Lueskelimpa tuossa äsken bileet.org:in keskustelualuetta, missä keskustelunaiheena oli seksipartnerien lukumäärä(kys. foorumi on todella kämyinen, ei kannata vilkaista olen tietoinen, että tästä on myös gallupoitu tämän sivuston Suhteet -puolella).
Ikäisilläni tytöillä(olen siis itse poika) näyttääpi voivan olevan jo melkoinen saldo partnereita(kymmeniä) ja kontrasti on melkoinen verrattaessa omaan nollaani ;-P
Minua ei kiinnosta liittyä siihen suureen panettelijoiden joukkoon, joiden mielestä suuri partnerimäärä tytöllä on "huoruutta", mutta edelleenkin alaleukani on maassa; olen näemmä elänyt lähestulkoon "eri planeetaalla" tällaisiin tyttöihin nähden ja saan siitä kai itseänikin syyttää ;( Omat baarivisiittini ovat suurinpiirtein olleet: kerran v. 2001, kerran v. 2002, v. 2003 ei varmaan kertaakaan, varmaan kolme kertaa v. 2004 ja tänä vuonna vähän useampi kerta. En edelleenkään ymmärrä miksi ihmiset viihtyvät baareissa(tervaista tupakansavua, musiikkia korvia raastavalla voimakkuudella, kauhea tungos, tuoppi 5€) mutta aina väitetään baarin olevan "varma" paikka saada seuraa. Varsinaisesti kännissä olen ollut elämäni aikana ehkä kymmenen kertaa; kuriositeettina mainittakoot, että edelleenkin minulla menee pää hieman pyörälle yhdestä tuopillisesta siitä huolimatta, että painan 80kg(!)
Olen elänyt todella "pimitettyä" elämää alkaen omasta perheestäni(silloin kun vielä himassa asuin); koko lähipiirini oli lähes täysin seksitön(kyllä!). Minulla ei ole sisaruksia ja kaverini olivat/ovat aivan yhtä runkkareita(pari poikkeusta löytyy) kuin minäkin. Edelleenkin ihmettelen, että missä välissä vanhempani ovat harjoittaneet seksiä kuluneiden vuosien aikana, he jopa nukkuivat/nukkuvat eri huoneissa.. "No jokos sinunkin olisi aika tutustua tyttöihin.." ei ollut keskustelunaiheena melkeimpä ikinä.
Ainoa "ikkuna" tässä seksittömyydessä on ollut internet; aloitin pornon salakatselun vuonna 1997 ja viimeisen kahdeksan vuoden aikana on kyllä nähnyt kaiken mahdollisen(ja tämä on tavallaan vähentänyt "luontaista uteliaisuuttani"); olen lukenut käytännössä katsoen kaiken seksiopastukseni/valistukseni netistä ja tiedän teoriaa aika paljon enemmän kuin moni ei-neitsyt(surullisella tavalla ironista ;( )
Isän koneelta toisinaan tarkastin, kuinka hänen "ovela" pornokätkönsä karttui; "Mikä amatööri!", ajattelin verratessani omiin "kokoelmiini", mutta samalla ajattelin: "Tulenko minäkin olemaan keski-ikäisenä samanlainen?".
"Löysin" runkkaamisen 13-vuotiaana, mikä on käsittääkseni melko tyypillinen ikä; olen vetänyt käteen elämäni aikana ehkäpä 1000 kertaa, enkä ole jäänyt kiinni kertaakaan ;) Pari vuotta tästä eteenpäin, niin ainakin monet tytöt ovat kokeilleet jo oikeaa seksiä. Oma murrosikäni oli helvetillinen; fyysinen kehitykseni sujui ehkä hyvin, mutta sosiaalinen elämä oli perseestä: muutamaa hyvää kaveria lukuunottamatta(jotka ovat kavereitani edelleenkin) koulutoverini olivat kiusaajia/välinpitämättömiä minua kohtaan. Toisinsanoen minulla ei ollut mitään "porukoita". Peruskoulun jälkeen menin korkean keskiarvorajan lukioon ja sosiaalielämäni oli huomattavasti paremmalla mallilla :) Maantieteellisistä syistä johtuen kaveripiirini ei kuitenkaan varsinaisesti kasvanut kummankaan sukupuolen edustajilla ;(
Yleisesti ottaen teini-ikäisenä minulla ei ollut mitään "menoja"; pysyin kiltisti kotona, enkä tapellut vanhempien kanssa melkein koskaan mistään.
Kahdeksanvuotisen runkkariuden aikana on ehtinyt kehittymään melkoinen "overload" seksifantasioita, mutta fokus on edelleenkin naisen kannalta mahdollisimman hyvin sujuvassa seksissä. Käsittääkseni miehen kokemattomuus kärjistyy yhteen ongelmaan: äkkiväärään ejakulaatioon. Kun tämän välttää ja lämmittelee naista tarpeeksi ennen yhdyntää, on jo melko pitkällä(?)
Netti-ilmoituksia olen tehnyt/vastaillut "hajamielisesti" vuosien mittaan ja varsinaista tärppiä ei ole ikinä tapahtunut.
Kun katson ympärilleni, ymmärrän toki, että tilanteeni voisi olla paljon pahempi(mitä nyt eräisiin vanhan nörttijengin jäseniin tulee); lihakseni ovat enemmän kuin pelkkiä yhdyskappaleita nivelten välillä, läskiä minulla ei ole muille jakaa, finnejä olemattomasti. Teini-ikäisenä sitä jatkuvasti "pakeni" kyberavaruuden syövereihin, mutta enää tietokone ei ole koko elämäni ;)
Mennyttä ei voi muuttaa, mutta olen ihan tyytyväinen nykytilaani; intti on käyty ja opiskelen "kovaa" alaa ylemmällä korkeakoulutasolla(sanottakoot vain, että kyse ei ole varsinaisesti tekniikasta/luonnontieteestä, näitä kun kuitenkin arvelette "nörttiyteni" takia). Olen "riuhtonut" itseni irti nörttiydestä ilman, että minusta on tullut mitään ääliömäistä "kovista".
Tähänkin viestiin tulee epäilemättä olantaputusvastauksena, että: "Sinustahan tulee vielä hyvä poikaystävä/aviomies jollekin!"
-No siihenhän pyritään, mutta ainakin toistaiseksi parisuhde-elämä tuntuu niin kovin, kovin etäiseltä; olen elänyt vasta vajaan vuoden omillani ja nautin siitä, kun kukaan ei "rajoita" elämääni..
Mikä sitten minua tällä hetkellä ahdistaa?
-Irtoseksin konteksti noin yleensä; monet ikäiseni tytöt(ainakin nätit ja ulospäinsuuntautuneet) ovat jo harjoittaneet "irtonaista" seksiä niin pitkään, että haluavat jotain "vakavampaa". Jos haluaa seksiä ihan vain kokeilumielessä siten, että se olisi kumppanien molemminpuoleinen intressi, niin täytyy etsiä itseään nuorempia tyttöjä, enkä haluaisi nussia mitään 16v kakaroita(vaan omata partnerin, joka on suurinpiirtein omalla aallonpituudella henkisellä tasolla). Lukemani jutut ihmisten irtoseksikäyttäytymisestä ovat myös suurelti epäilyttäviä; seksi on väkinäistä ja alkoholilla "höystettyä" ja siitä jää jälkeenpäin paha olo. Edelleenkin, jos ja kun minulle tarjoutuu tilaisuus toteuttaa yhdenyönjuttu vähintäänkin kohtuullisennäköisen(tiedän etten voi olla mikään erityisen kronkeli, mutta..) tytön kanssa aion mennä "soitellen sotaan" ;) Haluaisin palvoa naista.. ..edes sen yhden yön ajan.
Joku voi tulkita tarinani "säälittäväksi", mutta olen jo aika parkkiintunut vittuilun/säälittelyn suhteen..
Tämä nyt kuulosti aika "vuodatukselta", mutta voin ilolla sanoa viihtyneeni omalla "planeetallani"(alkoholiton ja intellektuelli ympäristö) erittäin monella tavalla jos seksittömyys unohdetaan ;)
Millaisissa olosuhteissa te elätte/olette eläneet?

Vastaukset 10
Vanhimmat
itse olen 19-vuotias nainen ja neitsyt. Kaveripiirissäni on niin neitsyitä, pitkässä suhteessa eläviä kuin niitäkin, jotka lähes tulkoon hyväksyvät kenet tahansa sänkyynsä.
En ole kokenut seurustelija, mutta kyllä neitsyyden menettämiseen olisi ollut lukuisia tilaisuuksia. En vain ole halunnut menettää neitsyyttäni yhden illan tuttavuudelle, koska kuitenkin seuraavana aamuna katuisin tapahtunuttta.
Nyt kun vihdoin olen löytänyt henkilön, josta välitän, ja joka välittää minusta tulee eteen "ongelma" : hän ei halua olla ensimmäiseni. Mielessä pyöriikin kysymys, pitäisikö seuraavalla baari-reissulla lähteä jonkun matkaan ja antaa hänelle neitsyyteni, ja sen jälkeen palata sen henkilön luo josta välitän.
17-v.
Mun ulkonäöllä(vatimatonkin olen)tulee seksitarjouksia, no, sanotaanko että kuukausittain useampia. Olen kuitenkin seurustellut jo 2 vuotta, eikä pettäminen käy mielessäkään. Seksipartnereita minulla on 1, nykyinen tyttökaverini(varsin ihana kaikin puolin), neitsyyteni menetin hänelle ja hän minulle. Olimme 15-vuotiaita. Seksi sujui heti loistavasti(kumpikin tuli, uskokaa tai älkää)ja nykyisin seksielämämme on täydellistä:)
Puhuit tyttöjen rohkeudesta. Minuakin ihmetyttää suorat/epäsuorat ihmetykset joskus jopa alle 15-v gimmoilta. Kummaa...
Aika jännä kuitenkin, ett
Mikään ei liene ärsyttävämpää ja harmittavampaa kuin niin kutsuttujen intellektuellien kirjoitukset. He yleensä käyttävät mahdollista älyään vain saamattomuutensa perusteluun. Toiseksi he eivät kutsumanimestään huolimatta ajattele järkiperäisesti, vaan pitkälti tunteiden harhaanjohtamana. Seuraava voi olla loukkaavaa, mutta naista ei järin älykkääksi usko, jos on antanut painonsa kasvaa 80 kilogrammaan asti.
Jokainen voi havaita kokemusperäisesti tai päätellä järjellisesti, että ihmisen luonnollinen tarkoitus maan päällä on suvunjatkaminen (lisääntyminen). Tämä vaatii yhdyntää (jota nykyään seksiksi nimitetään). Valitettavasti valistumattomat vanhemmat ja virkavalta estävät tämän sukukypsiltä ihmisiltä tai haittaavat sitä kielteisellä ja harhaväitteisellä opastuksella ja kasvatuksella. Jo lapsille opetetaan seksin olevan likaista ja heitä rangaistaan varhaisista seksuaalisista toimistaan. Näin muodostuvat niin kutsutut perversiot.
Terve ihminen harrastaa heteroyhdyntää mahdollisimman usein, ja milloin ei sitä harrasta, tekee kaikkensa saavuttakseen sellaisen. Tätä pyrkimystä ei muiden pitäisi rajoittaa.
En nyt jouda kirjoittamaan enempää, mutta saatan kertoa asiasta lisää pyynnöstä.
..mutta ennenkaikkea voisit *lukea* aloitusviestin ennenkuin vastaat siihen ;)
"Seuraava voi olla loukkaavaa, mutta naista ei järin älykkääksi usko, jos on antanut painonsa kasvaa 80 kilogrammaan asti."
Riippuu pituudesta ja lihaksen osuudesta.
Ja tuosta suvunjatkeesta. Siitä on itseasiassa helvetin paljon mielipiteitä mikä ihmisen tehtävä täällä on. Rakkauskin on aika tärkeää. Pitemmä päälle tajuaa että ei seksi ole elämäntarkoitus.
Ei maistuisi *lukea* aloitusviestiä?
jälleen erittäin näppärä kirjoitus.
sinua kalvaa epävarmuus tai jokin. mitä sinä haluat. ehkä tämä kirjoittelu tuottaa hetkisen helpotusta, itsekin kirjoittelen joskus tänne kun ahdistaa ja kun saa muutaman idioottimaisen vastauksen, se jo helpottaa, hah minähän olen idiootti.
miehestä näkyy ulospäin itsevarmuus. ja sitä sinä saisit muutamalla seksikokemuksella. tiedän, sinä haluat siitä täydellistä ja miksei se voisi ollakin. mutta ensimmäinen kerta tuskin on täydellinen.
olemme eri planeetoilta, minä "menetin" neitsyyteni jo viidentoista vanhana. ei ollut nautintoa, ei ollut romantiikkaa. sekin vähä karisi samantien kun alkoi ähellys ja ihan perkeleenmoinen kipu.
galluppeja nyt tuskin kannattaa uskoa. mitä tännekin kerrotaan, suurin osa selkeää puppua. eikä se kenellä on 0-1 kumppania historiassaan uskalla sanoa mitään.
ja faktahan on se, ettei naiset tule sinua kotiin hakemaan vaan sinun pitää hakea se nainen. miksi heitä löytää baareista? siksi kun siellä on suurin mahdollinen määrä ihmisiä yhtäaikaa. jostain harrastuspiireistäkin saattaa löytyä mutta tilastollinen todennäköisyys pillunsaantiin sinulla on sieltä baarista. nehän on nykyään muuten suhteellisen savuttomia.
jokainen nainen haluaa jumalointia. sen vaan täytyy tulla suoraan hänelle ja ehdottomana. ja sen näkee eleistä. nyt. kuvittele itsesi fantasiaan jossa olet räkäinen rokkari (ne saa parhaiten naisia?) ja löydä palvottusi. hänen huomionsa sinun täytyy vain ensin saada, se lienee hankalin paikka.
minä olen löytänyt pari palvojaa chatista...
Purkautuminen kirjoittamalla elämästään nettiin on vähän kuin kusella käyminen; helpottipa taas hetkeksi..
Vielä jokunen aika sitten sitä haaveili seksin rauhallisesta kokeilemisesta siten, että toinenkin osapuoli saisi siitä jotain. Haluan edelleenkin partnerin, joka olisi suurinpiirtein samanikäinen kanssani( /- 2 vuotta) ja tätä nykyä se tarkoittaa jo mitä todennäköisimmin melko kokenutta; tyttö vie, minä vikisen ;) En kuitenkaan valita; sanoit, että jokunen seksikokemus lisäisi itsevarmuuttani ja niin luultavasti olisikin. En jokseenkaan tälläkään hetkellä koe "pelkääväni" seksiä mitenkään.
"Odotappas vaan kun se tositilanne tulee, niin on sinullakin paskat housuissa!"
-Hyvinkin mahdollista, mutta hyväksyn riskin ;)
Ja kyllä, käyn tätä nykyä baareissa vähän samalla mentaliteetilla kuin tylsän kurssin pakollisilla luennoilla ;)
Nimenomaisesti naisen huomion saaminen tyylikkäällä ja kohteliaalla tavalla on sellainen asia mihin pitäisi saada "tuntumaa"..
Minulla ei ole mitään "ego-ongelmaa"/ympäristön paineita poikuuteni suhteen; osa kavereistani on jopa vanhempia kuin minä ja samassa tilanteessa. En jaksa välittää heistä, kun nyt pääsisin edes itse "kuiville"..
Erityisesti teinitytöillä sosiaalisen paineen luulisi olevan vahvasti ohjaava tekijä seksin aloittamisen suhteen(kun kaveritkin ovat jo niin "kehittyneitä")
Tässä on jo alkanut muistua mieleen, että miksi en ole jaksanut hermoilla poikuudestani; tämähän on helvetin stressaavaa ;) Kun ottaa huomioon kuinka stressaavaa opiskelukin on ollut, en ole halunnut polttaa itseäni loppuun..
Mitä elinolosuhteisiini tulee, niin olen kasvanut siinä uskossa, että teini-ikäisten seksuaalinen aktiivisuus on suurimmaksi osaksi kollektiivista harhaa. Kaikkein "korkein" s. aktiivisuuden taso, mitä olen lähietäisyydeltä todistanut, on kaveripiirini pienen vähemmistön seurustelu. Kaverinkavereina mainittakoot muutamat "machot" jotka väittivät saaneensa pillua; en uskonut, enkä usko edelleenkään.. Miksi olisin siis väkisin yrittänyt alkaa etsimään tyttöjä; mitä minä siitä "hullua hurskaammaksi" olisin tullut, ajattelin..
Tietokoneen ääressä istuminen ja runkkaaminen on arkeani, mutta toisaalta koulunkäyntini on aina sujunut kiitettävästi ja osaan/ymmärrän pitää fyysisestä kunnostani huolta; kaipa tämä yhdistelmä tekee minusta jonkinlaisen luuserin "esiasteen".
Olen vain köyhä(en nyt jokseenkaan P-A ;) opiskelija ja tuntuu että olen nolla naisten silmissä ennenkuin minulla on enemmän rahaa.
Jos tämä vuodatus olisi 20-vuotiaan, keskipitkän, sileäihoisen ja kiinteävartaloisen *tytön* kirjoittamaa, niin tähänkin viestiketjuun olisi tullut jo varmaan puolentusinaa sp-osoitetta muilta luusereilta..
Olen parikymppinen "poika", joka ei ole vielä koskaan seurustellut.
Olosuhteista:
No, vanhempani ovat melko vanhoillisia, vaikkeivät ole kovin vanhoja. Seksistä ei puhuta ruokapöydässä eikä muutenkaan. Ja opiskelen erästä tekniikan alaa yliopistotasolla. Kun viime syksynä aloitin opiskelut, oli eräistä opiskelijatovereistani muodostuvassa kaveripiirissäni kaikki vielä "poikia". Sitten ykskaks pari kaveriani, melkein perä perään, pääsivät kokemaan "Villejä öitä". Nyt kesän kuluessa on paras kaverinikin löytänyt tyttökaverin. Tietenkin katseet kääntyvät ennen pitkää minuun; "Niin, mites ne sinun naisasiat? Ootko saanu pillua?" Tietenkin joudun myöntämään, että en oo saanu. Pelkään vain, että ennen pitkää joudun hieman erilleen muista, jos en löydä pian löydä naista itselleni. Mutta en kyllä oo mitään stressiä repinyt, vaikka ei tyttökaveria tule lähiaikoinaan olemaankaan, sillä viihdyn (vielä) mainioisti omin nokkinenkin.