Mistä aralle kanille kaveri?

Anonyymi-ap

Hei,
Hankin ensimmäisen lemmikkikanini noin kuukausi sitten suoraa kasvattajalta. Hän on neljän kuukauden ikäinen kääpiöperhoskani naaras. Hän on kovin utelias ja tutkii mielellään paikkoja, kunhan huoneessa vain istuu hänen kanssaan hiljaa paikallaan. Samaan aikaan hän on myös kovin pelokas, arka, eikä hän tykkää käsittelystä juuri ollenkaan. Sen takia hoitotoimenpiteet hänen kanssaan ovat olleet kovin haastavia.

Minulla, siis vielä aika kokemattomana lemmikinomistajana rupeaa keinot käymään pikkuhiljaa vähiin hänen kanssaan, vaikka lähes kaikkia totuttelu ja tutustumis menetelmiä on hänen kanssaan jo kokeiltu.

Siksi olenkin lähiaikoina ruvennut harkitsemaan toisen kanin ottamista hänelle kaveriksi, jos hän sillä tavalla rohkaistuisi itsekkin enemmän toimimaan ihmisten kanssa. Olen tietoinen että niitä pitäisi aina olla vähintään se 2 kania, mutta nykyisen kanini kasvattajan mielestä, tarvetta lajitoverille ei kuulemma ole.

Jos nyt kuitenkin päätyisin toisen kanin ottamaan, haluaisin kuulla neuvoja ja vinkkejä , että mistä tämä kannattaisi hommata, ja minkä rotuinen kani olisi hyvä? Itse haluaisin että tämä toinen mahdollinen kani olisi huomattavasti sosiaalisempi, helposti käsiteltävä sekä ihmisläheinen. Mikäli tiedätte hyviä paikkoja josta tällaisen kanin voisi hankkia, kertokaa ihmeessä! Asun itse Tampereella, ja auto välillä satunnaisesti käytössä, joten pystyisin hakemaan tällaisen kanin myös hieman kauempaa. Mieluiten tietysti lähialueelta ottaisin seuraavan kanini.

Jos teillä on muita vinkkejä kanin hoitoon, totutteluun, ja ylipäätään tähän asiaan liittyen, kuulisin mieluusti niistä lisää!

2

224

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moikka. Sun kani vaatii aikaa totutella uuteen ympäristöönsä ja sen hajuihin/ääniin. Ajan kanssa kyllä rohkaistuu😊 Anna kanin tehdä suhun tuttavuutta rauhassa sen ehdoilla. Mene esm.lattialle makoilemaan herkkuje kera ja lue/selaa nettiä yms niin pikkuinen uskaltaa ehkä lähestyä. Kanit on kuitenkin saaliseläimiä ja kaikki vieras on niille uhka. Kannattaa liittyä fb:ssä kanit ja koti matalan kynnyksen ryhmään😊

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe