Valtionvarainministeri Kalliomäki puhuu aika kummia. Hän sanoi eilisessä tv-haastattelussa, että EU:n maataloustukipaketti jouduttaneen avaamaan ja silloin on mahdollista, että kansallisten tukien osuutta joudutaan kasvattamaan. Tähän saakka puhe on ihan ok., mutta sitten:
Kalliomäki kertoo tällainen tukipaketin avaaminen johtaisi siihen, että Suomen maatalouskustannukset kasvaisivat. Perusteluina Kalliomäki käytti sitä, että pohjoiset olot eivät suosi suomalaista maataloutta yms. Tämä matematiikka meni kyllä yli minun ymmärrykseni. Siis jos EU-maataloustukia vähennetään esim. 10 % ja kansallisia maataloustukia lisätään tuo sama 10 %, se ei enää riitäkään. Itse asiassahan 10 %:n EU-tuen lasku tarjoaa meille hieman suuremman kansallisen tuen nostovaran, koska olemme EU:n nettomaksajia.
Luulen, että tässä käydään taas poliittista kauppaa ja sen vuoksi Kalliomäki satuilee. Keskusta halunnee käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ostaa tähän punamulta-avioliittoon lisävuosia vaatimalla lisää maataloustukia uudessa tilanteessa, jos EU siihen vain suostuu. Muu selitys ei kyllä ihan heti tule mieleen. Mutta ehkäpä vaikka Oiva osaa valistaa.
Kalliomäen puheet
2
155
Vastaukset
- SDP:n
ministereiltä. Heinäluoma väijyy taustalla - palli on vaarassa - Kalliomäki vai Tuomiojako lähtee?
- se jäsenmaksu
osuus ei kuitenkaan alene ja takaisin tulevan rahan määrä laskee siinä sen erotus.
En ole huomannnut kenenkään puhuvan muutoksen teosta prosentti lukuun johon perustuu jäsenmaksu.
Ja uudeet jäsenmaat kyllä vievät kasvavan osan koko potista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961525- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632