KD-PS eivät menneet " nalkkiin"! Jahas "taloustoimikuntaan jopa kaksi jäsentä"-Elekääpä naurattako, hyvin oivallettu. Kuka, ketkä ovat tehneet., missä mennään. Tämä oli sitä "pienen piirin JT:n ajatusta viedä vastuu KD-Ps
valtuutetuille. Kysyn: Kuka on tehnyt tilanteen, etä kaupungin lainanotto syömiseen jo tämän alkukauden aikan on 6-8 milj. euroa. Ei Hyvää Päivää ja jopa iltaa, kun kello on lähes 21.00.
Todella hyvä ratkaisu. Kun vaalien tulos haluttiin peukaloida, eikä toimia vaalilain mukaaan, eikä ennakkoon ilmoittauneita teknillisiä vaaliliittoja. Oli oikea ratkaisu. He, jotka ovat tehneet kaupungin nykytilan voivat vastata ja rakentaa sen pohjalle kaupunkia/kuntaa, jonka talous kestää tulevaisuuden.
Todella viisas teko
36
371
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt hokasin, meinasivat Teidät laittaa kaupungin talouden vastaajiksi.
ja vetovastuuseen!!
Hyvä KD-PS- hoitakoot leiviskänsä taloudellisesti, mitä ovat tehneet. Nyt oli "uusia tuulia" puhaltamassa joukko, jolle oli erilaisia näkemyksiä siitä, mien pääsemme eteenpäin
heidänkin taidoillaan ja tiedoillaan. Ei riitä, että Jukka sanoo ja demareiden misis "oon sammoo mieltä. Ajat ovat muuttuneet. Olipa hyvä veto, että ihan KAKSI paikkaa taloustoimikunnalle. Hallelujaa ja Onnea valitsemallenne tielle!!- Anonyymi
Viekkaudella vääryydellä, se sitä pöolitiikkaa, millä Pyhäjärveä johdetaan.
Miten pärjäävät valtuuston puheenjohtaja kaupungijohtaja? On kysymys sinänsä.??
Näyttää alistuneen "vieraanmiehen hommeleihin". Kuka on pyhäjärvinen, kuka ajattelee kotiseutua. Sanopa se! - Anonyymi
PerusS, teki mielestäni aivan oikeun, tunarit siivittää loputkin likasankoon.
Tuleekohan eteen ilman käräjöintiä jotain puhdistavaa, jää nähtäväksi.
- Anonyymi
siis- Hiljentykäämme. Nyt oli nähtävissä, että meidän potentilaalit, nuoret, jotka eivät o le toimineet puoluepolitiikassa, olisivat olleet valmiit antamaan tietonsa/taitonsa
Pyhäjärven kaupungin mahdollisuuksiin, toimia itsenäisenä. Tiedossa kaikilla oli tämä uskomaton kaupungin velanotto. Jokainen tietää: työtä nuorille perheille- sitä ei ole. Verotulot ovat vähäiset. Suurin kansanosa Pyhäjärvellä on eläkkeellä kituuttava vanhus,
jonka toimeentulo ei anna puhtia kaupungin elämään ja asioiden hoitoon.
Puoluepolitikointi, mikä ei lainkaan kuulu kuntaelämään, sokeuttaa kaikki nämä vanhat jäärät. Ryhdytään haukuskelemaan jotain puoluetta, joka ei ole ollut esillä vuosikymmeneen, eikä haitannut kaupungin taloudellista toimintaa., eikä kaupungin hyvinvointia.
Tässä on tulos! Ei kelvannut uusia tuulia puhaltavan ryhmän esitykset..
Laittakaa nyt h-vetin nopeasti valittu valtuuston puheenjohtaja "hyllylle".
Hän on saanut sen kauan odotetun neuvoksen arvonimen. Kuka muutoin maksoi sen. Maksoiko Pyhäjärven kunta? On syytä selvittää. Maksoiko itse- Hampaankolo?- Anonyymi
Hyvä kysymys, kilahti mielessä, menikö kaupungin budjetista, outoa touhua, tuosta ei tosin kokonaisuudessa synny, lasta ei p.....
Ihmetellään.
- Anonyymi
Vallanhimo ajoi Leppäharjun tuhoamaan persumme. Kiitos
- Anonyymi
Leppäharju yritti edellisten vaalien JÄLKEEN perustaa teknistä vaaliliittoa vasureiden kanssa (eivät lähteneet mukaan). Taitaa moni persujen äänestäjä miettiä kannattaako äänestää jatkossa jos ei oteta tarjottuja luottamuspaikkoja vastaan. Tämä oli äänestäjien pettämistä mitä suurimmassa määrin. Vaalitulos ei antanut hirveästi liitua millä piirtää….
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leppäharju yritti edellisten vaalien JÄLKEEN perustaa teknistä vaaliliittoa vasureiden kanssa (eivät lähteneet mukaan). Taitaa moni persujen äänestäjä miettiä kannattaako äänestää jatkossa jos ei oteta tarjottuja luottamuspaikkoja vastaan. Tämä oli äänestäjien pettämistä mitä suurimmassa määrin. Vaalitulos ei antanut hirveästi liitua millä piirtää….
Leppäharju tuhosi Proon ja nyt teki selvää persuista. Mahtaa äänesäjät olla tyytyväisiä?
- Anonyymi
Höpön, höpön, älä syötä skeidaa, odottelehan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leppäharju tuhosi Proon ja nyt teki selvää persuista. Mahtaa äänesäjät olla tyytyväisiä?
Stop, Leppäharjulla ei ollut mitään tekoa Pron, tällähetkellä levon laakereilla oleviin asioihin ja edellä mainittuun.
Tuo on puhdasta panettelua.
Pro on ainoa järkevä "ajatuspaja" jota vielä Pyhäjärvellä tarvitaan ja raskaasti.
Olisi ollut juuri nyt, isoin, järkevin, kannatettava asioiden ydin.
- Anonyymi
Leppäharju on niitä lähes ainoita, jotka vähän tajuavat talousasioista. Siksi hänelle ei haluttu antaa paikkaa. Olisi kaivanut esiin madon luvut, totuuden Pyhäjärven tilanteesta, jota osa ei halua kuulla.
- Anonyymi
Olet oikeassa hän tajuaa vähän taloudesta onneksi muut tajuavat enemmän. Täyspäinen ei aja kännis autolla eikä tuhoa kahta järjestöä. Ensiksi meni proo ja nyt persut.
Keskusta kiittää? - Anonyymi
Se on totta, pillipiiparit leikkii nyt tarkastusltk:ta myöten.
Samat vanhat kehäraakit, muita ei yksinkertaisesti ollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa hän tajuaa vähän taloudesta onneksi muut tajuavat enemmän. Täyspäinen ei aja kännis autolla eikä tuhoa kahta järjestöä. Ensiksi meni proo ja nyt persut.
Keskusta kiittää?Onpa typerin kommentti koko palstalla.
Trollin laulua siivität alvariinsa, mikähän sinua poloista vielä odottaa.
- Anonyymi
Pyhäjärvestä tulikin punakunta.
- Anonyymi
...ilman munia...
- Anonyymi
Yritys hyvä 10.
Kepu yritti tekemättömiä, tehtyjä virheitä siirtää klikkauksella persujen tiliin.
Röyhkeää toimintaa, ikävää peliä, joka ei kuntalaisen kuonoon istu.
Sama peli jatkuu, se ei ole politiikkaa, kuntalaisten sumutus, ikävä olotila ja hyväksikäyttö jatkuu.
Kunnan hallinto, pitäisi saada isompiin rahkeisiin, tämä on jo lasten leikkiä, muovikauha kippaa aina omaan taskuun.
Nyt pitää lähteä selvittämään kuntien yhdistymistä, tilanteet pitää korjata asukkaille elinkelpoisiksi, ei muutamien hyväksikäytölle.
Pyhäjärvi ei pärjää enää, väestömäärä käynyt vähiin, veronmaksajat ovat eläkeläiset, joita riistetään hoidon puutteessa, hoitojen, sen vähäisenkin saannin jälkeen järisyttävillä ylilaskutuksilla.
Huijaus on levinnyt kartellin tyylisellä hyväksikäytöllä, tavallisen ihmisen elämä kuristettu jatkuviin hintojen korotuksiin, eläkeläisten toimeentulo kuristettu neljän seinän sisälle.
Raha ei riitä enää ruokakauppaan, saati muihin elinkustannusten raivokkaaseen nousuun.
Mihin järki katosi Suomen hallinnossa, pikku kunnat mesoo omaan tyyliinsä.
Aseistus, siihen lisätty resussit, vie köyhiltä hampaatkin suusta, siksi kait se leipäkin alkaa olla kortilla.
Ulos viedään meidän ruokaa jo liikaa, siksi meillä alkaa olla hyllyissä tyhjää. Amen.- Anonyymi
Miten persujen tekemiset eivät menisi persujen tiliin? Käpykaartilaiset pettivät äänestäjänsä lähtemällä pakoon vastuuta. Säälittävää keplottelua persuilta.
Se hyvä asiassa on, että persuilla ei ole enää koskaan merkitystä Pyhäjärven asioista päätettäessä.
Muuten ne valehtelijat ja huijarit löytyvät persuista esim. puhee Oulaskankaasta!
- Anonyymi
Naurussa pitelemistä, nämäkö rakentaa Pyhäjärven tulevaisuutta, onneksi haudan parras jo odottaa.
Pyhäjärvi on menetetty, liian monilta osin.- Anonyymi
Ei ole nyt on mahdollisuus parempaan, kun persut eivät enää ole sotkemassa asioita. Kiitos Raija!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole nyt on mahdollisuus parempaan, kun persut eivät enää ole sotkemassa asioita. Kiitos Raija!
Ei kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa. Parempaa on luvassa.
- Anonyymi
Ei ole yllättävää onhan persuissa valtakunnan tasollakin paljon pelkureita esim. sivari neiti Halla-aho.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643315Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433127- 432508
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1122428- 311933
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851435- 391300
- 821169