

    Äänestä

Vaihetaan yksi pakolainen Aroma toppaan.

Äänestä

Ranskan naisten jalkapallo maajoukkeessa jo vaihto pitkällä, avauskokoonpanossa 1 valkoihoinen, maalivahti, ei tarvi ihmetellä kun maassa mellakoidaan.

Äänestä

Nimen omaaan, Peli nimeltä SUOMI menetetty , Demarit kieltää kansallisen omista huolehtimisen ajattelun . voe voe...

Äänestä
  • Tuppurainenhan nimeenomaan sanoi ettei omia kansalaisia saa asettaa etusijalle vaan maahanmuuttajat, tuo ajatus ei liene oikea monenkaan mielestä, vai onko?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Tuppurainenhan nimeenomaan sanoi ettei omia kansalaisia saa asettaa etusijalle vaan maahanmuuttajat, tuo ajatus ei liene oikea monenkaan mielestä, vai onko?

    Demarien unelmien tukevaisuuden kansalainen on muunsukupuolinen maahanmuuttaja ns. kulttuurihenkilö joka haukkuu Suomea jokaisessa Ylen aamuteeveen lähetyksessä ja jonka elämän valtio rahoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Demarien unelmien tukevaisuuden kansalainen on muunsukupuolinen maahanmuuttaja ns. kulttuurihenkilö joka haukkuu Suomea jokaisessa Ylen aamuteeveen lähetyksessä ja jonka elämän valtio rahoittaa.

    ...ja rahoittaa nimenomaan sieltä sosiaaliavustusten momentilta ...

    Äänestä

Kamelikuskista taksikuskiksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Netistä poimittua:
SDP:n afgaaniprinsessa Nasima Razmyar järkyttyi, kun fennomaani Teemu Keskisarja kehtasi käyttää kasuaalisti termiä "väestönvaihto". Razmyarin mukaan tällaista kieltä ei saa käyttää ja hän vetosi hallituspuolueisiin, etteivät ne antaisi tilaa tällaiselle sanalle. Käytännössä siis Suomeen vieraaksi tullut muukalainen yrittää määräillä, minkälaisella kielellä suomalaiset puhuvat suomalaisia ja Suomea koskevista ilmiöistä.

George Orwellin klassikkoteoksen Vuonna 1984 yksi teemoista on, miten kieltä kontrolloimalla voi kontrolloida ajatuksia. Kun kieltä rajoitetaan ja epämiellyttävät sanat kielletään, rajoittaa se ihmisten keinoa käsitellä niitä ja ylipäätään ajatella niitä. Termi "väestönvaihto" halutaan kieltää ja mitätöidä siksi, että se on niin vahva ja tuo esille liian suoraan sen, mistä asioissa on kyse.

Väestönvaihto on liian todellista. Jokainen meistä näkee, miten väestö ympärillämme muuttuu; miten ennen suomalaisissa lähiöissä puhutaan nyt arabiaa ja somalijengit vetävät murteella wallahua ennen pellavapäisissä kouluissa. Siellä, missä ennen oli suomalaisia, on nyt säkkeihin puettuja mustakaapuja vaunuissaan tusina husulaista. Väestönvaihtoa on mahdotonta kieltää silmistä, joten se yritetään kieltää ajatuksista.

Termiä sanotaan rasismiksi ja sitä yritetään vähätellä salaliitoksi. Yritetään keksiä, että itse asiassa väestönvaihdosta ei saa puhua, koska oikeasti ei ole olemassa mitään Illuminatia ja liskomiehiä, jotka ajavat sitä. Ikään kuin kukaan olisi oikeasti edes ehdottanut tuota. Kunhan termi yritetään lytätä, ettei vaan liian kivulias todellisuus pääsisi putkahtamaan myös normaaliin kielenkäyttöön. Puhutaan ennemmin demografisesta muutoksesta, koska se on sopivan ympäripyöreää ja neutraalia.

Mutta silti väestönvaihto on totta. On kiistaton tilastollinen fakta, että suomalaisten määrä laskee ja ulkomaalaisten määrä kasvaa. Suomalaiset siirtyvät hautausmaalle ja ulkomaalaiset siirtyvät Suomeen. Tämä ei myöskään tapahdu itsestään tai luonnollisesti, vaan se on toteutetun politiikan suora lopputulos. Se ei edellytä salaliittoja, sillä kaikki valtamediasta elinkeinoelämään ja pääministeripuolueeseen avoimesti ja suoraan toitottavat, miten tarvitsemme lisää maahanmuuttajia ja miten monikulttuurisuus on rikkaus. Sen jälkeen he avaavat rajat ja tekevät taloudesta sellaisen, että suomalaisista tehdään maksajia ja ulkomaalaisista saajia. Sitten suomalaiset eivät lisäänny, mutta ulkomaalaiset lisääntyvät. Ja tämä kaikki näkyy tilastoissa, taloudessa ja ennen kaikkea arkielämässä jokaisen silmissä.

Suosittelen itse käyttämään nimenomaan termiä "väestönvaihto" juuri sen vuoksi, että se kuulostaa niin ikävältä ja julmalta. Asiaa ei kannata vähätellä, koska asia ei ole vähäinen. Tässä puhutaan kansakunnan itseaiheutetusta sukupuutosta; todellisesta eksistentiaalisesta kriisistä. Väestönvaihto uhkaa elämäntapamme, kansakuntamme ja kaikkien sukulinjojemme tulevaisuutta. Paljon tätä suurempaa asiaa ei voi edes olla.

Voit sulkea suusi väestönvaihdolta, mutta et silmiäsi. Voit olla ajattelematta sitä, mutta silti afgaaniprinsessat käskevät kasvavissa määrin ja sinun lapsenlapsesi Suomessa suomalaisia on vähemmän ja somalijengejä enemmän. Ja kun Suomi on menetetty, meidän lapsilla ei ole mitään turvapaikkaa, jonne mennä.
Ruotsi on jo menetetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu