Aikanaan toimin Ikaalisissa isännöitsijänä. Yhtiökokouksessa osakkeenomistajat ottivat kantaa näihin kirjoituksiin. Myöhemmin Parkanon kaupunginjohto puuttui kirjoituksiin.
Miten olet saanut kirjoitukset tietoosi alun perin?
28
732
Vastaukset
- Anonyymi
nää hoikkalan kuulustelukertomukset on sitten kivoja
- Anonyymi
joo mutta entäs ne pankinjohtajat tai satanisti-eliitti?
- Anonyymi
Taloyhtiöiden ihmiset naureskelivat lähinnä keskenään, kun heidän isännöitsijänsä vänkäsi palstalla omien päittensä kanssa. Parkanon kaupungin toimialajohtaja hermostui kunnolla näihin jarmon päihin. Jarmo päätyi kuulemismenettelyyn ja sai satikutia hienosti. Lopulta Parkanon kaupungin isännöitsijä vaihdettiin johonkin sellaiseen, joka ei vaikuttanut palstalla.
- Anonyymi
Parkanon kaupunki yritti ilmeisesti tehdä rikosilmoituksen Jarmon päistä, mutta jostain kumman syystä se ei edennyt. Olisi ollut hienoa, jos Parkanon kaupunkikin olisi ollut edustettuna käräjillä. Tietenkin olisi ollut huippuhienoa, jos myös Parkannon kaupungin kakkosmies olisi pahoinvoivaksi käsittelyn aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

siis olisi tullut

Olisivatko hillittömät virtuaaliset päät saaneet asianajajat valtion varoista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisivatko hillittömät virtuaaliset päät saaneet asianajajat valtion varoista
Varatuomari Seppo Myllis olisi toiminut heidän asianajajinaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisivatko hillittömät virtuaaliset päät saaneet asianajajat valtion varoista
Vain siinä tapauksessa että heillä virtuaalisilla päillä olisi ollut lasten pippulit suussaan.
- Anonyymi
Jarmo vänkäsi paljon myös ainon ja mylliksen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis olisi tullut
mode zseknosi näisstä omista houruistaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mode zseknosi näisstä omista houruistaa
hän on aiwan mahtava
- Anonyymi00025
Anonyymi kirjoitti:
Parkanon kaupunki yritti ilmeisesti tehdä rikosilmoituksen Jarmon päistä, mutta jostain kumman syystä se ei edennyt. Olisi ollut hienoa, jos Parkanon kaupunkikin olisi ollut edustettuna käräjillä. Tietenkin olisi ollut huippuhienoa, jos myös Parkannon kaupungin kakkosmies olisi pahoinvoivaksi käsittelyn aikana.
kylähullu nauttii onnistuneesta
- Anonyymi00027
Anonyymi kirjoitti:
Vain siinä tapauksessa että heillä virtuaalisilla päillä olisi ollut lasten pippulit suussaan.
mode esitteli fantasioitaan
- Anonyymi00029
Anonyymi00027 kirjoitti:
mode esitteli fantasioitaan
Jarmon modetoimintaan kuuluukin ihana fantasiointi
- Anonyymi00030
Anonyymi00025 kirjoitti:
kylähullu nauttii onnistuneesta
Onnistuminen missä tahansa on aina nauttimisen arvoinen asia
- Anonyymi
Oli niinki et mones talo yhtiös porukka ei tykänny ku jarmo haukku kaikkii
- Anonyymi
Hoikkalalla oli täysi oikeus arvostella taloyhtiöiden asukkaita, koska asukkaat arvostelivat häntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoikkalalla oli täysi oikeus arvostella taloyhtiöiden asukkaita, koska asukkaat arvostelivat häntä.
Totta. Jarmo oli tosi hyvä arvostelemaan isännöimiensä taloyhtiöiden osakkeenomistajia.
- Anonyymi
ja mitään eliittisatanismia ei tapahtunut?,,,, sitä on vaikea uskoa.
- Anonyymi
Kellään ei enää ole tietoa tai muistikuvia jotain 80-luvun tapahtumista...
- Anonyymi00019
Anonyymi kirjoitti:
Kellään ei enää ole tietoa tai muistikuvia jotain 80-luvun tapahtumista...
Parkanon kaupungin suuttuminen Jarmon päihin tapahtui 6-7 vuotta sitten. Kyllä oli kivaa.
- Anonyymi00020
Puhuuko toi äijä ihan soopaa?Se on itte ollu pahin kirjottaja jo yli 10vuotta.Vääristä todistuksista se alko
- Anonyymi00022
Hänen on toivottu jopa tukehtuvan.
Osakkeenomistajia mahtoi naurattaa, kun tuttu isännöitsijä seikkaili palstalla.
- Anonyymi00023
Lisäksi heitä huvitti isännöitsijän käyttämä happinaamari. Oi niitä aikoja.
- Anonyymi00024
uskoivat kylähullun pekka mäki homolan houruja
- Anonyymi00028
jotka perustuivat kylmään faktatietoon
- Anonyymi00031
Anonyymi00028 kirjoitti:
jotka perustuivat kylmään faktatietoon
Ilmeisesti Hoikkalan kuulustelupöytäkirjoihin?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1612278- 581295
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871048Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122998- 94989
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153972