Hän oli puolueen karismaattinen komistus kaiken taustalla. Raitis ja rehellinen, suomalaisen miehen perikuva. Nyt hänen siirryttyä takavasemmalle, on tyhjä olo!
Ikävä Työmiestä...
Anonyymi-ap
10136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lepakkojen suuri ystävä.
Työmies otti minkä halusi. Samanlaista asennetta puuttuu nykypersuista.
Työmies saattaa olla raitis. Rehellisyyttä voi olla hankalampi todentaa. Työmies on itse kertonut olleensa aikoinaan alkoholi- ja seksiriippuvainen ja sikailleensa sen vuoksi, mutta olisi vanhemmiten päässyt näistä riippuvuuksista eroon. Vuonna 1990 Putkonen tuomittiin raiskauksesta 8 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja vahingonkorvauksiin.
Aito persu tuntuu olevan. Matti teki toimistolla töitä samaan aikaan, kun monelle ps hovisyöttiläälle maksettiin pelkästä läsnäolosta.
Purran eliitti roikkuu puolueen tississä. Matti ymmärsi että rahan eteen pitää tehdä töitä.
Putkonen oli silloin Sosiaalidemokraatti kun sikoili.
Ei ole ainoa joka on antanut näytöt toisessa puolueessa.
Raiskausesta tuomittu Putkonen edustaa persujen rehellisyyttä?
no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.
Persulle fakta on ikävä asia joka on torjuttava keinolla millä hyvänsä.