Muutama kysymys ja huomio hindulaisesta kulttuurista.

Anonyymi-ap

Vedakirjoituksia pidetään historiallisina teksteinä, ei siis "julistuksena" kuten esimerkiksi Raamattua, vaan kuten koulun historian kirjoja.

Noista on useita esimerkkejä joissa vedakirjoissa olleita historiallisia tapahtumia ja tapahtumapaikkoja on arkeologian tai puhtaan hyvän tuurin avulla löydetty aivan kuten kirjoituksissa on kuvattu.

Intialaiset edustavat tietenkin suurinta hindulaisen kulttuurin edustustoa maailmassa ja heidän historiansa on hyvin mielenkiintoinen ja yllättävää kyllä, täysin "väärinymmärrettynä" länsimaissa. Käytin lainausmerkkejä siksi että kun 1800 luvun ja 1900 lukujen vaihteessa useat maailmanmatkaajat ja arkeologit tutkivat Intiaa, he eivät voineet julkaista matkakertomuksiaan sellaisenaan, sillä siihen aikaan Euroopassa oli hyvin vahva kirjallinen sensuuri joka esti kaikenlaisesta seksuaalisuudesta kertomisen. Kuitenkin yliopistoissa sallittiin julkaisut, kunhan ne pysyivät tiukasti yliopistojen lukemistoissa, eivätkä valuneet esimerkiksi kirjakauppoihin.

Ihmisille syntyi Intia-kuume ja ihmiset kuvittelivat Intian olevan kuin idän ihmemaa, sivistynyt ja hienostunut vaikkakin mystinen ja länsimaiseen maailmaan verrattuna outo ja ihmeellinen. Tuolloin kuitenkin raportoitiin ensimmäistä kertaa tapauksia joissa ihmiselle on aiheutunut kulttuurishokki. Siihen aikaan höyrylaivat ja junat olivat hitaita ja Intiasta ei päässytkään nopeasti takaisin Eurooppaan.

Miksi näin? Siksi ettei arkeologit ja tutkijat olleet saaneet kertoa kuinka ennen brittien hallintoa ja sen kieltoja, Intiassa oli ollut hyvin yleistä se että perheissä heidän äitejä, sekä aikuisia sisariaan tai tyttäriään, annettiin vapaasti vieraan rakasteltavaksi siinä toivossa että äiti, tytär tai sisar tulisi raskaaksi vieraan siemenestä.

Vedakirjoissa kuvataan tuota tapaa ja kuinka se on ollut siis tuhansia vuosia vanha tapa, vaikkakin aikanaan islamin valtakaudella ja brittien valtakaudella sitä harjoitettiin salassa ja syrjäseuduilla. Esimerkiksi muinaisen Egyptin kirjoituksista on selvinnyt että myös siellä harjoitettiin samaa tapaa ja vieraalle tarjottiin mahdollisuus hedelmöittää sukulaisnaiset. Tuohon aikaan vierailu saattoi kestään esimerkiksi keisarin tai faaraon hovissa jopa kuukausia kerrallaan joten mahdollisuuksia riitti. Vaikka Intiaa kuvataan konservatiiviseksi kulttuuriksi, sen konservatiivisuus on oikeastaan vasta Brittien hallintokauden peruja ja syntynyt siitä että Intian bramiinit yrittivät matkia Brittien arvokkuutta, koska se samalla myös paransi heidän omia asemiaan muihin intialaisiin nähden, siitäkin huolimatta että kastilaitosta oltiin yritetty purkaa pois.

Muinainen Intia ja Egypti kävivät vilkasta merikauppaa, ja tietenkin myös eteläisen silkkitien kautta kauppaa keskenään ja tuolloin Intian yläluokat lähettivät aina kun pystyivät tyttäriään ja sisaruksiaan Egyptiin, ja joskus myös äitejään, jotka taas toimivat kaupan valvojina. Mutta kaiken tuon tarkoituksena oli saada mustaihoinen lapsi, joka käsitettiin Vishnun siunauksena. Muinainen Egypti ei suinkaan ollut nykyisen Egyptin alueella Niilin suulla, vaan se on "siirtynyt" sinne vastan Ptolemaiosten aikaan, jotka taas ovat kreikkalaista perua. Muinainen Egypti oli nykyisen Sudanin alueella ja ulottui siitä Itä-Afrikan rannikolle, Etiopian kautta Somaliaan, jossa Intian valtameren puoleiset kauppasatamat sijaitsivat. Silloin ei ollut kanaalia joka olisi vienyt välimerelle. Intian nykyinen väestö on geenistöltään, väriltään ja ulkomuodoltaan hyvin Afrikkalaisen väestön kaltainen, vaikka on tietenkin myös alueittain sekoittunut muihin naapurikansoihin, ja syy siihen on ollut nimenomaan se että Intiassa on ollut tapana antaa vieraan siementää sukulaisnaiset.

Myös esimerkiksi Intialaiset sadonkorjuujuhlat, erityisesti ne joissa naiset juhlivat keskenään, ja joihin miehet eivät osallistu, eivät ole alunperin edustaneet viljavaa satoa joka on saatu puitua maasta, vaan se on ollut hedelmällisyyden juhla, jossa on syöty ja juotu siemennestettä kuvaavia ruokia ja juomia ja juhlittu niitä naisia jotka ovat tulleet raskaaksi suvun ulkopuoliselle, ulkomaalaiselle, tai vierailevalle miehelle. Mikään länsimainen matkailukirja ei noista saanut kertoa koska sitä pidettiin sopimattomana länsimaalaisille naisille ja kristilliselle kulttuurille. Kun sitten ihmiset tietämättömänä ja joskus jopa viikkojen ajan matkatessaan kuvitellen idän ihmemaata, matkustivat Intiaan ja heidän isäntäperheen naiset tulivat vierailevien miesten luokse yöllä, se järkytti erityisesti eurooppalaisia naisia jotka eivät ymmärtäneet jakamisen kulttuuria.

Vielä nykyäänkin itsenäiset reppureissaajat saavat tietyillä alueilla maistaa tuota vieraanvaraisuutta, vaikka länsimainen vierastava kulttuuri on ehtinyt pilata jo suurimmat ja kehittyneemmän kaupungit ja varsinkin turistirysät.

220

545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei.

      "annettiin vapaasti vieraan rakasteltavaksi siinä toivossa että äiti, tytär tai sisar tulisi raskaaksi vieraan siemenestä."

      En ole koskaan kuullut mitään sellaista. Se tuntuu oudolta. Veda-kaudella ei ollut mitään sellaista..

      Vedalainen kulttuuri alkoi hiipua 5000 vuotta sitten.

      • Anonyymi

        Vedalainen kulttuuri alkoi hiipua 5000 vuotta sitten, siis maapallolta. Se on edelleen vaihtelevasti eri planeetoilla ja kokonaan muissa universumeissa. IIntia ei kuitenkaan ole sama kuin Vedat, vaikka siellä se säilyi kauemmin, ja kaikki, mikä maailmassa on vielä jaloa, on muinaisen Veda-kultturi rippet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veda-kirjallisuus selittää kaikki lait, mutta ei minkään uskonnon tai minkään kansakunnan asemasta, vaan se yksinkertaisesti antaa jokaiselle elävälle olennolle mahdollisuuden tietää, miten maailmankaikkeus on järjestetty ja miten se toimii.

        Ei ole väliä, mikä uskonto ihminen on, kommunisti, materialisti, kuuluu mihin tahansa uskonnolliseen järjestelmään tai mihin tahansa vakaumukseen. Vedalainen kirjallisuus ei kuulu mihinkään kansakuntaan. Joskus ihmiset ymmärtävät väärin ja luulevat, että Veda on Intia. Mutta Vedoilla ei ole mitään tekemistä Intian kanssa. Vedat eivät ole siellä, missä niitä puhutaan tai säilytetään.

        Vedat ovat siellä, missä niitä noudatetaan. Se sanotaan itse Veda-kirjallisuudessa. Tämä tieto kuuluu kaikille ihmisille, kaikille eläville olennoille maailmankaikkeudessa. Jos ajattelemme, että vain meillä on jotain tekemistä vedalaisen kulttuurin tai vedalaisen tiedon kanssa, se ei kuitenkaan ole totta. Kaikki vedalainen kirjallisuus kuvaa kaikkia planeettajärjestelmiä ja kaikissa planeettajärjestelmissä elävät olennot noudattavat tavalla tai toisella näitä periaatteita, lakeja ja näitä oppeja.

        Saksassa on kovin plajon Vedat ovat siellä, missä niitä noudatetaan. Se sanotaan itse Veda-kirjallisuudessa. Tämä tieto kuuluu kaikille ihmisille, kaikille eläville olennoille maailmankaikkeudessa. Jos ajattelemme, että vain meillä on jotain tekemistä vedalaisen kulttuurin tai vedalaisen tiedon kanssa, se ei kuitenkaan ole totta. Kaikki vedalainen kirjallisuus kuvaa kaikkia planeettajärjestelmiä ja kaikissa planeettajärjestelmissä elävät olennot noudattavat tavalla tai toisella näitä periaatteita, lakeja ja näitä oppeja.

        Saksassa on kovin paljon Veda tekstejä, eikä Saksa oile Intia.

        "Mutta kaiken tuon tarkoituksena oli saada mustaihoinen lapsi, joka käsitettiin Vishnun siunauksena. "

        Ei todellakaan ole niin. Päinvastoin.

        Intiassa asuu monia eri etnisiä ryhmiä ja siellä on erilaisia filosofioita ja elämäntapoja, jos joku ajattelee niin, kyse ei ole Vedoista. On monia apasampradayoja, jotka eivät enää ole Vedoja.

        "Brittien hallintokauden peruja ja syntynyt siitä että Intian bramiinit yrittivät matkia Brittien arvokkuutta, koska se samalla myös paransi heidän omia asemiaan muihin intialaisiin nähden"
        Todelliset brahmanit eivät koskaan matkineet ketään, olipa näiden brahmanien suuntaus mikä tahansa,

        Päinvastoin, Intian syöksykierre alas alkoi juuri siitä.

      • Anonyymi

        Veda-aikoina oli tällainen ihanteellinen yhteiskuntarakenne, mutta nykyaikana varnashrama-kulttuuri on kokonaan rappeutunut. Kuitenkin Pyhät kirjoitukset ennustavat tämän: niissä sanotaan, että aivan kuten kala mätänee päästä, KAIKKI ALKAA BRAHMANIEN LANKEAMISESTA, RAPPIOSTA, jotka eivät arvioi ihmistä hänen ominaisuuksiensa vaan hänen SYNTYPERÄNSÄ perusteella. Ja niin tapahtui.

        Monet intialaiset ovat yhä ylpeitä brahmanialaisesta alkuperästään, sukunimestään, tuntevat sukujuurensa, katsovat muita ihmisiä alaspäin. He eivät koskaan syö kastissa alempana olevien ihmisten kodeissa eivätkä ole missään tekemisissä ”koskemattomien” kastin kanssa....

      • Anonyymi

        Tosiasiassa näiden niin sanottujen ”kastiin kuuluvien brahmanien” tavat ja elintavat ovat kuitenkin jo pitkään olleet ala-arvoisia.

        Ihmiset ovat pettyneet brahmanien käytökseen, sillä he tekevät usein jumalien palvonnasta temppeleissä liiketoimintaa. Tällaiset brahmanit joutuvat pyytämään lahjoituksia, ja nykyään monissa muinaisissa temppeleissä, sinua puhuttelevat palvelijat, jotka vaativat sinulta pääsymaksua tai rahapalkkiota.

        Brahmanististen perheiden edustajat kertoivat, että länsimaisen kulttuurin vaikutuksesta BRAHMANISMIN INSTITUUTIO ON MELKEIN TUHOTTU INTIASSA.

        Länsimaisen elämäntavan propaganda saivat brahmanit menettämään entisen kunnioituksensa yhteiskunnassa ja itsenäisyytensä.

        Ja millaista filosofista koulukuntaa se brahmani edusti? Mitä filosofista koulukuntaa hän edusti monien muiden koulukuntien joukossa?

        Vedalaisen yhteiskunnan rakenne juontui ihmiselämän tarkoituksesta. Jos ihminen on aineen ja hengen liitto, niin elämällä on kaksi tarkoitusta: toteuttaa aineelliset suunnitelmansa rikkomatta Jumalan lakeja ja palata henkimaailmaan. Nämä kaksi tavoitetta saavutettiin yhdellä ainoalla prosessilla - uhrauksella eli rituaalilla Ymmärtääksemme, mitä tämä tarkoittaa, meidän on luovuttava Vanhan testamentin näkemyksestä, jonka mukaan uhri on karitsan teurastus. Nämä veriset uhrit olivat jo rituaalikulttuurin surullinen loppu vedaisten aikojen jälkeisen sivilisaation kaukaisilla reuna-alueilla. Uhri eli rituaali on oman toiminnan omistamista Jumalalle. Tässä prosessissa inhimillinen toiminta henkistyy samalla tavalla kuin tuleen laitettu metallitanko saa tulen ominaisuudet. Latinankielinen sana "rituaali" tulee sanskritin kielen juuresta "rita" (totuus). Rituaali on prosessi, jonka kautta totuus paljastuu.

        Palatakseni siis takaisin sosiaalisen organismin ja ihmiskehon vertailuun. Vedat kertovat meille, että ammattiaseman mukaan kaikki ihmiset on jaettu neljään pääluokkaan:

        Brahmanit - älymystö ja papisto.
        Kshatrijat - sotilaat ja johtajat.
        Vaishyat - liikemiehiä ja maanviljelijöitä.
        Shudrat - työväenluokka ja palveluala.
        Älymystöä voidaan verrata sosiaalisen organismin päähenkilöön. Ne antavat henkisen suunnan elämälle. Sotilas- ja hallintoluokkaa, joka organisoi ja SUOJELEE kansaa, voidaan verrata käsiin. Liikemies- ja maanviljelijäluokka, joka vastaa ihmisten taloudellisiin tarpeisiin, on kuin vatsa. Työväenluokkaa, joka tukee koko rakennetta, voidaan verrata jalkoihin. Henkisesti terveessä yhteiskunnassa kaikki luokat ovat täydellisessä harmoniassa vuorovaikutuksessa yhden ruumiin osina saavuttaakseen yhteiset aineelliset ja hengelliset tavoitteet.
        ...

        Ihannetapauksessa yhteiskunnan pitäisi pystyä tarjoamaan ihmisille kaikki, mitä he tarvitsevat normaaliin elämään ilman taloudellisia kriisejä ja sosiaalisia konflikteja. Oman henkisen luonteen ymmärtäminen hillitsee luonnollisesti liiallisia aineellisia vaatimuksia. Ilman tällaista ymmärrystä ihmisistä tulee itsekkäitä, he kärsivät tuhoisasta ahneudesta, ja sen seurauksena neljä luokkaa joutuvat yhteistyön sijasta ristiriitaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Intiassa oli ollut hyvin yleistä se että perheissä heidän äitejä, sekä aikuisia sisariaan tai tyttäriään, annettiin vapaasti vieraan rakasteltavaksi siinä toivossa että äiti, tytär tai sisar tulisi raskaaksi vieraan siemenestä."

        Jos se on totta, se ei ole vedalainen tapa, mutta vedalainen tapa oli sellainen: jos vaimo ei voinut tulla raskaaksi miehelle, vaimolla oli oikeus saada lapsi jonkun korkemman arvoisen kanssa. Mahabharatan tapahtumissa Pandavan prinssit syntyivät viidestä eri puolijumalasta. Jos tytöllä oli mantra puolijumalien kutsumiseen ja hän oli neitsyt, tyttö pysyi edelleen neitsyenä, ja lapsi syntyi välittömästi puolijumalien tekniikalla.

        "Muutama kysymys ja huomio hindulaisesta kulttuurista."

        Sana hindulaisuus on yhtä väärin kuin se, että kristinuskoa kutsutaan jordanismiksi.

        Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta.

        Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.

        Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus.

        Tämä tapahtui, kun Aleksanteri yritti tuloksetta valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharata Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.

        Hindulaisuus - Indus joki.

        Juutalaisuus - Jordan.

        Kristinusko - Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen Jordanilla.

        Jeesuksen kaste Jordanissa, joten kristinusko on jordanismia.

        Sana hindulaisuus on yhtä väärin kuin se, että kristinuskoa ja juutalaisuutta sanoa jordanismiksi.

        Tai sitten Kemijoki ja Suomi.

        Jos joku kysyy teiltä, mikä on Suomen uskonto, voitte sanoa: kemismi.

        Sana hindulaisuus on yhtä väärin kuin se, että kristinuskoa ja juutalaisuutta sanoa jordanismiksi ja että suomalainen uskonto on kemismi.

        Näitä sanoja, "hindulasisuus" ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Hindulaisuutta ei ole olemassa. Kun länsimaiset matkailijat, englantilaiset siirtomaavalloittajat näkivät kulttien ja myyttien moninaisuuden, vaikka ne on koottu yhteen ainoaan johtajaan, he lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

        He lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

        JOTEN KÄSITE "HINDU" ON VÄÄRÄ JA SELLAISTA ASIAA KUIN HINDU EI OLE EDES OLEMASSA.

        Sanaa hindulaisuus käytetään kuuntelijakunnan tason vuoksi.

        hindulaisuuten hyväksyminen on periaatteessa mahdotonta, koska sellaista uskontoa ei ole olemassa. Termi tarkoittaa suurta määrää usein varsin erilaisia opetuksia, joita yhdistää niiden alkuperäalue. Näissä opetuksissa käytetään usein samoja pyhiä kirjoja ja niillä on osittain yhteinen terminologia, mutta ne eroavat toisistaan olennaisilta osiltaan. Länsimainen uskontotutkimus käyttää sanaa "hindulaisuus" kätevyyden vuoksi, mutta ei niputa kaikkea yhteen.

        Myöhemmin, kun muslimimaahantunkeutujat saapuivat muun muassa Afganistanista ja Persiasta, he kutsuivat Sindhu-jokea hindujokeksi. Tämän jälkeen nimitystä "hindu" käytettiin kuvaamaan asukkaita, jotka olivat kotoisin siitä Intian luoteisprovinssista, jossa Sindhu-joki sijaitsee, ja itse aluetta kutsuttiin nimellä "Hindustan". Koska sanskritin äänne "S" muuntuu parseekielessä "H:ksi", muslimit lausuivat Sindhun "hinduksi", vaikka alueen asukkaat eivät tuolloin itse käyttäneet nimeä "hindu". Muslimi-ulkomaalaiset käyttivät tätä sanaa yksilöidäkseen kyseisellä alueella asuvien ihmisten ja uskonnon. Tämän jälkeen myös intialaiset mukautuivat näihin vallanpitäjien asettamiin normeihin ja käyttivät nimityksiä hindu ja Hindustan. Muuten sanalla ei ole mitään merkitystä paitsi niille, jotka antavat sille arvoa tai käyttävät sitä nyt mukavuussyistä.

      • Anonyymi
        UUSI

        ODELLISUUDESSA INTIAN OIKEA NIMI ON BRARATA.

        Nimi Brarata tulee suuren Bharata-nimisen kuninkaan nimestä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        ODELLISUUDESSA INTIAN OIKEA NIMI ON BRARATA.

        Nimi Brarata tulee suuren Bharata-nimisen kuninkaan nimestä.

        Jos joku sanoo olevansa intialainen, olisi vielä oikeampaa olis sanoa, että hän on bharatalainen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku sanoo olevansa intialainen, olisi vielä oikeampaa olis sanoa, että hän on bharatalainen.

        "Olen kyllä nähnyt youtubessa monen intialaisen kutsuvan itseään hinduksi."

        Ilmeisesti hän tarkoitti, että on syntynyt Intiassa.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Vedakirjoituksia pidetään historiallisina teksteinä, ei siis "julistuksena" kuten esimerkiksi Raamattua, vaan kuten koulun historian kirjoja."

        Vedat ei ole yksi kirja, eikä miljardi kirjaa, Vedat ovat värähtely avaruudessa.

        Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi

        Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.

        Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Vedakirjoituksia pidetään historiallisina teksteinä, ei siis "julistuksena" kuten esimerkiksi Raamattua, vaan kuten koulun historian kirjoja."

        Vedat ei ole yksi kirja, eikä miljardi kirjaa, Vedat ovat värähtely avaruudessa.

        Eri planeetoilla ja eri universumeissa on erilainen määrä Veda tietoaja ja eri tasoista tietoa, riippuen siellä asuvien elävien olentojen tietoisuuden tasosta,

      • Anonyymi
        UUSI

        Vedoissa on tietoa kaikesta. Miksi nykyaikaiset saavutukset atomienergian, fysiikan, matematiikan jne. soveltamiseen liittyvillä tiedonaloilla ovat edistyneet vasta viime vuosikymmeninä? Miksi ihmiset, tiedemiehet jo satoja vuosia sitten eivät soveltaneet niitä elämässään ottamalla tiedon Vedoista? Monet menneisyyden oppineet ovat kuitenkin tutkineet Vedoja?

        Koska länsimaiset tiedemiehet eivät pysty tutkimaan Veda-tekstejä kunnolla. He voivat opiskella ja lukea tekstejä, he voivat oppia sanskritia, mutta Vedojen oppiminen kokonaan - se on täysin eri asia.

        Jotta Vedat edes alkaisivat avautua ihmiselle, on ensin saatava initiaatio Gayatri-mantraan.
        Saadakseen initiaation tähän mantraan ihmisellä on oltava siihen valmiudet, toisin sanoen hänellä on oltava siihen opiskeluun tarvittavat edellytykset.

        Ja kaikki tämä henkisen opettajan johdolla.Sen jälkeen opettajan johdolla Neljän Vedan
        (Rig Veda, Sama Veda, Yajur Veda, Atharva Veda ) intensiivinen opiskelu kestää 28 vuotta. Siis pelkästään Yhden Vedan intensiivinen opiskelu ottaa 7 vuotta.
        Siis kuka nykyaikaisista tiedemiehistä tutkisi Vedoja tällä tavoin?

        Monet tiedemiehet ovat käyttäneet paljon aikaa Vedojen tutkimukseen. Sanskrit on monikerroksinen kieli. Niinpä nykyään on mahdollista tietää jotakin Vedoista vain pintapuolisesti, mutta sitä, mikä on syvemmällä, ei voi saada selville niin helposti.

        Mitä tarkoittaa tiedemies? Tiedemies on skeptikko. Tiedemies tarkoittaa materialistia. Tällaisella lähestymistavalla Vedat eivät avaudu ihmiselle. KOSKA VEDAT OVAT ELÄVIÄ.

        Vedat eivät ole vain kirjoja. Vedat eivät ole vain miljoonia kirjoja. Joko Vedat avautuvat tai ne eivät avaudu.

        Tämä on metafyysinen prosessi, joten ihmisen on oltava sisäisesti valmis siihen, että Vedat avautuvat ihmiselle.

        Vedat sisältävät sekä aineellista että henkistä tietoa. Siitä 90 prosenttia on aineellista, loput henkistä. Miten sitten on mahdollista, että Dhanurveda, sodankäynnin tiede, joka on yksi Vedojen aineellisen tiedon alueista, ei ole nykyihmisen saatavilla? Koska ase on täysin salattu Kalin aikakaudella. Ajatelkaa itse, jos tämä tieto olisi nykyihmisen saatavilla, on selvää, että koko maapallo tuhoutuisi. Siksi se on täysin piilotettu nykyihmisiltä. Jos näin ei olisi, kuka tahansa voisi vapaasti käyttää ydinaseita, Brahmastraa ja niin edelleen. On selvää, että nämä tiedot ovat salaisia. Monet ihmiset ovat yrittäneet saada sitä käsiinsä, mutta se ei ole onnistunut.

        Jo muinaisina aikoina ennen kuin opiskelijalle annettiin tietoa, opettaja tutkii hänen moraalisia ominaisuuksia jne. Vasta sitten oppilaalle annettiin mantra, jonka avulla Vedat alkoivat avautua ja niin edelleen. Kaikki, ei edes muinaisina aikoina, eivät saaneet tätä tietoa, jos heillä ei ollut moraalisia valmiuksia siihen.

        Milloin vedat alkoivat siis olemaan enemmän saatavilla nykyajan ihmiselle? Emme nyt puhuuu Dhanurvedasta, mutta yleisesti.

        1700- ja 1800-luvuilla, Kali-aikakaudella, Vedat alkoivat tulla paremmin tunnetuiksi idässä ja lännessä. Tällöin ilmestyivät ensimmäiset sanskritinkieliset käännökset. Tämä tapahtui Chaitanya Mahaprabhun (Kultainen Avatara) ilmestymisen jälkeen, mikä merkitsi renessanssin alkua. Se alkoi 1400- ja 1500-luvuilla. Miksi siitä ei siis tiedetty länsimaissa mitään ennen sitä? On olemassa käsite nimeltä Yuga-sandhi. Se on sellainen ajanjakso, jolloin aikakaudet vaihtuvat. Kun Dvapara Yuga muuttui Kali Yugaksi. Tämä siirtyminen aikakaudesta toiseen kesti jonkin aikaa (Kali Yuga alkoi hieman yli 5000 vuotta sitten). Kun aikakaudet vaihtuvat, nämä siirtymät ovat yleensä vaikeita. Niinpä kun Yuga-sandhi oli jo alkanut mennä ohi, alkoi renessanssi kaikkialla maailmassa lännessä, ja ihmiset alkoivat taas kuulla Vedoista.

        Dharma Shastra kuuluu Vedanga-katogoriaan.

        Yksi kuudesta Vedangasta. Juuri Kalpa Vedanga.

        Kuusi Vedangaa ovat ne kuusi tieteenalaa, aihetta, haaraa, jotka ihmisen on opittava ennen kuin hän edes aloittaa Vedojen opiskelun.

        Henkilö ei voi edes opiskella Vedoja, jos hän ei ole oppinut Vedangoja. On mahdotonta ymmärtää Vedoja, jos ei ole opiskellut Vedangoja.

        Koska ennen kuin edes alkaa opiskella Vedoja, on tutkittava, mitä äänteitä ja vivahteita on olemassa ja miten ne eroavat toisistaan.

        Kuten tiedämme, Shastra ja erityisesti Shruti välitettiin suullisesti. Ja siksi, jotta shastroja voi oppia, vastaanottaa ja jopa välittää oikein, on ensin kuultava ääntäminen ja äänteet oikein.

        Joku, joka ei tunne ääntämystä, fonetiikkaa, hän ei voi vastaanottaa Vedoja edes kuulemalla niitä.

        Ensimmäinen on shiksha, joka opetetaan, miten lausutaan, äännetään oikein (sanskritin sanat, tavut jne.).

        Kun oppilas on oppinut Shiksan, hän opiskelee Chandasta.

        Sanojen ja tavujen painotus, ääntäminen, sillä jos sanaa äännettäessä painotetaan sanan väärää osaa, koko sanan merkitys voi muuttua kokonaan.

        Kun oppilas on jo oppinut Chandasan, hänen tulisi aloittaa Niruktan oppiminen.

        Nirutka - oppia, mitä sanat tarkoittavat.

        Sen jälkeen hänen tulisi oppia Vyakaranaa, kielioppi.
        Itse asiassa Vyakarana tulee ennen Niruktaa.
        Vyakarana, sanskritin kieliopin oppimiseen kuluu 12 vuotta, pelkän kieliopin oppimiseen, 12 vuotta intensiivistä opiskelua, hyvin vaikea kieli.

        Sanskritin kielen kieliopin oppimisen jälkeen on aloitettava Nirukta, eli on tunnettava etymologia jne.

        KUN OPPILAS ON JO OPISKELLUT NIRUKTAN, VOI JO ALOITTAA VEDALAISTEN PYHIEN TEKSTIEN TUTKIMISEN.

        TÄSSÄ VAIHEESSA HÄNEN ON PEREHDYTTÄVÄ KALPA VEDANGAAN UUDELLEEN.

      • Anonyymi
        UUSI

        Vedat sisältävät sekä aineellista että henkistä tietoa. Siitä 90 prosenttia on aineellista, loput henkistä

      • Anonyymi
        UUSI

        Kristitty, joka vihaa kaikkea, mikä liittyy ”saatanalliseen” itään, avasi uuden viestiketjun ja kirjoitti muun muassa.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18476352/hupaisa-poiminta-itatietajien-quotlogiikastaquot
        Hupaisa poiminta itätietäjien "logiikasta"
        "Tuo hindulaisuuden takapajuisuuskin ihmetyttää, miksei siellä tuhansia vuosia köyhyydessä eläneessä. Intiassa päin ole pahemmin edistystä tapahtunut, muuta kuin viime vuosikymmeninä länsimaiden vetämänä..hmm"

        VAI NIIN, SELVITETÄÄNPÄ, MISTÄ KAIKKI ALAMÄKI ALKOI.

        Intia OLI MAAILMA RIKKAIN MAA ENNEN KUIN BRITIT SAAPUIVAT maahan 1600-luvulla. Kristoffer Kolumbusta houkuttelivat sen rikkaudet. Britit, hollantilaiset, tanskalaiset, ranskalaiset, portugalilaiset ja muut seikkailijat taistelivat keskenään saadakseen kauppaoikeuksia Intiassa. Intia tunnettiin myös maidon ja hunajan maan

        Intia OLI MAAILMA RIKKAIN MAA ENNEN KUIN BRITIT SAAPUIVAT maahan 1600-luvulla. Kristoffer Kolumbusta houkuttelivat sen rikkaudet. Britit, hollantilaiset, tanskalaiset, ranskalaiset, portugalilaiset ja muut seikkailijat taistelivat keskenään saadakseen kauppaoikeuksia Intiassa. Intia tunnettiin myös maidon ja hunajan maana.

        Einstein puhuu tässä Intiasta:

        Albert Einsteinia siteerattiin kerran: ”He opettivat meidät laskemaan, ja ilman heitä ei olisi voitu tehdä mitään arvokkaita tieteellisiä löytöjä.”

        Einsteinin tunnustus intialaisten matemaatikkojen panokselle kuvastaa kymmenjärjestelmän ja nollan kaltaisten matemaattisten käsitteiden merkitystä tieteellisissä keksinnöissä. Tunnustamalla intialaisten matemaatikkojen Einstein korosti tiedon yhteenkuuluvuutta ja eri kulttuurien panosta tieteen ja matematiikan edistymiseen.

        Albert Einstein antoi tämän lausunnon, jossa hän tunnusti intialaisten matemaatikkojen merkittävän panoksen matematiikan alalla, erityisesti desimaalilukujärjestelmän ja nollan käsitteen kehittämisessä. Nämä panokset ovat nykyaikaisen matematiikan ja tieteen perustana.

        Intialainen numerojärjestelmä, joka tunnetaan myös nimellä hindu-arabialainen numerojärjestelmä, on kymmenjärjestelmällinen desimaalijärjestelmä, jossa käytetään 10:tä ja jossa käytetään numeroita 0-9. Tämä järjestelmä on myös intialainen. Tämä järjestelmä mullisti matematiikan ottamalla käyttöön nollan käsitteen paikanvartijana ja tekemällä aritmeettisista operaatioista tehokkaampia ja helpommin lähestyttäviä. Desimaalijärjestelmä mahdollistaa monimutkaisten laskutoimitusten suorittamisen helposti, mikä tasoittaa tietä eri tieteenalojen kehitykselle.

        1. Intia ei ole hyökännyt yhteenkään maahan viimeisen 10 000 vuoden aikana.

        2. Numeron 0 käsitteen keksi Intiassa tietäjä Aryabhatta. Myös numero- ja desimaalijärjestelmä löydettiin Intiassa vuonna 100 eKr.

        3. Maailman ensimmäinen yliopisto perustettiin vuonna 700 eKr. Intiaan. Yli 10 500 opiskelijaa eri puolilta maailmaa opiskeli yli 60 oppiainetta. Nalanda-yliopisto rakennettiin 4. vuosisadalla jKr., ja se oli yksi muinaisen Intian suurimmista koulutuksellisista saavutuksista.

        4. Sanskrit on kaikkien indoeurooppalaisten kielten perusta, ja Forbes Magazine 1987 -lehden mukaan se on myös tietokoneohjelmien käyttäjäystävällisin kieli.

        5. Ayurveda on varhaisin ihmiskunnan tuntema lääketieteen koulukunta, joka perustettiin Intiassa 2500 vuotta sitten.

        6. Ennen kuin britit saapuivat Intiaan 1600-luvulla, se oli maailman rikkain maa. Kristoffer Kolumbusta houkuttelivat sen rikkaudet. Britit, hollantilaiset, tanskalaiset, ranskalaiset, portugalilaiset ja muut taistelivat keskenään saadakseen kauppaoikeuksia Intiassa. Intia tunnettiin myös maidon ja hunajan maana.
        7. Laivansuunnistuksen taito perustettiin Sindh-joella 6000 vuotta sitten, ja sana navigointi on johdannainen sanskritin sanasta "nav gatih".

        8. Satoja vuosia ennen tähtitieteilijä Smartia C.E. Brasharacharya laski ajan, jonka kuluessa maa kiertää aurinkoa, joka oli 365,258756484 päivää.

        9. Budhaiyan laski ensimmäisenä luvun Pi. Hän antoi myös laajennettuja versioita nykyisin Pythagoraan lauseena tunnetuista operaatioista jo 6. vuosisadalla, kauan ennen arabialaisia ja eurooppalaisia matemaatikkoja.

        10. Algebra, trigonometria ja laskennan peruskäsitteet tulivat meille Intiasta. Kvadraattiset yhtälöt loi Shridharacharya 1100-luvulla. Kreikkalaisten ja roomalaisten käyttämä suurin luku oli 10 kuudenteen asteeseen, kun taas Intiassa se oli 10 53. asteeseen.

        11. Suurin aikayksikkö, kalpa, keksittiin Intiassa. Se on aika maailmankaikkeuden syntymästä sen täydelliseen tuhoutumiseen. Tämä yksikkö on arvoltaan hyvin lähellä elämän kestoa, ja maailmankaikkeuden sykkivän teorian mukaan se vastaa 25 miljardia vuotta.

        12. American Institute of Geologyn mukaan Intia oli ennen vuotta 1896 ainoa maa, jossa timantteja louhittiin. Koh-ya-Noor, jalokivi, josta brittimonarkin kruunu tehtiin, tuotiin Intiasta.

        13. Yhdysvaltalainen sähkö- ja elektroniikkainsinöörien instituutti Institute of Electrical and Electronics Engineers on vahvistanut maailman tiedeyhteisön sata vuotta sitten esittämät oletukset siitä, että langattoman viestinnän luoja oli tohtori Jagdeesh Bose Kalkutasta eikä Marconi.

        14. Ensimmäiset kasteluun tarkoitetut säiliöt ja padot rakennettiin Länsi-Intiaan. Kuningas Rudradaman I:n johdolla vuonna 150 jKr. luotiin keinotekoinen joki nimeltä Sudarshan (kaunis). Se sijaitsi Raivatakan kukkuloilla Chandragupta Mauryan valtakaudella.

        15. Shakki keksittiin Intiassa.

        16. Shushruta on kirurgian isä. 2600 vuotta sitten hän ja muut aikansa lääkärit tekivät kirurgisia toimenpiteitä, kuten keisarinleikkauksen, kaihinpoiston, proteesien, virtsakivien poiston, plastiikkakirurgian ja aivokirurgian. Anestesian käyttö tunnettiin laajalti muinaisessa Intiassa. Leikkauksissa käytettiin yli 125 kirurgista instrumenttia. Monissa muinaisissa teksteissä kuvataan syvällistä tietoa anatomiasta, fysiologiasta, ruoansulatuksesta, aineenvaihdunnasta, embryologiasta, genetiikasta ja immunologiasta.

        Ja sitten tulit Britit ja alkoi alamäki

        VEDAT JA TIEDE
        Tiede ja teknologia, kuten Vedoissa on kuvattu yli 5000 vuotta sitten.

        Maapallolla on tuhansia vuosia ollut mahtava sivilisaatio, jonka kehitystaso on hämmästyttävä..... Seuraavassa on joitakin tieteen ja teknologian saavutuksia, jotka on kuvattu Vedoissa yli 5000 vuotta sitten ja jotka ovat toistuneet vasta viimeisten 100-300 vuoden aikana:
        - Plastiikkakirurgia - Sushruta-samhita;
        - Kromosomien yhdistyminen tsygootissa - Srimad-Bhagavatam;
        - Sikiön sydämenlyönnit raskauden 2. kuussa - Aitareya upanishad, Srimad-Bhagavatam;
        - Keinohedelmöitys - Mahabharata;
        - Mikro-organismit - Mahabharata;
        - Tietoisuus kasveissa - Kaikki Veda-kirjallisuus;
        - Unen luonteen tutkiminen - Prashna- Upanishad, Yoga-sutrat;
        - Valon nopeus - Rig-Veda, Sayanbhashya;
        - Saturnuksen takana olevat planeetat - Mahabharata;
        - Ilma-alukset ja avaruusmatkailu - Rig-Veda, Ramayana, Mahabharata;
        - Painovoima - Prashna Upanishad;
        - Ultravioletti- ja infrapunaspektri - Mundaka upanishad;
        - Valoa nopeammin liikkuvat esineet - Mundaka upanishad;
        - Ydinaseet - Mahabharata, Srimad-Bhagavatam;
        - Mustat aukot - Mundaka Upanishad;
        - Subatomiset hiukkaset - Srimad-Bhagavatam;
        - Äänen käyttö tuhoamiseen - Mahabharata
        (”vajra-astra”);

        Lait, joiden mukaan koko maailma elää, on esitetty yksityiskohtaisesti tärkeimmissä Veda-teksteissä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Vedat eivät ole uskonto lainkaan, mutta Vedat sisältävät paljon erilaisia uskontoja, Vedoissa on paljon erilaisia filosofioita, ja myös erilaisia ateismin muotoja.

        Hindulaisuus ei myöskään ole uskonto, mutta se sisältää monia, monia, useita eri uskontoja, myös erilaisia ateismin filosofioita.

      • Anonyymi
        UUSI

        Muinaisen Intian mahtavuus ja suuruus

        Kun puhumme planeetan varhaisimmasta sivilisaatiosta, tarkoitamme maailman varhaisinta kehittynyttä yhteiskuntaa viimeisen jääkauden jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että Veda-aikataulujen mukaan erilaisia sivilisaation muotoja on ollut olemassa miljoonia vuosia. Mutta ensimmäinen todiste järjestäytyneestä ja kehittyneestä yhteiskunnasta oli vedainen kulttuuri, joka syntyi muinaisessa Intiassa Indus Sarasvatin sivilisaation myötä ja levisi sitten sieltä kaikkiin suuntiin ympäri maailmaa.

        Usein näemme, että opiskelijat, jopa Intian akateemisessa järjestelmässä, eivät ole opiskelleet tai kohdanneet niitä panoksia, joita varhainen sivilisaatio teki muinaisen Intian alueella. He eivät ainoastaan ole tietoisia sellaisesta kehityksestä, joka oli annettu Intiasta, vaan usein on myös puute siitä, että tällaista tietoa ei tutkittaisi. Tämän vuoksi tämän kirjan tarkoituksena on auttaa täyttämään tämä tietovaje ja osoittaa, miten tällä maailman alueella oli todellakin kehittynein sivilisaatio, mutta myös monet yhteiskunnan edistysaskeleet saivat alkunsa siellä.

        Voidaan havaita, että se, mistä tuli Intian alue ja sen vedalainen kulttuuri, oli paljon aikaansa edellä. Tämän voi huomata esimerkiksi teollisuudessa, metallurgiassa, tieteessä, tekstiiliteollisuudessa, lääketieteessä, kirurgiassa, matematiikassa ja tietysti filosofiassa ja hengellisyydessä. Itse asiassa voimme nähdä näiden tieteiden ja metafysiikan juuret monilla maailman alueilla, jotka voidaan jäljittää niiden intialaiseen tai vedalaiseen alkuperään.

        Lisäksi emme useinkaan tiedä kaikesta siitä edistyksestä, jota Intian muinaisina aikoina, joita kutsuttiin Bharatvarshaksi tai Aryavrataksi, oli saavutettu. Useimmat ihmiset eivät myöskään tiedä kaikkea sitä, mitä muinainen Intia antoi maailmalle. Katsokaamme siis vakavasti tätä asiaa.

        Intian kemian ja kemiallisen teknologian perinteen esipuheessa kirjoittajat kertovat erittäin tarkasti: ”Hindut ovat rotu, joka on pohtinut perustavanlaatuisimpia kysymyksiä elämästä (ja kuolemasta), luonnosta ja sen alkuperästä. Hindujen rohkea kyseenalaistaminen synnytti teorioita, aksioomia, periaatteita ja ainutlaatuisen lähestymistavan ja elämäntavan. Tämä elämäntyyli ja elämäntapa johtivat yhden maailman vanhimmista ja mahtavimmista kulttuureista kehittymiseen. Hindukulttuurin hengelliset näkökohdat tunnetaan yleisemmin, mutta se, että tiede, teknologia ja teollisuus olivat osa heidän kulttuuriaan, on vähän tunnettu.

        (Excerpt from “Advancements of Ancient India’s Vedic Culture”)

        By S. Knapp (Sri Nandanandana dasa)

        ”Historiallisista syistä muinaisten hindujen saavutukset tieteen ja teknologian eri aloilla eivät ole intialaisten yleisesti tiedossa. Sri Dharmpalin ja muiden viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että siirtomaavalloittajilla ja hallitsijoilla oli oma etu vääristää ja tuhota tiedot kaikista hindukulttuurin myönteisistä puolista. Nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan hindut olivat enemmän huolissaan rituaaleista, hengellisyydestä ja kuoleman yläpuolisesta tai kuolemanjälkeisestä maailmasta. Sitä, että hindut olivat yhtä lailla materialistinen kansa, että Intia oli maailman teollinen työpaja 1700-luvun loppuun asti, että hindut olivat ottaneet esille peruskysymyksiä tähtitieteen periaatteista, perushiukkasista, maailmankaikkeuden alkuperästä, sovelletusta psykiatriasta ja niin edelleen, ei ole hyvin dokumentoitu eikä yleisesti tiedetä. Se, että muinaisilla hinduilla oli pitkälle kehittynyttä teknologiaa tekstiilitekniikan, keramiikan, painamisen, aseiden, ilmasto- ja meteorologian, arkkitehtuurin, lääketieteen ja kirurgian, metallurgian, maatalouden ja maataloustekniikan, rakennustekniikan, kaupunkisuunnittelun ja vastaavien muiden alojen alalla, on vielä nykyäänkin vain harvojen tutkijoiden tiedossa. Pelkästään kemian kaltaista teknistä aihetta käsitteleviä muinaisia ja keskiaikaisia sanskritinkielisiä tekstejä tunnetaan noin 44 kappaletta. Tietoa Intian tieteestä ja teknologisesta perinnöstä on sisällytetty pyhiin kirjoituksiin, eepoksiin ja useisiin teknisiin teksteihin. Tieto on otettava esiin näistä ja esiteltävä.
        ”Ihmisille on kerrottava tosiasioista, kuten siitä, että hinduilla oli tietoa siitä, että aurinko on aurinkokunnan keskus, maapallon maantieteestä, siitä, miten kasvit tuottavat ruokaa, miten veri kiertää kehossa, abstraktin matematiikan ja numeroiden tieteestä, terveyden, lääketieteen ja kirurgian periaatteista ja niin edelleen aikana, jolloin muu maailma ei osannut ajatella, puhua ja kirjoittaa, ja tämä on kerrottava heille. Tämä voi kiinnittää näiden yhteisöjen ja erityisesti tulevan sukupolven huomion ”ideoihin”, jotka ovat pohjimmiltaan intialaisia.

        ”Intian historiasta on julkaistu useita teoksia. Tällaisia teoksia ovat kirjoittaneet sekä intialaiset tutkijat että länsimaiset itämaisten ja indologisten tutkimusten tutkijat. Monet näistä teoksista ovat hyvin akateemisia, eivätkä ne ole tavallisen ihmisen ymmärrettävissä. Intian tieteellistä perintöä koskeva tieto on saatava kaikkien tietoisuuteen. Lisäksi on tarpeen tutkia pyhiä kirjoituksia, eepoksia ja muuta muinaista kirjallisuutta (sanskritiksi ja muilla alueellisilla kielillä), jotta esi-isiemme tietovaranto saataisiin esiin. Tällaisista tutkimuksista on myös julkaistava jatkuvasti raportteja.”

        Tämä on tämän teoksen tavoite: välittää tämä tieto helposti ja yksinkertaisesti kaikkien hyödyksi, historian oikean näkemyksen saamiseksi ja kunnian antamiseksi sille, jolle se kuuluu.

        MUINAISEN INTIAN TIETEIDEN KEHITTYNYT LUONNE

        Muinaisen Intian tieteiden saavutukset tunnettiin kaikkialla maailmassa, jopa Arabiassa, Kiinassa, Espanjassa ja Kreikassa, maissa, joissa keskiajan oppineet tunnustivat olevansa kiitollisuudenvelassa Intialle. Esimerkiksi arabialainen oppinut Sa'id ibn Ahmad al-Andalusi (1029-1070) kirjoitti tieteen historiaa käsittelevässä teoksessaan Tabaqat-al'umam:

        ”Ensimmäinen tiedettä viljellyt kansakunta on Intia... Intia on tunnettu kansansa viisaudesta. Monien vuosisatojen ajan kaikki menneisyyden kuninkaat ovat tunnustaneet intialaisten kyvyt kaikilla tiedonaloilla. Kiinan kuninkaat ovat todenneet, että maailman kuninkaita on viisi, ja kaikki maailman ihmiset ovat heidän alamaisiaan. He mainitsivat Kiinan kuninkaan, Intian kuninkaan, turkkilaisten kuninkaan, persialaisten kuninkaan ja roomalaisten kuninkaan. ...Intian kuningasta he kutsuivat 'viisauden kuninkaaksi', koska intialaiset käsittelivät huolellisesti 'ulumia [tieteitä] ja kaikkia tiedon haaroja.

        ”Olipa kyse sitten tähtitieteestä, matematiikasta (erityisesti geometriasta), lääketieteestä tai metallurgiasta, jokainen niistä oli pragmaattinen panos yleiseen hindulaiseen eetokseen, nimittäin Ihminen luonnossa, Ihminen sopusoinnussa luonnon kanssa, eikä Ihminen ja luonto tai Ihminen luontoa vastaan, mikä on ominaista nykyaikaiselle tieteelle. Hindujen lähestymistapa luontoon oli kokonaisvaltainen, ja se viittasi usein maan ja taivaan väliseen vastaavuuteen sekä ihmisen ja jumaluuden väliseen suhteeseen. Hindulainen ja tieteellinen ja teknologinen kehitys olivat olennainen osa tätä asennetta, jota muinaisaikana vaalittiin ahkerasti.”

        Artikkelissaan Indic Mathematics: Intia ja tieteellinen vallankumous -artikkelissa tohtori David Grey luettelee joitakin tärkeimpiä matematiikan historian kehitysaskeleita, jotka tapahtuivat Intiassa, ja tekee yhteenvedon Aryabhatan, Brahmaguptan, Mahaviran, Bhaskaran ja Madhavan kaltaisten suurten vaikuttajien panoksesta. Lopuksi hän toteaa, että ”Intian rooli (Euroopan tieteellisen vallankumouksen) kehityksessä ei ole pelkkä alaviite, joka voidaan helposti ja merkityksettömästi lakaista eurosentrisen ennakkoluulon maton alle. Näin toimimalla vääristetään historiaa ja kielletään Intialta yksi sen suurimmista panoksista maailman sivilisaatioihin.”

        Lin Yutang, kiinalainen tutkija ja kirjailija, kirjoitti myös näin: ”Intia oli Kiinan opettaja trigonometriassa, kvadraattisissa yhtälöissä, kieliopissa, fonetiikassa...” ja niin edelleen. Francois Voltaire totesi myös: ”... kaikki on tullut meille Gangesin rannoilta.”

        Viitaten edellä mainittuihin lainauksiin David Osborn päättelee näin: ”Näistä lausunnoista näemme, että monet tunnetut intellektuellit uskoivat, että Vedat tarjosivat tieteellisen ajattelun alkuperän.”

        Syyrialainen tähtitieteilijä/munkki Severus Sebokhy (kirjoittanut noin 662), kuten A. L. Basham kirjassaan The Wonder That Was India (s. 6) selitti: ”Puhun nyt hindujen tietämyksestä... Heidän hienovaraisista keksinnöistään tähtitieteessä - keksinnöistä, jotka ovat jopa nerokkaampia kuin kreikkalaisten ja babylonialaisten keksinnöt - heidän rationaalisesta matemaattisesta järjestelmästään tai laskentamenetelmästään, jota ei voi sanoin ylistää tarpeeksi voimakkaasti - tarkoitan yhdeksän symbolin järjestelmää. Jos nämä asiat tulisivat niiden ihmisten tietoon, jotka luulevat, että he yksin hallitsevat tieteet, koska he puhuvat kreikkaa, he ehkä vakuuttuisivat, vaikkakin hieman myöhään, siitä, että muutkin ihmiset, eivät ainoastaan kreikkalaiset vaan myös toisen kielen miehet, osaavat jotain yhtä hyvin kuin he.”

        Monet tutkijat, niin vanhat kuin uudetkin, ovat helposti samaa mieltä ja korostavat muinaisen Intian Veda-perinteestä löytyvien varhaisten edistysaskelten edistyksellisyyttä. Tehkäämme siis nopea katsaus joihinkin niistä asioista, jotka tiedettiin ja kehitettiin varhaisempina aikoina idän vedalaisessa kulttuurissa.

        Amerikkalainen professori Jabez T. Sunderland (1842-1936), Amerikan Intian tiedotustoimiston puheenjohtaja, vietti useita vuosia Intiassa. Hän kirjoitti teoksen Intia orjuudessa, jossa hän kirjoitti: ”Intia loi kaikkien tieteiden alkeet ja vei jotkin niistä huomattavaan kehitysasteeseen ja johti siten maailmaa. Intia on tuottanut suurta kirjallisuutta, suurta taidetta, suuria filosofisia järjestelmiä, suuria uskontoja ja suuria miehiä kaikilla elämänaloilla - hallitsijoita, valtiomiehiä, rahoittajia, oppineita, runoilijoita, kenraaleja, siirtomaaherroja, taitavia käsityöläisiä ja käsityöläisiä kaikenlaisissa ammateissa, maanviljelijöitä, teollisuuden organisoijia ja johtavia toimijoita laajamittaisessa kaupassa ja kaupankäynnissä maalla ja merellä.”

        Sunderland jatkoi: ”Intia oli paljon suurempi teollisuus- ja tuotantokansa kuin mikään muu Euroopassa tai Aasiassa. Hänen tekstiilituotteensa - kangaspuuvillan, villan, pellavan ja silkin hienot tuotteet - olivat kuuluisia kaikkialla sivistyneessä maailmassa; samoin olivat hänen hienot korunsa ja jalokivensä, jotka oli hiottu kaikissa ihanissa muodoissaan; samoin olivat hänen keramiikkansa, posliininsa, keramiikkansa, jokaista laatua, väriä ja kaunista muotoa; samoin olivat hänen hienot metallituotteensa raudasta, teräksestä, hopeasta ja kullasta. Hänellä oli upeaa arkkitehtuuria, joka oli yhtä kaunista kuin mikä tahansa muu maailmassa. Hänellä oli upeita insinööritöitä... Hän ei ollut ainoastaan suurin laivanrakentajakansa, vaan hänellä oli myös suuri kauppa ja kaupankäynti maalla ja merellä, joka ulottui kaikkiin tunnettuihin sivistysmaihin.”

        Sunderland siteeraa teoksessaan Intia orjuudessa myös lordi Curzonia, brittiläistä valtiomiestä, joka toimi Intian varakuninkaana vuosina 1899-1905, sanomalla, mitä hän sanoi suuressa Delhi Durbarissa vuonna 1901 pitämässään puheessa: ”Mahtavat imperiumit olivat olemassa ja kukoistivat täällä [Intiassa], kun englantilaiset vielä vaelsivat, maalailivat metsässä, kun englantilaiset siirtomaat olivat erämaata ja viidakkoa. Intia on jättänyt syvemmän jäljen ihmiskunnan historiaan, filosofiaan ja uskontoon kuin mikään muu maanpäällinen yksikkö maailmankaikkeudessa.”

        Lordi Curzon oli myös todennut: ”Niin kauan kuin me [britit] pidämme kiinni Intiasta, olemme ensiluokkainen suurvalta. Jos menetämme Intian, vajoamme kolmanneksi suurvallaksi. Tämä on Intian arvo.”

        Samoin Beatrice Pitney Lamb, YK:n uutisten entinen päätoimittaja, joka vieraili ensimmäisen kerran Intiassa vuonna 1949 Carnegie Endowment for International Peace -järjestön toimeksiannosta, kirjoittaa kirjassaan Intia: A World in Transition: ”Sen lisäksi, että Intian menneisyydessä on yhä näkyvissä taiteen ja arkkitehtuurin loistoa, ihmeellistä muinaista kirjallisuutta ja muita kulttuurisia saavutuksia, joista sivistyneet intialaiset ovat oikeutetusti ylpeitä, Intian menneisyyteen kuuluu myös toisenlaista kunniaa, joka on nykypäivän intialaisia eniten kutkuttava - pitkäaikainen aineellinen vauraus. Intian niemimaa on saattanut olla reilusti yli puolentoista vuosituhannen ajan maailman rikkain alue.”

        Monet muut kirjailijat ja tutkijat olivat ilmaisseet arvostavansa suuresti sitä, mitä Intiassa oli kehitetty. Tunnistaakseni muutaman, esimerkiksi kenraali Joseph Davey Cunningham (1812-1851), A History of the Sikhs -teoksen kirjoittaja, kirjoittaa: ”Matemaattinen tiede oli niin täydellistä ja tähtitieteelliset havainnot niin täydellisiä, että auringon ja kuun radat mitattiin tarkasti.”

        Jopa Intian kieltä ihailtiin paljon. William Cooke Taylor (1800-1849), A Popular History of British India -teoksen kirjoittaja, totesi Journal of the Royal Asiatic Society -lehden II osassa: ”Oli hämmästyttävä löytö, että Hindustanilla oli valtakuntien vaihtumisesta ja ajan muutoksista huolimatta kieli, jonka rikkaus ja monipuolisuus olivat vertaansa vailla; kieli, kaikkien niiden murteiden kantaisä, joita Eurooppa on kutsunut hellästi klassisiksi - sekä kreikkalaisen joustavuuden että roomalaisen voiman lähde.” 5

        Ranskalainen oppinut Buffon esitti johdonmukaisen teorian, jonka mukaan muinaisen Intian oppineet olivat säilyttäneet vanhan oppineisuuden sen tieteiden, taiteiden ja kaikkien hyödyllisten instituutioiden luojilta. Myös Voltaire oli esittänyt, että tieteet olivat Intiassa muinaisempia kuin Egyptissä. Venäläissyntyinen filosofi Immanuel Kant sijoitti ihmiskunnan alkuperän Himalajalle ja totesi, että taiteemme, kuten maanviljelys, numerot ja jopa shakkipeli, olivat peräisin Intiasta.

        Myös saksalainen tutkija Friedrich Schlegel arvosti Intiaa suuresti ja totesi, että kaikki korkea filosofia ja tiede on intialaista alkuperää. Ranskalainen tutkija ja tuomari Louis Jacolliot kirjoittaa teoksessaan Raamattu Intiassa: ”Hämmästyttävä tosiasia! Hindujen ilmestys (Vedat) on kaikista ilmestyksistä ainoa, jonka ajatukset ovat täydellisessä sopusoinnussa nykyaikaisen tieteen kanssa, sillä se julistaa maailman hidasta ja asteittaista muodostumista.” Tietysti voimme katsoa videoita, joissa astrofyysikko Carl Sagan sanoo: ”Hindu-uskonto on maailman suurista uskontokunnista ainoa, joka on omistautunut ajatukselle, että kosmoksessa itsessään tapahtuu valtava, todellakin ääretön määrä kuolemia ja syntymiä. Se on ainoa uskonto, jonka aikaskaalat vastaavat modernin kosmologian aikaskaaloja.”

        Kyse on siitä, että kaikki tiede, joka kuuluu vedalaiseen perinteeseen, kehitettiin yhdessä tai jatkona muinaiselle vedalaiselle tai hengelliselle tiedolle, joka oli keskeinen kohta elämän ymmärtämisessä. Se oli osa Absoluuttista Totuutta eli Sanatana-dharmaa, jonka avulla pystyimme ymmärtämään, miten toimia tässä maailmassa ja mikä on sekä tämän maailman että elämämme tarkoitus siinä. Tästä pisteestä lähtien tapahtui niin paljon muuta kehitystä, ei keinona hallita ympäristöä vaan keinona tietää, miten toimia kokonaisvaltaisesti luonnon kanssa aineellisen ja henkisen edistymisemme ja kasvumme hyväksi.

        Nobel-palkitun Maurice Maeterlinckin kaltaiset ihmiset kirjoittivat kirjassaan Suuri salaisuus: ”...Tämä perinne katsoo, että se valtava viisauden varasto, joka on jossain vaiheessa muotoutunut samanaikaisesti ihmisen synnyn kanssa, tai jopa, jos uskomme sen olevan totta, ennen hänen tuloaan tälle maapallolle, liikkuu henkisten entiteettien, aineeseen vähemmän kietoutuneiden olentojen, kautta.”

        Myös suositulla amerikkalaisella kirjailijalla Mark Twainilla oli hyvä käsitys Intiasta, ja hän kirjoitti teoksessaan Following the Equator: ”Tämä on Intia... ihmissuvun kehto, ihmiskielen synnyinpaikka, historian äiti, legendojen isoäiti, perinteiden isoäiti, jonka eiliset päivät kulkevat muiden kansojen muinaismuistojen muhivien päivämäärien kanssa... Intia oli koko maailman alku asioiden alussa. Siellä oli ensimmäinen sivilisaatio, siellä oli ensimmäinen aineellisen rikkauden kerääntyminen, siellä asui paljon syvällisiä ajattelijoita ja hienovaraista älyä, siellä oli kaivoksia, metsiä ja hedelmällistä maata...
        Jopa tieteellisissä keksinnöissä on niitä, jotka tunnustavat tietämyksen, joka on vienyt muulta maailmalta aikakausia, jotta se olisi saanut meidät kiinni. Esimerkiksi Fredric Spielberg kirjoittaa teoksessa Spiritual Practices of India, jonka on toimittanut Alan Watts: ”Intian filosofeille suhteellisuusteoria ei kuitenkaan ole mikään uusi löytö, aivan kuten valovuosien käsite ei hämmästytä ihmisiä, jotka ovat tottuneet ajattelemaan aikaa miljoonina kalpoina [Brahman päivinä]. Se, että Intian viisaat eivät ole olleet kiinnostuneita tämän tiedon teknisistä sovelluksista, johtuu siitä, että teknologia on vain yksi lukemattomista tavoista soveltaa tätä tietoa. On todellakin huomattava seikka, että kun länsimainen sivilisaatio löytää suhteellisuusteorian, se soveltaa sitä atomipommien valmistukseen, kun taas itämainen (vedainen) sivilisaatio soveltaa sitä uusien tietoisuustilojen kehittämiseen.”

        Toinen yksinkertaisempi esimerkki on, kun Dick Teresi, The God Particle -kirjan kirjoittaja ja Omni-lehden toinen perustaja, kirjoittaa Ancient Roots of Modern Science -kirjassaan: ”Intiassa näemme maapallon kokoa ja luonnetta koskevien teoreettisten spekulaatioiden alkuja. Noin 1 000 vuotta ennen Aristoteleen syntyä vedalaiset arjalaiset väittivät, että maapallo oli pyöreä ja kiersi aurinkoa.”

        Dick Teresi myöntää myös, että suuri osa nykyisin ymmärtämästämme tiedosta ei välttämättä ole peräisin kreikkalaisesta sivilisaatiosta, vaan se on itse asiassa ollut olemassa jo paljon aikaisemmin Intian vedalaisissa perinteissä. Hän kirjoittaa jälleen teoksessa Ancient Roots of Modern Science: ”Kaksi tuhatta vuotta ennen Pythagorosta Pohjois-Intian filosofit olivat ymmärtäneet, että painovoima piti aurinkokunnan koossa ja että siksi auringon, massiivisimman kohteen, oli oltava sen keskipisteessä. Länsimainen matemaattinen perintömme ja ylpeytemme ovat ratkaisevasti riippuvaisia antiikin Kreikan riemuvoitoista. Näitä saavutuksia on liioiteltu niin paljon, että usein on vaikea selvittää, kuinka suuri osa nykyaikaisesta matematiikasta on peräisin Kreikasta ja kuinka suuri osa ...intialaisilta ja niin edelleen. Nykyaikaiset numeromme 0-9 kehitettiin Intiassa. Matematiikka oli olemassa kauan ennen kuin kreikkalaiset rakensivat ensimmäisen suorakulmansa.”

        VEDALAISEN KULTTUURIN MUINAISUUS

        Monet ovat maininneet vedalaisen perinteen muinaisuuden, mutta kuinka kauas taaksepäin se ulottuu? Perinteisesti se on ollut olemassa aikojen alusta lähtien. Kuitenkin jopa arkeologisesti voimme todeta sen hyvin varhaiset päivämäärät.

        Esimerkiksi vuonna 1991 arkeologit löysivät 7000 vuotta vanhoja kalliomaalauksia Aravalli-vuoristosta Benarin padon läheltä Kotputlin alueelta Jaipurin alueella Rajasthanissa. Nämä maalaukset ovat kuuluisan Induslaakson sivilisaation sijaintipaikan vieressä. Tällaisia 7000 vuotta vanhoja (5000 eaa.) maalauksia löydettiin myös Braham Kund Ki Dungarista ja Budhi Jeengoresta Rajasthanissa. Tämä löytö tekee vedalaisesta sivilisaatiosta muinaisemman kuin egyptiläinen ja kreikkalainen ja mesopotamialainen sivilisaatio. Tämä kumoaa myös arjalaisen invaasioteorian, hypoteesin, jonka mukaan vedalaiset arjalaiset eivät olleet alkuperäiskansoja, vaan asettuivat alueelle hyökättyään, mikä on täysin väärin, kuten myöhemmin kirjassa osoitamme.
        Samoilla linjoilla lisätodennäköisyyttä antoi myös Times of India (30. toukokuuta 1992, New Delhin painos), jossa kerrottiin, että Jaipurin kaupungin arkeologian ja museoiden osasto Rajasthanissa löysi peräti 300 esihistoriallista maalausta Kanera-kivistä 400 neliökilometrin alueelta lähellä Nimbaheran kaupunkia Chittorgarhin piirikunnassa. Maalaukset on ajoitettu 50 000-60 000 vuoden ikäisiksi. Tämä siirtää vedalaisen sivilisaation varhaisimmat vaiheet ainakin 50 000 vuoden taakse.

        Tällaisia löytöjä tehdään säännöllisesti. Toisesta on raportoitu Science-nimisessä julkaisussa (23. helmikuuta 2010). Siinä kerrottiin, että Etelä- ja Pohjois-Intiasta hiljattain löydetyt arkeologiset kohteet ovat paljastaneet, miten ihmiset elivät ennen ja jälkeen valtavan Toban tulivuorenpurkauksen 74 000 vuotta sitten.

        Oxfordin yliopiston johtama ja yhteistyössä intialaisten laitosten kanssa toimiva kansainvälinen monitieteinen tutkimusryhmä esitteli Oxfordissa pidetyssä konferenssissa ”Pompeijin kaltaisiksi kaivauksiksi” kutsumansa kohteet Toban tuhkan alta.

        Ryhmän mukaan uuden työn mahdollisesti mullistava seuraus on se, että kivityökalujen valmistuksesta Intiassa vastannut laji oli Homo sapiens. Kivityökalujen analyysi on paljastanut, että esineet koostuvat ytimistä ja hiutaleista, jotka luokitellaan Intiassa keskipaleoliittiseen aikaan ja jotka ovat samanlaisia kuin nykyihmisen Afrikassa tekemät esineet. ”Vaikka etsimme vielä ihmisfossiileja, jotta voisimme todistaa asian lopullisesti, teknologiset yhtäläisyydet rohkaisevat meitä. Tämä viittaa siihen, että ihmispopulaatioita oli Intiassa ennen 74 000 vuotta sitten eli noin 15 000 vuotta aikaisemmin kuin joidenkin geneettisten kellojen perusteella oletetaan”, sanoo hankkeen johtaja tohtori Michael Petraglia, Oxfordin yliopiston arkeologian laitoksen vanhempi tutkija. Tämä jännittävä uusi tieto kyseenalaistaa ajatuksen, jonka mukaan Toban supermurtuma aiheutti maailmanlaajuisen ympäristökatastrofin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Intian ihmiset eivät itse asiassa olleet niin barbaarisia kuin maahan tunkeutuneet valloittajat, vaan pikemminkin maailman sivistyneimpiä, mikä johtui ensisijaisesti heidän kehittyneestä tietoisuudestaan ja lempeydestään toisiaan kohtaan, jotka johtuivat siitä, että he olivat oppineet noudattamaan vedalaisen hengellisen kulttuurin periaatteita.

        Joidenkin sinne jo 1800-luvulla matkustaneiden eurooppalaisten, kuten Max Mullerin, kuvailtiin silloisten hindujen luonnetta, jolloin hän sanoi: ”Warren Hastings puhuu hinduista yleisesti näin: 'He ovat lempeitä ja hyväntahtoisia, he ovat herkempiä kiitollisuudelle heille osoitetusta ystävällisyydestä ja vähemmän kostonhaluisia vääryyksistä kuin mikään muu kansa maan päällä; he ovat uskollisia, hellästi rakastavia ja alistuvat lailliselle vallalle.'

        ”Piispa Heber sanoi: ”Hindut ovat rohkeita, kohteliaita, älykkäitä, erittäin innokkaita tiedon ja kehittymisen suhteen; raittiita, ahkeria, velvollisuudentuntoisia vanhempia, hellästi lapsiaan kohtaan, yhdenmukaisesti lempeitä ja kärsivällisiä, ja heihin vaikuttaa helpommin ystävällisyys ja heidän tarpeidensa ja tunteidensa huomioiminen kuin mihinkään muuhun kansaan, jonka olen koskaan tavannut.”

        ”Sir Thomas Munro on vielä vahvempi todistaja. Hän kirjoittaa: ”Jos hyvä maanviljelysjärjestelmä, vertaansa vailla oleva valmistustaito, kyky tuottaa kaikkea, mikä voi edistää joko mukavuutta tai ylellisyyttä, jokaiseen kylään perustetut koulut luku-, kirjoitus- ja laskutaidon opettamista varten, yleinen vieraanvaraisuuden ja hyväntekeväisyyden harjoittaminen keskenään, ja ennen kaikkea, naissukupuolen kohtelu, joka on täynnä luottamusta, kunnioitusta ja hienovaraisuutta, ovat niitä merkkejä, jotka osoittavat sivistyneen kansan - silloin hindut eivät ole Euroopan kansoja huonompia, ja jos sivistyksestä tulee Englannin ja Intian välisen kaupan tuote, olen vakuuttunut siitä, että Englanti hyötyy tuontilastista. '” 10

        Kaikkien näiden näkökohtien lisäksi Max Muller kertoi myös kerran: ”Halusin huomauttaa, että on olemassa toinenkin älyllisen toiminnan alue, jossa hindut loistavat - meditatiivinen ja transsendenttinen - ja että tässä yhteydessä voisimme oppia heiltä joitakin elämän oppitunteja, jotka me itse olemme vain liian taipuvaisia jättämään huomiotta tai halveksimaan."”

        Lopuksi Max Muller totesi, mitä voidaan pitää ratkaisevana lausumana, että eurooppalainen, joka oli viettänyt useita vuosia asuen ja opiskellen Intian alkuaikojen vedalaista kulttuuria ja sanskritinkielistä kirjallisuutta, sanoi: ”Jos minun pitäisi etsiä koko maailmasta maa, joka on kaikkein rikkaimmin varustettu kaikella rikkaudella, voimalla ja kauneudella, jonka luonto voi antaa - joissakin osissa se on kuin maanpäällinen paratiisi - minun pitäisi osoittaa Intiaa. Jos minulta kysyttäisiin, minkä taivaan alla ihmismieli on kehittänyt täydellisimmin joitakin parhaista lahjoistaan, pohtinut syvällisimmin elämän suurimpia ongelmia ja löytänyt joihinkin niistä ratkaisuja, jotka ansaitsevat jopa Platonia ja Kantia opiskelleidenkin huomion, osoittaisin Intiaa. Ja jos kysyisin itseltäni, mistä kirjallisuudesta me täällä Euroopassa, me, jotka olemme saaneet ravintoa melkein yksinomaan kreikkalaisten ja roomalaisten sekä yhden seemiläisen rodun, juutalaisten, ajatuksista, voisimme ammentaa sen korjauksen, jota eniten tarvitaan, jotta sisäisestä elämästämme tulisi täydellisempää, kokonaisvaltaisempaa, yleismaailmallisempaa, itse asiassa aidommin inhimillistä, elämää, joka ei ole vain tätä elämää varten, vaan kirkastunutta ja iankaikkista elämää - osoittaisin jälleen Intiaa.”

        ________________

        By S. Knapp

        Katkelmia, käännösvirheitä suomeksi.

        By S. Knapp

      • Anonyymi
        UUSI

        Max Muller oli saksalainen. Länsimaisista oppineista Max Muller oli ensimmäinen, joka ylisti vedalaista opetusta, Upanishadeja.

        Hän sanoi: Intian aarrekammiossa on niin suuria rikkauksia, että jos koko maailma hankkii nämä aarteet, koko maailma rikastuu, mutta aarrekammio ei siitä vähene.

        Rikkaudet, aarre ei vähene, mutta koko maailma rikastuu - niin suuria aarteita Intialla on varastossaan, Upanishadien aarrekammiossa. Tällainen oli saksalaisen Max Müllerin mielipide.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Brittien hallintokauden peruja ja syntynyt siitä että Intian bramiinit yrittivät matkia Brittien arvokkuutta, koska se samalla myös paransi heidän omia asemiaan muihin intialaisiin nähden"
        Todelliset brahmanit eivät koskaan matkineet ketään, olipa näiden brahmanien suuntaus mikä tahansa,

        Päinvastoin, Intian syöksykierre alas alkoi juuri siitä.

        "Brittien hallintokauden peruja ja syntynyt siitä että Intian bramiinit yrittivät matkia Brittien arvokkuutta, koska se samalla myös paransi heidän omia asemiaan muihin intialaisiin nähden"

        Britit ovat mlecchat, barbarit-ei arvokkuutta.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mitä "arjalainen" tarkoittaa? Arjalainen ei ole rotu tai kansa, vaan arjalainen on ihminen, joka tuntee syvempiä totuuksia, joka tuntee elämän tarkoituksen korkeammalla tasolla.

        Veda-aikoina vaimo saattoi puhutella miestään seuraavasti: Arjan poika.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Mutta kaikki nämä yritykset olivat tuomittuja epäonnistumaan, koska vedalainen tieto paljastuu vain oikeaan aikaan, arvokkaille ihmisille, oman aikataulunsa mukaisesti. Aitoa vedalaista tietoa levittävät pyhimykset ja avatarit, eivät kolmannen tai viidennen Himalajan retkikunnan jäsenet."

        Kyllä, ja sinä olet värähdellyt ja tärähdellyt aivan liian mystiseksi ja itseriittoiseksi, niin että ymmärtäisit niistä mitään. Sinun valaistumisesi tie on kiertänyt kehää ja olet palannut alkuun. Sinun teekuppisi ei ole ainoastaan täyttynyt, vaan se on jo kaatunut.

        Kaikki pyhät miehet ovat käyttäneet kynää ja paperia ja kirjoittaneet. Se ei ole mitään mystistä tai yliluonnollista toiseutta, vaan se vaan on, kirjoitusta.

        Juuri sinunlaisten vuoksi on pakko käyttää yksinkertaistuksia koska sinun ylitsevuotava ja täysin tarpeeton mukatieto täyttää kaikkien mielen ja sinun itsesi kaikkein pahiten.

        Tyhjennä kuppisi ja nosta se uudelleen pystyyn ja aloita alusta koska et tunnista avataria vaikka se koputtaa sinua juuri nyt otsaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristitty, joka vihaa kaikkea, mikä liittyy ”saatanalliseen” itään, avasi uuden viestiketjun ja kirjoitti muun muassa.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18476352/hupaisa-poiminta-itatietajien-quotlogiikastaquot
        Hupaisa poiminta itätietäjien "logiikasta"
        "Tuo hindulaisuuden takapajuisuuskin ihmetyttää, miksei siellä tuhansia vuosia köyhyydessä eläneessä. Intiassa päin ole pahemmin edistystä tapahtunut, muuta kuin viime vuosikymmeninä länsimaiden vetämänä..hmm"

        VAI NIIN, SELVITETÄÄNPÄ, MISTÄ KAIKKI ALAMÄKI ALKOI.

        Intia OLI MAAILMA RIKKAIN MAA ENNEN KUIN BRITIT SAAPUIVAT maahan 1600-luvulla. Kristoffer Kolumbusta houkuttelivat sen rikkaudet. Britit, hollantilaiset, tanskalaiset, ranskalaiset, portugalilaiset ja muut seikkailijat taistelivat keskenään saadakseen kauppaoikeuksia Intiassa. Intia tunnettiin myös maidon ja hunajan maan

        Ymmärrätkö että sinä siteeraat tuossa sellaisia matkaoppaita jotka eivät pidä missään tapauksessa paikkaansa, kuten jo alkuviestissä on todettu.

        Intia ei ollut hunajan ja maidon maa. Todellisuus ei ole kadonnut mihinkään. Eivät kaikki intialaiset ole olleet tiedemiehiä ja tienneet kaikkea! Se että intialaiset ovat kehittäneet käytännössä kaiken tieteen ja siihen käytetyn kielen, eli matematiikan, ei tarkoita sitä että kaikki intialaiset olisivat sen osanneet, ymmärtäneet ja käyttäneet.

        Intian rikkaudesta kertoo toki se että kun muslimivalloittajat olivat päättäneet poistua maasta, intialainen keisari otti käyttöönsä muslimeilta perityn haaremin ja haareminaiset saivat itse valita halusivatko tavata keisaria. He eivät halunneet tavata omaa keisariaan hänen elinaikanaan, ja siksi keisari ei saanut kuin pari lasta, kun taas haaremin naiset vierailivat useiden hovissa vierailleiden ulkomaalaisten vierailijoiden kamareissa ja synnyttivät heille useita lapsia jotka joko kasvatettiin haaremissa, tai lähetettiin iseilleen ulkomaille, tai vahvimmat jätettiin sotilaskoulutukseen. Jopa keisari totteli naisia, vaimojaan, sisariaan, tyttäriään, jalkavaimojaan ja orjanaisiaan ja salli heille ulkomaiset miehet koska niin oli opetettu ja tapana.

        Ja jälleen kerran, vaikka väititkin vastaan, mustaihoisen lapsen saaminen oli Vishnun siunaus. Muinaisessa intiassa intialaisten ihonväri oli vaaleampi kuin nykyään ja kauppiaiden vuoksi tumma ihonväri levisi yleisesti intialaisten geenistöön ja sitä edistettiin juurikin noilla sadonkorjuujuhlilla jonne miehet eivät saaneet tulla. Aivan samalla tavalla muinaiset kuvat Vishnusta esittävät hänet mustaihoisena, ei vaaleana tai sinisenä kuten nykyään! Ja Lakshmi, on ollut taiteessa aina valkoihoinen, ei ruskeaihoinen kuten nykyiset intialaiset.

      • Anonyymi
        UUSI

        Lopeta tuo spämmäys VÄLITTÖMÄSTI!

        Sinä spämmäsit lähes sata kommenttia, keskimäärin vajaan minuutin välein melkein parin tunnin aikana ja ne eivät vastanneet aloitukseen lainkaan!

        Koska sinä et osaa keskustella, sinun "osallistuminen" voidaan myös estää lopullisesti. Koita saada tuo viimeinen lause uppoamaan sinne muka valaistuneeseen mieleesi ja käsittele sitä hyvin syvällisesti.

      • Anonyymi
        UUSI

        >>Veda-kaudella ei ollut mitään sellaista..<<

        Niinkuin nyt joku palstajuntti pystyisi tuollaisia toteamaan.....perssuolesta vedettyjä käsityksiä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kuka näitä satukertomuksia jaksaa väsätä tänne....ihan soopaa vailla pohjaa..

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka näitä satukertomuksia jaksaa väsätä tänne....ihan soopaa vailla pohjaa..

        Ei tuo häirikkö edes väsää noita vaan copypasteaa niitä jostain nettikirjasta suoraan. Katso noita aikoja, ei se ole ehtinyt mitään kirjoittamaan. Se on vain maalannut jonkun tekstin, sitten kopioinut sen, liittänyt tänne ja toistanut samaa parin tunnin ajan!

        Siksi tuota toistoa on paljon ja jutuissa ei ole keskustelun kannalta mitään päätä eikä häntää ja muutenkin nuo jutut on ihan täyttä tuubaa ja jotain fantasiaa millä ei ole minkäänlaista totuuspohjaa, ei edes arkeologista pohjaa. Ainoa vähän asiallinen kohta tuossa spämmissä oli ne kommentit missä käsiteltiin matematiikkaa. Se oli faktaa. Intiassa on käytännässä kehitetty abstrakti matematiikka, kuten esimerkiksi luku nolla. Ilman intialaista tietoa, täällä ei käsiteltäisi nollaa ja kaikki laskut olisivat käytännössä pelkkää käytännön laskemista.

        Ilmoitin noista, mutta ylläpito on taas hidas.

        Tuommoinen spämmeri pitää bännätä kerralla ja lopullisesti kun selvästikään mitään käsitystä siitä mikä keskustelupalsta on, ei hänellä ole.

    • Anonyymi
      UUSI

      Sotaisa uskonto

    • Anonyymi
      UUSI

      Hevosensontaa on koko intialainen epäjumalakulttuuri valheoppeineen.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Hevosensontaa on koko intialainen epäjumalakulttuuri valheoppeineen."

        Tuli selväksi, oliko sinulla vielä muuta?

        Sen tosin tiesinkin että Intian oppi ei ole mistään kotoisin ja on huijausta kuten myös Kiinan opit.

        "kunnes huusin jeesusta apuun ja ihme itsetuhoisuus lehti ja tulin terveeksi hetkessä. "

        Olet kyllä edelleen erittäin sairas, mutta nyt itsetuhoisuus on vain muuttanut suuntaa, itsetuhoisuus on muuttunut pelkäksi tuhoisuudeksi.

        Nyt tuo tuhoisuus kohdistuu muihin, siis vääräuskoisiin.

        Sinulla on edelleen sama sairaus, mutta se on transformoitunut.

        Itse asiassa se sairautesi on nyt paljon vaarallisempa, ennen "jeesuspelastustasi"koska se on vaarallista nyt myös muille eihmisille. Olet edelleen vaarallinen, nyt vain muille.

        "Sen tosin tiesinkin että Intian oppi ei ole mistään kotoisin ja on huijausta kuten myös Kiinan opit.""

        Se, mitä sinä ajattelet, ei muuta maailmassa mitään, maa pyörii edelleen riippumatta siitä, mitä ajattelet, vuodenajat vaihtuvat, kaikki luonnonlait toimivat edelleen. Se, mitä ajattelet, ei horjuta maailmankaikkeutta millään tavalla, ihmiskunta ei menetä mitään, ajattelittepa mitä tahansa.

        Et ole maailman keskipiste, eikä ajattelullasi ole vaikutusta mihinkään.

      • Anonyymi
        UUSI

        Aina kun ensimmäisen kerran kirjoitan jotakin, sen jälkeen aina tallennan sen itselleni USB tikulle, ja aina kopioin samaa tekstiä sieltä.

        Tallennan kokonaisia ketjuja muutamalla hiiren klikkauksella.

        "Koska sinä et osaa keskustella, sinun "osallistuminen" voidaan myös estää lopullisesti. Koita saada tuo viimeinen lause uppoamaan sinne muka valaistuneeseen mieleesi ja käsittele sitä hyvin syvällisesti."

        Jos minut bannataan, muita entisiä kristittyjä Helsingistä Ouluun ei bannata ja he laittavat takaisin kaiken sen, mitä kristityt ovat poistaneet.Ne laitetaan takaisin, alunperin minun kirjoittamaa aineistoni on jaettu lukuisille tiimin jäsenille, eri URL-osoitteistä.

        Olemme tiimi, ympäri Suomea, kaikki kristinuskosta poistuneitä.

        alunperin minun kirjoittamaa aineistoni on jaettu lukuisille tiimin jäsenille, eri URL-osoitteistä.

        "voidaan myös estää lopullisesti"

        Ei voida. Muut tiimimme jäsenet laittavat kaiken takaisin, ja minä kirjoitan edelleen uutta materiaalia, jota muut voivat laittaa verkkoon eri URL-osoitteista.
        Monet ihmiset kysyvät kysymyksiä minulta, ja minä vastaan niihin, ja jos minut bannataan, muut vastaavat eri osoitteista minun laittamani tekstillä.

        Meitä on jo kovin paljon ja entisten kristittyjen jokkomme kasvaa jatkuvasti.

        entisten kristittyjen joukkomme kasvaa jatkuvasti.

        Tiimiime kasvaa vuosi vuodelta.

        Yep.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Yep.

        "Kaikki pyhät miehet ovat käyttäneet kynää ja paperia ja kirjoittaneet. Se ei ole mitään mystistä tai yliluonnollista toiseutta, vaan se vaan on, kirjoitusta."
        Kaikki mitä olette poistaneet, on jo laitettu takaisin eri ketjuihin, lisäksi aloitetaan hyökkäyksen kristittyjen ketjuihin, tämä on kristittyjen kukistumisen alku, kuten te teitte meille, me teemme saman teille, kristittyjen palstojen valtaaminen alkaa.

        Koska olette vallanneet hindujen palstat sama tehdään teille.

        Helvetti on vain siellä, missä murhanhimoiset kristityt ovat, jos kristityt ovat taivaassa, taivaasta tulee välittömästi alin helvetti, jos helvetissä ei ole kristittyjä, helvetistä tulee taivas.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska olette vallanneet hindujen palstat sama tehdään teille.

        Raamattu sanaa tosin.

        Raamattu on mesopotamian satu.
        https://mixontotta.wordpress.com/juuret/
        Ehtoollisen peiliteksti löytyy vanhasta Assyriasta

        Assyrialaisen liittoteologian kanssa yhteneviä ajatuksia esiintyy jopa Uuden testamentin ehtoollisperikoopeissa, kuten vasallikuninkaille lausutusta Istarin profetiasta hyvin ilmenee: ”Aina kun te juotte tätä vettä, te muistatte minut ja pidätte liiton, jonka minä olen Asarhaddonin puolesta tehnyt.” (SAA 9 3.4:12-15.) Versus: ”… tehkää se minun muistokseni” (Lk 22:19 ym. ja nykyiset ehtoollisen asetussanat). Tässä tuskin on kyse suorasta riippuvuussuhteesta, mutta kylläkin yhteisestä’ pitkän keston symbolijärjestelmästä. (Hakola Raimo ja Merenlahti Petri (toimitt.), Raamatuntutkimuksen uudet tuulet, Yliopistopaino Helsinki University Press, Helsinki 1997)

        Assyrialaisten merkittävistä teoksista löytyy samoja aiheita kuin Vanhasta testamentista

        Myyttejä:

        Elämän katoavaisuudesta kertova sumerilainen sankaritaru on Gilgames, Ken kaiken näki (12 taulua); maailmankaikkeudesta, maailman luomisesta ja Mardukin noususta ylijumalaksi kertova teos on Kun ylhäällä (7 taulua); Altrahasis on myytti vedenpaisumuksesta ja ihmisen luomisesta (3 taulua).

        Viisauskirjallisuutta:

        Jobin kirjan babylonialainen vastine on Ylistän viisauden herraa (4 taulua); Saarnaajan babylonialainen vastine on Oi viisas, tahdoin kertoa sinulle (297 säettä). (Otavan Suuri Ensyklopedia 2-osa s. 396)

        Assyrian valtionarkistot versus Vanha testamentti

        Assyrian suurvalta-ajan dokumenttien yleinen merkitys Vanhan testamentin ja muinaisen Israelin kannalta ei juuri perusteluja kaipaa. Vallan vaihtuminen assyrialaisilta babylonialaisille ja näiltä edelleen persialaisille ei vähentänyt mesopotamialaista kulttuurihegemoniaa, sillä Persiakin omaksui edeltäjiensä valtaideologian olennaiset piirteet. ”Assyria” vakiintui Vanhassa testamentissa symboliseksi nimeksi, jota varsinkin profeettakirjoissa käytettiin valloittajasta vielä vuosisatoja Assyrian kukistumisen jälkeen.

        Uskontoon liittyvää akkulturaatiota (kulttuurisiirrosta) edisti se, että muinaisen Lähi-idän kulttuurit eivät olleet erillisiä, toisiinsa jyrkästi rajautuvia saarekkeita, vaan niillä oli jo valmiiksi paljon yhteistä kulttuuriperimää, mikä teki valloittajan ideologisen kielen – sekä verbaalisen että kuvallisen – ymmärrettäväksi.

        Assyrialaisten arkistotekstien ja Raamatun tekstien vertailu ei ole ensi sijassa ”täsmätekstien” metsästämistä – niitä on edelleen jokseenkin niukasti – vaan laajempien kulttuuriyhteyksien ja rinnakkaisilmiöiden kartoittamista

        Assyrialaisten (valtio)sopimusten rakenteen on jo aikoja sitten havaittu heijastuvan 5. Mooseksen kirjassa eli Deuteronomiussa, jonka perusrakenne on vaivatta löydettävissä. Valtiosopimusten ja Deuteronomiun välinen yhtäläisyys ei kuitenkaan rajoitu rakenteellisiin samankaltaisuuksiin, vaan se ulottuu myös yksittäisiin pykäliin:

        Deuteronomiumin ja assyrialaisten tekstien analogioita:

        Teidän täytyy rakastaa herraanne Assurbanipalia, suurta kruununprinssiä, Asarhaddonin poikaa, kuin itseänne (SAA 2 6 § 24).

        Versus:

        Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi (5. Moos. 6:5).

        Teidän täytyy puhua tästä sopimuksesta, jonka Asarhaddon on solminut ja vahvistanut… pojillenne ja pojanpojillenne, jälkeläisillenne ja heidän jälkeläisilleen, jotka tulevaisuudessa syntyvät, ja käskeä heitä näin: ”Pitäkää tämä sopimus. Älkää rikkoko sitä vastaan ja siten tuhotko itseänne, saattako maatanne raunioiksi ja sen asukkaita pakkosiirtolaisuuteen… Assurbanipalin, suuren kruununprinssin herruus ja yli maan ja kansan olkoon turvattu. Älkää asettako ketään muuta kuninkaaksenne ja herraksenne.” (SAA 2 6 § 25.)

        Poikasi kysyy sinulta aikanaan: ”Mitä tarkoittavat nämä määräykset, käskyt ja säädökset, jotka Herra, meidän Jumalamme on antanut teille?” Sano silloin pojallesi: ”Me olimme faraon orjia Egyptissä… mutta meidät hän vei sieltä pois johdattaakseen meidät tänne ja antaakseen meille tämän maan. (…) Herra, meidän Jumalamme, käski meidän noudattaa näitä käskyjä ja pelätä häntä, että me aina menestyisimme ja että hän edelleenkin antaisi meidän elää.” (5. Moos. 6:20–24.)

        Täyttäköön Ninurta kentän teidän verellänne ja syöttäköön lihanne kotkille ja haaskalinnuille (SAA 2 6 § 41).
        Äänestä

        Teidän ruumiinne joutuvat haaskalintujen ruoaksi (5. Moos. 28:26). Nälkäänne te syötte veljienne. poikienne ja tyttärienne lihaa (SAA 2 6 § 69).

        Versus:

        Nälkänne ahdistamina syötte omia lapsianne, poikianne ja tyttäriänne (5 Moos. 28:53).

        Jo vuosikymmeniä on tiedetty, ettei profetia ilmiönä rajoitu vain Israeliin ja Vanhaan testamenttiin. Tähän saakka laajin ja parhaiten tunnettu profeettatekstien korpus on sisältynyt muinaisbabylonialaiselta kaudelta (1700-luvulta eKr.) peräisin oleviin Marin teksteihin, joiden joukossa on kolmisenkymmentä profeettaoraakkelin sisältävää kirjettä. Profeetat olivat Assyriassa osa suurta ammattilaisten joukkoa, joka oli erikoistunut jumalien tahdon tulkintaan ja ilmoittamiseen eli divinaatioon. Profeetat puolestaan eivät tehneet havaintoja, vaan välittivät suoria jumalallisia viestejä. Tähän he olivat harjaantunet luultavasti transsitekniikan avulla.

        ”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi!” (Jes 41:10, 43:5.)

        Versus:

        ”Älä pelkää, Bel Nabü ja Mullissu ovat sinun kanssasi.” (CT 53 17 r.14f.)

        Taustalla on mitä ilmeisimmin kuningasprofetian traditio, jota Deuterojesajan teksteissä sovelletaan kollektiivisesti koko kansaan.

        (Hakola Raimo ja Merenlahti Petri (toimitt.), Raamatuntutkimuksen uudet tuulet, Yliopistopaino Helsinki University Press, Helsinki 1997. Edellä oleva suora lainaus emt:sta Martti Nissisen kirjoittamasta luvusta: Assyrian valtionarkistot ja Vanha testamentti, ss. 110–111)

        Gilgames-eepos antoi aineistoa Vanhan testamentin Saarnaajalle

        Gilgames-eeposta on kutsuttu maailman vanhimmaksi säilyneeksi runoteokseksi. Siitä on useita versioita sumerin, akkadin ja heetin kielellä. Sumerilaisten kuningasluetteloiden mukaan Gilgames oli Urukin dynastian viides hallitsija. Monien Gilgamesista kirjoitettujen tarujen pääaihe on tietoisuus kuoleman väistämättömyydestä.

        ”Gilgames, Gilgames, / Minne menet? / Etsimääsi elämää et koskaan löydä. / … / Sillä Jumalat luodessaan ensimmäisen ihmisen / Sille antoivat kuoleman ja elämänä pitivät itse.”

        Gilgames etsii kuolemattomuutta, mutta Siduri-jumalatar neuvoo häntä nauttimaan elämästä niin kauan kuin voi, koska kuoleman meren pystyy ylittämään vain auringonjumala Samas. Osia Eepoksesta toistuu Vanhan testamentin Saarnaajan kirjassa (9.7–9). .” (Suuri maailmanhistoria 1. osa)

        .

        Hammurabin laki oli ”jumalallista alkuperää” kuten Mooseksen lakikin

        Babylonian kuuluisa hallitsija Hammurabi (k. 1708 eKr.) laati 282 lain kokoelman yhteiskunnan elämää säätelemään. Tämä kuuluisa lakikokoelma saatiin samalla tavalla kuin Mooseksen lain taulut paljon myöhemmin.

        ”Hammurabin lakisteelessä (reliefissä) näkyy, kuinka kuningas ottaa vastaan lait auringonjumala Samasilta.” (Suuri maailmanhistoria 1. osa)

        Apokalyptiset tekstit

        ”Suurinta kannatusta koko kreikkalais-orinetaalisessa maailmassa sai myytti maailmanpalosta. Näyttää varsin todennäköiseltä, että myytti maailman loppumisesta tulipaloon, josta hyvät pelastuvat vahingoittumattomina, on alkuperältään iranilainen (ks. esimerkiksi Bubdahisn XXX, 18). Siinä muodossa sen tunsivat ainakin ”tietäjät”, joiden mukana se levisi länteen, kuten Cumont on osoittanut. Stoalaisuus, Sibyllan oraakkelit (esimerkiksi II, 253) ja juutalais-kristillinen kirjallisuus tekivät tästä myytistä apokalypsiensä ja eskatologiansa perustan. Vaikka ajatus voi tuntua merkilliseltä, maailmanpalon myytti antoi lohdutusta.”

        Maailmanpaloa edeltävät vaikeat ihmiskunnan vaiheet ovat samansuuntaisia vanhojen kulttuurien kirjoituksissa ja kristittyjen apokalypseissa (ks. emt. ss. 108–111). Ilmiöitä ovat mm. yleinen laittomuus ja moraalittomuus, maanjäristykset, auringon pimeneminen jne.

        ”Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että niin iranilaisille kuin juutalaisille ja kristityille ”historian” osuus maailmankaikkeudessa on rajallinen ja että maailmanlopussa synnintekijät hävitetään, kuolleet nousevat ylös ja ikuisuus voittaa ajan.”(Eliade Mircea 1993)

        Daniel ennustaa menneisyyttä

        ”Itse asiassa Daniel ”ennustaa” yksityiskohtaisesti kirjoittajan oman lähimenneisyyden tapahtumat, joissa esiintyy keskushenkilönä Syyrian (”Pohjoisen”) kuningas. Lopuksi kirjassa kuitenkin puhutaan tämän kuninkaan kuolemasta tavalla, joka ei enää vastaa historian kulkua (Dan. 11: 40–45). Kun kirjoittaja siirtyy menneisyyden ennustamisesta tapahtumiin, jotka todella olivat vielä edessäpäin, hän osoittautuu yhtä erehtyväiseksi kuin muutkin.” (Räisänen Heikki, Raamattu ja lopunodotus, kirjassa Lehtonen Tuomas M. S., Lopun leikit)

        https://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
        Kaikki ristiriidat ei voi olla totta.

        Montako eläintä piti Nooan ottaa arkkiin?

        1. Moos. 6:19-20 "Ja kaikista eläimistä, kaikesta lihasta, sinun on vietävä arkkiin kaksi kutakin lajia säilyttääksesi ne hengissä kanssasi; niitä olkoon koiras ja naaras. Lintuja lajiensa mukaan, karjaeläimiä lajiensa mukaan ja kaikkia maan matelijoita lajiensa mukaan tulkoon kaksi kutakin lajia sinun luoksesi, säilyttääksesi ne hengissä."

        vs.

        1. Moos. 7:2-3 "Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras. Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä."

        (Lisää tulvakertomuksen ongelmia tulevassa artikkelissa.)
        Montako hevosvaljakkoa Salomolla oli?

        1. Kun. 4:26 "Ja Salomolla oli neljäkymmentä tuhatta hevosvaljakkoa vaunujaan varten ja kaksitoista tuhatta ratsuhevosta."

        vs.

        2. Aik. 9:25 "Salomolla oli neljätuhatta hevosvaljakkoa vaunuineen ja kaksitoista tuhatta ratsumiestä;"
        Taivaisiin nouseminen

        Joh. 3:13 "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."

        vs.

        2. Kun. 2:11 "... ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen."
        2. Kor. 12:2-4 "Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen ... Ja minä tiedän, että tämä mies ... temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua."

        Kukko laulaa kerran vai kahdesti?

        Matt. 26:34 "Jeesus sanoi hänelle: Totisesti minä sanon sinulle: tänä yönä, ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät."

        vs.

        Mark. 14:30 "Jeesus sanoi hänelle: Totisesti minä sanon sinulle: tänään, tänä yönä, ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät."

        Pietarin toinen kielto. Kuka ahdisti Pietaria toisella kerralla?

        Sama palvelijatar kuin ensimmäisellä kerralla?
        Mark. 14:69-70 "Ja nähdessään hänet siellä palvelijatar rupesi taas sanomaan lähellä seisoville: Tämä on yksi niistä."

        vs.

        Toinen nainen?
        Matt. 26:71-72 "Ja kun hän oli mennyt ulos portille, näki hänet toinen nainen ja sanoi sielläoleville: Tämäkin oli Jeesuksen, Nasaretilaisen, seurassa."

        Kuka oli Mooseksen appi - Reguel, Hoobab vai Jetro?

        4. Moos. 10:29 "Ja Mooses puhui Hoobabille, midianilaisen Reguelin, Mooseksen apen, pojalle."

        vs.

        Tuom. 4:11 "Mutta keeniläinen Heber oli eronnut keeniläisistä, Hoobabin, Mooseksen apen, jälkeläisistä;"

        vs.

        2. Moos. 3:1 "Ja Mooses kaitsi appensa Jetron, Midianin papin, lampaita."

        Montako poikaa Aabrahamilla oli - yksi ainoa tai kaksi?

        Hebr. 11:17 "Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa."

        vs.

        Gal. 4:22 "Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta."
        1. Moos. 16:15 -- Aabrahamille syntyy Ismael.
        1. Moos. 21:2-3 -- Aabrahamille syntyy Iisak.

        Laki säädetty välimiehen kautta, vai ilman?

        2. Moos. 20:1-17 -- Jumala antaa lain suoraan Moosekselle, ilman välimiestä.

        vs.

        Gal. 3:19 "(Laki) säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä."

        Jumalankuvat, sekä "ylhäällä taivaassa" olevien kuvaaminen.

        2. Moos. 20:4 "Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla."

        vs.

        2. Moos. 25:18 (Jumala puhuu) "Ja tee kaksi kultakerubia (enkelipatsas), tee ne kohotakoista tekoa, armoistuimen molempiin päihin. Tee toinen kerubi toiseen päähän ja toinen kerubi toiseen päähän."
        Äänestä
        Anonyymi
        2025-07-02 20:07:00

        Tappoiko Daavid Goljatin lingolla vai miekalla?

        1. Sam. 17:50 "Niin sai Daavid voiton filistealaisesta lingolla ja kivellä ja löi filistealaisen kuoliaaksi, eikä Daavidilla ollut miekkaa kädessään."

        vs.

        1. Sam. 17:51 "Sitten Daavid juoksi ja asettui filistealaisen ääreen, tarttui hänen miekkaansa, veti sen tupesta ja tappoi hänet ja löi sillä häneltä pään poikki."

        Daavidin synnit.

        Oliko Daavidin ainut synti 'Uurian asiassa'?

        1. Kun. 15:5 "... koska Daavid oli tehnyt sitä, mikä on oikein Herran silmissä, eikä koko elinaikanaan ollut poikennut mistään, mitä hän on käskenyt, paitsi heettiläisen Uurian asiassa."

        vs.

        2. Sam. 24:10 "Mutta Daavidin omatunto soimasi häntä, sittenkuin hän oli laskenut kansan, ja Daavid sanoi Herralle: Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt, Herra, anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi."

        Voiko tulla Salomoa suurempi?

        1. Kun. 3:12 "... katso, minä (Herra) annan sinulle viisaan ja ymmärtäväisen sydämen, niin ettei sinun vertaistasi ole ollut ennen sinua eikä tule sinun jälkeesi."

        vs.

        Matt. 12:42 (Jeesus puhuu itsestään) "... ja katso, tässä on enempi kuin Salomo."

        Montako työnvalvojaa Salomolla oli?

        1. Kun. 5:16 "Sen lisäksi Salomon maaherrojen virkamiehiä, jotka valvoivat töitä, kolmetuhatta kolmesataa miestä, vallitsemassa väkeä, joka teki työtä."

        vs.

        2. Aik. 2:2 "Ja Salomo määräsi seitsemänkymmentä tuhatta miestä taakankantajiksi ja kahdeksankymmentä tuhatta miestä kivenhakkaajiksi vuoristoon ja niille kolmetuhatta kuusisataa työnjohtajaa."

        Montako talenttia tuotiin Oofirista?

        1. Kun. 9:28 "He menivät Oofiriin ja noutivat sieltä kultaa neljäsataa kaksikymmentä talenttia ja toivat sen kuningas Salomolle."

        vs.

        2. Aik. 8:18 "... ja menivät yhdessä Salomon palvelijain kanssa Oofiriin ja noutivat sieltä kultaa neljäsataa viisikymmentä talenttia ja toivat sen kuningas Salomolle."

        Miten kauan Omri hallitsi? 12 vai 7 vuotta?

        1. Kun. 16:23 "Juudan kuninkaan Aasan kolmantenakymmenentenä ensimmäisenä hallitusvuotena tuli Omri Israelin kuninkaaksi, ja hän hallitsi kaksitoista vuotta; Tirsassa hän hallitsi kuusi vuotta."

        vs.

        1. Kun. 16:28-29 "Omri meni lepoon isiensä tykö, ja hänet haudattiin Samariaan ... Ahab, Omrin poika, tuli Israelin kuninkaaksi Aasan, Juudan kuninkaan, kolmantenakymmenentenä kahdeksantena hallitusvuotena;"
        Aasan 31. hallitusvuodesta (1. Kun 16:23) Aasan 38. hallitus vuoteen (1. Kun. 16:29) = 7 tai 8 vuotta.

        Ahasjan kohtalo.

        Ampuiko Jeehu hänet Guurin solassa, Ahasjan paetessa ja kuollessa Megiddoon, vai piileskelikö Ahasja Samariassa, ja vietiin Jeehun eteen surmattavaksi?

        2. Kun. 9:27 "Kun Ahasja, Juudan kuningas, sen näki, pakeni hän Beet-Gaaniin päin. Mutta Jeehu ajoi häntä takaa ja sanoi: Ampukaa hänetkin vaunuihinsa. Ja he ampuivat häntä Guurin solassa, joka on Jibleamin luona; mutta hän pakeni Megiddoon ja kuoli siellä."

        vs.

        2. Aik. 22:9 "Sitten hän etsi Ahasjaa; ja tämä saatiin kiinni Samariassa, jossa hän piileskeli. Niin hänet vietiin Jeehun eteen ja surmattiin."

        Onnistuiko Aramin kuningas voittamaan Aahasin?

        2. Kun. 16:5 "Siihen aikaan Resin, Aramin kuningas, ja Pekah, Remaljan poika, Israelin kuningas, lähtivät Jerusalemiin sotimaan. Ja he saartoivat Aahaan, mutta eivät voineet valloittaa kaupunkia."

        vs.

        2. Aik. 28:1,5 "Aahas oli kahdenkymmenen vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Hän ei tehnyt sitä, mikä on oikein Herran silmissä, niinkuin hänen isänsä Daavid ... Sentähden Herra, hänen Jumalansa, antoi hänet Aramin kuninkaan käsiin."
        Äänestä
        Anonyymi
        2025-07-02 20:07:40

        Miten kauan Joojakin hallitsi Jerusalemissa?

        2. Kun. 24:8 "Joojakin oli kahdeksantoista vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolme kuukautta."

        vs.

        2. Aik. 36:9 "Joojakin oli kahdeksantoista vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolme kuukautta ja kymmenen päivää."

        Oliko Joojakinin seuraaja Sidkia hänen setänsä, vai veljensä?

        2. Kun. 24:17 "Mutta Baabelin kuningas asetti hänen setänsä Mattanjan kuninkaaksi hänen sijaansa ja muutti hänen nimensä Sidkiaksi."

        2. Aik. 36:10 "Vuoden vaihteessa kuningas Nebukadnessar lähetti noutamaan hänet Baabeliin, hänet ynnä Herran temppelin kallisarvoiset kalut. Ja hän teki hänen veljensä Sidkian Juudan ja Jerusalemin kuninkaaksi."

        Herra lähellä niitä, jotka huutavat häntä avuksi?

        Psa. 145:18 "Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat."

        vs.

        Psa. 22:2-3 "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana, et auta minua, et kuule valitukseni sanoja? Jumalani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa, ja yöllä, enkä voi vaieta."

        Jumala apumme ahdingon aikoina?

        Psa. 46:2 "Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva."

        vs.

        Psa. 10:1 "Miksi, Herra, seisot niin kaukana, miksi kätkeydyt ahdingon aikoina?"

        Kuulivatko Sauluksen seuralaiset äänen?

        Ap. 9:7 "Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet."

        vs.

        Ap. 22:9 "Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui."

        Seisoivatko Sauluksen seuralaiset, vai kaatuivatko?

        Ap. 9:7 "Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: ..."

        vs.

        Ap. 26:14 "Ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: Saul, Saul, miksi vainoat minua?"

        Missä Jeesus oli kasteensa jälkeen?

        Mark. 1:12 "Kohta sen jälkeen Henki ajoi hänet erämaahan."
        Mark. 1:13 "Ja hän oli erämaassa neljäkymmentä päivää ..."

        vs.

        Joh. 1:35-36 "Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslapsistansa. Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: Katso, Jumalan Karitsa!"
        Joh. 2:1-2 "Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa ... Ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kutsutut häihin."

        Matt. 16:28 "Totisesti minä sanon teille: Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
        Matt. 10:23 -- Jeesus tietää valistaa, että opetuslapset eivät ehdi edes käydä Israelin kaupunkeja loppuun, ennen kuin maailmanloppu tapahtuu.
        Matt. 10:23 "Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee."
        Mark. 14:61-62 -- Jeesus uhittelee papille, että myös tämä tulee näkemään Jeesuksen toisen tulon vielä elinaikanaan.
        Mark. 14:62 "Jeesus sanoi: Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä."

        EI TOTEUTUNUT.

        Montako maaherrojen virkamiestä?

        1. Kun. 9:23 "Maaherrojen virkamiehiä, jotka valvoivat Salomon töitä, oli viisisataa viisikymmentä miestä, vallitsemassa väkeä, joka teki työtä."

        vs.

        2. Aik. 8:10 "Maaherrojen virkamiehiä oli Salomolla kaksisataa viisikymmentä, jotka vallitsivat väkeä."

        Kuka oli Abian äiti ja isoäiti?

        Maaka, Absalomin tytär?
        2. Aik. 11:20 "Hänen jälkeensä hän nai Maakan, Absalomin tyttären, joka synnytti hänelle Abian."

        vs.

        Mikaja, Uurielin tytär?
        2. Aik. 13:2 "Hänen (Abian) äitinsä nimi oli Mikaja, Uurielin tytär, Gibeasta."

        Milloin Baesa kuoli?

        1. Kun. 16:6-8 ilmoittaa Baesan menehtyneen ja hänen poikansa Eelan perivänsä kuninkuuden Asan 26. hallitusvuotena.
        1. Kun. 16:6 "Ja Baesa meni lepoon isiensä tykö, ja hänet haudattiin Tirsaan. Ja hänen poikansa Eela tuli kuninkaaksi hänen sijaansa."
        1. Kun. 16:8 "Aasan, Juudan kuninkaan, kahdentenakymmenentenä kuudentena hallitusvuotena tuli Eela, Baesan poika, Israelin kuninkaaksi Tirsassa, ja hän hallitsi kaksi vuotta."

        2. Aik. 16:1 ilmoittaa silti Baesan hyökänneen Israelia vastaan Asan 36. Hallitusvuotena, 10 vuotta sen jälkeen kuin 1. Kun. ilmoittaa hänen kuolleen.
        2. Aik. 16:1 "Aasan kolmantenakymmenentenä kuudentena hallitusvuotena lähti Baesa, Israelin kuningas, Juudaa vastaan."

        Kuka tuli kuninkaaksi Joosian jälkeen?

        2. Aik. 36:1 "Maan kansa otti Joosian pojan Jooahaan ja teki hänet kuninkaaksi Jerusalemiin hänen isänsä jälkeen."

        vs.

        2. Aik. 22:11 "Sillä näin sanoo Herra Sallumista, Joosian pojasta, Juudan kuninkaasta, joka tuli kuninkaaksi isänsä Joosian sijaan."

        RISTIRIITOJA ON LUKEMATTOMIA

        https://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        RISTIRIITOJA ON LUKEMATTOMIA

        https://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

        Minne Jeesus lähti opetuslapsineen ruokittuaan suuren ihmisjoukon?

        Mark. 6:53 "Ja kuljettuaan yli toiselle rannalle he tulivat Gennesaretiin ja laskivat maihin."

        vs.

        Joh. 6:17-25 "... astuivat venheeseen ja lähtivät menemään järven toiselle puolelle, Kapernaumiin."

        Kysyivätkö opetuslapset minne Jeesus menee?

        Joh. 13:36 "Simon Pietari sanoi hänelle: Herra, mihin sinä menet? Jeesus vastasi hänelle: Mihin minä menen, sinne sinä et voi nyt minua seurata ..."
        Joh. 14:5 "Tuomas sanoi hänelle: Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?"

        vs.

        Joh. 16:5 "Mutta nyt minä menen hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt, eikä kukaan teistä kysy minulta: Mihin sinä menet?"

        Miten päästä Jumalan tai Jeesuksen tykö?

        Joh. 14:6 "Jeesus sanoi hänelle: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

        vs.

        Joh. 6:44 "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä."

        Miten Herodes reagoi huhuihin Messiaasta?

        Luuk. 9:7 "Ja neljännysruhtinas Herodes sai kuulla kaikki, mitä tapahtui, eikä tiennyt, mitä ajatella."

        vs.

        Mark. 6:16 "Mutta kun Herodes sen kuuli, sanoi hän: Johannes, jonka minä mestautin, on noussut kuolleista."

        Suuren ihmisjoukon ruokinta.

        Miten suuri ihmisjoukko reagoi siihen, että Jeesus ruokitsi sen 5 leivällä ja 2 kalalla?

        Mark. 6:52 ilmoittaa ihmisten suhtautuneen tapaukseen välinpitämättömästi, käsittämättä tapahtunutta.
        Mark. 6:52 "Sillä he eivät olleet noista leivistäkään päässeet ymmärrykseen, vaan heidän sydämensä oli paatunut."

        vs.

        Joh. 6:14-15 taas ilmoittaa heidän olleen niin vaikuttuneita, että he vaativat Jeesuksen kuninkaakseen.
        Joh. 6:14-15 "Kun nyt ihmiset näkivät sen tunnusteon, jonka Jeesus oli tehnyt, sanoivat he: Tämä on totisesti se profeetta, joka oli maailmaan tuleva. Kun nyt Jeesus huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi .."

        NIIN PALJON HÖSSÖTYSTÄ SIITÄ, MIHIN JOKU USKOO. JÄTTÄKÄÄ HINDUT RAUHAAN JA PANOSTAKAA MUSLIMIEN KÄÄNNYTTÄMISEEN KRISTINUSKOON, TEHKÄÄ SE SUORAAN MOSKEIJASSA.

        ETTE USKALLAAN, OLLAAN ARKOJA. VAIN SANOISSANNE OLETTE ROHKEITA. KÄÄNNYTTÄMINEN MOSKEIJASSA OLISI SUURI KUNNIATEHTÄVÄ JA TYÖ JUMALAN VALTAKUNNAN HYVÄKSI, PELKÄÄMÄTTÄ KÄÄNNYTTÄÄ MUSLIMEJA JA KÄÄNNYTTÄÄ HEIDÄT ”OIKEAAN” USKONTOON. JA MIKÄ OLISI SUUREMPI KUNNIATEHTÄVÄ KUIN MARTTYYRIKUOLEMA, OIKEAN USKONNON PUOLESTA, NIIN PÄÄSETTE PARATIISIIN.

        Väärä profetia - Matt. 2:23
        Vilpillinen väite, jonka mukaan jokin profetia olisi täyttynyt.
        Väärä profetia - Joh. 13:18
        Jeesus väitti täyttäneensä psalmissa 41 olevan ”profetian”, joka ei mitenkään voi koskea häntä itseään.
        Väärä profetia - Matt. 2:12-18.
        Jeremia ei koskaan ennustanut ”viattomien teurastusta”, kuten Matteus väittää hänen ennustaneen.
        Väärä profetia- Matt. 1:11-12.
        Jos Vanhan testamentin profetia on totta, niin Matteuksen sukututkimus todistaa, ettei Jeesus voi olla Messias
        Väärä profetia- Matt. 1:23.
        Jesajan kuuluisa messiaaninen profetia ei ollut yksi
        Väärä profetia - Matt. 2:14-15
        Matteus vääristelee Hoosean sanoja ja irrottaa ne pahasti asiayhteydestään luodakseen ”profetian”
        Väärä profetia - Matteus 5:18
        Tämä yksi jae, joka on liitetty Jeesukseen itseensä, sisältää kaksi ristiriitaa ja väärän profetian.

        Väärä profetia - Matteus 12:40
        Jeesus itse todisti, ettei tämä ollut totta
        Väärä profetia - Matt. 18:19-20.

        Väärä profetia - Matt. 25:41
        Jeesus kiisti Miikan ja Jeremian ennustukset Jumalan anteeksiannosta
        Väärä profetia - Matt. 26:29

        Väärä profetia - Matt. 27:57-60.
        Matteus, Markus ja Luukas ovat kaikki ristiriidassa Jesajan kirjan kuuluisan profetian kanssa.

        Väärä profetia - Luukas 1:32.
        Enkeli kumosi Jeremian tekemän profetian

        Väärä profetia - Luuk. 8:10
        Jeesus oli ristiriidassa itsensä kanssa kadonneiden sielujen pelastamisesta

        Väärä profetia - Malakia 4:5
        Malakian ennustus on täysin päinvastainen kuin Jeesuksen selkeät lausunnot.

        Väärä profetia - Hoosea 1:6

        Hoosea mitätöi Psalmeissa tehdyn profetian
        Anonyymi
        2024-12-28 14:52:31

        Väärä profetia - Jeremia 25:11-12.
        Nämä kaksi jaetta sisältävät neljä väärää profetiaa.

        Väärä profetia - Hesekiel 18:14-17.

        jne.
        Raamattu sisältää useita ennustuksia, jotka eivät koskaan toteutuneet, vaikka ne on yleensä mahdollista tulkita uudelleen niin, että ne viittaavat muihin tapahtumiin. Seuraavassa on epäonnistuneita ennustuksia Vanhasta testamentista ja yksi epäonnistunut ennustus Uudesta testamentista:

        Hesekiel ennusti Egyptille kaksi erillistä lopputulosta, täydellisen tuhon tai Babylonian miehityksen, mutta kumpikaan ei toteutunut:

        Hesekiel 29:12:

        Hesekiel 29:19:

        Väite: ”Kaikki tämä tapahtui täyttääkseen sen, mitä Herra oli puhunut profeetan kautta”: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänen nimensä on kutsuttava Emmanueliksi."” (Matt. 1:22-23)
        VT-lähde: Jesaja 7:14
        Todellisuus: ”Profetia” on väärä useista syistä. On selvää, että Jeesusta ei kutsuttu Emmanueliksi. Lisäksi tarkastelemalla Jesaja 7:14:n asiayhteyttä on selvää, että se ei voi viitata Jeesukseen. Jesajan jakeessa kuningas Ahas pelkää kahden vihollisen välitöntä hyökkäystä. Lapsen syntymä jakeessa 7:14 on osa Jahven lupausta, jonka mukaan Ahasin pelkäämien kahden vihollisen maat autioituvat ”ennen kuin lapsi osaa kieltäytyä pahasta ja valita hyvän”. (Jesaja 7:15) Lapsen oli siis ilmeisesti määrä syntyä tämän konfliktin aikana, joka on paljon ennen Jeesuksen syntymää. Ja varmasti Jeesus, jos hän todella olisi ollut jumala, olisi jo tiennyt, ”kuinka kieltäytyä pahasta ja valita hyvä”, joten Jesajan lasta, jonka on opittava nämä asiat, ei voida mitenkään samaistaa Jeesukseen. Lopuksi, keskustelulla siitä, pitäisikö Jesajan 7:14 parhaiten kääntää ”neitsyt tulee raskaaksi” vai ”nuori nainen tulee raskaaksi”, ei ole mitään merkitystä. Tämän kysymyksen molemmilla puolilla on järkeviä argumentteja. Mutta vaikka ”neitsyt” olisikin oikea, sillä ei ole mitään merkitystä, koska evankeliumin kirjoittajan olisi hyvin helppo ”täyttää” tämä profetia yksinkertaisesti kirjoittamalla kertomukseensa väite, että Jeesus syntyi neitsyestä.
        Väite: ”Hän tiedusteli heiltä, missä Kristus syntyisi. He vastasivat hänelle: ”Juudean Betlehemissä, sillä niin on kirjoitettu profeetan kautta. Sillä sinusta on tuleva hallitsija, joka hallitsee minun kansaani Israelia."” (Matt. 2:4-6)
        VT-lähde: Miika 5:2
        Todellisuus: Miikan kohta ei voi koskea Jeesusta, koska Jeesus ei koskaan hallinnut Israelia.

        Väite: ”Ja hän [Joosef] nousi ja otti lapsen ja hänen äitinsä yöllä ja lähti Egyptiin ja jäi sinne Herodeksen kuolemaan asti. Tämä tapahtui täyttääkseen sen, mitä Herra oli puhunut profeetan kautta: ”Egyptistä minä olen kutsunut poikani.”” (Matt. 2:15)
        Äänestä
        Anonyymi
        2025-07-02 20:25:26
        UUSI

        OT-lähde: Ei mitään. Tätä väitettyä ennustusta ei mainita missään Vanhassa testamentissa, eikä Nasaretin kaupunkia mainita missään Vanhassa testamentissa.
        Todellisuus: Ehdotusta, jonka mukaan Matteus on ajatellut Tuomarien 13:5:ää (”pojasta tulee Jumalan nasiiri”), ei voida tukea. ”Nasirialainen” ei tarkoita Nasaretin kylästä kotoisin olevaa henkilöä, vaan ‘henkilöä, joka on vihitty Jumalalle ottamalla nämä erityiset valat’. (Oxford Annotated Bible, 1973, s. 312.) Tuomarien kirjan kohta on kertomuksesta Simsonin syntymästä, eikä sillä ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa.

        Väite: ”Hän ajoi sanalla ulos henkiä ja paransi kaikki sairaat. Näin toteutui se, mitä profeetta Jesaja oli puhunut: Hän otti meidän heikkoutemme ja kantoi meidän sairautemme.” (Matt. 8:16-17)

        OT-lähde: 53:4 (”Totisesti hän on kantanut meidän surumme ja kantanut meidän murheemme.”).
        Todellisuus: Matteuksen kertomuksessa Jeesus ei kantanut sairauksia itse. Hän yksinkertaisesti sai ne katoamaan. Näin ollen vastaavuus Jesajan kanssa on epätarkka.
        Tämä on yksi monista Jesajan kohdista, joissa viitataan ”kärsivään palvelijaan”, jonka kristityt samaistavat Jeesukseen. Useat näistä viittauksista ovat Jesajan 53. luvusta. Mutta jos palaat takaisin 40. lukuun ja luet 53. lukuun asti saadaksesi koko asiayhteyden selville, huomaat helposti, että palvelija, johon viitataan, ei ole Jeesus vaan Israelin kansa. Jesajan luvut 40-56 ennakoivat juutalaisten vapautumista Babylonian maanpaosta ja heidän paluutaan Palestiinaan sen ansiosta, että Persian kuningas Kyrus valloitti Babylonian. Tämä kaikki tapahtui 6. vuosisadalla eKr. Koko ajan näissä luvuissa viitataan Jumalan ”palvelijaan”, joka identifioidaan Israeliksi. Jahve vakuuttaa Israelille, että sen kärsimysten aika on nyt ohi ja että se pääsee pian nauttimaan kaikkien sitä aiemmin sortaneiden kansojen suuresta kunniasta ja ihailusta.

        Väite: Menkää vastapäätä olevaan kylään, ja heti löydätte sidotun aasin ja varsan, joka on sen kanssa. Tämä tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä profeetta on puhunut sanoen: 'Sanokaa tytär Siionille: Katso, teidän kuninkaanne tulee teidän luoksenne, nöyränä ja ratsastettuna aasin selässä ja varsan, aasin varsan, selässä.'””. (Matt. 21:2-5)
        VT-lähde: Sakarja 9:9
        Todellisuus: Aasit olivat yleinen kulkuväline muinaisessa Lähi-idässä, joten tässä ennustuksessa ei ole mitään ihmeellistä. Se olisi sama kuin sanoisi nykyään, että messias saapuu autolla - mutta niin tekevät kaikki muutkin. Jälleen kerran asiayhteys osoittaa, että väitetty ennustus ei koske Jeesusta, sillä Sakarjan kohta jatkuu: ”Hän käskee rauhaa kansoille; hänen valtansa on oleva merestä mereen ja virrasta maan ääriin.” Mutta Jeesus ei hallinnut kaikkia kansoja eikä tuonut rauhaa. Hän ei edes väittänyt, että rauha olisi hänen tarkoituksensa: ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” (Matt. 10:34)

        Väite: ”Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät, että hän oli jo kuollut, he eivät murtaneet hänen jalkojaan.... Sillä tämä tapahtui, jotta täytettäisiin se kirjoitus, joka sanoo: 'Hänestä ei murreta yhtäkään luuta'."” (Joh. 19:33, 36)
        VT-lähde: Psalmi 34:20
        Todellisuus: Tämä on klassinen esimerkki kirsikanpoiminnasta, sillä Vanhassa testamentissa on kilpailevia kohtia, ja voit valita sen, joka sopii mieltymykseesi murtuneista luista tai murtumattomista luista. Jos roomalaiset sotilaat olisivat murtaneet Jeesuksen jalat, profetian etsijät olisivat voineet käyttää Valitusvirsiä 3:4 (”Hän on saanut lihani ja nahkani rappeutumaan ja murtanut luuni.”) ja Psalmia 51:8 (”Täytä minut ilolla ja riemulla; riemuitkoot luut, jotka olet murtanut”). Vanhassa testamentissa on niin paljon erilaisia kohtia, että voit löytää ”profetioita” melkein mistä tahansa.

        Väite: ”Minä seison tässä todistamassa sekä pienille että suurille ja sanon vain sen, minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tapahtuvan: että Kristuksen on kärsittävä ja että hän ensimmäisenä kuolleista nousevana julistaisi valoa sekä kansoille että pakanoille.” (Apostolien teot 26:22-23)
        VT-lähde: Ei mitään. Toisin kuin Paavali väittää, Mooseksen tai profeettojen kirjoissa ei ole mitään tällaista kohtaa.
        Todellisuus: Vanhassa testamentissa ei mainita missään kohtaa ”Jeesusta” tai ”Jeesusta Kristusta”, joten ei voi olla mitään kohtaa, jossa ennustetaan hänen kärsimyksestään tai ylösnousemuksestaan. Lisäksi, mikä on myös ristiriidassa Paavalin kanssa, Jeesus ei ollut ensimmäinen kuolleista ylösnoussut edes Raamatun mukaan. Lasarus (Joh. 11:43-44), hallitsijan pikkutyttö (Matt. 9:18, 23-25) ja lesken poika (Luuk. 7:12-15) herätettiin kuolleista jo ennen Jeesusta. Vanhassa testamentissa on myös kertomus, jossa Elisa herätti lapsen kuolleista. (2. Kun. 4:32-35)
        Väite: Herodeksen suorittama Betlehemin vauvojen joukkomurha ”täytti sen, mitä profeetta Jeremia oli puhunut”: 'Ramassa kuului ääni, itku ja kova valitus, Raakel itki lastensa tähden; hän kieltäytyi lohduttamasta itseään, koska heitä ei enää ollut.'””. (Matt. 2:17-18)
        VT-lähde: Jeremia 31:15
        Todellisuus: Tämä on jälleen yksi ”profeetallinen” viittaus, joka jättää huomiotta VT:n jakeiden asiayhteyden. Raakel ei valittele lastensa kuolemaa, vaan heidän maanpakolaisuuttaan Baabeliin. Jeremian raamatunkohdassa Jumala sanoo edelleen: ”Tulevaisuudessanne on toivoa. ...ja teidän lapsenne palaavat omaan maahansa.” Mutta Matteus yrittää käyttää sitä ennustuksena kuolemasta ja pysyvästä menetyksestä. Kohta ei siis tue sitä merkitystä, jonka Matteus sille antaa.

        Matt. 16:28 -- Jeesus ilmoittaa ihmisjoukolle, että kaikki heistä eivät ehdi kuolla ennen Jeesuksen toista tuloa;
        Matt. 16:28 "Totisesti minä sanon teille: Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
        Matt. 10:23 -- Jeesus tietää valistaa, että opetuslapset eivät ehdi edes käydä Israelin kaupunkeja loppuun, ennen kuin maailmanloppu tapahtuu.
        Matt. 10:23 "Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee."
        Mark. 14:61-62 -- Jeesus uhittelee papille, että myös tämä tulee näkemään Jeesuksen toisen tulon vielä elinaikanaan.
        Mark. 14:62 "Jeesus sanoi: Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä."

        EI TOTEUTUNUT.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Väite: ”Minä seison tässä todistamassa sekä pienille että suurille ja sanon vain sen, minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tapahtuvan: että Kristuksen on kärsittävä ja että hän ensimmäisenä kuolleista nousevana julistaisi valoa sekä kansoille että pakanoille.” (Apostolien teot 26:22-23)
        VT-lähde: Ei mitään. Toisin kuin Paavali väittää, Mooseksen tai profeettojen kirjoissa ei ole mitään tällaista kohtaa.
        Todellisuus: Vanhassa testamentissa ei mainita missään kohtaa ”Jeesusta” tai ”Jeesusta Kristusta”, joten ei voi olla mitään kohtaa, jossa ennustetaan hänen kärsimyksestään tai ylösnousemuksestaan. Lisäksi, mikä on myös ristiriidassa Paavalin kanssa, Jeesus ei ollut ensimmäinen kuolleista ylösnoussut edes Raamatun mukaan. Lasarus (Joh. 11:43-44), hallitsijan pikkutyttö (Matt. 9:18, 23-25) ja lesken poika (Luuk. 7:12-15) herätettiin kuolleista jo ennen Jeesusta. Vanhassa testamentissa on myös kertomus, jossa Elisa herätti lapsen kuolleista. (2. Kun. 4:32-35)
        Väite: Herodeksen suorittama Betlehemin vauvojen joukkomurha ”täytti sen, mitä profeetta Jeremia oli puhunut”: 'Ramassa kuului ääni, itku ja kova valitus, Raakel itki lastensa tähden; hän kieltäytyi lohduttamasta itseään, koska heitä ei enää ollut.'””. (Matt. 2:17-18)
        VT-lähde: Jeremia 31:15
        Todellisuus: Tämä on jälleen yksi ”profeetallinen” viittaus, joka jättää huomiotta VT:n jakeiden asiayhteyden. Raakel ei valittele lastensa kuolemaa, vaan heidän maanpakolaisuuttaan Baabeliin. Jeremian raamatunkohdassa Jumala sanoo edelleen: ”Tulevaisuudessanne on toivoa. ...ja teidän lapsenne palaavat omaan maahansa.” Mutta Matteus yrittää käyttää sitä ennustuksena kuolemasta ja pysyvästä menetyksestä. Kohta ei siis tue sitä merkitystä, jonka Matteus sille antaa.

        Matt. 16:28 -- Jeesus ilmoittaa ihmisjoukolle, että kaikki heistä eivät ehdi kuolla ennen Jeesuksen toista tuloa;
        Matt. 16:28 "Totisesti minä sanon teille: Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
        Matt. 10:23 -- Jeesus tietää valistaa, että opetuslapset eivät ehdi edes käydä Israelin kaupunkeja loppuun, ennen kuin maailmanloppu tapahtuu.
        Matt. 10:23 "Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee."
        Mark. 14:61-62 -- Jeesus uhittelee papille, että myös tämä tulee näkemään Jeesuksen toisen tulon vielä elinaikanaan.
        Mark. 14:62 "Jeesus sanoi: Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä."

        EI TOTEUTUNUT.

        Nimittäin profetiat ovat ensisijainen todiste siitä, että Raamattu on Jumalan innoittama. Mutta jos ne ei toteudu, kyseessä ei voi olla...

        Tarkastellaan useita pääsyitä siihen, miksi Raamatun profetiat eivät toteutuneet. Eivätkä ihmiset kiinnitä huomiota tähän tärkeään seikkaan

        Raamattu on muinainen pyhä teksti, joka sisältää joukon ennustuksia tulevaisuudesta. Eri uskonnollisissa perinteissä uskovat suhtautuvat profetioihin kunnioittavasti ja toiveikkaasti ja toivovat niiden toteutuvan. Monet näistä ennustuksista eivät kuitenkaan ole koskaan toteutuneet.

        Nimittäin profetiat ovat ensisijainen todiste siitä, että Raamattu on Jumalan innoittama. Tarkastellaan useita pääsyitä siihen, miksi Raamatun profetiat eivät toteutuneet. Eivätkä ihmiset kiinnitä huomiota tähän tärkeään seikkaan.

        Profetian kieltäminen:

        Yksi mahdollinen syy siihen, että Raamatun profetiat eivät toteudu, on se, että ne ymmärretään kirjaimellisen tulkinnan sijasta symbolisesti tai päinvastoin. Monet tutkijat ja teologit ovat sitä mieltä, että profetiat on nähtävä sen ajan ja kulttuuriperinteen kontekstissa, jossa ne on kirjattu.

        Tekstien katoaminen tai virheellinen tulkinta:
        Toinen mahdollinen syy siihen, että profetiat eivät toteudu, on lähteiden katoaminen tai niiden väärintulkinta. Raamattua on vuosisatojen kuluessa tarkistettu, käännetty ja kopioitu useaan otteeseen, mikä voi johtaa profetioiden alkuperäisen merkityksen vääristymiseen.

        Lisäksi itse tulkinnan teko voi olla kiistojen ja erimielisyyksien aiheena teologien ja eri uskontokuntien välillä.

        Tämän seurauksena profetiat voidaan ymmärtää väärin ja niiden merkitys ja merkitys voi vääristyä. Pahinta, mitä nykyaikana tapahtuu, on tekstien keksiminen selitysten ohjaamiseksi oikeaan suuntaan.

        Tämän seurauksena profetiat voidaan ymmärtää väärin ja niiden merkitys ja merkitys voi vääristyä.

        Pahinta, mitä nykyaikana tapahtuu, on tekstien keksiminen selitysten ohjaamiseksi oikeaan suuntaan.

        Tulevaisuuden ennustamisen vaikeus:

        Kolmas mahdollinen syy Raamatun ennustusten toteutumattomuuteen on tulevaisuuden ennustamisen luonne. Yritys ennustaa tulevaisuutta on aina ollut monimutkainen ja monitulkintainen tehtävä.

        Raamatun profeetat yrittivät ennustaa tapahtumia pitkän ajan kuluessa, heidän tulkintansa saattoivat olla ehdollisia ja riippuvaisia monista tekijöistä. Lisäksi ennustuksissa käytettiin usein metaforista kieltä ja symboliikkaa, mikä vaikeutti tarkkaa tulkintaa.

        Esimerkiksi ennustukset messiaasta tehtiin peräti 1500 vuotta ennen tapahtumia, joita nyt kutsutaan meidän aikakaudeksemme. Tämä tarkoittaa, että lähes kaksi tusinaa sukupolvea eli tietämättömyydessä ja lupauksissa, jotka eivät koskaan toteutuneet.

        Mutta jokaisen seuraavan sukupolven myötä kysymyksiä tuli yhä enemmän ja vähemmän ja yhä vähemmän asioita, jotka toteutuivat.

        Miettikää esimerkiksi kristittyjen alkua. Vain muutama ihminen oli kosketuksissa Kristuksen syntymän kanssa. Se oli äiti-isä, muutama paimen ja kolme velhoa. Siinä kaikki! Kukaan muu ei nähnyt sitä, eivätkä sanomalehdet kirjoittaneet siitä. Jopa papit eivät tienneet, mitä oli tapahtunut. Vaikka heidät oli järjestetty juuri tätä tarkoitusta varten ja ”Luojan johtamina” 1500 vuoden ajan. Mutta kaikkein välttämättömimpänä hetkenä päätemppelissä olevat enkelit eivät kerro heille siitä. Vaan taikurit, jotka eivät olleet ainoastaan kaukana Jumalasta, vaan myös kiellettyjä Toorassa ja laissa.

        Miettikää esimerkiksi kristittyjen alkua. Vain muutama ihminen oli kosketuksissa Kristuksen syntymän kanssa. Se oli äiti-isä, muutama paimen ja kolme velhoa. Siinä kaikki! Kukaan muu ei nähnyt sitä, eivätkä sanomalehdet kirjoittaneet siitä. Jopa papit eivät tienneet, mitä oli tapahtunut.

        Vaikka heidät oli järjestetty juuri tätä tarkoitusta varten ja ”Luojan johtamina” 1500 vuoden ajan. Mutta kaikkein välttämättömimpänä hetkenä päätemppelissä olevat enkelit eivät kerro heille siitä.

        Vaan taikurit, jotka eivät olleet ainoastaan kaukana Jumalasta, vaan myös kiellettyjä Toorassa ja laissa.

        Roomalaiset sotilaat, jotka kyllästyivät tähän valheeseen, yksinkertaisesti hajottivat kaikki juutalaiset ympäri maailmaa ja tuhosivat ikuisen kaupungin.

        Yhdessä temppelin ja kaikenlaisten taikaesineiden kanssa, joista tehtiin erilaisia ihmeitä. Jotka muuten myös yksinkertaisesti kuvattiin, samoissa kirjoissa, mutta osoittautui, ettei se ollut totta. Ja ihmettä ei tapahtunut: taivaasta ei pudonnut rikkiä eikä Jerikon torvet auttaneet.

        Samalla vahvistetaan, että kaikki nämä ovat kauan sitten unohdettujen vanhojen ihmisten myyttejä ja legendoja. Mutta legioonalaiset vahvojen oikeudella panivat sen merkille, ja sitten sovelsivat sitä menestyksekkäästi, työnsivät Vanhaa testamenttia ja julistivat Uutta testamenttia. Ja jokainen, joka on eri mieltä, pyyhitään yksinkertaisesti tomuksi.

        Tämän tuloksena meillä on nykyään täydellinen joukko kuvattua epäsuhtaa, jossa tämän huijauksen tekijöistä on tehty...

        On vielä yksi mahdollinen syy, miksi Raamatun profetiat eivät toteudu - se on todellisen Luojan korvaaminen.

        Eikö halua selvittää, kuka Hänet korvasi ja kenen toimesta, koska nykyään se on aivan ilmeistä.

        Eräs ryhmä henkilöitä vehkeili elääkseen hyvin, ja sitten toinen ryhmä henkilöitä, jotka olivat oppineet tämän hyvän elämän perusteet, tekivät kaiken uudelleen itselleen, ja jotta eivät jakaisi, yrittivät hajottaa perustajajoukkoa, joka vihassaan yrittää kostaa, ja joskus melko onnistuneesti.

        Tärkein syy siihen, että Raamatun ennustukset eivät toteudu, on tulevaisuutta koskevien ennusteiden tulkinnan luonteen monimutkainen ja monitahoinen vääristely.

        Jossa lapsi heitettiin veden mukana ulos.

        Ja kaikki kuviteltu usko Jumalaan muuttui pelkäksi kaupaksi.

        Miten uskonnossa tehdään kauppaa, tiedän hyvin, samoin kuin tiedän, että mustalla puolella on valtavia resursseja ja niiden täydentämiseen en halua kovin paljon.

        Olemme jo valinneet puolemme emmekä vaihda hevosia risteyksessä.

        KRISTITYT, HINDUPALSTOJEN AHDISTELIJAT, YRITYKSENNE SAADA MUUT USKOONNE TÄÄLLÄ OVAT AJANHUKKAA.
        Pahinta, mitä nykyaikana tapahtuu, on tekstien keksiminen selitysten ohjaamiseksi oikeaan suuntaan.

        KOSKA KRISTITYILLÄ ON OMA LEHMÄ OJASSA.

        Oma lehmä ojassa
        Mitä sananlasku tarkoittaa?
        Sananlaskun merkitys tai kuvaus: Sananlasku "oma lehmä ojassa" tarkoittaa yleisesti ottaen tilannetta, jossa henkilöllä on oma etu tai intressi kyseessä, joka vaikuttaa hänen päätöksentekoonsa tai toimintaansa. Sananlasku voi viitata myös tilanteeseen, jossa henkilö on liian kiintynyt omaan asiaansa, jolloin hän ei näe tilannetta objektiivisesti tai huomioi muiden näkökulmia.

        KRISTITTYJEN MUKAAN VEDAT OVAT IHMISPERÄISTÄ. JOS NÄIN ON, MIKSI KAIKKI VEDOJEN ENNUSTUKSET OVAT TOTEUTUNEET POIKKEUKSETTA JA PIENINTÄ YKSITYISKOHTAA MYÖTEN? JA KRISTITYT SANOVAT, ETTÄ RAAMATTU ON JUMALALTA, JOS NÄIN ON, MIKSI RAAMATTU ON TÄYNNÄ VÄÄRIÄ ENNUSTUKSIA?

        KRISTITTY VÄITTI ”SUURESSA JUMALALLISESSA VIISAUDESSAAN”, ETTÄ VEDAT OLIVAT IHMISTEN KIRJOITTAMIA JA KEKSITTYJÄ OOPIUMILUOLISSA. TÄMÄKÖ SELITTÄÄ, MIKSI KAIKKI VEDOJEN ENNUSTUKSET OVAT TOTEUTUNEET JA MIKSI RAAMATUN ENNUSTUKSET EIVÄT OLE TOTEUTUNEET.
        KRISTITTY VÄITTI ”SUURESSA JUMALALLISESSA VIISAUDESSAAN”, ETTÄ VEDAT OLIVAT IHMISTEN KIRJOITTAMIA JA KEKSITTYJÄ OOPIUMILUOLISSA

        NÄIDEN OOPIUMINPESIEN ON TÄYTYNYT OLLA VALTAVIA, KUN NIISSÄ KIRJOITETTIIN MILJARDEJA JA TAAS MILJARDEJA KÄSINKIRJOITETTUJA TEKSTEJÄ.

        "Hän ennusti Ukrainan vallankumouksen, hän ennusti, että Kiina valtaa maailman markkinoidensa avulla. Hän ennusti, koska hän on Trikalagya, hän näkee ajan läpi."

        Vedat ennustivat tällaisia asioita tuhansia vuosia sitten, ja kristityt väittävät, että Vedat ovat peräisin luolista, oopiumiluolista. Miten ne siis voisivat ennustaa nykyajan tapahtumia luolissa, ja sitä paitsi Vedat ovat täynnä tiedettä, olivatko luolamiehet silloin yhtä älykkäitä kuin nykyajan tiedemiehet?

        Kristityn on liian vaikea myöntää, että Vedat ovat superälykkäitä, yli-älyllisiä ja että näin pitkälle edennyt tiede olisi voitu aikaansaada ”luolissa”, joissa kristityn mukaan Vedat ”keksittiin”.

        Vedat ovat täynnä tiedettä, johon vasta nykyajan tiedemiehet ovat vähitellen pääsemässä kiinni.

        Kristitylle tämä on sietämätöntä, eikä siitä pääse yli millään

        Miten luoda suosittu uskonto

        Jos haluatte luoda suositun uskonnon, kertokaa kaikille, että Jumala antaa teille kaikki syntinne anteeksi, jos vain hyväksytte tämän uskonnon.

        Mutta miettikää ensin tätä: jos hyväksymme, että on olemassa tuomioistuin, rikoslaki ja jopa syyttäjä, mitätöikö se kaikki rikoksemme?

        Nykyaikainen kristillinen uskonnollisuus on raskainta harhaa.

        Se on mahdollisuus olla ottamatta vastuuta teoistasi, saada jotain tekemättä mitään, nauttia umpimähkään kaikesta.

        Illuusio on vaarallinen, koska se saa meidät pelkäämään kuolemaa enemmän.

        Katsokaa, miten mielenkiintoisesti tämä ilmenee uskonnollisen filosofian miljöössä.

        "Raamattu käskee karttamaan harhaoppista ihmistä varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti. Harhaoppinen edustaa harhaoppia, sitä kartamme. Karta harhaa!"

        Miksi et sitten karta meitä, harhaoppisia ja jätä muita rauhaan, kun on jo selvää, että kukaan ei enää käänny kristinuskoon, sinä olet jo "varoittanut" muita tuhansia kertoja ja tuhansia kertoja harhaoppiset ovat kieltäytyneet "avustasi".

        Miksi jatkat raamatun varoituksista huolimatta häirintää, en tietenkään lukenut viestiäsi, vaan vain sen alun, kun on jo selvää, kuka sen kirjoitti.

        On todellakin outoa, että kristityt laittavat ”pelastuksensa” vaaraan vain olemalla täällä, lukemalla meidän pahojen ja harhaoppisten viestejä, onko se sen arvoista menettää ”pelastuksensa” Miksi olette täällä, vaaravyöhykkeellä?

        Kristityt terroristit. mitä olette saaneet aikaan - ainoastaan sen, että kristinuskon maine kärsii entisestään. JOS ETTE OLISI TUNKEUTUNEET TÄNNE, KUKAAN TÄÄLLÄ EI OLISI TIENNYT TÄLLAISISTA ASIOISTA, OLETTE AIHEUTTANEET SEN ITSE, JA VASTAATTE SIITÄ JONAIN PÄIVÄNÄ JUMALANNE EDESSÄ
        "Taivaassakin joutuu pelkäämään Jumalaa. Helvettiähän se olisi"

        Totta.

        Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.

        Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

        Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

        Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

        JOS ETTE OLISI TUNKEUTUNEET TÄNNE, KUKAAN TÄÄLLÄ EI OLISI TIENNYT TÄLLAISISTA ASIOISTA, OLETTE AIHEUTTANEET SEN ITSE, JA VASTAATTE SIITÄ JONAIN PÄIVÄNÄ JUMALANNE EDESSÄ

        Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

        JOS ETTE OLISI TUNKEUTUNEET TÄNNE, KUKAAN TÄÄLLÄ EI OLISI TIENNYT TÄLLAISISTA ASIOISTA, OLETTE AIHEUTTANEET SEN ITSE, JA VASTAATTE SIITÄ JONAIN PÄIVÄNÄ JUMALANNE EDESSÄ

        Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla

        https://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
        Kaikki ristiriidat ei voi olla totta.
        RISTIRIITOJA ON LUKEMATTOMIA

        Myös vääriä profetioita.

        Löytyykö Raamatusta ristiriitaisia selontekoja?

        Se, että Raamattu olisi "virheetön Pyhän Hengen inspiroima teos", on yhä tänäkin päivänä uskovaisten tahojen keskuudessa yleinen käsitys. Kanta on ymmärrettävä - jos Raamattu havaitaan ristiriitaiseksi, se merkitsee myös, että Raamatun luotettavuus niin historiallisten kuin "hengellistenkin" tietojen lähteenä kyseenalaistuu.

        Tarkennettuna, Raamatun ristiriitaiseksi ja puutteelliseksi toteaminen merkitsisi joko;
        Sitä, että kristinuskon jumala, tai "Pyhä Henki", omaa ristiriitaisia tietoja itsestään, teoistaan ja Lähi-idän historiasta. Tällaisia vakavia puutteita ei odottaisi "täydelliseltä" ja "äärettömältä" henkiolennolta.

        tai:
        Sitä, että Raamatun takana ei ole Pyhiä Henkiä, vaan pikemminkin muinaisen aavikkokansan puutteellinen informaatio, taikauskoinen mielikuvitus ja varhaisen väestönhallinnan tähden suoritettu fabrikointi. Tällöin koko Raamattuun, sekä sen tarjoamaan tietoon mm. Jumalan olemassaolosta tulisi suhtautua varauksellisesti.

        Löytyykö Raamatusta ristiriitaisia selontekoja? Tähän dokumenttiin on koottu Raamatun kohtia, jotka objektiivisen, uskonnollisesti sitoutumattoman henkilön silmissä voivat omata ristiriitaisia piirteitä.

        Viestiketju poistettu, laitetaan takaisin.

        "Itse tungette idän oppeja suomeen kristittyjen maahan"

        Kristinusko on tuotu vieras uskonto,

        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan yhtäläisyydet.
        https://www.heritagedaily.com/2023/02/book-of-revelation-has-terminology-similar-to-ancient-curse-tablets/146163

        "...jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu" Gal. 1:9"

        Jo pelkästään tämä kirous osoittaa, että Raamattu on ihmisten tekemä, Jumala ei koskaan sanoisi niin.
        Jälleen kerran, se on ihmisen kirjoittama, ei jumalallinen.

        Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden,.Todellinen jumala ei koskaan pakottaisi ketään uskomaan itseensä.
        Joten kyseessä ei ole lainkaan jumalan sana.

        Raamattu on muutenkin täynnä pelottelua, uhkauksia ja julmuutta - vain ihminen tekee niin, ei jumala.

        Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

        Ihmisperäistä.
        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        Ihmisperäistä.

        KR 1933/-38
        2Moos. 20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        Ihmisperäistä.
        KR 1933/-38
        2Moos. 20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka KOSTAN isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat

        Saatanan puhetta. ei jumalan.

        Koska se ei ole pyhä kirja eikä se ole Jumalan sana. Raamattu on muutenkin täynnä kirouksia ja uhkauksia, ja jo se todistaa, ettei se ole Jumalan sana. Kaikki se todistaa sen inhimillisen alkuperän, jaon todiste Raamatun poliittisesta luonteesta ja yrityksestä hallita ja manipuloida ihmiskuntaa. Alkuperäinen Jeesuksen sanoma oli aivan erilainen.
        Kaikki se todistaa sen inhimillisen alkuperän, jaon todiste Raamatun poliittisesta luonteesta ja yrityksestä hallita ja manipuloida ihmiskuntaa. Alkuperäinen Jeesuksen sanoma oli aivan erilainen.

        JEESUKSEN ALKUPERÄINEN SANOMA OLI SAMANKALTAINEN KUIN"IDÄN SAATANALLISET OPIT.

        SENSUROITU. Kaikki se todistaa sen inhimillisen alkuperän, jaon todiste Raamatun poliittisesta luonteesta ja yrityksestä hallita ja manipuloida ihmiskuntaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska se ei ole pyhä kirja eikä se ole Jumalan sana. Raamattu on muutenkin täynnä kirouksia ja uhkauksia, ja jo se todistaa, ettei se ole Jumalan sana. Kaikki se todistaa sen inhimillisen alkuperän, jaon todiste Raamatun poliittisesta luonteesta ja yrityksestä hallita ja manipuloida ihmiskuntaa. Alkuperäinen Jeesuksen sanoma oli aivan erilainen.
        Kaikki se todistaa sen inhimillisen alkuperän, jaon todiste Raamatun poliittisesta luonteesta ja yrityksestä hallita ja manipuloida ihmiskuntaa. Alkuperäinen Jeesuksen sanoma oli aivan erilainen.

        JEESUKSEN ALKUPERÄINEN SANOMA OLI SAMANKALTAINEN KUIN"IDÄN SAATANALLISET OPIT.

        SENSUROITU. Kaikki se todistaa sen inhimillisen alkuperän, jaon todiste Raamatun poliittisesta luonteesta ja yrityksestä hallita ja manipuloida ihmiskuntaa.

        Viestiketju poistettu, laitetaan takaisin.

        "Itse tungette idän oppeja suomeen kristittyjen maahan"

        Kristinusko on tuotu vieras uskonto,

        ALKUPERÄISESTÄ KRISTINUSKOSTA EI OLE PALJON JÄLJELLÄ, KAIKKI ON KARSITTU PERIAATTEIDEN MUKAAN: HAJOTA JA HALLITSE.

        JÄLJELLÄ ON VAIN USKONTO IHMISTEN HALLITSEMISEKSI JA MANIPULOIMISEKSI.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

        Ihmisperäistä.
        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        Ihmisperäistä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestiketju poistettu, laitetaan takaisin.

        "Itse tungette idän oppeja suomeen kristittyjen maahan"

        Kristinusko on tuotu vieras uskonto,

        ALKUPERÄISESTÄ KRISTINUSKOSTA EI OLE PALJON JÄLJELLÄ, KAIKKI ON KARSITTU PERIAATTEIDEN MUKAAN: HAJOTA JA HALLITSE.

        JÄLJELLÄ ON VAIN USKONTO IHMISTEN HALLITSEMISEKSI JA MANIPULOIMISEKSI.

        KR 1933/-38
        Ilm. 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

        Ihmisperäistä.
        KR 1933/-38
        Ilm. 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

        Ihmisperäistä.

        JÄLJELLÄ ON VAIN USKONTO IHMISTEN HALLITSEMISEKSI JA MANIPULOIMISEKSI.

        "...jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu" Gal. 1:9"

        Jumala ei koskaan sanoisi niin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        JÄLJELLÄ ON VAIN USKONTO IHMISTEN HALLITSEMISEKSI JA MANIPULOIMISEKSI.

        "...jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu" Gal. 1:9"

        Jumala ei koskaan sanoisi niin.

        Ilmestyskirjassa havaitut kaikuja muinaisista kiroustauluista
        Johanneksen ilmestyksessä käytetyt kuvaukset ja lausekkeet ovat terminologialtaan samankaltaisia kuin antiikin kiroustauluissa esiintyvät kuvaukset ja lausekkeet ja niihin liittyvät noituusrituaalit.

        Kiroustaulut olivat suosittuja ja laajalti käytettyjä antiikin maailmassa. Vastaavat loitsut oli usein kaiverrettu tai kaiverrettu ohuisiin lyijylevyihin - tarkoituksena oli, että ne aiheuttaisivat vahinkoa vastustajalle tai kilpailijalle. Kiroustaulujen ja niihin liittyvien rituaalien käyttö levisi Rooman valtakunnan laajentuessa, ja niitä on löydetty Egyptistä Britanniaan asti. Niitä käyttivät sekä kouluttamattomat että korkeammassa asemassa olevat. Mainzin Johannes Gutenbergin yliopiston (JGU) tohtori Michael Hölscherin johtamassa tutkimushankkeessa tutkitaan kiroustauluja ja niiden roolia Uuden testamentin viimeisessä kirjassa, Ilmestyskirjassa. "Ilmestyskirjassa on kiroustauluihin liittyviä merkintöjä ja käytäntöjä. Tämä on saattanut olla epäsuora ilmaus usein uhattuna olleen varhaiskristillisen yhteisön tarpeesta eristäytyä ja pyrkimyksestä itsesuojeluun", selittää Hölscher, joka työskentelee tutkijana JGU:n katolisen teologian tiedekunnassa. Tutkimushankkeessa nimeltä "Disenchanted Rituals. Traces of the Curse Tablets and Their Function in the Revelation of John" (Kiroustaulujen jäljet ja niiden funktio Johanneksen ilmestyksessä) -hanketta rahoittaa Saksan tutkimussäätiö (DFG) vuosina 2022-2025.

        Kirousrituaalit olivat osa jokapäiväistä elämää laajoilla alueilla Rooman valtakunnassa tuhannen vuoden ajan.

        Kiroustauluja alettiin koota ja tutkia järjestelmällisesti 1800-luvulla. Pienille lyijytauluille kirjoitetuista loitsuista löydetään kuitenkin jatkuvasti aiemmin tuntemattomia versioita, jotka on tulkittu. Niitä on tähän mennessä koottu noin 1700 kappaletta, ja ne tarjoavat tietoa niiden muinaisten ihmisten kulttuurista ja kielestä, jotka luottivat niihin. Arkeologiset löydöt ovat peräisin ajalta noin 500 eaa. ja 500 jKr. väliseltä ajalta. Toisin sanoen rituaaleja suoritettiin noin 1 000 vuoden ajan alueella, joka ulottuu Välimeren rannikolta Euroopan pohjoisimpaan osaan. Kiroustaulut oli suunnattu vastapuolille oikeudenkäynneissä, urheiluvastustajille hippodromilla tai kilpakumppaneille rakkaussuhteissa. Lyijytaulut ja niihin kaiverretut kiroukset talletettiin usein tiettyihin paikkoihin, kuten hautoihin tai pyhien paikkojen läheisyyteen, joissa oletettiin olevan manalan henkiä, jotka varmistivat kirouksen tehokkuuden. ”Kirousrituaali ei kokonaisuudessaan rajoittunut vain loitsun sanamuotoon, vaan siihen olisi kuulunut myös loitsun kirjoittaminen, tablettien lävistäminen tai niiden hautaaminen tarkoituksella valittuihin paikkoihin”, Hölscher kuvailee tabella defixionis -käytännön näkökohtia. Muinaiset pitivät sitä eräänlaisena noituuden tai mustan magian muotona, joka oli säädetty Rooman laissa.

        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan tekstin väliset yhtäläisyydet

        Hölscher on tutkinut kiroustauluja käyttäneiden tahojen käyttämiä sanamuotoja ja heidän odotuksiaan siitä, miten kirousten oli tarkoitus toimia, ja hän on tutkinut, miten nämä ovat jättäneet jälkensä Johanneksen ilmestystekstiin. Se on kirjoitettu 1. vuosisadalla jKr. ja osoitettu Vähä-Aasian länsirannikon kristityille. ”Ilmestyskirjasta löytyy sanamuotoja ja lauseita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin kiroustauluilla esiintyneet, vaikka varsinaisia sanatarkkoja lainauksia niistä ei esiinnykään”, Hölscher huomautti. Esimerkkinä hän mainitsee kuvauksen enkelistä, joka heittää valtavan kiven mereen sanoilla: ”Näin se suuri kaupunki Babylon on väkivalloin kaadettava, eikä sitä enää löydetä.” Hölscherin mukaan tämä voidaan lukea eräänlaisena kirousrituaalina. Ne, jotka kohtasivat nämä sanat tuolloin, saattoivat hyvinkin suoraan yhdistää ne rutiininomaiseen kiroustaulujen käyttöön, joka oli heille tuttua.

        Ilmestyskirjan seitsemässä kirjeessä Rooman hallinto ja keisarikultti kuvataan demonisina, saatanallisina ilmiöinä, joista kristillinen vähemmistö pyrki eristäytymään. "Ilmestyskirjan avulla kristillinen vähemmistö pyrki löytämään itsensä, etsimään omaa identiteettiään maailmassa, jota hallitsi pakanallinen roomalainen enemmistö, joka osoitti rutiininomaista kunnioitusta keisarin lisäksi myös keisarille.

        DFG:n rahoittamassa hankkeessa ”Disenchanted Rituals” etsitään analogioita Ilmestyskirjan ja kiroustaulujen välillä ja analysoidaan tapaa, jolla ensimmäisen vuosisadan lopun lukijat saattoivat tulkita Raamatun tekstiä. ”On mahdollista, että ne, jotka lukivat tai kuuntelivat Johanneksen ilmestyskirjan sanoja, saattoivat helposti nähdä kokonaisia kohtia, yksittäisiä lauseita tai käsitteitä kirousloitsujen valossa”, Hölscher sanoo ja korostaa kiroustaulukulttuurin vaikutusta. Hankkeessa tutkitaan näiden kahden lähteen päällekkäisyyttä sitä taustaa vasten, miten taikuuteen ja uskontoon suhtauduttiin antiikissa.
        Tutkimushanke kuuluu JGU:n Human Challenges -huippututkimusalueeseen.

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n huipputason tutkimusalueen ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa. Tässä tutkimusverkostossa tutkitaan, miten ihmiskunta havaitsee haasteet ja millaisia strategioita ja käytäntöjä on kehitetty niistä selviytymiseksi.

        https://press.uni-mainz.de/echoes-of-ancient-curse-tablets-identified-in-the-book-of-revelation/

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n huipputason tutkimusalueen ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa. Tässä tutkimusverkostossa tutkitaan, miten ihmiskunta havaitsee haasteet ja millaisia strategioita ja käytäntöjä on kehitetty niistä selviytymiseksi.
        Ilmestyskirjassa havaitut kaikuja muinaisista kiroustauluista
        Johanneksen ilmestyksessä käytetyt kuvaukset ja lausekkeet ovat terminologialtaan samankaltaisia kuin antiikin kiroustauluissa esiintyvät kuvaukset ja lausekkeet ja niihin liittyvät noituusrituaalit.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        https://press.uni-mainz.de/echoes-of-ancient-curse-tablets-identified-in-the-book-of-revelation/

        ”Disenchanted Rituals” -hanke toteutetaan JGU:n huipputason tutkimusalueen ”40 000 Years of Human Challenges” puitteissa. Tässä tutkimusverkostossa tutkitaan, miten ihmiskunta havaitsee haasteet ja millaisia strategioita ja käytäntöjä on kehitetty niistä selviytymiseksi.
        Ilmestyskirjassa havaitut kaikuja muinaisista kiroustauluista
        Johanneksen ilmestyksessä käytetyt kuvaukset ja lausekkeet ovat terminologialtaan samankaltaisia kuin antiikin kiroustauluissa esiintyvät kuvaukset ja lausekkeet ja niihin liittyvät noituusrituaalit.

        JUMALA EI KOSKAAN PAKOTA EIKÄ UHKAILE, JUMALA VÄISTYY KOHTELIAASTI SYRJÄÄN, JOS IHMINEN EI HALUA TUNTEA HÄNTÄ.

        "...jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu" Gal. 1:9"

        Jumala ei koskaan sanoisi niin.

        JUMALA EI KOSKAAN PAKOTA EIKÄ UHKAILE, JUMALA VÄISTYY KOHTELIAASTI SYRJÄÄN, JOS IHMINEN EI HALUA TUNTEA HÄNTÄ.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        JUMALA EI KOSKAAN PAKOTA EIKÄ UHKAILE, JUMALA VÄISTYY KOHTELIAASTI SYRJÄÄN, JOS IHMINEN EI HALUA TUNTEA HÄNTÄ.

        "...jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu" Gal. 1:9"

        Jumala ei koskaan sanoisi niin.

        JUMALA EI KOSKAAN PAKOTA EIKÄ UHKAILE, JUMALA VÄISTYY KOHTELIAASTI SYRJÄÄN, JOS IHMINEN EI HALUA TUNTEA HÄNTÄ.

        Viestiketju poistettu, laitetaan takaisin.

        "Itse tungette idän oppeja suomeen kristittyjen maahan"

        Kristinusko on tuotu vieras uskonto,

        "...jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu" Gal. 1:9"

        Jumala ei koskaan sanoisi niin.

        JUMALA EI KOSKAAN PAKOTA EIKÄ UHKAILE, JUMALA VÄISTYY KOHTELIAASTI SYRJÄÄN, JOS IHMINEN EI HALUA TUNTEA HÄNTÄ.

        ALKUPERÄISESTÄ KRISTINUSKOSTA EI OLE PALJON JÄLJELLÄ, KAIKKI ON KARSITTU PERIAATTEIDEN MUKAAN: HAJOTA JA HALLITSE.

        JÄLJELLÄ ON VAIN USKONTO IHMISTEN HALLITSEMISEKSI JA MANIPULOIMISEKSI.

        Myös muissa maailmanuskonnoissa on samanlainen tilanne. Kaiskissa niisasä, josta puuttuu Parampara järjestelmä.

        Tosin itäisissä uskonnoissa jopa ilman paramparaa valaistuneen tilan saavuttamisen käytännön puolta ei ole hylätty, vaan se on erotettu itsenäisiksi opetuksiksi.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        "Suomesta tulee monikulttuurinen jos annamme vieraiden oppien jatkaa kirjoittelemista"

        Haluatko perustaa oman Gestapon hindupalstoille, haluatko natsihallituksen tänne, jossa kontrolloisit kaikkia. Ilman lupaasi kukaan ei voi kirjoittaa hinduviestejä?

        Emme lannistu, taistelemme sananvapauden puolesta. Yhdessä ahkerien nuorten kanssa meitä on jo kovin iso porukka ympäri Suomea.

        Jos emme tee niin, kristityt valloittajat tekevät maankaappauksen, hindujen keskusteluosioon, eikä meillä ole mahdollisuutta keskustella aiheista, joista olemme kiinnostuneita..

        Teitä on aluksi pyydetty hyvin kauniisti ja kohteliaasti jättämään ihmiset rauhaan, mutta kaikin mahdollisin keinoin jatkatte hindujen ahdistelua.

        Jos meitä ei olisi ahdisteltu ja jos te ette olisi tyrkyttäneet omaa kristinuskoanne entisille kristityille, kukaan ei olisi saanut tietää tällaisista asioista, en olisi mitään edes kirjoittanut tällaisista faktoista.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta”

        Alunperin minun laittama materiaalia on jaettu suurelle määrälle entisiä kristittyjä sekä ahkerille nuorillemme, laitamme kaikki poistetut viestit takaisin, tiimimme on suuri.

        Kristitty, sinä yksin tai jopa useamman voimin et ehtii poistaa niin paljon, kun taas me moninkertaisella voimalla laitamme kaiken takaisin, nuorisomme on muutenkin kesälomalla.

        Kristityt lietsovat vihaa ”hinduja” vastaan ja ovat sitten yllättyneitä siitä, että ihmiset puolustautuvat heidän hyökkäyksiään vastaan. Tämä ei ole edes kristittyjen aluetta, mutta täällä he esittävät tappouhkauksia ja muita julmuuksia. Kuka täällä häiritsee uskonrauhaa?

        Kristityt nauttivat sadistisella tavalla idän palstojen vainoamisesta.

        "Foorumi on nyt otettu hallintaan. Paluuta vanhaan ei ole."

        Tyyliltään sellainen viesti on:

        Me olemme ottaneet kaikki vääräuskoiset vangeiksi ja käännytämme heidät väkisin kristinuskoon väkisin tai, jos he kieltäytyvät, kidutamme heidät kuoliaaksi.

        Et voi edes poistaa kaikkia viestejä tai keskusteluketjuja, tiesitkö sen? Viestien poistaminen on aikaa vievää, et poista niitä heti, joskus vie viikkoja ennen kuin ne poistetaan. Tiimimme laittaa poistetut viestit takaisin nopeammin kuin sinä poistat ne, kristitty.

        Monet ihmiset heräävät raskaasta kristinuskon zombisumusta ja avaavat silmänsä monille asioille: valkoinen on valkoista ja musta on mustaa, vaikka monet vuosisadat ovat yrittäneet vakuuttaa meille muuta.

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

        Kauheata uskoon käännyttämistä...

        Anonyymi-ap
        2024-08-31 10:10:58
        Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

        Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.

        Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..

        LAITAN SAMAT VIESTIT ERI VIESTIKETJUIHIN, KOSKA SILLOIN NE AINAKIN SÄILYVÄT JOSSAIN, KUN KRISTITYT ALKAVAT TUHOTA VIESTEJÄ JA KESKUSTELUKETJUJA. HINDUJEN VIESTIKETJUJEN TUHOAMINEN VAATII PALJON VAIVAA, MUTTA ÄLÄ HUOLI, ME LAITAMME NE KAIKKI TAKAISIN. ETTE PYSTY EDES POISTAMAAN KAIKKIA VIESTIKETJUJA.

        TOTUUS EI KOSKAAN SAA KETÄÄN TUNTEMAAN OLOAAN EPÄVARMAKSI TAI KYLVÄMÄÄN PELKOA YMPÄRILLEEN. TOTUUS EI LEVITÄ PELKOA.

        Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.

        Huolimatta siitä, että tunnemme kristinuskon vain hyvin vääristyneessä muodossa, siinä on silti mahdollista havaita jälkiä siitä ikuisesta viisaudesta, joka paljastettiin vihityille muinaisissa mysteereissä.

        Kristinusko, sellaisena kuin se on kehittynyt, ei ole muuta kuin kokoelma legendoja ja tarinoita, kopioitu sumerilaisilta ja muualta, vain nimet ja paikannimet muutettu. Siinä ei ole voimaa - vain tarinoita siitä.

        Kaikki muinaisista suurista saavutuksista kertovat asiakirjat ovat kuulopuheiden perusteella kirjoitettuja vaikutelmia, joita on monta kertaa vääristelty hetken vaatimusten mukaan

        Ja kuitenkin näiden tarinoiden ja uudelleenkertomusten pohjalta on rakennettu laaja filosofinen ja ontologinen käsite, jonka väitetään tulleen itse Jumalan käsistä. Mikään ei kuitenkaan voi muuttaa sitä tosiasiaa, että kristinuskonnon perustana on usko, ei tieto.

        Tässä yhteydessä on tehtävä varauma, että kristillisen kirkon helmassa on kaikkina aikoina ollut todella pyhiä ihmisiä. He eivät ole pyhiä siksi, että he ovat selvästi ja koko sydämestään noudattaneet kaikkia uskonnon periaatteita, vaan siksi, että he ovat tehneet siirtymän uskomisesta Jumalan tuntemiseen.

        He eivät enää usko, mutta nyt he tietävät. Ja se, että he käyttävät kristillistä terminologiaa kuvaillessaan kokemuksiaan, johtuu tavasta ja tarpeesta löytää sanoja kuvaamaan sanoinkuvaamattomia ilmestyksiään.

        Hurskaan tilan saavuttaminen ei ole kristillisen opetuksen ansiota eikä vanhurskaan elämän tulos.

        Ihmiset ovat päässeet samaan tilaan ilman uskonnollisten opetusten välittämistä.

        KAIKISSA MAAILMAN USKONNOISSA ON SELLAISIA IHMISIÄ, IHAN KAIKISSA POIKKEUKSETTA.

        Valaistuminen, yhteyden palauttaminen Jumalaan, on seurausta rehellisyydestä itseään kohtaan ja tuen etsimisestä sisältä, omasta psykologisesta kokemuksesta, ei ulkoisista opetuksista ja säännöistä. Kristinusko väittää, että vain ne, jotka tottelevat sitä, pelastuvat ja kaikkia muita rangaistaan.

        KRISTINUSKO ON PAAVALILAISUUS.

        "Pelastuksen"ja sen uskonnollisen instituution todellisten arvojen välillä, jollaiseksi kristinuskon nykyään tunnemme, on siis valtava kuilu.

        Ja jos uskonto parhaissa aikomuksissaan todella haluaa auttaa tämän kuilun ylittämisessä, käytännössä se osoittautuu aivan päinvastaiseksi - se vain estää ihmisen pelastumisen.

        Kuten kaikki muutkin mysteerit, varhaiskristinusko oli käytännöllinen opetus. Se ei ollut uskoa uskon vuoksi, vaan käytännön tiedon järjestelmä, jolla oli oma kielensä ja omat tekniikkansa "herättämiseksi unesta". Ja vain koulutetuilla ja arvokkailla oli pääsy tähän mystiseen tietoon. Henkisten totuuksien hienovaraisuuksien paljastamista profaaneille pidettiin vaarallisena, mitä kuvaa ihmeellisesti tarina itse Jeesuksesta.

        Myöhemmin, kun kristinusko alkoi yleistyä, kristinuskon pääkomponentti kaiverrettiin siitä väkisin pois. Mysteerinä kristillisellä opetuksella pyrittiin saavuttamaan sama mielentila kuin Jeesuksella. Mutta muutama vuosisata Jeesuksen kuoleman jälkeen alkuperäisestä kristinuskosta oli jäljellä vain turmeltunut usko anteeksiantoon ja vanhurskaille luvattuun "pelastukseen."

        Uusi kristinusko tarjosi rentoutumista ja luottamusta - "pelastamiseksi" riitti nyt, että uskoi "Jumalaan". Kristinusko tarjosi ilmaista apua niille, joita ei olisi päästetty lähellekään pyhää tietoa mysteereissä. Ei ole yllättävää, että näin kätevä uskonto saavutti suosiota hyvin nopeasti.
        Kristinuskon alkuperäinen mystinen puoli säilyi gnostilaisissa opetuksissa, jotka olivat linkki varhaisen kristinuskon ja vanhempien mysteerien välillä.

        Gnostilaisuus julistettiin kuitenkin pian harhaopiksi, ja kirkko teki suuria ponnisteluja sen hävittämiseksi. Lähes kaikki asiakirjatodisteet hävitettiin, ja vasta vuonna 1945 Egyptistä löydettiin gnostilaisia tekstejä, jotka paljastivat esoteerisen näkemyksen kristillisestä opetuksesta.

        Varhaisessa kristinuskossa on tietoa jälleensyntymisestä.

        Myös Juudaksen rooli on tärkeää tässä näytelmässä.

        Alussa kristinuskossa oli paljon gnostilaisuutta, jota nyt vihataan, mutta se oli alun perin läsnä siinä opetuksissa.

        ALKUPERÄISESTÄ KRISTINUSKOSTA EI OLE PALJON JÄLJELLÄ, KAIKKI ON KARSITTU PERIAATTEIDEN MUKAAN: HAJOTA JA HALLITSE.

        JÄLJELLÄ ON VAIN USKONTO IHMISTEN HALLITSEMISEKSI JA MANIPULOIMISEKSI.

        Myös muissa maailmanuskonnoissa on samanlainen tilanne. Kaiskissa niisasä, josta puuttuu Parampara järjestelmä.
        Tosin itäisissä uskonnoissa jopa ilman paramparaa valaistuneen tilan saavuttamisen käytännön puolta ei ole hylätty, vaan se on erotettu itsenäisiksi opetuksiksi.

        Kristinusko muuttui lopulta eksoteeriseksi profaaniksi uskomusjärjestelmäksi.

        Kristityt puhuvat nykyään kovasti rakkaudesta, joka todellisuudessa on suunnatonta vihaa, inhoa ja raivoa muita uskontoja kohtaan, kristityt ovat muuttuneet tyranneiksi ja despooteiksi, pakkokäännyttämällä "oikeaan uskontoon" aikaisemman todellisen rakkauden uskonnon, raunioilla.

        Kristinusko, sellaisena kuin se on kehittynyt, ei ole muuta kuin kokoelma legendoja ja tarinoita. Siinä ei ole voimaa - vain tarinoita siitä.

        Neljännellä vuosisadalla jKr. alkaa kristinuskon historia täysivaltaisena uskontona. Rooman keisari Konstantinus tunnusti kristinuskon tasavertaiseksi muiden tuolloin vallinneiden uskontojen kanssa. Hän itse pysyi kuitenkin lähes kuolemaansa asti pakanana ja joidenkin kertomusten mukaan hän vietti elämäntapaa, joka ei ollut edes keisarin eikä kristityn arvoinen.

        Saman vuosisadan lopulla keisari Theodosius I vakiinnutti lopulta kristinuskon Rooman valtionuskonnoksi. Hieman myöhemmin pakanuus kiellettiin virallisesti, ja alkoi pakanoiden joukkokäännyttäminen ja pakkokäännyttäminen uuteen uskontoon.

        On aivan ilmeistä, että kristinusko ei saanut valtiollista tukea sen totuudellisuuden vuoksi eikä siksi, että Rooman keisarit löysivät siitä sopusoinnun omien hengellisten pyrkimystensä kanssa. Se oli alusta alkaen sosiaalipoliittinen kysymys.

        Massoja oli hallittava, ja kristinusko sopi siihen parhaiten. Sitä paitsi se oli jo saanut laajaa kansan tunnustusta. Valtion oli vain otettava ohjakset käsiinsä ja päästettävä vaunut oikeaan suuntaan. Kristinuskon etuna oli myös se, että se sisälsi selkeän hierarkian, jonka ansiosta koko uskonnollinen instituutio voitiin pitää selkeän valvonnan alaisena.

        Kristinuskon tavoin Raamattu ei syntynyt yhdessä yössä. Pyhän kirjoituksen teksti muotoutui useiden vuosisatojen ajan, mutta myös sen lopullinen muoto oli jossain kolmannella tai neljännellä vuosisadalla jKr.

        Kukaan ei kirjoittanut Raamattua. Tuntemamme paksu kirja on kokoelma hajallaan olevia kertomuksia, jotka on järjestetty historialliseen ja semanttiseen järjestykseen. Näiden tarinoiden kirjoittajia ei tunne kukaan - yksi kertoi ne, toinen välitti niitä eteenpäin, kolmas kirjoitti ne muistiin. Mutta suurin vaikutus oli viimeisellä - hänellä, joka sisällytti tarinan liiton tekstiin.

        Raamatun kanonisen tekstin muodostuminen ei tapahtunut jumalallisella määräyksellä, vaan tiettyjen elävien ihmisten tahdosta, jotka päättivät, mitä he tunnustavat jumalalliseksi totuudeksi ja mitä he pitävät vaarallisena harhaoppina.

        Raamattu on tulosta tietoisesta ja tarkoituksellisesta valinnasta, jossa valittiin tekstejä, jotka olivat hyväksyttäviä kehittyvälle kirkolle, ja jätettiin pois sellaiset tekstit, jotka kyseenalaistivat kirkon välttämättömyyden.

        Raamattu ja sen asema jumalallisena totuutena tekivät lopullisesti lopun varhaisen kristinuskon ihanteista ja arvoista ja saattoivat päätökseen siirtymän suorasta Jumalan tuntemisesta uskoon häneen.

        [Kristillinen saarnaaminen] on kokonainen metodologia, todellinen viettelyn koulu: periaatteellinen halveksunta ja nöyryytys niitä sfäärejä kohtaan, joista vastarinta voisi tulla (järki, filosofia ja viisaus, epäily ja varovaisuus); häpeilemätön itsensä ylistäminen ja opin korottaminen, samalla kun jatkuvasti muistutetaan, että sen on antanut meille Jumala itse... että mitään siinä ei voi kritisoida, vaan kaikki on hyväksyttävä uskon varassa... ja että se on hyväksyttävä ei millään tavalla vaan syvimmän nöyryyden ja kiitollisuuden tilassa...

        Kristinusko levisi heikkojen uskontona. Se lupasi pääsyn henkisten arvojen maailmaan ilman ponnisteluja tai ennakkovalmisteluja. Kristinusko ”otti sisään” kaikki ne, jotka halusivat liittyä siihen, ja samalla se loi heissä tunteen omasta valinnaisuudestaan.

        Toisin sanoen kristinuskosta tuli massojen psykologinen puolustautumiskeino heidän oman merkityksettömyytensä edessä. Kun ihminen ei voi luottaa itseensä ja omaan mielipiteeseensä, hänen on pakko keksiä keinotekoisia sääntöjä ja noudattaa niitä. Tämä on kristillisen mustavalkoisen moraalin perusta - sen tehtävänä on tukahduttaa ne, jotka eivät kykene itsemääräämiseen.

        Kristinusko on siis orjuuden koodeksi. Se voi määrätä yhteisön olemassaolon aiheuttamatta suurta psykologista haittaa, mutta yhdellä ehdolla - jos yhteisö koostuu heikoista, lapsellisista sieluista, jotka ilman lakia lankeavat laittomuuteen.

        He [juutalaiset] ovat vääristäneet arvot keksimällä moraalisia ihanteita, jotka - niin kauan kuin niihin uskotaan - tekevät heikkoudestaan voimaa ja olemattomuudestaan arvoa.

        Kristinusko houkuttelee heikkoa sielua kahdella tavalla. Ensinnäkin, vastoin omia sääntöjään, se tyydyttää ylpeyttä ja luo tunteen jumalallisen maailmaan kuulumisesta - eräänlaisen tivolihenkisyyden. Toiseksi kristinusko julistaa aineellisten arvojen maailman, jota orja ei voi saavuttaa, paheelliseksi ja syntiseksi - se halventaa sitä.

        Silloin syntyy jokaiselle neuroottiselle suloinen tunne itseriittoisuudesta: ”Olen heikko ja köyhä vain siksi, että olen aineellisten arvojen yläpuolella. Olen hengellinen!” Osoittautuu, että vapaus, voima ja usko itseen devalvoituvat täysin, ja infantiilin psyyken ominaisuudet - alistuminen, epäily, vastuuttomuus, korkeaksi hengellisyydeksi naamioitu itsesääli - tulevat etusijalle.

        Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.

        Mooseksen sanotaan saaneen nämä käskyt suoraan Jumalalta. Vaikka tätä ei otettaisikaan kirjaimellisesti ja oletettaisiin, että kyseessä on ”tavallinen” mystinen oivallus, yksi perustavanlaatuinen kysymys jää jäljelle - mitä tekemistä nykyajan Raamattuun kirjatuilla sanoilla on sen kanssa, mitä Mooses todella sai Jumalalta?

        Meille perille tulleet käskyt ovat käyneet läpi muutokset täynnä vääristäviä tekijöitä.

        Ensinnäkin sanat ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niillä voida ilmaista mitään syvällistä oivallusta.

        Toiseksi, uudelleenkertomukset, käännökset ja uudelleenkäännökset - rikkinäinen puhelinmekanismi, jossa kertoja sijoittaa korostuksia mielensä mukaan ja jättää alkuperäisestä informaatiosta vain vähän jäljelle. Kolmanneksi poliittinen tekijä - Raamatun lopullisessa tekstissä käskyt muotoiltiin siten, että uuden uskonnon yleinen sosiaalipoliittinen linja voitiin säilyttää.

        Voiko kristillisiin käskyihin luottaa tämän jälkeen? Sisältävätkö ne todella Jumalan äänen, vai sisältävätkö ne vain kristillisen papiston ”hyviä” aikomuksia? Viittaan käskyjen tekstiin, jotta en toistaisi niitä tässä: Kymmenen käskyä.

        Katso, ainakin puolet käskyistä on puhtaasti sosiaalisia asenteita. Sääntöjä, joiden avulla voi elää mukavasti yhteisössä. Ja toinen puoli on itse uskonnon etujen puolustamista ja olemassa olevien perinteiden ylläpitämiseen liittyvää leikkiä.

        Jos kaivaa syvälle, voi arvata joidenkin käskyjen esoteerisen perustan, mutta harva tekee niin. Yleensä käskyt ymmärretään kirjaimellisesti. Edistyneemmät uskovat menevät pidemmälle ja ymmärtävät käskyt laajemmin, mutta sekään ei muuta mitään. Pointti pysyy samana: käskyt ovat sosiaalisen koneiston voiteluaine, eivät väline pelastamiseksi.

        Käskyt ovat kieltojen järjestelmä. Ne eivät kerro, mitä pitää tehdä, vaan ainoastaan, mitä ei pidä tehdä. Ne ovat vanhempien ohjeita, jotka on jätetty lapsille, jotka muutoin kääntävät kaiken päälaelleen.

        Tällaisia kieltoja tarvitaan silloin, kun ihmisiin ei ole luottamusta - ja tästä pääsemme taas vanhaan logiikkaan - orja, joka jätetään ilman valvontaa, riehuu.

        Siksi tarvitsemme käskyjen ja "Jumalan" vihan kapulaa, joka roikkuu aina näkyvällä paikalla.

        Näin muodostuu ja vahvistuu sosiaalisen painostuksen tärkein väline. Vain kristinusko menee tavallista psykologiaa pidemmälle. Kristinusko vaatii noudattamaan niitä liittoja, joita se on omasta vapaasta tahdostaan pitänyt tärkeinä.

        Syyllisyys ja omantunnon ristiriidat ovat kristinuskon "lahja" ihmiskunnalle.

        Tässäkin toimii tunnettu ansa. Jos valistunutta ihmistä tarkkaillaan pitkään, voidaan jäljittää joitakin tyypillisiä reaktiomalleja. Voi esimerkiksi huomata, että hän ei halua tappaa ketään, että hän ei yritä tehdä aviorikosta, ei varasta, ei kadehdi, ei valehtele... - yleisesti ottaen hän elää vanhurskaasti.

        Sitten voimme päätellä, että kyse on vain näiden yksinkertaisten sääntöjen noudattamisesta. Älkää tappako, älkää valehdelko, älkää varastako - ja kaikki on hyvin, teistä tulee yhtä hengellisiä ja onnellisia. Mutta tämä on hyvin suuri virhe, koska syy ja seuraus ovat tässä sekaisin.

        Henkisen kehityksen taso on aina etusijalla - tämä taso muokkaa käyttäytymistä. Tätä mekanismia on mahdotonta kääntää päinvastaiseksi. Vaikka kuinka teeskentelisit olevasi valaistunut ihminen, henkisyys ei lisäänny, vaan pikemminkin jopa katoaa.

        Valaistunut ihminen ei näytä vanhurskaalta siksi, että hänellä olisi tarpeeksi lujuutta ja tahdonvoimaa noudattaa kaikkia kuviteltavissa olevia käskyjä. Eikä syntisestä tule vähemmän syntistä siksi, että hän puristaa hampaansa yhteen eikä anna itselleen lupaa rikkoa vakiintunutta lakia.

        Todellinen vanhurskas ihminen elää täysin ilman sääntöjä - hänellä ei ole enää motivaatiota, joka syntipukkien tekoihin synnyttää, joten hän näyttää vanhurskaalta. Mutta samaan aikaan hän voi tehdä sellaisia tekoja, jotka ovat täysin ristiriidassa kristillisten käskyjen kanssa, eikä se silti ole hänelle syntiä, koska jokaisen hänen tekonsa takana on Jumala itse (Itse).

        No, ja syntinen on syntinen, koska hän elää vain sääntöjen mukaan, eikä voi itse päättää, mikä on pahaa ja mikä hyvää. Vaikka hän kuinka yrittäisi, vaikka hän teeskentelisi, niin kauan kuin hän noudattaa muiden ihmisten käskyjä, hän pysyy syntisenä.

        Kristinuskoa on helppo arvostella, mutta sitä ei pidä aliarvioida. Tässä kuvatut ongelmat johtuvat suurelta osin siitä, että suurin osa uskovista on profaaneja - ihmisiä, jotka ottavat kaiken liian kirjaimellisesti ja etsivät uskonnosta vastauksia kysymyksiin, jotka heidän pitäisi kysyä itseltään.

        Kristinuskosta tulee usein heikkojen lapsellisten turvapaikka, ja siksi se tekee kompromisseja joka käänteessä. Se lupaa antaa hengellisiä etuja kaikille, jotka liittyvät uskovien joukkoon.

        Ja "pelastumiseen" ilman ponnisteluja ja yleensä ”ilmaiseksi” uskovat ne, jotka ovat vielä hyvin kaukana valaistuneesta tilasta.

        Henkinen kasvu vaati kaikkina aikoina suurta rohkeutta ja kohtuuttomia ponnisteluja, joihin harvalla on varaa. Jotta voi todella ottaa askeleen henkisyyden suuntaan...

        Huolimatta siitä, että tunnemme kristinuskon vain hyvin vääristyneessä muodossa, siinä on silti mahdollista havaita jälkiä siitä ikuisesta viisaudesta, joka paljastettiin vihityille muinaisissa mysteereissä.

        Klassinen myytti sankarin syntymästä, joka kristillisessä perinteessä esitetään samoilla symboleilla ja kuvilla kuin monissa muissa kulttuureissa ja uskonnoissa, opettaa sielun heräämistä unesta.

        Raamatussa niin värikkäästi kuvattu Jeesuksen elämänmatka on symbolinen heijastus valon ja pimeyden välisestä taistelusta, joka käydään meissä jokaisessa.

        Kristinusko sen sijaan on kaikkein vaarallisin, koska se on vakaumuksen puute ja alisteinen yhteiskunnan eduille.

        Olipa asia miten tahansa, valistus ja yhteiskunnalliset arvot ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan barrikadin vastakkaisilla puolilla.

        Tässä eturistiriidassa moderni kristinusko pettää tarkoituksensa ja valitsee yhteiskunnan puolen - se pettää itsensä ja ihmiset, jotka ovat luottaneet siihen.

        Kristinusko ei enää johda ihmisiä heidän pelastukseensa, vaan sillä on liian kiire pelastaa itsensä.

        Jos saat kaikki ympärilläsi olevat alas omalle tasollesi, voit tulla vahvaksi heikkojen joukossa - tämä on kristillisen yhteiskuntamoraalin tavoite ja logiikka.

        Huolimatta siitä, että tunnemme kristinuskon vain hyvin vääristyneessä muodossa, siinä on silti mahdollista havaita jälkiä siitä ikuisesta viisaudesta, joka paljastettiin vihityille muinaisissa mysteereissä.

        Kristinuskoa on helppo arvostella, mutta sitä ei pidä aliarvioida. Tässä kuvatut ongelmat johtuvat suurelta osin siitä, että suurin osa uskovista on profaaneja - ihmisiä, jotka ottavat kaiken liian kirjaimellisesti ja etsivät uskonnosta vastauksia kysymyksiin, jotka heidän pitäisi kysyä itseltään.

        On hämmästyttävää, miten dogmaattisuus ja kyseenalaistamattomuus toimii. Yllä olevan lukeneet zombidogmauskoiset kokivat sen uhkana maailmankuvalleen, ja ateistit ymmärsivät sen luultavasti vahvistukseksi omalle mielipiteelleen kristinuskon arvottomuudesta sellaisenaan.

        Yllä olevan lukeneet zombidogmauskoiset kokivat sen uhkana maailmankuvalleen, totuus kirpaisee.

        Nykyajan kristinuskossa ei ole enää mitään alkupräistä jäljellä.

        Kristinuskolla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa.

        Mitä tahansa välinettä voi käyttää sekä hyvään että pahaan, kristityt käyttävät sitä pahaan, hindujen terrorisoimiseen.
        Verta, vääräuskoisten teurastamista, hindujen tappamista, sitä, mistä kristityt haaveilevat hindujen palstoilla - onko tämä se jumala, jota kristinuskossa palvotaan? Tätäkö heidän jumalansa haluaa. Tutkikaa historiaa, tutkikaa nykyajan kristillisiä ja terroristijärjestöjä.

        Kielletyn hedelmän dogmin on tarkoitus muodostaa elämän tutkimisen pelko.

        Nykyisen kristinuskon tehtävä (mitä alkuperäisestä ja hyvästä on jäljellä) on luoda ansa ja zombisoida ihmiset.

        On sellainen termi - ”harha, viettely”. Termi tarkoittaa petollista pyhyyttä, johon liittyy ylin ja hyvin hienovarainen itsensä imartelun, itsepetoksen, haaveilun, ylpeyden ja omasta arvokkuudesta ja täydellisyydestä vallitsevan käsityksen muoto.

        Kristinusko on piilevää ylpeyttä, joka on kätketty ylivertaisuuteen teeskennellyn nöyryyden varjolla.
        Jumala on rakkaus. Rakkaudessa ei voi olla pahaa. Rakkaudessa ei myöskään voi olla kaksinaisuutta, joten miksi kristittyjen keskuudessa on niin paljon murhanhimoisia, jos he noudattavat "oikeaa" uskontoa?

        Ja kristittyjen tunne ylivertaisuudesta muihin uskontoihin ja ateisteihin nähden sekä halu tuhota hindut ja muut on itsessään uskonnollinen käsite.

        Kysymys ei ole siitä, keneen uskoa, vaan siitä, mitä tapahtuu, jos uskoo ”oikeaan” jumalaan.

        Ikuisen rangaistuksen” oppi rinnastaa kristinuskon maailman pakanallisiin uskontoihin. Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

        Ilmestyskirjan lopussa oleva uhkaus kiteyttää sen pakanallisen alkuperän, se ei ole lainkaan Jumalan sana, vaan jäljennös pakanuudesta.

        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan yhtäläisyydet.

        PAKANUUS.

        Katolinen kirkkoko on ehkä lisännyt sen ja muuttanut sitä, koska se on jo ennestään muuttanut ja lisännyt Raamattuun.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikuisen rangaistuksen” oppi rinnastaa kristinuskon maailman pakanallisiin uskontoihin. Pakanallinen uskonto rekrytoi ja hallitsee jäseniään pelolla.

        Ilmestyskirjan lopussa oleva uhkaus kiteyttää sen pakanallisen alkuperän, se ei ole lainkaan Jumalan sana, vaan jäljennös pakanuudesta.

        Kiroustaulujen ja Ilmestyskirjan yhtäläisyydet.

        PAKANUUS.

        Katolinen kirkkoko on ehkä lisännyt sen ja muuttanut sitä, koska se on jo ennestään muuttanut ja lisännyt Raamattuun.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        "Suomesta tulee monikulttuurinen jos annamme vieraiden oppien jatkaa kirjoittelemista"

        Haluatko perustaa oman Gestapon hindupalstoille, haluatko natsihallituksen tänne, jossa kontrolloisit kaikkia. Ilman lupaasi kukaan ei voi kirjoittaa hinduviestejä?

        Emme lannistu, taistelemme sananvapauden puolesta. Yhdessä ahkerien nuorten kanssa meitä on jo kovin iso porukka ympäri Suomea.

        Jos emme tee niin, kristityt valloittajat tekevät maankaappauksen, hindujen keskusteluosioon, eikä meillä ole mahdollisuutta keskustella aiheista, joista olemme kiinnostuneita..

        Teitä on aluksi pyydetty hyvin kauniisti ja kohteliaasti jättämään ihmiset rauhaan, mutta kaikin mahdollisin keinoin jatkatte hindujen ahdistelua.

        Jos meitä ei olisi ahdisteltu ja jos te ette olisi tyrkyttäneet omaa kristinuskoanne entisille kristityille, kukaan ei olisi saanut tietää tällaisista asioista, en olisi mitään edes kirjoittanut tällaisista faktoista.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta”

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        "Suomesta tulee monikulttuurinen jos annamme vieraiden oppien jatkaa kirjoittelemista"

        Haluatko perustaa oman Gestapon hindupalstoille, haluatko natsihallituksen tänne, jossa kontrolloisit kaikkia. Ilman lupaasi kukaan ei voi kirjoittaa hinduviestejä?

        Emme lannistu, taistelemme sananvapauden puolesta. Yhdessä ahkerien nuorten kanssa meitä on jo kovin iso porukka ympäri Suomea.

        Jos emme tee niin, kristityt valloittajat tekevät maankaappauksen, hindujen keskusteluosioon, eikä meillä ole mahdollisuutta keskustella aiheista, joista olemme kiinnostuneita..

        Teitä on aluksi pyydetty hyvin kauniisti ja kohteliaasti jättämään ihmiset rauhaan, mutta kaikin mahdollisin keinoin jatkatte hindujen ahdistelua.

        Jos meitä ei olisi ahdisteltu ja jos te ette olisi tyrkyttäneet omaa kristinuskoanne entisille kristityille, kukaan ei olisi saanut tietää tällaisista asioista, en olisi mitään edes kirjoittanut tällaisista faktoista.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta”

        Kristitty, sinä yksin tai jopa useamman voimin et ehtii poistaa niin paljon, kun taas me moninkertaisella voimalla laitamme kaiken takaisin, nuorisomme on muutenkin kesälomalla.

        Kristityt lietsovat vihaa ”hinduja” vastaan ja ovat sitten yllättyneitä siitä, että ihmiset puolustautuvat heidän hyökkäyksiään vastaan. Tämä ei ole edes kristittyjen aluetta, mutta täällä he esittävät tappouhkauksia ja muita julmuuksia. Kuka täällä häiritsee uskonrauhaa?

        Kristityt nauttivat sadistisella tavalla idän palstojen vainoamisesta.

        "Foorumi on nyt otettu hallintaan. Paluuta vanhaan ei ole."

        Tyyliltään sellainen viesti on:

        Me olemme ottaneet kaikki vääräuskoiset vangeiksi ja käännytämme heidät väkisin kristinuskoon väkisin tai, jos he kieltäytyvät, kidutamme heidät kuoliaaksi.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        Et voi edes poistaa kaikkia viestejä tai keskusteluketjuja, tiesitkö sen? Viestien poistaminen on aikaa vievää, et poista niitä heti, joskus vie viikkoja ennen kuin ne poistetaan. Tiimimme laittaa poistetut viestit takaisin nopeammin kuin sinä poistat ne, kristitty.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristitty, sinä yksin tai jopa useamman voimin et ehtii poistaa niin paljon, kun taas me moninkertaisella voimalla laitamme kaiken takaisin, nuorisomme on muutenkin kesälomalla.

        Kristityt lietsovat vihaa ”hinduja” vastaan ja ovat sitten yllättyneitä siitä, että ihmiset puolustautuvat heidän hyökkäyksiään vastaan. Tämä ei ole edes kristittyjen aluetta, mutta täällä he esittävät tappouhkauksia ja muita julmuuksia. Kuka täällä häiritsee uskonrauhaa?

        Kristityt nauttivat sadistisella tavalla idän palstojen vainoamisesta.

        "Foorumi on nyt otettu hallintaan. Paluuta vanhaan ei ole."

        Tyyliltään sellainen viesti on:

        Me olemme ottaneet kaikki vääräuskoiset vangeiksi ja käännytämme heidät väkisin kristinuskoon väkisin tai, jos he kieltäytyvät, kidutamme heidät kuoliaaksi.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        Et voi edes poistaa kaikkia viestejä tai keskusteluketjuja, tiesitkö sen? Viestien poistaminen on aikaa vievää, et poista niitä heti, joskus vie viikkoja ennen kuin ne poistetaan. Tiimimme laittaa poistetut viestit takaisin nopeammin kuin sinä poistat ne, kristitty.

        Kaikki laitetaan takaisin, nyt alamme ottaa kristinuskon ketjuja haltuumme, koska kristityt valtaavat alueita täällä.

        Muinaisen juutalaisen perinteen mukaisesti Jeesuksesta Kristuksesta tuli vapaaehtoinen syntipukki koko planeetan mittakaavassa.

        Kristittyjen rituaalinen kannibalismi.

        Kristillinen kaksinaismoraali.

        Ihmine on jo syntinen syntyessääån - Aatamin ja Eevan synnistä -kosmisen lain vastaista.

        Se, mistä aiomme puhua, on jotain, mistä kristityt eivät todellakaan pidä. Kyse on kristillisestä rituaalikannibalismista.
        Kristityt eivät tunnusta, että heidän ehtoollisensa leivän ja viinin muuttumisen kautta Kristuksen vereksi ja lihaksi ei ole mitään muuta kuin ihmislihan henkistä syömistä ja ihmisveren juomista. Ilmeisesti ilman tätä henkistä kannibalismia he eivät voi saavuttaa pelastusta.

        Mistä tämä kannibalistinen riitti on tullut kristinuskoon Sieltä, mistä kaikki muutkin rituaalisen kannibalismin riitit tulevat - Afrikasta. Se, kuten juutalaisuudessa esikoisten veren käyttö, on täysin maagista ja sen tarkoituksena on hallita lihan ja veren avulla (ei ole väliä, että ne korvataan jollakin muulla) syödyn informaatio-energinen potentiaali.

        Älkööt kristityt lohduttako itseään ajatuksella, että näin ei ole. Kabbalistit, voodoo-taikurit ja kaikkien maanosien shamaanit tietävät hyvin, että ”ehtoollinen” on todellista rituaalista kannibalismia, ja se, että se on henkistä, on vielä hienostuneempaa ja saatanallisempaa. Vaikeissa epätoivoisissa olosuhteissa tai tietämättömyyttään ihmiset syövät joskus oman lajitoverinsa lihaa ja verta, mutta henkisesti he aina vastustavat sitä ja katuvat sitä koko elämänsä ajan.

        Kristityt sen sijaan käyvät ehtoollisella kuin se olisi juhlaa eivätkä ymmärrä, että tämä mystinen teko tekee heistä kaikista satanisteja.

        Absurdius on hyvin houkuttelevaa, erityisesti ihmisille, jotka ovat ilkeän pahoja, kateellisia, ahneita, häikäilemättömiä ja tietysti tyhmiä. Tällaisille ihmisille ajatus yleismaailmallisesta pelastuksesta jonkun tekemän syntien ottamisen kautta ja vaikka se onkin ”valheellinen”, mutta kuitenkin sellainen pelottavan syyn ja seurauksen lain välttämätön ”sulkeminen”, vuodatti balsamia sielulle. Heistä tuli kristittyjä, jotka epäröimättä tappoivat korkean tiedon valonvartijat, tuhosivat niin sanotun pakanallisen kulttuurin muistomerkit, polttivat muinaiset kirjat ja käsikirjoitukset.

        He eivät lainkaan häpeilleet tekojaan, sillä ”kaikki on annettu anteeksi jo etukäteen”. Vapahtaja oli jo pelastanut heidät, ja tämä on tärkeintä. Ja miten? Sitä ei ole tarpeen tietää. Tärkeää on uskoa siihen. ”Voima ei ole tiedossa, vaan uskossa...”
        Niinpä Jeesuksesta Kristuksesta tuli muinaisen juutalaisen perinteen mukaisesti vapaaehtoinen syntipukki koko planeetan mittakaavassa. Ei mitään uutta, kuten huomaamme, juutalaiset eivät ole keksineet mitään uutta.

        Absurditeetti
        Kristinuskossa on ajatus vastuun poistamisesta tehdyistä synneistä tunnustuksen ja katumuksen kautta, ja "armollinen Jumala" itse puhdistaa synneistä palvelijoidensa - pappien - kautta - joissakin kirkkokunnissa.

        On totta, että syntien poistamisesta on maksettava, mutta synnit ovat sen arvoisia.

        Satanistien näkökulmasta tämä on aivan normaalia, eivätkä he ajattele lainkaan ihmisen, edes papin, oikeutta poistaa toisen ihmisen synnit hyväksymällä tunnustuksen ja katumuksen.

        Absurdia, totta kai! Ihminen voi tehdä mitä hurjimpia, pahimpia, epäinhimillisimpiä tekoja toisia kohtaan, mutta hänelle riittää, että hän " tekee parannuksen", koska "Jumala" pitää häntä syyttömänä. Erityisesti paatuneille rikollisille,

        Viestiketju poistettu, laitetaan takaisin-

        Liian paljon totuutta kristinuskosta sen takia piti poistaa.

        Valitettavasti kristinuskon kannattajien mielessä oleva ajatus tunnustuksesta ja katumuksesta on lopullisesti haudannut korkeimman kosmisen oikeudenmukaisuuden lain, jota poikkeuksetta kaikki maailmankaikkeuden energiajärjestelmät noudattavat - syyn ja seurauksen lain tai arjalaisittain karman.

        Kuinka yksinkertaista se on! Siksi kristityt valittavat aina ja myrkyttävät toisten elämää. He ovat enimmäkseen energiavampyyrejä, jotka imevät elämänvoimaa normaaliväestöstä.

        Kristityillä on Vanha testamentti eli Toora, kuten juutalaisillakin, on pyhä kirja, ja itse asiassa tiedon määrän mukaan Vanha testamentti on 80 prosenttia koko Raamatusta.

        Alkeislogiikan mukaan kristinusko on jo 80 % satanismia, mutta Uudessa testamentissa on niin paljon satanismia kuin haluat.

        Ensinnäkin maailmanlaajuinen valhe. Valhe on häpeämätön, häpeämätön ja kaikkialle levinnyt, mutta pahinta on se, että tämä valhe on hiipinyt ihmisen psyykeen niin taitavasti, että sen tuhoava vaikutus on lähes tietoisuuden hallitsematon. Valheellinen vääristynyt tieto tunkeutuu suoraan alitajuntaan saamatta otetta tietoisesta mielestä.

        Mikä on tällaisen zombistumisen mekanismi?
        Kanonisen Kristuksen edeltäjät - ne, jotka olivat mukana ohjelmoimassa Siinain juutalaisia - kehittivät tämän mekanismin täydelliseksi, ja se perustuu täysin järjettömyyksiin.
        Papit tiesivät hyvin, että ihmisen vasemman aivopuoliskon analyyttinen keskus ei useinkaan havaitse absurdiutta. Aivot hylkäävät sen, mikä on villiä, epätodellista ja sulkee itsensä ulkopuolelle. Mutta tällaisen hylkäämisen hetkellä vaikuttamalla tunnesfääriin, erityisesti pelon tunteeseen, on mahdollista siirtää tämä järjettömyys tyhmän mekaanisen uskon alueelle

        Vasemman aivopuoliskon ihmiset, jotka kykenevät analysoimaan, ovat vähemmän alttiita tällaiselle vaikutukselle, mutta tunneihmiset - oikean aivopuoliskon ihmiset - ovat käytännössä puolustuskyvyttömiä sitä vastaan.
        Kuten tiedämme, kaikissa normaaleissa ihmisyhteisöissä on oltava tiukat moraaliset suuntaviivat. Kaikkea muuta kuin kristillistä yhteiskuntaa. Kristityillä, kiitos kanonisen Jeesuksen Kristuksen opetusten, on päinvastoin. Asiantuntemattoman ihmisen silmin kristityillä näyttää olevan joitakin moraalisia kriteerejä ja he osaavat arvioida, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Mutta toisaalta he voivat tarvittaessa helposti ja yksinkertaisesti hylätä ne. Tässäkin heitä auttaa Jeesus Kristus, joka juuri tällaista tapausta varten testamenttasi: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä se myös teille mitataan”.
        Olkaa hyvä, tässä kohtaamme jo kaksi erilaista käsitettä ja puhtaasti kristillisellä tavalla.
        Molemmat sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi.

        Ensimmäinen puhuu synnistä, joka on jonkun teon tuomitseminen,
        toinen on yhteenveto karman laista.
        Nämä kaksi yhdessä tulisi ymmärtää sanatarkasti seuraavasti: ”Jos tuomitset jonkun, jopa oikeutetusti, tai kasvatustarkoituksessa,
        Kielletty vieraille, muta luvattu omille.

        Tässä kohtaa kohtaamme juuri sen moraalisen mekanismin, joka antaa kristityille oikeuden olla raiskaajia ja teloittajia maiden ja maanosien mittakaavassa.

        Tarvittaessa nämä ihmiset unohtivat, että kaikki kansat ovat veljiä Kristuksessa, että murha on synti jne.

        Ja ilman minkäänlaista häpeää he vuodattivat jokia ja meriä verta - riittää, kun muistaa kuuluisat ristiretket.

        Näiden veristen yritysten järjestäjänä ei ollut muslimimaailma tai ”pakanamaailma”.

        Ja kuinka monta ”harhaoppista” poltettiin elävältä kristittyjen omantunnon tähden! Saksalaisten tutkijoiden mukaan pelkästään ”pyhän” inkvisition käsissä sen valtakauden aikana Euroopassa poltettiin ja kuoli kidutuksen alla 20 000 000 viatonta kansalaista. Eikä näiden julmuuksien tekijöiden omatunto, kiitos Kristuksen opetusten, kärsinyt. Siinä se on, kaksinkertaisen moraalin hedelmä!

        Ja muistakaamme nyt, kuka on inhimillisen kärsimyksen

        Siksi Mooseksen testamentissa sanotaan ”silmä silmästä, hammas hampaasta”. On selvää, että edellä mainittu käsky tuli juutalaisille heidän ennen Juudeaa vallinneesta aurinkouskonnostaan.

        Mutta katsotaanpa, mitä kanoninen Jeesus ajattelee väkivallasta: ”Mutta minä sanon teille, että älkää vastustako pahaa. Mutta joka lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle myös toinen poskesi, ja joka tahtoo ottaa paitasi, anna hänelle myös päällysvaatteesi...”.” Jokainen henkisesti terve ihminen sanoisi, että tämä on äärimmäistä hulluutta.
        Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä pahoinpitelevät ja vainoavat."” Kysytään, millä oikeudella Jeesuksella on oikeus korjata ihmisessä se, minkä Luoja on häneen laittanut? Loppujen lopuksi tämä kanoninen profeetta, joka polkee ihmisessä olevaa jumalallista oikeustajua, tekee tämän psyyken sairaaksi ja vialliseksi. Vainoharhaisilla opetuksillaan hän tunkeutuu ihmisen luontoon, ja sillä on aina vakavia seurauksia.
        Tällaisen hyökkäyksen tuloksena meillä on hyvin todellinen hengellinen rappio. Juuri sitä, mitä juutalaiselta kansalta on aina puuttunut. Ja tässä meillä on kristinuskon kohokohta. Mitä varten tämä toinen keinotekoinen uskonto versoi juutalaisuudesta. Se, joka loi keinotekoisen kansan - muiden kansojen ja rotujen orjuuttajan - kohdatessaan arjalaisen maailman tajusi, että yksi ideologinen painostus ja goijien viha ei riittäisi saavuttamaan arjalaisten ylivaltaa. Tarvittiin arjalaisille erityinen ideologia, joka saattaisi heidät juutalaisten vallan alle ilman sotaa.

        Tätä tarkoitusta varten keksittiin kanoninen Jeesus Kristus kaikkine outojen, paradoksaalisten ja absurdien oppiensa arsenaaleineen. Ja itse asiassa, jos otamme huomioon sen, mitä hän saarnaa pahuudesta, näemme edessämme täydellisen orjaideologian. Siinä otetaan huomioon jokainen yksityiskohta. Siinä sanotaan nimenomaisesti ”älä vastusta pahaa”. Älkää vastustako; vaikka jumalallisen oikeustajun kello sykkisi sydämessänne, antakaa tuon kellon hiljentyä. Hiljentäkää se ja kääntäkää toinenkin poski. Tai anna raiskaajalle viimeisetkin rahat itseltäsi ja läheisiltäsi......

        Todellakin, muodollisesti voi kääntää poskensa, voi antaa ryöstäjälle viimeisenkin itsestään. Mutta henkisellä tasolla voi silti iskeä, mikä voi olla voimakastahtoiselle ihmiselle käsin kosketeltavaa.

        Suora seuraus on nykyaikainen niin sanottu humanismimme. He eivät välitä siitä, että tämä rikkoo oikeuden korkeinta lakia. Itse asiassa humanistit käyvät siten hiljaista, näkymätöntä sotaa tavallisia lainkuuliaisia kansalaisia vastaan.
        On silmiinpistävää, että kristinusko suhtautuu kielteisesti aineelliseen rikkauteen. Se on ymmärrettävää - jos tämä rikkaus on hankittu ryöstämällä ja väkivallalla; mutta osa rikkaudesta on ansaittu rehellisellä työllä. Mutta kristillisessä ideologiassa ei ole mitään eroa. Jos ihminen on rikas, hän on jo syntinen. Näin Jeesus sanoi rikkaille: ”On helpompi kamelin mennä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.

        Vauraus tekee ihmisistä jonkin verran riippumattomia, ja juuri tätä inhoaa niin paljon. Saarnataan täydellisen riippuvuuden uskontoa, orjien uskontoa. Orjat ovat hyviä, jos heidän säästönsä ovat yhtä suuret kuin heidän isäntänsä rahapussit. Miten heitä hoidetaan Ei, goyimien ei pitäisi olla rikkaita. Paras kristitty on kurja pennitön kerjäläinen ja ikuisesti riippuvainen rikkaista ja mahtavista.

        Onhan kristityillä ihmisen luonnollinen luontainen ajattelu vääristynyt niin paljon, etteivät he kykene ajattelemaan, miksi on syntistä se, mikä ei yksinkertaisesti voi olla syntistä; miksi heidän kirkoissaan papit loputtomasti sekoittavat saarnoissaan juutalaisten esi-isien, heidän profeettojensa, kuninkaidensa, Kristuksen ja hänen ympärileikattujen opetuslastensa tekoja, joilla kaikilla yhdessä ei ole mitään tekemistä slaavien, saksalaisten eikä kelttien kanssa; miksi kaikki kristityt juhlivat juutalaisten pääsiäistä - juutalaisten Egyptistä lähdön kunniaksi vietettyä juhlapäivää
        He eivät vieläkään ymmärrä, että kaikki edellä mainittu on jo kauan ollut heidän orjuuttava velvollisuutensa, eivätkä he ymmärrä, ettei ole tahdikasta, typerää ja hyvin nöyryyttävää todistaa aatteen isille, suunnittelijoille ja luojille, että heidän täydellinen psyykkinen aseensa on ”hyvä ja ihmiskunnan pelastus”.

        Ja jos näin on, eikö olisi parempi, että kristityt, jotka eivät luota sokeaan uskoon vaan analyyttiseen mieleensä, ymmärtäisivät vihdoin, että ei-kanoninen ”Jeesus”, jonka opetusten jäljet, vaikkakin heikosti, mutta kuitenkin jäljitettävissä juutalaisten muokkaamassa Uudessa testamentissa, ei koskaan ollut kristitty, vaan joogi.

        ”Ihminen on karkotettu ikuisesti, sillä häneltä on riistetty sekä menetetyn isänmaan muisto että toivo luvatusta maasta”, sanoo Albert Camus; jopa hänen on turvauduttava kristilliseen terminologiaan.

        Kristinusko tarkastelee tilannettamme eri tavalla: se ei ole ”meiltä on riistetty”, vaan me olemme tukahduttaneet isänmaan muiston ja luopuneet toivosta.

        Kyse on meidän synnistämme, meidän valinnastamme, jonka olemme tehneet ja johon olemme juuttuneet; elämä ei ole merkityksetöntä - me olemme ne, jotka epäuskossamme ja vastustuksessamme hylkäämme sen merkityksen.

        Mutta mitä vastausta kristinusko antaa? Vähiten uskomme kehottaa meitä sulkemaan silmämme maailman näennäiseltä järjettömyydeltä.

        Evankeliumi - on kertomus vanhurskaan raa'asta murhasta. Tarina uskottomista ystävistä, yhden läheisen ystävän pettämisestä, toisen kieltämisestä, ailahtelevasta väkijoukosta, julmista sotilaista, välinpitämättömistä virkamiehistä, murskatuista toiveista.

        Tarina vakavasta henkisestä ja fyysisestä kärsimyksestä ja kuolemasta. Tarina, jossa inhimillisen synnin tuottama järjettömyys ja absurdius näyttävät

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos näin on, eikö olisi parempi, että kristityt, jotka eivät luota sokeaan uskoon vaan analyyttiseen mieleensä, ymmärtäisivät vihdoin, että ei-kanoninen ”Jeesus”, jonka opetusten jäljet, vaikkakin heikosti, mutta kuitenkin jäljitettävissä juutalaisten muokkaamassa Uudessa testamentissa, ei koskaan ollut kristitty, vaan joogi.

        ”Ihminen on karkotettu ikuisesti, sillä häneltä on riistetty sekä menetetyn isänmaan muisto että toivo luvatusta maasta”, sanoo Albert Camus; jopa hänen on turvauduttava kristilliseen terminologiaan.

        Kristinusko tarkastelee tilannettamme eri tavalla: se ei ole ”meiltä on riistetty”, vaan me olemme tukahduttaneet isänmaan muiston ja luopuneet toivosta.

        Kyse on meidän synnistämme, meidän valinnastamme, jonka olemme tehneet ja johon olemme juuttuneet; elämä ei ole merkityksetöntä - me olemme ne, jotka epäuskossamme ja vastustuksessamme hylkäämme sen merkityksen.
        Mutta mitä vastausta kristinusko antaa? Vähiten uskomme kehottaa meitä sulkemaan silmämme maailman näennäiseltä järjettömyydeltä.

        Evankeliumi - on kertomus vanhurskaan raa'asta murhasta. Tarina uskottomista ystävistä, yhden läheisen ystävän pettämisestä, toisen kieltämisestä, ailahtelevasta väkijoukosta, julmista sotilaista, välinpitämättömistä virkamiehistä, murskatuista toiveista.

        Tarina vakavasta henkisestä ja fyysisestä kärsimyksestä ja kuolemasta. Tarina, jossa inhimillisen synnin tuottama järjettömyys ja absurdius näyttävät

        Monet ihmiset heräävät raskaasta kristinuskon zombisumusta ja avaavat silmänsä monille asioille: valkoinen on valkoista ja musta on mustaa, vaikka monet vuosisadat ovat yrittäneet vakuuttaa meille muuta.

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet ihmiset heräävät raskaasta kristinuskon zombisumusta ja avaavat silmänsä monille asioille: valkoinen on valkoista ja musta on mustaa, vaikka monet vuosisadat ovat yrittäneet vakuuttaa meille muuta.

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

        Kaikki laitetaan takaisin, nyt alamme ottaa kristinuskon ketjuja haltuumme, koska kristityt valtaavat alueita täällä.

        Monet ihmiset heräävät raskaasta kristinuskon zombisumusta ja avaavat silmänsä monille asioille: valkoinen on valkoista ja musta on mustaa, vaikka monet vuosisadat ovat yrittäneet vakuuttaa meille muuta.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki laitetaan takaisin, nyt alamme ottaa kristinuskon ketjuja haltuumme, koska kristityt valtaavat alueita täällä.

        Monet ihmiset heräävät raskaasta kristinuskon zombisumusta ja avaavat silmänsä monille asioille: valkoinen on valkoista ja musta on mustaa, vaikka monet vuosisadat ovat yrittäneet vakuuttaa meille muuta.

        Nyt alamme ottaa kristinuskon ketjuja haltuumme, koska kristityt valtaavat alueita täällä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt alamme ottaa kristinuskon ketjuja haltuumme, koska kristityt valtaavat alueita täällä.

        Nuoremme, teillä on aikaa työskennellä. Aloitetaan yleistä kristinuskosta ketjusta ja otetaan sitten muut alueet, aivan kuten kristityt tekevät hindujen kanssa, Tämä on avointa sodankäyntiä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoremme, teillä on aikaa työskennellä. Aloitetaan yleistä kristinuskosta ketjusta ja otetaan sitten muut alueet, aivan kuten kristityt tekevät hindujen kanssa, Tämä on avointa sodankäyntiä.

        On taivuttava nöyrtyen ja katuen polvilleen ristin juureen - tässä nuoremme ovat jo toimineet hyvin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        On taivuttava nöyrtyen ja katuen polvilleen ristin juureen - tässä nuoremme ovat jo toimineet hyvin.

        Seurakunnan ylösotto. Seuraavaksi.

      • Anonyymi
        UUSI

      • Anonyymi
        UUSI

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruvetaan nyt valtaamaan kristinuskon ketjuja, koska kristityt valtaavat alueita täällä.

        Tämä on avointa sodankäyntiä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on avointa sodankäyntiä.

        Koska kristityt kaappaavat muita foorumeita, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata kaappaukseen kaappauksella. Sota on alkanut ja laajenee.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska kristityt kaappaavat muita foorumeita, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata kaappaukseen kaappauksella. Sota on alkanut ja laajenee.

        Palautetaan viestit.

        Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla Akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat

        Akasha tarkoittaa muinaisesta sanskritin kielestä käännettynä eetteriä tai avaruutta. Akasha on viides elementti, joka muodostaa maailmankaikkeuden. Se on kaikkein hienovaraisin ja näkymättömin, mutta samalla universaalisin elementti. Se ilmestyi maailmankaikkeuteemme ensimmäisenä ja sisälsi kaikki muut myöhemmin ilmestyneet elementit, kuten ilman, tulen, veden ja maan. Akasha eli eetteri toimii eräänlaisena informaatioenergiakenttänä, joka läpäisee koko maailmankaikkeuden. Se on ikään kuin verkko tai kehys, josta kaikki muut universumin elementit ilmenevät ja joka on nivottu yhteen.

        Yksi akashan tärkeimmistä tehtävistä on varastoida tietoa maailmankaikkeuden rakenteesta ja koostumuksesta. Se on ikään kuin eräänlainen kovalevy - nykyaikaisen tietokoneen kovalevy, joka sisältää kaiken tiedon ja kaikki ohjelmat tietokoneen toimintaa varten.

        Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat, jotka sisältävät ehdottoman täydellistä tietoa kaikesta maailmankaikkeudessamme ja jopa sen ulkopuolella olevasta.

        Monilla muinaisilla tietäjillä oli vapaa pääsy tähän Universaaliin tietoverkkoon. Ja aivan kuten tietokoneella painamalla tiettyä näppäintä, ja tässä tapauksessa sanomalla tietyn äänivärähtelyn - mantran - voi saada tietyn tuloksen.

        Vedoista tiedetään, että muinaisten aikojen tietäjät pyysivät ja saivat tästä maailmanlaajuisesta universaalista verkostosta mitä tahansa aineellisten elementtien yhdistelmiä.

        Nyt ihmiskunnan rappeutumisen vuoksi tämän verkon ohjeet ovat unohtuneet ja kadonneet. Mutta nytkin on mahdollista päästä käsiksi tähän Universaaliseen tietoon. Menetelmät ja tiedot siitä sisältyvät muinaisiin pyhiin teksteihin - Vedoihin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Palautetaan viestit.

        Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla Akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat

        Akasha tarkoittaa muinaisesta sanskritin kielestä käännettynä eetteriä tai avaruutta. Akasha on viides elementti, joka muodostaa maailmankaikkeuden. Se on kaikkein hienovaraisin ja näkymättömin, mutta samalla universaalisin elementti. Se ilmestyi maailmankaikkeuteemme ensimmäisenä ja sisälsi kaikki muut myöhemmin ilmestyneet elementit, kuten ilman, tulen, veden ja maan. Akasha eli eetteri toimii eräänlaisena informaatioenergiakenttänä, joka läpäisee koko maailmankaikkeuden. Se on ikään kuin verkko tai kehys, josta kaikki muut universumin elementit ilmenevät ja joka on nivottu yhteen.

        Yksi akashan tärkeimmistä tehtävistä on varastoida tietoa maailmankaikkeuden rakenteesta ja koostumuksesta. Se on ikään kuin eräänlainen kovalevy - nykyaikaisen tietokoneen kovalevy, joka sisältää kaiken tiedon ja kaikki ohjelmat tietokoneen toimintaa varten.

        Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat, jotka sisältävät ehdottoman täydellistä tietoa kaikesta maailmankaikkeudessamme ja jopa sen ulkopuolella olevasta.

        Monilla muinaisilla tietäjillä oli vapaa pääsy tähän Universaaliin tietoverkkoon. Ja aivan kuten tietokoneella painamalla tiettyä näppäintä, ja tässä tapauksessa sanomalla tietyn äänivärähtelyn - mantran - voi saada tietyn tuloksen.

        Vedoista tiedetään, että muinaisten aikojen tietäjät pyysivät ja saivat tästä maailmanlaajuisesta universaalista verkostosta mitä tahansa aineellisten elementtien yhdistelmiä.

        Nyt ihmiskunnan rappeutumisen vuoksi tämän verkon ohjeet ovat unohtuneet ja kadonneet. Mutta nytkin on mahdollista päästä käsiksi tähän Universaaliseen tietoon. Menetelmät ja tiedot siitä sisältyvät muinaisiin pyhiin teksteihin - Vedoihin.

        Palautetaan viestit.

        "Hän ennusti Ukrainan vallankumouksen, hän ennusti, että Kiina valtaa maailman markkinoidensa avulla. Hän ennusti, koska hän on Trikalagya, hän näkee ajan läpi."

        Vedat ennustivat tällaisia asioita tuhansia vuosia sitten, ja kristityt väittävät, että Vedat ovat peräisin luolista, oopiumiluolista. Miten ne siis voisivat ennustaa nykyajan tapahtumia luolissa, ja sitä paitsi Vedat ovat täynnä tiedettä, olivatko luolamiehet silloin yhtä älykkäitä kuin nykyajan tiedemiehet?

        Kristityn on liian vaikea myöntää, että Vedat ovat superälykkäitä, yli-älyllisiä ja että näin pitkälle edennyt tiede olisi voitu aikaansaada ”luolissa”, joissa kristityn mukaan Vedat ”keksittiin”.

        Vedat ovat täynnä tiedettä, johon vasta nykyajan tiedemiehet ovat vähitellen pääsemässä kiinni.

        Kristitylle tämä on sietämätöntä, eikä siitä pääse yli millään.

        Vedalaisen tiedon tieteellinen validointi

        Monet muinaisen vedalaisen kirjallisuuden kuvaukset ovat sopusoinnussa nykyaikaisten tieteellisten havaintojen kanssa, jotka todistavat sen kiistattoman aitouden.

        Nykymaailmassa arvostetaan ja etsitään vedalaisen tiedon valtavaa kulttuuripotentiaalia.

        Seuraavilla menetelmillä selvitetään vedalaisen kirjallisuuden tietojen ja nykyaikaisen tieteellisen tiedon yhdenmukaisuus:
        - vedenalaisten kohteiden (kuten Dwarakan) meriarkeologia.
        - Indu-Saraswati-jokijärjestelmän satelliittikuvaus.
        - arkeologisten esineiden radiohiiliajoitus.
        - arkeologisten esineiden kirjoitusten kielellinen analyysi.
        - kulttuurisen jatkuvuuden tutkiminen kaikissa näissä luokissa

        https://miupress.org/product/veda-and-the-dna/
        Vedat ja DNA

        Tässä kirjassa kuvataan DNA:n rakenne ja toiminta, fysiologian perusta, ja siinä on tarkat viittaukset Vedan ja Veda-kirjallisuuden 40 osa-alueeseen.

        Tässä kirjassa kuvataan DNA:n rakenne ja toiminta, fysiologian perusta, ja siinä viitataan tarkoin Vedan ja Veda-kirjallisuuden 40 osa-alueeseen. DNA tuntee koko Vedan ja Veda-kirjallisuuden, ja tämän tiedon pohjalta se luo koko fysiologian, joka on kopio Vedasta ja Veda-kirjallisuudesta.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        ”Kun luen Bhagwat Gitaa ja pohdin, miten Jumala loi tämän maailmankaikkeuden, kaikki muu tuntuu niin tarpeettomalta.” - Albert Einstein.

        ”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

        ”Kun luen Bhagwat Gitaa ja pohdin, miten Jumala loi tämän maailmankaikkeuden, kaikki muu tuntuu niin tarpeettomalta.” - Albert Einstein.
        ”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        ”Kun luen Bhagwat Gitaa ja pohdin, miten Jumala loi tämän maailmankaikkeuden, kaikki muu tuntuu niin tarpeettomalta.” - Albert Einstein.

        ”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

        ”Kun luen Bhagwat Gitaa ja pohdin, miten Jumala loi tämän maailmankaikkeuden, kaikki muu tuntuu niin tarpeettomalta.” - Albert Einstein.
        ”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        Kristityn on liian vaikea myöntää, että Vedat ovat superälykkäitä, yli-älyllisiä ja että näin pitkälle edennyt tiede olisi voitu aikaansaada ”luolissa”, joissa kristityn mukaan Vedat ”keksittiin”.

        Vedat ovat täynnä tiedettä, johon vasta nykyajan tiedemiehet ovat vähitellen pääsemässä kiinni.

        Kristitylle tämä on sietämätöntä, eikä siitä pääse yli millään.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        Kristityn on liian vaikea myöntää, että Vedat ovat superälykkäitä, yli-älyllisiä ja että näin pitkälle edennyt tiede olisi voitu aikaansaada ”luolissa”, joissa kristityn mukaan Vedat ”keksittiin”.

        Vedat ovat täynnä tiedettä, johon vasta nykyajan tiedemiehet ovat vähitellen pääsemässä kiinni.

        Kristitylle tämä on sietämätöntä, eikä siitä pääse yli millään.

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        On ilahduttavaa huomata, että Vedoista on ollut hyötyä länsimaisille tiedemiehille heidän pyrkimyksissään ymmärtää, miten maailmankaikkeus toimii.

        On hienoa nähdä tieteen ja filosofian lähentyminen.

        On kunnia-asia, Vedalaiset että esi-isämme ovat osallistuneet tiedon rikkauteen maailmanlaajuisesti.
        'Moderni fysiikka - säieteoria ja hindulaiset kirjoitukset'
        https://www.gatewayforindia.com/articles/physics.htm

        Jotkut saattavat nauraa ja sanoa, että se on kaukaa haettua ja että nuo muinaiset ihmiset ovat saattaneet vain vahingossa mainita jonkinlaisen "säieteorian". No ennen kuin hylkäämme sen, mitä nuo "muinaiset ihmiset" sanoivat, jokaisen älykkään ihmisen kannattaisi lukea joitakin näistä muinaisista kirjoituksista opittuaan vedaista sanskritia. Sitten voitte tehdä omat johtopäätöksenne.

        The Atom

        The planetary prototype of the atom was proposed by Rutherford in 1911, with nucleus in its centre consist of protons (later neutrons) and electrons revolve around it, and neutrons were discovered by James Chadwick in later years. The application of quantum theory to the atomic model was made by Niels Bohr in 1913, he demonstrated that the electrons revolve around a nucleus in a fixed quantum energy levels called shells or orbits. Later, Wolfgang Pauli provided evidently visualizable atomic model with his “exclusion principle” in which he gave definite place to the electrons in the shells or orbits. And after all these understandings the physicist in that contemporary era believed that the modern physics has settled down, and they thought they have cracked the ultimate fundamentals of the nature with the success of Bohr’s model of atomic structure, like the Dalton and Democritus believed their atomic models previously. For any new physics theory, it is necessary to give a valid interpretations of the preceding explanations and also able to predict following happenings that can be authenticated by the experiments. As soon as both conditioned were satisfied, the newly developed atomic model eminently came out as successful.
        https://www.ancient-origins.net/opinion/colony-earth-science-vedas-part-1-00568

        Science in The Vedas - Part 1

        https://vixra.org/pdf/1809.0342v1.pdf

        Genealogy and the Vedic Timescale

        There are numerous descriptions of radiation weapons and aerial ships in the epic Mahabharata. From the perspective of seeing Earth as one of many planetary colonies, and because there are no verifiable dates to ascertain the time of the Mahabharata War, one might conclude that great and terrible war brought about the end of the Indus Valley civilization.

        https://www.sunflowercosmos.org/amazing-information-on-vedic-theory-of-universe/
        Amazing Information on Vedic Theory of Universe

        https://www.ancient-origins.net/artifacts-ancient-writings/hindu-quantum-physics-0013945

        The Search for Deep Reality: Ancient Hindu Texts and Quantum Physics

        “In 1929 Heisenberg spent some time in India (…) He began to see that the recognition of relativity, interconnectedness, and impermanence as fundamental aspects of physical reality, which had been so difficult for himself and his fellow physicists, was the very basis of the Indian spiritual traditions.”

        - Fritjof Capra, ‘ Uncommon Wisdom,’ Flamingo, 1989

        The ancient Hindu texts known as The Vedas possess elements common to both quantum physics and the concept of Synchronicity.

        "Atomiteorian oppitunnin rinnalla... [meidän on käännyttävä] sellaisten epistemologisten ongelmien puoleen, joiden kanssa jo Buddhan ja Lao Tzun kaltaiset ajattelijat ovat olleet tekemisissä yrittäessään sovittaa yhteen asemamme katsojina ja näyttelijöinä olemassaolon suuressa draamassa."

        -Niels Bohr

        Vedat ja yhtenäinen kenttä

        Fysiikassa aineen ja energian katsotaan ilmentävän neljää perusvoimaa: vahvaa ydinvoimaa, heikkoa ydinvoimaa, sähkömagneettista voimaa ja gravitaatiovoimaa; klassisen fysiikan mallin mukaan maailmankaikkeus koostuu energiasta ja kiinteästä aineesta, joista jälkimmäinen koostuu atomeista ja subatomisista osista, mitattavasta ja määriteltävästä aineesta. Se kuvaa maailmaa, joka vastaa jokapäiväistä elämäämme, joka koostuu ajassa ja tilassa erillisistä ja ihmismielestä erillisistä ainepalasista. Ihminen siis havaitsee näkemänsä ja tuntee sen itsestään erillisenä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Atomiteorian oppitunnin rinnalla... [meidän on käännyttävä] sellaisten epistemologisten ongelmien puoleen, joiden kanssa jo Buddhan ja Lao Tzun kaltaiset ajattelijat ovat olleet tekemisissä yrittäessään sovittaa yhteen asemamme katsojina ja näyttelijöinä olemassaolon suuressa draamassa."

        -Niels Bohr

        Vedat ja yhtenäinen kenttä

        Fysiikassa aineen ja energian katsotaan ilmentävän neljää perusvoimaa: vahvaa ydinvoimaa, heikkoa ydinvoimaa, sähkömagneettista voimaa ja gravitaatiovoimaa; klassisen fysiikan mallin mukaan maailmankaikkeus koostuu energiasta ja kiinteästä aineesta, joista jälkimmäinen koostuu atomeista ja subatomisista osista, mitattavasta ja määriteltävästä aineesta. Se kuvaa maailmaa, joka vastaa jokapäiväistä elämäämme, joka koostuu ajassa ja tilassa erillisistä ja ihmismielestä erillisistä ainepalasista. Ihminen siis havaitsee näkemänsä ja tuntee sen itsestään erillisenä.

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        https://www.thehinduportal.com/2013/08/quantum-physics-came-from-vedas.html
        Quantum Physics Came From Vedas

        How does Quantum Physics work? You may ask.
        In this article, we discuss a very brief simplified history of Quantum Mechanics and will quote what the founding fathers of this branch of science had to say about it.

        We are not interested in new age mumbo-jumbo. We are interested in understanding what is real and what is false. This is why we, along with all other great minds, consult the Vedic texts.

        https://www.youtube.com/watch?v=4u3f7_p1i8c

        Dr.John Hagelin: Veda and Physics: The Science and Technology of the Unified Field

        Revolution in the world through Vedic Science

        https://vaidicphysics.org/revolution-in-the-world-through-vedic-science/

        https://science.thewire.in/society/history/erwin-schrodinger-quantum-mechanics-philosophy-of-physics-upanishads/

        What Erwin Schrödinger Said About the Upanishads
        Stephen Hawking believed theory of Vedas superior to relativity theory of Einstein.
        https://timesofindia.indiatimes.com/india/stephen-hawking-said-theory-in-vedas-superior-to-einsteins-emc2-science-minister/articleshow/63335106.cms

        https://www.sanskritimagazine.com/quantum-mechanics-vedic-influence/

        Quantum Mechanics and its Vedic influence

        https://adbhutam.wordpress.com/2010/01/09/advaita-and-science-ix-schrodinger-and-vedanta/

        ADVAITA AND SCIENCE IX – SCHRODINGER AND VEDANTA

        Albert Einstein, Nikola Tesla, and other famous scientist get their inspiration after reading the Vedas.

        https://asianlite.com/2022/columns/lite-blogs/oppenheimer-and-influence-of-vedic-philosophy/

        'Moderni fysiikka - säieteoria ja hindulaiset kirjoitukset'
        https://www.gatewayforindia.com/articles/physics.htm

        Jotkut saattavat nauraa ja sanoa, että se on kaukaa haettua ja että nuo muinaiset ihmiset ovat saattaneet vain vahingossa mainita jonkinlaisen "säieteorian". No ennen kuin hylkäämme sen, mitä nuo "muinaiset ihmiset" sanoivat, jokaisen älykkään ihmisen kannattaisi lukea joitakin näistä muinaisista kirjoituksista opittuaan vedaista sanskritia. Sitten voitte tehdä omat johtopäätöksenne.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        Albert Einstein, Nikola Tesla, and other famous scientist get their inspiration after reading the Vedas.

        https://asianlite.com/2022/columns/lite-blogs/oppenheimer-and-influence-of-vedic-philosophy/

        'Moderni fysiikka - säieteoria ja hindulaiset kirjoitukset'
        https://www.gatewayforindia.com/articles/physics.htm

        Jotkut saattavat nauraa ja sanoa, että se on kaukaa haettua ja että nuo muinaiset ihmiset ovat saattaneet vain vahingossa mainita jonkinlaisen "säieteorian". No ennen kuin hylkäämme sen, mitä nuo "muinaiset ihmiset" sanoivat, jokaisen älykkään ihmisen kannattaisi lukea joitakin näistä muinaisista kirjoituksista opittuaan vedaista sanskritia. Sitten voitte tehdä omat johtopäätöksenne.

        Heisenberg ihaili itämaista filosofiaa ja ajattelua ja näki sen ja kvanttimekaniikan välillä yhtäläisyyksiä, ja hän sanoi olevansa täysin samaa mieltä. Heisenberg jopa niinkin pitkälle kuin todeta, että sen jälkeen, kun keskustelut Intian Nobel-palkittu Rabindranath Tagore Intian filosofia, joka näytti tehdä paljon enemmän järkeä, joka oli samalla tasolla kuin Vedas.

        Kvanttimekaniikan loivat 1920-luvulla kolme suurta mieltä, nimittäin Bohr, Heisenberg ja Schrodinger, jotka kaikki lukivat suuresti kunnioitettuja Vedoja. He käsittelivät näitä muinaisia viisauden kirjoja omalla kielellään ja nykyaikaisilla matemaattisilla käsitteillä ymmärtääkseen ajatuksia, jotka löytyvät koko Vedoista ja joihin viitataan muinaisella sanskritin kielellä nimillä "Brahman", "Paramatma", "Akasha" ja "Atma". Vedalaiset tekstit, kuten Bhagavad Gita ja Upanishadit, olivat kaikkein vaikutusvaltaisimpia muinaisesta Intiasta peräisin olevia tekstejä, ja ne vaikuttivat koko sukupolveen eurooppalaisia intellektuelleja, taiteilijoita ja tiedemiehiä.

        'Moderni fysiikka - säieteoria ja hindulaiset kirjoitukset'
        https://www.gatewayforindia.com/articles/physics.htm

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Heisenberg ihaili itämaista filosofiaa ja ajattelua ja näki sen ja kvanttimekaniikan välillä yhtäläisyyksiä, ja hän sanoi olevansa täysin samaa mieltä. Heisenberg jopa niinkin pitkälle kuin todeta, että sen jälkeen, kun keskustelut Intian Nobel-palkittu Rabindranath Tagore Intian filosofia, joka näytti tehdä paljon enemmän järkeä, joka oli samalla tasolla kuin Vedas.

        Kvanttimekaniikan loivat 1920-luvulla kolme suurta mieltä, nimittäin Bohr, Heisenberg ja Schrodinger, jotka kaikki lukivat suuresti kunnioitettuja Vedoja. He käsittelivät näitä muinaisia viisauden kirjoja omalla kielellään ja nykyaikaisilla matemaattisilla käsitteillä ymmärtääkseen ajatuksia, jotka löytyvät koko Vedoista ja joihin viitataan muinaisella sanskritin kielellä nimillä "Brahman", "Paramatma", "Akasha" ja "Atma". Vedalaiset tekstit, kuten Bhagavad Gita ja Upanishadit, olivat kaikkein vaikutusvaltaisimpia muinaisesta Intiasta peräisin olevia tekstejä, ja ne vaikuttivat koko sukupolveen eurooppalaisia intellektuelleja, taiteilijoita ja tiedemiehiä.

        'Moderni fysiikka - säieteoria ja hindulaiset kirjoitukset'
        https://www.gatewayforindia.com/articles/physics.htm

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        Albert Einstein, Nikola Tesla, and other famous scientist get their inspiration after reading the Vedas.

        Valikoituja katkelmia 1900-luvun suurimman vedalaisen teologin ja filosofin, Srila B.R. Sridhar Maharajin, kanssa käydyistä keskusteluista muinaisesta sivilisaatiosta. Keskusteluissaan hän kertoo selkeästi ja läpitunkevasti menneisyydestä ja nykyisyydestä, ohimenevästä ja ikuisesta, materiasta ja hengestä.

        Srila Sridhar Maharaj: Nykyaikana radion, puhelimen ja muiden laitteiden avulla voidaan kommunikoida pitkien etäisyyksien yli. Mutta aikaisempina aikoina tällainen kommunikointi tapahtui hienovaraisella tasolla. Aikaisemmin joogien ja bhaktojen henkiset ja psyykkiset voimat olivat kehittyneemmät. Nykyään tieteellisen tietämyksen ansiosta tällaiset kyvyt ovat kaikkien saatavilla ja näyttävät olevan jotain luonnollista. Aikaisemmin tällainen kommunikointi tapahtui kuitenkin mystisten voimien avulla, joten tavalliset ihmiset eivät voineet ymmärtää, miten se toimi. Minäkin ihmettelen, miten se tapahtuu. Nyt puhelimen avulla voi puhua jonkun kanssa Amerikassa tai Lontoossa. Nykyaikainen viestintäväline on todellinen ihme. Aikaisemmin ihmisten taso oli sellainen, että joogit, jotka eivät välttämättä olleet bhaktoja (jotkut heistä eivät edes olleet uskovaisia), saattoivat kehittää mentaalisia voimia, joiden avulla he pystyivät kommunikoimaan mielen tasolla.

        Länsimaisten filosofien teoksissa tunnustetaan myös, että intialaiset joogit pystyivät parantamaan sairauksia kaukaa. Näissä teoksissa todetaan, että hypnoottisen suggestion avulla voidaan voittaa monia vaivoja. Myönnetään myös, että joillakin intialaisilla joogeilla oli aiemmin tällaisia kykyjä. Kaikki kuuluisat intialaiset joogit vahvistavat, että psyykkisiä voimia kehittämällä voi tehdä hämmästyttäviä asioita. Joskus he jopa kommunikoivat jumalien kanssa. He pystyivät myös vierailemaan (puoli)jumalien luona, mutta vain hienovaraisella tasolla. Samalla tavalla jumalat tulivat tänne. Kaikki nämä eivät ole fiktiota, vaan aivan aitoja ja tieteellisesti perusteltuja tosiasioita.

        K: Maharaj, olen lukenut, että kun elävä olento nukkuu, se myös näkee. Miten se voi tehdä niin? Mitä nämä "silmät" ovat?

        Srila Sridhar Maharaj: Psyykkinen järjestelmä, eli hienojakoinen keho sisällämme, jota kutsutaan sukshma-dehaksi, ei pysty vain näkemään; sillä on silmät, korvat, tuntoaisti ja kaikki muut aistit. Kaikki, mikä on olemassa lihan ja veren muodossa, on läsnä myös hienojakoisessa kehossamme; se on lähempänä todellista itseämme ja täydellisempi kuin ulkoinen kehomme. Jokaisella on mentaalijärjestelmä. ...Hienoainekeho voi elää ja liikkua ...eri tasoilla fyysisestä riippumatta. Siellä on myös olemassa niiden käsitykset hyvästä ja pahasta. Mutta kaikki tässä maailmassa, kuten fyysisessä maailmassa, on kolmen gunan alainen ja tämän brahmandan, tämän aineellisen maailmankaikkeuden, rajojen sisällä.

        Sri Ramanujacharya toteaa, että unet eivät ole illusorisia. Aivan kuten meillä on erilaisia kokemuksia valveilla ollessamme, meillä on monia erilaisia kokemuksia unissamme. Unissamme koemme kipua ja mielihyvää. Tällä tavoin karmamme monet vaikutukset ilmenevät. Fyysisessä elämässä puhdistumme kärsimyksen kautta huonon karman hedelmistä. Nautinnon kautta punya, hyveellinen ansio, ehtyy. Vastaavasti pahassa unessa koemme tiettyä kärsimystä. Ja sen seurauksena osa menneestä huonosta karmastamme käytetään loppuun. Ja hyvässä unessa, kun tunnemme onnellisuutta ja iloa, osa hurskautemme synnyttämästä punyasta vähenee. Myös tämä olemassaolon sfääri on todellinen.

        Korkeampien maailmojen järjestelmät, Bhūḥ, Bhuvaḥ and Svaḥ, Mahah, Janah, Tapah, Satya, edustavat aineellisen olemassaolon eri tasoja. Mutta miksi emme näe niitä? Ne eivät ole fyysisessä vaan hienovaraisessa maailmassa, mentaalisen kokemuksen maailmassa.

        K: Eli elävät olennot eivät siis asu siellä karkeissa, lihaa ja verta sisältävissä kehoissa vaan hienojakoisissa kehoissaan?

        Srila Sridhar Maharaj: Kyllä. Jopa puilla ja kivillä on hienojakoiset kehonsa, mutta ne eivät ole riittävän heränneet. Tietoisuuden tasot ovat erilaisia.

        K: Lännessä on valtava kiinnostus hienojakoista tiedettä, parapsykologiaa, kohtaan.

        Srila Sridhar Maharaj: Muutama vuosi sitten joukko venäläisiä tiedemiehiä tuli tänne. He yrittivät selvittää intialaisilta joogeilta, voivatko he tietää, mitä kaukaisilla planeetoilla tapahtuu - esimerkiksi Kuussa, Auringossa, Marsissa, Jupiterissa ja niin edelleen. He kuulivat, että Intian muinaisilla joogilla oli kyky tietää tämä. Ajatuksen nopeuden sanotaan olevan nopein, paljon suurempi kuin sähkön tai valon nopeus. Tämä herätti näiden tutkimusmatkailijoiden huomion, ja he halusivat tietää, oliko jossakin jäljellä joogeja, jotka voisivat auttaa heitä aineellisten tavoitteiden saavuttamisessa. He asettivat tehtävän: "Jupiteriin on lähetetty avaruusasema. Haluamme tietää, voimmeko käyttää hienojakoista energiaa saadaksemme sieltä tarvitsemamme tiedot mahdollisimman lyhyessä ajassa."

        ... vain mieli, eikä mikään muu aineellinen aine, kykenee kulkemaan valon tai elektronin nopeutta nopeammin. Manogati - mieli voi vastaanottaa informaatiota. Valtavasta etäisyydestä huolimatta kaukaisesta paikasta voidaan muistella silmänräpäyksessä. Mieli on nopein liikenneväline. Venäläiset halusivat tietää, voitaisiinko ajatuksen nopeutta käyttää tieteellisessä tutkimuksessa. Mutta he tulivat pettymykseen: "Ei, me emme pysty siihen. Olemme epäonnistuneet. Intiasta on mahdotonta löytää ihmistä, jolla on tällaisia kykyjä!"

        Pidin kerran luennon asianajajayhdistykselle. He kysyivät minulta kysymyksen: "Miksi meillä oli ennen korkeampi yhteys jumaliin ja Satyalokaan, mutta nyt olemme näköjään menettäneet sen?". Jumalat eivät käy täällä, vaikka he kävivätkin täällä jokin aika sitten. Devarshi Narada ja joukko jumalia eivät enää ilmesty tänne, emmekä mekään voi mennä heidän luokseen. Mahabharatan aikana (puoli)jumalat ilmestyivät meille vapaasti, ja Arjuna ja muut matkustivat joskus sinne .... Miksi näin ei ole nyt?

        Vastauksena selitin: "Tuohon aikaan psyykkiset voimat olivat hyvin kehittyneitä. Ihmisillä oli kyky kommunikoida hienovaraisella tasolla, mutta nyt olemme menettäneet sen."

        Mahabharatan aikana jumalat ilmestyivät meille vapaasti, ja Arjuna ja muut matkustivat joskus sinne taivaaseen. Miksi näin ei ole nyt?

        Vastauksena selitin: "Tuohon aikaan psyykkiset kyvyt olivat hyvin kehittyneitä. Ihmisillä oli kyky kommunikoida hienovaraisella tasolla, mutta nyt olemme menettäneet sen."

        Annoin esimerkin. Ajatelkaamme nykyajan tilannetta: tieteellinen sivilisaatio on tuottanut monia ihmeitä, kuten lentokoneita, busseja ja raketteja. Mutta koko maailmaa uhkaa atomisota. Ja jos se alkaa, kaikki voi tuhoutua. Nykyaikainen sivilisaatio tuhoutuu, mutta joissakin paikoissa kirjat saattavat säilyä. Niissä on monia viittauksia nykypäivän tieteellisiin saavutuksiin. Tämän ansiosta tulevaisuuden ihmiset tietävät, että lentokoneet, bussit ja monet muut asiat olivat meille arkipäivää. Ydinsodan jälkeen uudet sukupolvet eivät kuitenkaan muista, että tällaisia asioita todella oli olemassa. He tulevat sanomaan: "Kaikki, mitä näissä kirjoissa on kirjoitettu, on valhetta, fiktiota." He sanovat, että kaikki tieteelliset saavutukset ovat pelkkää fiktiota. Koska heillä ei ole lentokoneita, raketteja jne., he päättelevät: "Kaikki on huijausta!"

        Nyt olemme samanlaisessa tilanteessa: aiempina aikakausina harjoitettua psyykkisten voimien laajaa kehittämistä ei enää ole. Olemme menettäneet entisen asemamme, joten vaikka Devarshi Narada ilmestyisikin, emme voi nähdä häntä. Devarshi Narada ei tule tänne fyysisessä ruumiissa vaan astraalirungossa. Psyykemme ei ole tarpeeksi kehittynyt havaitsemaan tätä. Sisäinen näkö kykenisi näkemään Devarshin, Vyasadevan, Mahaprabhun tai Nityananda Prabhun kaltaiset persoonallisuudet, kun he ilmestyvät meille. Mutta meidän aikanamme tämä kyky on kadonnut. Voimme nyt tutkia hyönteistä tai nähdä viruksen vain mikroskoopilla. Tämä on aikamme todellisuus.

        K: Kun Srila Swami Maharaj oli vuosia sitten lännessä, järjestettiin luento-ohjelma, mutta vain harvat tulivat paikalle. Devoteet alkoivat pyytää anteeksi, mutta Srila Swami Maharaj sanoi: "Älkää huolehtiko. Narada Muni, Herra Brahma ja monet muut ovat käyneet täällä, olen nähnyt sen. Mutta te ette voineet nähdä sitä."

        Srila Sridhar Maharaj: Kun Shukadeva kertoi Srimad-Bhagavatamia, kaikki hänen gurunsa - Narada, Vyasadeva, Atri, Vasishtha ja muut - ilmestyivät hänelle. Samoin kun Srila Swami Maharaj lähti länteen saarnaamaan jumalallisen rakkauden opetuksia suurella päättäväisyydellä, hänen gurunsa tulivat sinne katsomaan, miten hän pärjäsi. Se ei ole mahdotonta.

        K: Onko psyykkisten kykyjen kehittäminen yhä mahdollista, vai tekeekö Kali-yugan, vihamielisyyden aikakauden, vaikutus sen mahdottomaksi?

        Srila Sridhar Maharaj: Se on mahdollista. Mutta bhaktat eivät näe mitään järkeä käyttää aikaansa tällaisiin asioihin. Heillä ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen. Heitä ei kiinnosta harjoittaa mitään mystistä joogaa, vaan he keskittyvät mieluummin palvelemiseen.
        ...

        Kysymys: Mikä selittää ristiriitaisuudet pyhien tekstien kuvausten välillä Herran toiminnasta?

        Srila Sridhar Maharaj: Kuten Jiva Goswami selitti, kuvaukset Herran leikeistä Puranoissa eroavat toisistaan, koska sama lila ilmeni eri tavoin eri aikoina. Siksi kuvauksissa on eroja. Oppineet kysyvät: Miksi tämä lila on kuvattu Padma Puranassa tällä tavalla ja Bhagavata Puranassa toisella tavalla? Miksi Harivamsha on erilainen kuin Mahabharatassa? Vastauksena selitämme, että samat Herran leikit tapahtuvat eri aikakausina eri tavoin. Aineellisessa maailmassa ilmentyvä lila esiintyy lukemattomissa muunnelmissa, sillä Herra on rajaton, riippumaton ja absoluuttinen. Niinpä kun lähdemme polulle kohti Absoluuttia, meidän tulisi jättää epäilykset ja epäluulot syrjään ja mennä kohti päämäärää avoimin sydämin, ajatellen laajasti, ilman kaukaa haettuja rajoituksia. Tämä on tie Jumalan luokse: jättämällä askel askeleelta vakiintuneet käsitykset ja ennakkoluulot, joita olemme tottuneet kutsumaan kokemukseksi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        ...
        K: Onko psyykkisten kykyjen kehittäminen yhä mahdollista, vai tekeekö Kali-yugan, vihamielisyyden aikakauden, vaikutus sen mahdottomaksi?

        Srila Sridhar Maharaj: Se on mahdollista. Mutta bhaktat eivät näe mitään järkeä käyttää aikaansa tällaisiin asioihin. Heillä ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen. Heitä ei kiinnosta harjoittaa mitään mystistä joogaa, vaan he keskittyvät mieluummin palvelemiseen.
        ...

        Kysymys: Mikä selittää ristiriitaisuudet pyhien tekstien kuvausten välillä Herran toiminnasta?

        Srila Sridhar Maharaj: Kuten Jiva Goswami selitti, kuvaukset Herran leikeistä Puranoissa eroavat toisistaan, koska sama lila ilmeni eri tavoin eri aikoina. Siksi kuvauksissa on eroja. Oppineet kysyvät: Miksi tämä lila on kuvattu Padma Puranassa tällä tavalla ja Bhagavata Puranassa toisella tavalla? Miksi Harivamsha on erilainen kuin Mahabharatassa? Vastauksena selitämme, että samat Herran leikit tapahtuvat eri aikakausina eri tavoin. Aineellisessa maailmassa ilmentyvä lila esiintyy lukemattomissa muunnelmissa, sillä Herra on rajaton, riippumaton ja absoluuttinen. Niinpä kun lähdemme polulle kohti Absoluuttia, meidän tulisi jättää epäilykset ja epäluulot syrjään ja mennä kohti päämäärää avoimin sydämin, ajatellen laajasti, ilman kaukaa haettuja rajoituksia. Tämä on tie Jumalan luokse: jättämällä askel askeleelta vakiintuneet käsitykset ja ennakkoluulot, joita olemme tottuneet kutsumaan kokemukseksi.

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        Albert Einstein, Nikola Tesla, and other famous scientist get their inspiration after reading the Vedas.
        Maailman Vedic-perinne

        Arjalainen sivilisaatio oli maailmanlaajuinen sivilisaatio. Kaikissa maissa, joissa on säilynyt todisteita muinaisesta menneisyydestä, on säilynyt jälkiä vedalaisesta kulttuurista. Myös niissä, joita nykyiset tutkijat eivät luokittele indoeurooppalaisiksi.

        Amerikka

        Esimerkiksi maya-intiaanien kulttuurissa on monia piirteitä Shivan tantrisesta palvonnasta. Tämä on käärmeiden kultti (joissakin myyteissä, jotka on esitetty muinaisten mayojen uskonnollisten tekstien kokoelmassa Chilam-Balaman kirjassa, kerrotaan, että Jukatanin ensimmäiset asukkaat olivat käärmekansaa)...On myös mielenkiintoista, että Vanhan testamentin perinteessä Raamatun käärmeen kiusaaja on nimeltään "Nahash" ...hepreaksi, sanskritiksi käärme kuulostaa "naga", ja joissakin Intian murteissa (Achuar ja Auahun): "napi" ja "...". Intiassa täysikuuta kutsutaan hindiksi "purnima" (sanskritin sanasta "purna" - "täysi"), ja kichwassa on verbi "purana", joka tarkoittaa "tulla täyteen, pyöreäksi" ja jota voidaan soveltaa vain kuuhun, sekä ilmaisu "kilya puraschka" - täysikuu.

        Kreikan mytologia

        Kreikkalainen Olympos-vuori vastaa vedaista Merua - se on universaalin vuoren arkkityyppi - maailman akseli. Olympoksen herran nimi - Zeus - on muunnelma veda-tietokielen Deus - "taivaan herra", joka on myös lähellä... ja roomalaista "Jupiter" -nimeä.

        Platon, Pythagoras ja Vedat. Vedalainen matematiikka

        Seuraavassa on muita esimerkkejä vedalaisen kulttuurin vaikutuksesta antiikin kulttuuriin. Kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan mukaan nimetty lause
        ("Hypotenuusan neliö on kateettien neliöiden summaa") löytyy Shatapatha Brahmanasta ja myös Shulba Sutrasta, intialaisesta matemaattisesta traktaatista, joka on kirjoitettu useita vuosisatoja ennen huomattavan matemaatikon syntymää. Kuuluisa ranskalainen kirjailija ja filosofi Voltaire väitti, että "Pythagoras meni Gangaan oppiakseen geometriaa". Abraham Zeidenberg, "History of Mathematics" -kirjan kirjoittaja, katsoo Shulba Sutran vaikuttaneen kaikkiin antiikin maailman matemaatikoihin Babylonista Egyptiin ja Kreikkaan.

        Epäilemättä myös Platon tunsi vedalaista filosofiaa. Hänen maailmankuvastaan löytyy jälleensyntymisoppi (metempsykoosi), joka on lähellä vedaista. Se esitellään yksityiskohtaisimmin hänen dialogissaan "Phaedrus". Uskon jälleensyntymiseen jakoivat Platonin kanssa myös Pythagoras ja Sokrates.

        Platonin kuuluisa opetus siitä, että näkyvä maailma on vain heijastus tai varjo korkeammasta maailmasta, ideoiden maailmasta, on myös vedalainen käsite. Aineellista maailmaa kuvatessaan Bhagavad-Gita antaa esimerkin käänteisestä puusta, Ashvatthasta, jonka juuret ovat ylhäällä ja latvukset alhaalla ("Bhavad-Gita", 15.1). ...

        Japani, Kiina

        Idän taolaiset meditaatio- ja taistelulajit perustuvat Ashtanga-joogan meditatiivisiin käytäntöihin ja Kalaripayattuiin, joka on vedainen soturien (kshatriyojen) koulutusjärjestelmä, johon kuului 300 aselajin ja itsepuolustustekniikan hallitseminen. Buddhalainen munkki Bodhidharma (japaniksi Darumo), legendaarisen Shaolinin perustaja, toi nämä harjoitukset Kiinaan Intiasta. Siinä missä veda-joogit olivat kuitenkin ensisijaisesti kiinnostuneita "sisäisestä alkemiasta", buddhalais-taolaisperinteeseen liittyy taistelulajien intensiivinen kehittäminen ja meditatiivisten tekniikoiden yhdistäminen itsepuolustukseen.

        Vedalainen kulttuuri koko maapallon perustana

        Edellä esitetyn perusteella voidaan tehdä tärkeä johtopäätös. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa vedalainen kulttuuri ymmärretään vain yhtenä monista kulttuureista, vedalainen maailmankatsomus yhtenä monista mahdollisista maailmankatsomuksista. Kun kuitenkin sukellamme ihmiskunnan menneisyyden syvyyksiin, huomaamme, että vedalainen kulttuuri on perustavanlaatuinen koko maapallon kulttuurille.

        https://www.youtube.com/shorts/c3K-aUa1I44
        Aikamme suuret tiedemiehet tutkivat Veda-tekstejä.

        https://www.myindiamyglory.com/2018/11/27/what-the-vaimanika-shastra-tells-about-ancient-vimanas-of-india/

        What the Vaimanika Shastra Tells about Ancient Vimanas of India

        Manut - ihmiskunnan kantaisät.

        Vedat paljastavat, että ihmiskunta on ollut olemassa miljoonia vuosia. Ihminen ei ole koskaan polveutunut apinasta. Nämä lajit elivät rinnakkain. Vuonna 1983 Turkmenistanin tiedeakatemian professori Amaniyazov julkisti dinosauruksen jalanjäljen vierestä löytyneen jalanjäljen, joka voidaan tunnistaa ihmisen jalanjäljeksi.

        Vedojen mukaan kaikkien ihmisten kantaisät ovat Manun tietäjiä, ihmiskunnan perustajia, jotka polveutuivat svargasta - korkeammista planeettajärjestelmistä, jumalten planeetoista - ja kansoittivat maapallon. Vielä tänäkin päivänä sanskritiksi man kuulostaa Manulta - saksaksi der Mann - englanniksi - the Man. ...

        Maapallon menneinä aikakausina ihmiset kasvoivat ja elivät pidempään. Muinaisen maapallon ihmiset olivat jättiläisiä, mistä todisteena ovat tarinat jättiläisistä, jotka ovat kaikissa maailman kulttuureissa

        Hypoteesi arktisen (hyperborealaisen) sivilisaation olemassaolosta ei ole ristiriidassa Vedojen tietojen kanssa. Päinvastoin, Vedojen mukaan kulta-aikana vallitsi suotuisa leuto ilmasto kaikkialla maapallolla, myös napa-alueilla. Sivilisaatio ei ollut ainoastaan arktisella alueella vaan myös Etelämantereella. Tästä on todisteena erityisesti amiraali Piri Reisin kuuluisa kartta vuodelta 1513, jossa Etelämanner on kartoitettu ilman jäätä.

        ___________________________

        ... 6. heinäkuuta 1960 päivätyssä sotilasraportissa todetaan: "Rannikko kartoitettiin ennen kuin se peittyi jään alle. Nykyisin jäätikkö on tällä alueella noin kilometrin paksuinen. Meillä ei ole aavistustakaan, miten tämän kartan tiedot voivat korreloida oletetun maantieteellisen tietämyksen tason kanssa vuonna 1513. (Harold Z. Ohlmeyer, everstiluutnantti, Yhdysvaltain ilmavoimien komentaja)."

        Gerhardus Mercatorin kartassa vuodelta 1595 ei enää näy Etelämanner, vaan Arktinen manner. Näemme kuvan neljästä virrasta, mikä vastaa vedalaista kuvausta taivaallisesta Gangasta, joka hajoaa neljään virtaan ja putoaa maahan. Bala Gangadhar Tilakin klassikkoteos "The Arctic Home in the Vedas" (1956) on omistettu kadonneen arktisen sivilisaation kuvaukselle.

        Kysymys esi-isien kotimaasta - kaiken saattaminen sopusointuun

        Nykytutkijoiden keskuudessa käydään usein keskustelua Vedojen lähteestä, indoeurooppalaisten esi-isänmaasta ja niin edelleen. Kaikki on kuitenkin helppo saattaa sopusointuun, jos hyväksymme ymmärrettävän ja objektiivisesti todistettavissa olevan teesin maailman vedalaisesta sivilisaatiosta.
        Yhtenäisen sivilisaation romahdus. Kali-yugan tulo, Vedojen kirjaus

        5000 vuotta sitten maapallollamme tapahtui aikakausien vaihtuminen. Kali-ugan - paheiden ja rappion - aikakausi alkoi. Yhtenäinen vedalainen sivilisaatio alkoi hajota. Tiede vahvistaa tämän epäsuorasti:

        - Geologit selittävät: oli olemassa yksi jättiläismanner Pangaia, ja sitten se hajosi erillisiksi mantereiksi.

        - Etnografit selittävät: oli olemassa indoeurooppalaisten kansojen yhtenäisyys, joka sitten hajosi.

        - Kielitieteilijät selittävät: oli olemassa yksi ainoa protoslaavilainen kieli - ja sitten se hajosi moniin eri kieliin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys esi-isien kotimaasta - kaiken saattaminen sopusointuun

        Nykytutkijoiden keskuudessa käydään usein keskustelua Vedojen lähteestä, indoeurooppalaisten esi-isänmaasta ja niin edelleen. Kaikki on kuitenkin helppo saattaa sopusointuun, jos hyväksymme ymmärrettävän ja objektiivisesti todistettavissa olevan teesin maailman vedalaisesta sivilisaatiosta.
        Yhtenäisen sivilisaation romahdus. Kali-yugan tulo, Vedojen kirjaus
        5000 vuotta sitten maapallollamme tapahtui aikakausien vaihtuminen. Kali-ugan - paheiden ja rappion - aikakausi alkoi. Yhtenäinen vedalainen sivilisaatio alkoi hajota. Tiede vahvistaa tämän epäsuorasti:

        - Geologit selittävät: oli olemassa yksi jättiläismanner Pangaia, ja sitten se hajosi erillisiksi mantereiksi.

        - Etnografit selittävät: oli olemassa indoeurooppalaisten kansojen yhtenäisyys, joka sitten hajosi.

        - Kielitieteilijät selittävät: oli olemassa yksi ainoa protoslaavilainen kieli - ja sitten se hajosi moniin eri kieliin.

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        Albert Einstein, Nikola Tesla, and other famous scientist get their inspiration after reading the Vedas.
        Maailman Vedic-perinne

        Vedojen tallennus Himalajalla

        Kirjoitusta ei muinoin juurikaan käytetty, vaikka se olikin olemassa. Nykyään arkeologit sanovat valitettavasti: "kirjoitusta edeltävä kausi", mikä viittaa siihen, että se tarkoittaa "hyvin alkeellista". Todellisuudessa kirjoitusta ei käytetty laajalti, sillä ihmiset osasivat muistaa kaiken ulkoa ensimmäisestä kerrasta lähtien. Tämän voi yhä nähdä pappisperheissä Intiassa. On ihmisiä, jotka muistavat ulkoa Srimad-Bhagavatamin 18 000 shlokaa (säettä). Johtopäätös on tämä: muinaisessa vedalaisessa sivilisaatiossa oli olemassa kirjoitus, mutta sitä ei käytetty laajalti. Vasta kun ihmisten muisti alkoi heikentyä ja koitti riitojen aikakausi, Kali-yuga, Vedat kirjoitettiin muistiin Himalajan alueella, paikassa nimeltä Badarikashram. Vedet ovat muinaisen sivilisaation viesti nykyihmiselle. Tämän viestin tarkoituksena on säilyttää ja valistaa ihmisiä rappion ja katastrofin aikakaudella.

        Yritykset päästä käsiksi Vedojen alkuperäisiin teksteihin

        Alkuperäiset Vedat ovat yhä säilyneet Himalajalla, tietyissä piilotetuissa paikoissa. On olemassa tarinoita vidyadharoista, alkuperäisten Veda-tekstien vartijoista. 1800-luvulla monet persoonallisuudet yrittivät päästä käsiksi Vedojen alkuperäisteksteihin. Roerichit kirjoittivat näkymättömästä Shambhalan maasta. Bolševikit lähettivät retkikuntia Himalajalle OGPU:n upseerin Aleksandr Bartshenkon johdolla, ja Hitler lähetti instituutin "Anenerbe" ("Esi-isien perintö") okkulttisen osaston retkikuntia. Mutta kaikki nämä yritykset olivat tuomittuja epäonnistumaan, koska vedalainen tieto paljastuu vain oikeaan aikaan, arvokkaille ihmisille, oman aikataulunsa mukaisesti. Aitoa vedalaista tietoa levittävät pyhimykset ja avatarit, eivät kolmannen tai viidennen Himalajan retkikunnan jäsenet.

        Vedat kirjoittaneet tietäjät tunnetaan nimellä tri-kala-gya: ne, jotka olivat tietoisia "kolmesta aikamuodosta" - menneestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Siksi Vedat sisältävät useita ennustuksia avatarien eli Kali-yugan henkisten opettajien ilmestymisestä. "Srimad-Bhagavatam" (1.3.24) sisältää ennustuksia Buddhan ilmestymisestä, ja Bhavishya Purana sisältää ennustuksia Kristuksesta ja Muhammedista. Esimerkiksi Kristusta koskeva shloka...
        ...
        Myös Vedat ennustavat hämmästyttävän asian. Ne sanovat, että 5 000 vuoden rappion ja riitojen jälkeen seuraavien 10 000 vuoden aikana kultaisen aikakauden energiat tulevat jälleen toimintaan. Koko maailma yhdistyy jälleen kerran yhdeksi. Ja ihmiset saavat jälleen kerran käyttöönsä Vedojen tiedon. Tämä ennustus sisältyy Brahmavaivarta Puranaan.

        Vedan ennustuksista voi olla samaa tai eri mieltä, mutta tosiasiat ovat selvät: nykyään maailma on todella yhdistymässä yhdeksi kokonaisuudeksi, ja tästä ilmiöstä puhutaan nyt globalisaationa. Globalisaatiolla on haittoja, uhkia, mutta sillä on myös etuja. On myös selvää, että ajattelevat edistykselliset ihmiset ovat tyytymättömiä populaarikulttuuriin ja muihin ulkoisiin asioihin, jotka tainnuttavat tyydyttämättä sydäntä eivätkä anna heidän ajatella elämän tärkeimpiä asioita.

        "Vesimiehen aikakautta" koskevien ennusteiden yhteydessä voidaan kuulla arvio siitä, että ihmiset alkavat yhtäkkiä mekaanisesti, ilman ponnisteluja, muuttua parempaan suuntaan. Tämä ei ole aivan totta. "Kultaisen aikakauden" ydin on siinä, että Vedojen kätketty henkinen tieto paljastuu ihmisille. Se ei kuitenkaan poista kriisien, katastrofien ja sotien mahdollisuutta. Kaikkivaltias jättää aina jokaiselle vaihtoehdon. Juuri niin paljon kuin ihmiset itse tarvitsevat todellista henkisyyttä, korkeita ihanteita ja harmonista näkemystä - juuri niin paljon yhteiskuntamme ja tulevaisuutemme muuttuvat. Korkeammat Voimat tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden, mutta on meistä ja vain meistä itsestämme kiinni, missä määrin haluamme käyttää sitä.

        Aito koulutus

        Vedat ovat todellista tietoa ja todellista koulutusta. Miksi? Vietämme kolmanneksen elämästämme kouluissa ja yliopistoissa. Mutta vaikka oppineisuutemme ja taitomme kehittyvät hankkimalla monia tutkintoja, emme saa vastauksia olemassaolon tärkeimpiin kysymyksiin: "Kuka minä olen? Miksi minä kärsin?". Mikä on elämäni tarkoitus?" Vedet kuitenkin aloittavat vastaamalla näihin hyvin perustavanlaatuisiin kysymyksiin. "Vedanta-sutrassa" (1.1.) sanotaan: "...sanskrit..." - "on tullut aika tiedustella Totuutta". Ja "Hitopadeshassa" sanotaan: "...sanskrit..." - ""Kyky esittää kysymyksiä elämänsä merkityksestä ja tarkoituksesta erottaa ihmisen eläimistä."".

        Vedojen aineellinen ja henkinen tieto

        Vedat ovat ikivanhaa monikerroksista tietoa. Perinteisesti Vedojen tieto voidaan jakaa aineelliseen ja henkiseen tietoon.

        Vedojen suljettu aineellinen tieto

        Osa Vedojen aineellisesta tiedosta on näinä päivinä suljettua. Syynä tähän on se, että tietoisuutemme avulla käytämme tätä tietoa vahingoksi emmekä hyväksi. Nykyään tietoa ja teknologiaa annetaan ihmiselle hänen taloudellisen asemansa ja poliittisen vaikutusvaltansa mukaan. Mutta vedalaisessa sivilisaatiossa voimakkaita mantroja ja mystisiä harjoituksia opettaja antoi vain arvokkaille. Ja jos oppilas alkoi käyttää saamaansa tietoa väärin, guru saattoi peruuttaa siunauksensa.

        Vedalainen sivilisaatio

        Muinaisina aikoina oli olemassa maailmanlaajuinen pitkälle kehittynyt sivilisaatio, jota ohjasi vedalainen tieto. Sitä kutsuttiin vedalaiseksi sivilisaatioksi. Vedat eivät ole samaa mieltä siitä, että olemme nyt saavuttaneet kehitystemme huipun. Niiden mukaan muinainen sivilisaatio oli kehittyneempi, mutta ei teknisesti kehittynyt. Se, mitä nyt saavutetaan teknologian avulla, saavutettiin silloin rituaalien, mantrojen (puhekaavojen) ja mystisten voimien avulla. Siksi he pystyivät kyntämään härillä, mutta käyttämään ydinaseita. Tämä sivilisaatio eli sopusoinnussa luonnon kanssa ja oli ekologinen.

        Vedat ja indoeurooppalaisten kulttuuri

        Seuraavaksi tärkein kanta on tieto siitä, että muinainen vedalainen sivilisaatio oli maailmansivilisaatio. Nykyään tiedemiehet puhuvat sellaisesta ilmiöstä kuin globalisaatio: koko maailma on yhdistynyt yhdeksi kokonaisuudeksi Internetin, nopeiden liikennevälineiden, yhden maailmantalouden ja niin edelleen ansiosta. Materialistiset asiantuntijat pitävät globalisaatiota vain 2000-luvun ilmiönä.

        Kuitenkin ne, joilla on vedalainen maailmankatsomus, tietävät hyvin, että muinaisina aikoina, vedalaisen kulttuurin aikana, oli myös kulttuurien ja kansojen yhtenäisyyttä.

        Indoeurooppalaiset. Arjalaiset

        Vedalaisen käsitteen tieteellinen vahvistaminen alkoi indoeurooppalaisen kulttuurin löytymisen myötä. Tiede tunnusti virallisesti, että muinaisina aikoina eurooppalaiset, slaavit, intialaiset ja iranilaiset muodostivat "indoeurooppalaisiksi" kutsutun superetnon. ... vaikuttavan kuvauksen tämän sivilisaation alueesta: "Slaavilaiset kansat kuuluvat muinaiseen indoeurooppalaiseen kokonaisuuteen, johon kuuluvat sellaiset kansat kuin germaaniset, balttilaiset (liettualais-latvialaiset), romaaniset, kreikkalaiset, kelttiläiset, iranilaiset, intialaiset ja muut, jotka levittäytyivät muinaisina aikoina laajalle alueelle Atlantin valtamerestä Intian valtamereen ja Jäämerestä Välimerelle".
        Termi "indoeurooppalaiset" ei sinällään ole aivan oikea, sillä yhtenäisyyteen kuuluivat sekä slaavit että iranilaiset, eivät vain intialaiset ja eurooppalaiset. Siksi tieteelliseen liikevaihtoon on otettu käyttöön toinen termi "arjalaiset", "arjalainen yhtenäisyys", arjalainen kulttuuri. Sana arjalainen on peräisin Vedoista ja esiintyy myös Avestassa. Kirjaimellisesti käännettynä "arjalainen" tarkoittaa "jaloa miestä". Sanan "arjalainen" filosofinen merkitys on kuitenkin "henkilö, jolla on vedalainen maailmankuva". Sillä jos ihminen ei omista aistejaan, hänellä ei ole tietoa elämän tarkoituksesta ja häntä ohjaavat alhaiset vaistot - mistä aatelisuudesta voimme puhua?

        Vedat ja myyttien ja kielten ykseyden löytäminen.

        Arjalaisten kulttuurin ja maailmankuvan tunteminen mullisti tiedon ihmiskunnan menneisyydestä. 1700-luvulla tiedemiesten tietämys muinaisuudesta rajoittui käsitykseen, jonka mukaan maailma oli 6000 vuotta vanha. Koko ihmiskunta käsitettiin irralliseksi joukoksi ryhmiä. Mutta kun tutkijat 1800-luvun alussa törmäsivät sanskritin kieleen ja Vedoihin, heille syntyi luonnollisesti käsitys kielten, myyttien ja kulttuurien maailmanlaajuisesta yhtenäisyydestä.

        - Orientalisti ja filologi Sir William Jones pitää Vedoihin tutustuttuaan luennon, jota pidetään vertailevan kielitieteen alkuna (1786).

        Kiinnostus vedalaista tietoa ja kulttuuriperintöä kohtaan on nykyään suurta. Kuten Vedat itse ennustivat, sitä on olemassa monissa eri perinteissä. Emme puhu yhdestä koulukunnasta tai opista, vaan sadoista koulukunnista Intiassa ja muualla maailmassa. Vedalainen tieto on monipuolista ja monitasoista. Yksi perustavanlaatuisista vedalaisista periaatteista on: "achintya bhedabhed" - yhtenäisyys moninaisuudessa.
        Veda tarkoittaa "tietoa".

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailman Vedic-perinne

        Arjalainen sivilisaatio oli maailmanlaajuinen sivilisaatio. Kaikissa maissa, joissa on säilynyt todisteita muinaisesta menneisyydestä, on säilynyt jälkiä vedalaisesta kulttuurista. Myös niissä, joita nykyiset tutkijat eivät luokittele indoeurooppalaisiksi.

        Kiinnostus vedalaista tietoa ja kulttuuriperintöä kohtaan on nykyään suurta. Kuten Vedat itse ennustivat, sitä on olemassa monissa eri perinteissä. Emme puhu yhdestä koulukunnasta tai opista, vaan sadoista koulukunnista Intiassa ja muualla maailmassa. Vedalainen tieto on monipuolista ja monitasoista. Yksi perustavanlaatuisista vedalaisista periaatteista on: "achintya bhedabhed" - yhtenäisyys moninaisuudessa.
        Veda tarkoittaa "tietoa".

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        Albert Einstein, Nikola Tesla, and other famous scientist get their inspiration after reading the Vedas.
        Maailman Vedic-perinne

        Vedojen tallennus Himalajalla

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Palautetaan viestit.

        Kristitty kirjoitti:
        "Vedalaiset tiedemiehet? Älä naurata."

        Vedalaisissa teksteissä puhutaan DNA:sta ja kloonauksesta.

        Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.

        Albert Einstein, Nikola Tesla, and other famous scientist get their inspiration after reading the Vedas.
        Maailman Vedic-perinne

        Vedojen tallennus Himalajalla

        Aitzhanova A. A on filosofian tohtori, professori, uskontotieteilijä. Kirjojen ”Islam ja Vedat”, ”Vedat ja maailman uskonnot”, ”Opettajan kaksitoista ilmenemismuotoa”, ”Vedalainen ja raamatullinen teologia” kirjoittaja.

        🔸 Vuonna 2004 hän puolusti väitöskirjaansa islamilaisesta teologiasta.

        🔸 Vuodesta 2006 lähtien hän on opettanut yliopistossa uskontotiedettä, buddhalaisuutta, kristillistä teologiaa, islamin teologiaa ja filosofiaa.

        🔸2016-2021 CMU:n kansainvälisten opintojen tiedekunnan professori.

        🔸Vuodesta 2019 Bhaktivedanta-akatemian (Mayapur) opettaja.

        🔸 Vuodesta 2020 lähtien «Heavenly Culture, World Peace, Restoration of Light»

        jne.

        Nykyaikaisessa maailmassa on valtava määrä erilaisia uskontokuntia, sekä ikivanhoja, jotka ovat olleet olemassa jo tuhansia vuosia, että uusia, jotka ilmestyivät vähän aikaa sitten. Hengellisten liikkeiden moninaisuus hämmentää usein totuutta etsiviä ihmisiä. Tuntien toisaalta hengellisen kehityksen houkuttelevuuden, monet ihmiset pelkäävät lähteä tälle tielle, koska he pelkäävät joutuvansa johonkin epäilyttävään järjestöön. Usein käy myös niin, että tultuaan jonkin uskonnollisen ryhmän jäseniksi ihmiset alkavat julistaa sitä ainoaksi pelastustieksi ja arvostelevat muita tunnustuksia. Kun joku julistaa, että absoluuttinen totuus on vain uskonnon omaisuutta, syntyy uskonnollista fanatismia ja suvaitsemattomuutta. Näin syntyy uskonnollisia konflikteja, keskinäistä arvostelua ja erilaisia fobioita.

        Tällaisia näkemyksiä ja epäilyjä ennakoiden muinainen Veda-kirjallisuus julisti jo vuosituhansia sitten, että on olemassa vain yksi Absoluuttinen Totuus - Jumala - ja vain yksi uskonto - ehdottoman rakkauden ikuinen uskonto. Vedan mukaan tämä ikuinen uskonto on olemassa maailmassa ja ilmenee maailmankaikkeudessa eri aikakausina ihmiskunnan ajan ja kehitystason mukaan. Vedojen näkökulmasta kaikki tässä maailmassa vallitsevat uskonnolliset käytännöt ovat tämän ikuisen uskonnon ilmentymiä, jotka on annettu ihmisille siinä määrin kuin he kykenevät havaitsemaan sen: "On olemassa vain yksi todellisuus, mutta tietäjät kutsuvat sitä eri nimillä" (Rigveda, 1.164.46).

        Hindulaisuuden ammattitutkijat, filosofit ja totuuden etsijät ovat usein hämmentyneitä, kun he joutuvat kohtaamaan vedalaisen filosofian monisäikeisen perinnön ja yrittävät ymmärtää tämän henkisen perinteen ytimen ja sen tarkoituksen. Nykyaikaisessa ymmärryksessä vallitsee usein näkemys, jonka mukaan hindulaisuus on kaoottinen sekoitus uskomuksia, joita yhdistää yksi yhteinen alku - alkuperä. Usein vedalaista uskontoa pidetään monijumalaisuutena - eri puolijumalien kulttien sekoituksena, joskus sitä pidetään panteistisena järjestelmänä ja joskus se samaistetaan joogan harjoittamiseen. Tällaiset epäselvät käsitykset Vedoista luovat usein ihmisissä ennakkoluuloja, joiden mukaan niiden muinaiset tekstit ovat huonompia kuin nykyaikaiset maailmanuskonnot.

        Todellisuudessa tällaisia vastakkaisia näkemyksiä on kuitenkin syntynyt vain kahdesta syystä:

        - Yksi syy on se, että vedalaisen kirjallisuuden määrä on valtava - kymmenen biljoonaa shlokaa. Asiantuntija-arvioiden mukaan vedalaisten tekstien kokonaismäärä ylittää kaiken muinaisen kirjallisuuden yhteensä. Hollantilainen indologi J. Gonda luonnehti sitä seuraavasti: "On virhe sanoa, että sanskritinkielinen kirjallisuus ylittää määrältään Kreikan ja Rooman kirjallisuuden. Sanskritin kirjallisuus on lähes rajaton, eli kukaan ei tiedä sen todellista kokoa tai sen sisältämien teosten lukumäärää." Veda-kirjallisuuden jättimäinen määrä on johtanut siihen, että vain osaa sen teksteistä on tutkittu valikoivasti, tutkijoiden yksityisten intressien mukaan.

        - Toinen syy on asianmukaisen lähestymistavan puuttuminen tutkimukseen. Vedojen tekstit itsessään osoittavat, että niitä tulisi tutkia vain arvovaltaisessa opetuslapseusperimyksen linjassa, jossa niiden merkitys välittyy ilman vääristymiä tai uudistuksia.

        Asianmukainen lähestymistapa Vedojen tutkimiseen osoittaa, että tämä muinainen järjestelmä sisältää systemaattisen kuvauksen uskonnon henkisestä kehityksestä. Veda-perinteen sisäisten virtausten ja oppien moninaisuus ei johdu sen sattumanvaraisuudesta, vaan päinvastoin sen syvästi tieteellisestä lähestymistavasta, jolla kuvataan ihmisen tietoisuuden eri tasoja ja niiden mukaisia erilaisia uskonnollisuuden muotoja. Kun olemme analysoineet vedalaista uskontojärjestelmää, voimme nähdä, että se vastaa melko hyvin nykymaailmassa vallitsevaa uskontojen moninaisuutta.

        Vedalaisessa kirjallisuudessa sanotaan, että Absoluuttinen Totuus on vain yksi, ja se ilmenee eriasteisesti kaikissa tämän maailman uskonnoissa. Vedalaisen filosofian mukaan jokainen sielu tulee tähän maailmaan kehittyäkseen. Tämän evoluution päätavoitteena on luopua itsekkyydestä ja kehittää epäitsekästä rakkautta. Sielu kulkee kohti tätä päämäärää elämästä toiseen. Ja ennen kuin se saavuttaa tämän päämäärän, sen syntymät tässä maailmassa eivät lopu. Vedalaisen käsityksen mukaan tämän maailman eri uskonnot ovat olemassa kuin henkisen kehityksen koulun luokkia. Näin ollen Vedojen näkökulmasta jokainen uskonto on yksi porras sielun kehityksen tikkailla.

        Voimme siis verrata koko ihmisen henkisen kehityksen polkua kouluun ja eri uskonnollisia järjestelmiä tämän koulun sisällä oleviin luokkiin. Voimme nähdä, että koulussa on yleinen oppimistavoite, ja kussakin luokassa on myös joitakin yksityisiä tavoitteita. Kunkin luokan osatavoitteiden saavuttaminen johtaa kuitenkin oppilaan kohti yleistä tavoitetta eli lukion päättötodistuksen saamista. Vastaavasti kaiken uskonnollisen kehityksen yhteinen tavoite on sama - epäitsekkään rakkauden kehittyminen Jumalaa kohtaan ja paluu Hänen asuinsijoilleen tästä maailmasta. Koska tämä on kuitenkin uskonnon korkein päämäärä, sitä ei voi saavuttaa välittömästi, aivan kuten lukiodiplomia ei voi saavuttaa lapsi, joka ei ole suorittanut kaikkia luokkia.

        Siksi koulussa on asteittainen koulutusohjelma lapselle. Samoin kaikki tämän maailman uskonnot edustavat tiettyjä hengellisen kehityksen vaiheita, jotka ihmisen on käytävä läpi ennen kuin hän saavuttaa korkeimman päämäärän. Vedalaisen käsityksen mukaan kaikki tämän maailman uskonnot ovat siis saman henkisen polun eri tasoja.

        Vedan mukaan maailmassa on kuusi uskonnon tasoa. Jokainen näistä tasoista vastaa ihmisen psykologista tilaa, hänen tietoisuuttaan.

        Kuten missä tahansa oppimisprosessissa, uskonnossakin on kolme osaa: tieto, käytäntö ja tarkoitus. Esimerkiksi aritmetiikan tavoitteena on oppia laskemaan. Tätä tarkoitusta varten on olemassa teoria - aritmetiikan oppikirja. Ja sitten on käytäntö - harjoitukset, joita oppilaan on tehtävä oppiakseen teorian. Vastaavasti uskonnossa on nämä kolme osatekijää. Sen korkein perimmäinen päämäärä on rakkaus Jumalaan. Uskonnon teoriaa ovat pyhien kirjoitukset ja teologiset teokset. Ja on myös käytäntöä - jumalanpalvelus, askeesi, riitit, rituaalit, lyhyesti sanottuna kaikki ne uskonnolliset toimet, jotka ovat välttämättömiä hengellisen kokemuksen saamiseksi ja pyhistä kirjoituksista johdetun teorian sisäistämiseksi.

        Vedan mukaan kullakin uskonnon kuudesta tasosta nämä kolme osatekijää ovat erilaisia. Ne eroavat toisistaan: tarkoitus, tieto ja käytäntö. Veda-käsikirjoituksissa todetaan, että määräävä tekijä sen suhteen, millä tasolla ihminen on, ovat hänen motiivinsa tai halunsa. Koska ihminen valitsee sen uskonnon tason, joka sopii hänen sisäisiin motiiveihinsa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Palautetaan viestit.

        Yritykset päästä käsiksi Vedojen alkuperäisiin teksteihin

        Alkuperäiset Vedat ovat yhä säilyneet Himalajalla, tietyissä piilotetuissa paikoissa. On olemassa tarinoita vidyadharoista, alkuperäisten Veda-tekstien vartijoista. 1800-luvulla monet persoonallisuudet yrittivät päästä käsiksi Vedojen alkuperäisteksteihin. Roerichit kirjoittivat näkymättömästä Shambhalan maasta. Bolševikit lähettivät retkikuntia Himalajalle OGPU:n upseerin Aleksandr Bartshenkon johdolla, ja Hitler lähetti instituutin "Anenerbe" ("Esi-isien perintö") okkulttisen osaston retkikuntia. Mutta kaikki nämä yritykset olivat tuomittuja epäonnistumaan, koska vedalainen tieto paljastuu vain oikeaan aikaan, arvokkaille ihmisille, oman aikataulunsa mukaisesti. Aitoa vedalaista tietoa levittävät pyhimykset ja avatarit, eivät kolmannen tai viidennen Himalajan retkikunnan jäsenet.

        --------------
        Vedalaisten mantrojen vaikutus materian kvanttitasoon.

        Veda-filosofian mukaan ääni ei ole vain viestintäväline, vaan luomisen perusta. Vedat opettavat, että mantrojen muodossa ilmaistulla äänellä on voimakas värähtelyvoima, joka voi muuttaa tietoisuutta, parantaa ja jopa vaikuttaa materiaan kaikkein hienovaraisimmilla tasoilla. Mielenkiintoista on, että myös nykyaikaisessa tieteellisessä tutkimuksessa ääntä ja värähtelyä aletaan pitää voimakkaina voimina, jotka vaikuttavat aineellisiin rakenteisiin kvanttitasolla.

        Maailmankaikkeuden värähtelyluonne
        Vedojen mukaan koko maailmankaikkeus on värähtelyn tulos. Kaikki olemassa oleva on energiaa liikkeessä, ja ääni on yksi tärkeimmistä värähtelymuodoista.

        Shabda (ääni): Vedalaisen filosofian mukaan maailmankaikkeus on saanut alkunsa äänestä. ”Om” on alkuääni, josta kaikki muut äänet ja muodot ovat syntyneet. Tätä ääntä pidetään universumin perusvärähtelynä, joka yhdistää kaikki elolliset olennot jumalalliseen lähteeseen.

        Energia ja värähtely: Vedaisten tekstien mukaan mantrojen äänivärähtelyt voivat vaikuttaa ympäröivään maailmaan muuttamalla sen energiakenttää.

        Äänen vaikutus materiaan: tieteellinen tutkimus
        Nykyaikainen tiede keskittyy yhä enemmän värähtelyn ja äänen rooliin aineen muodostumisessa. Kokeet osoittavat esimerkiksi, että ääniaallot voivat muuttaa nesteiden ja kiinteiden aineiden rakennetta, mikä todistaa värähtelyn ja aineen välisen yhteyden.

        Kymatiikka: Tämä on tutkimus ääniaalloista ja niiden vaikutuksesta materiaan. Korkeataajuisia ääniä käyttävät kokeet ovat osoittaneet, että värähtelyt voivat luoda monimutkaisia kuvioita nesteisiin ja hiekkaan muodostaen harmonisia geometrisia rakenteita.

        Tämä prosessi heijastelee vedalaista ajatusta, jonka mukaan mantrat voivat ”virittää” materiaalisen maailman äänen avulla.

        Ääni ja solut: Tutkimukset osoittavat myös, että äänen värähtely voi vaikuttaa soluihin ja niiden käyttäytymiseen. Ääniaallot voivat muuttaa solujen kalvopotentiaalia, parantaa aineenvaihduntaa ja jopa edistää kudosten korjautumista.

        Kvanttifysiikka ja värähtelyt
        Kvanttitasolla värähtelyillä on tärkeä rooli siinä, miten hiukkaset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Kvanttifysiikassa ääni ja värähtelyt voivat vaikuttaa hiukkasten energiakenttiin ja värähtelyihin.

        Kvanttivärähtelyt: Kvanttimekaniikassa hiukkaset ovat jatkuvasti liikkeessä ja värähtelevät eri taajuuksilla. Tiettyihin värähtelyihin perustuvat vedalaiset mantrat voivat vaikuttaa näihin kvanttivärähtelyihin ja saada aikaan muutoksia energiakentässä.

        Resonanssivaikutus: Vedat opettavat, että mantrat luovat resonanssivärähtelyjä, jotka voivat muuttaa todellisuutta. Nykyaikainen fysiikka osoittaa, että resonanssi voi vahvistaa tai vähentää värähtelyjen amplitudia, mikä voi myös selittää mantrojen vaikutukset kvanttitasolla.

        Vedalaiset mantrat ja niiden kvanttivaikutukset
        Vedalaisilla mantroilla, kuten Om, Gayatri Mantra ja muilla, on ainutlaatuisia värähtelyominaisuuksia, jotka vaikuttavat tietoisuuteen ja fyysiseen maailmaan.

        Om: Tätä alkuääntä pidetään värähtelynä, josta maailmankaikkeus sai alkunsa. Kvanttitasolla ”Om” voi toimia resonanssivärähtelynä, joka vaikuttaa aineen taajuuksiin.

        Gayatri-mantra: Tällä mantralla uskotaan olevan voima puhdistaa mieltä ja kehoa vaikuttamalla energiavirtoihin ja soluihin. Kvanttifysiikan näkökulmasta katsottuna mantran äänivärähtelyt voivat vahvistaa energiaa subatomihiukkasten tasolla.

        Miten mantrat muuttavat todellisuutta?
        Vedojen mukaan mantrojen toistaminen voi muuttaa todellisuutta vaikuttamalla tietoisuuteen ja materiaan. Tämä prosessi voidaan selittää kvanttifysiikan termein energiakenttiin ja taajuuksiin kohdistuvan vaikutuksen kautta.

        Tietoisuus tarkkailijana: Kvanttifysiikassa on ajatus, että tarkkailijan tietoisuus vaikuttaa kvanttitiloihin. Veda-filosofian mukaan mantrat toimivat tietoisuuden tasolla muuttamalla ihmisen sisäisiä värähtelyjä ja vaikuttamalla hänen todellisuuskäsitykseensä.

        Meditaatio ja mantrat: Kun ihminen meditoi käyttäen mantroja, aivot alkavat värähtelemään korkeammalla taajuudella, mikä luo resonanssin kvanttikenttien kanssa. Tämä voi johtaa materiaalisen todellisuuden muuttumiseen tietoisen vaikuttamisen kautta.

        Johtopäätös: Vedalaiset mantrat ja kvanttitodellisuus

        Ääni ja värähtely ovat avainasemassa sekä vedalaisessa filosofiassa että kvanttifysiikassa. Vedojen mukaan mantrat voivat muuttaa materiaa ja tietoisuutta värähtelyn avulla, mikä saa vahvistusta nykyaikaisesta tieteellisestä tutkimuksesta. Kvanttifysiikka vahvistaa, että värähtelyt voivat vaikuttaa hiukkasten ja energiakenttien käyttäytymiseen. Vedalaiset mantrat toimivat resonoivina värähtelyinä, jotka voivat muuttaa todellisuutta kvanttitasolla.

      • Anonyymi
        UUSI

        Palautetaan viestit.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        "Suomesta tulee monikulttuurinen jos annamme vieraiden oppien jatkaa kirjoittelemista"

        Haluatko perustaa oman Gestapon hindupalstoille, haluatko natsihallituksen tänne, jossa kontrolloisit kaikkia. Ilman lupaasi kukaan ei voi kirjoittaa hinduviestejä?

        Emme lannistu, taistelemme sananvapauden puolesta. Yhdessä ahkerien nuorten kanssa meitä on jo kovin iso porukka ympäri Suomea.

        Jos emme tee niin, kristityt valloittajat tekevät maankaappauksen, hindujen keskusteluosioon, eikä meillä ole mahdollisuutta keskustella aiheista, joista olemme kiinnostuneita..

        Teitä on aluksi pyydetty hyvin kauniisti ja kohteliaasti jättämään ihmiset rauhaan, mutta kaikin mahdollisin keinoin jatkatte hindujen ahdistelua.

        Jos meitä ei olisi ahdisteltu ja jos te ette olisi tyrkyttäneet omaa kristinuskoanne entisille kristityille, kukaan ei olisi saanut tietää tällaisista asioista, en olisi mitään edes kirjoittanut tällaisista faktoista.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta”

        Alunperin minun laittama materiaalia on jaettu suurelle määrälle entisiä kristittyjä sekä ahkerille nuorillemme, laitamme kaikki poistetut viestit takaisin, tiimimme on suuri.

        Kristitty, sinä yksin tai jopa useamman voimin et ehtii poistaa niin paljon, kun taas me moninkertaisella voimalla laitamme kaiken takaisin, nuorisomme on muutenkin kesälomalla.

        Kristityt lietsovat vihaa ”hinduja” vastaan ja ovat sitten yllättyneitä siitä, että ihmiset puolustautuvat heidän hyökkäyksiään vastaan. Tämä ei ole edes kristittyjen aluetta, mutta täällä he esittävät tappouhkauksia ja muita julmuuksia. Kuka täällä häiritsee uskonrauhaa?

        Kristityt nauttivat sadistisella tavalla idän palstojen vainoamisesta.

        "Foorumi on nyt otettu hallintaan. Paluuta vanhaan ei ole."

        Tyyliltään sellainen viesti on:

        Me olemme ottaneet kaikki vääräuskoiset vangeiksi ja käännytämme heidät väkisin kristinuskoon väkisin tai, jos he kieltäytyvät, kidutamme heidät kuoliaaksi.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        Et voi edes poistaa kaikkia viestejä tai keskusteluketjuja, tiesitkö sen? Viestien poistaminen on aikaa vievää, et poista niitä heti, joskus vie viikkoja ennen kuin ne poistetaan. Tiimimme laittaa poistetut viestit takaisin nopeammin kuin sinä poistat ne, kristitty.

        Monet ihmiset heräävät raskaasta kristinuskon zombisumusta ja avaavat silmänsä monille asioille: valkoinen on valkoista ja musta on mustaa, vaikka monet vuosisadat ovat yrittäneet vakuuttaa meille muuta.

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Palautetaan viestit.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        "Suomesta tulee monikulttuurinen jos annamme vieraiden oppien jatkaa kirjoittelemista"

        Haluatko perustaa oman Gestapon hindupalstoille, haluatko natsihallituksen tänne, jossa kontrolloisit kaikkia. Ilman lupaasi kukaan ei voi kirjoittaa hinduviestejä?

        Emme lannistu, taistelemme sananvapauden puolesta. Yhdessä ahkerien nuorten kanssa meitä on jo kovin iso porukka ympäri Suomea.

        Jos emme tee niin, kristityt valloittajat tekevät maankaappauksen, hindujen keskusteluosioon, eikä meillä ole mahdollisuutta keskustella aiheista, joista olemme kiinnostuneita..

        Teitä on aluksi pyydetty hyvin kauniisti ja kohteliaasti jättämään ihmiset rauhaan, mutta kaikin mahdollisin keinoin jatkatte hindujen ahdistelua.

        Jos meitä ei olisi ahdisteltu ja jos te ette olisi tyrkyttäneet omaa kristinuskoanne entisille kristityille, kukaan ei olisi saanut tietää tällaisista asioista, en olisi mitään edes kirjoittanut tällaisista faktoista.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta”

        Alunperin minun laittama materiaalia on jaettu suurelle määrälle entisiä kristittyjä sekä ahkerille nuorillemme, laitamme kaikki poistetut viestit takaisin, tiimimme on suuri.

        Kristitty, sinä yksin tai jopa useamman voimin et ehtii poistaa niin paljon, kun taas me moninkertaisella voimalla laitamme kaiken takaisin, nuorisomme on muutenkin kesälomalla.

        Kristityt lietsovat vihaa ”hinduja” vastaan ja ovat sitten yllättyneitä siitä, että ihmiset puolustautuvat heidän hyökkäyksiään vastaan. Tämä ei ole edes kristittyjen aluetta, mutta täällä he esittävät tappouhkauksia ja muita julmuuksia. Kuka täällä häiritsee uskonrauhaa?

        Kristityt nauttivat sadistisella tavalla idän palstojen vainoamisesta.

        "Foorumi on nyt otettu hallintaan. Paluuta vanhaan ei ole."

        Tyyliltään sellainen viesti on:

        Me olemme ottaneet kaikki vääräuskoiset vangeiksi ja käännytämme heidät väkisin kristinuskoon väkisin tai, jos he kieltäytyvät, kidutamme heidät kuoliaaksi.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        Et voi edes poistaa kaikkia viestejä tai keskusteluketjuja, tiesitkö sen? Viestien poistaminen on aikaa vievää, et poista niitä heti, joskus vie viikkoja ennen kuin ne poistetaan. Tiimimme laittaa poistetut viestit takaisin nopeammin kuin sinä poistat ne, kristitty.

        Monet ihmiset heräävät raskaasta kristinuskon zombisumusta ja avaavat silmänsä monille asioille: valkoinen on valkoista ja musta on mustaa, vaikka monet vuosisadat ovat yrittäneet vakuuttaa meille muuta.

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

        Kristitty, sinä yksin tai jopa useamman voimin et ehtii poistaa niin paljon, kun taas me moninkertaisella voimalla laitamme kaiken takaisin, nuorisomme on muutenkin kesälomalla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristitty, sinä yksin tai jopa useamman voimin et ehtii poistaa niin paljon, kun taas me moninkertaisella voimalla laitamme kaiken takaisin, nuorisomme on muutenkin kesälomalla.

        Kaikki palautettu.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki palautettu.

        Koska kristityt kaappaavat muita foorumeita, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata kaappaukseen kaappauksella. Sota on alkanut ja laajenee.

        Hyvä idea, jatketaan sitten hindukeskustelua kristinuskon palstoilla.

        Tämä on ihan okei, kristityt tunkeutuvat tänne saarnaamaan, ja jos meillä ei ole enää paikkaa, jatkamme kristinuskon palstoilla samoilla aiheilla kuin täällä!

        Mutta toisaalta, jos hindupalsta suljetaan, suljetaan myös muut kristittyjen-palstat, koska Suomen laki estää sorron.

        Sitä paitsi kriminaaliset tapaukset on jo viety eteenpäin, ja kristittyjen tekemät tappouhkaukset on jo toimitettu tutkittavaksi, Se voi viedä vuosia, mutta kaikki selviäänaikanaan. Vankeus tulee tappouhkauksista varmasti.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta toisaalta, jos hindupalsta suljetaan, suljetaan myös muut kristittyjen-palstat, koska Suomen laki estää sorron.

        Sitä paitsi kriminaaliset tapaukset on jo viety eteenpäin, ja kristittyjen tekemät tappouhkaukset on jo toimitettu tutkittavaksi, Se voi viedä vuosia, mutta kaikki selviäänaikanaan. Vankeus tulee tappouhkauksista varmasti.

        "voidaan myös estää lopullisesti"

        Ei voida. Muut tiimimme jäsenet laittavat kaiken takaisin, ja minä kirjoitan edelleen uutta materiaalia, jota muut voivat laittaa verkkoon eri URL-osoitteista.
        Monet ihmiset kysyvät kysymyksiä minulta, ja minä vastaan niihin, ja jos minut bannataan, muut vastaavat eri osoitteista minun laittamani tekstillä.

        alunperin minun kirjoittamaa aineistoni on jaettu lukuisille tiimin jäsenille, eri URL-osoitteistä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "voidaan myös estää lopullisesti"

        Ei voida. Muut tiimimme jäsenet laittavat kaiken takaisin, ja minä kirjoitan edelleen uutta materiaalia, jota muut voivat laittaa verkkoon eri URL-osoitteista.
        Monet ihmiset kysyvät kysymyksiä minulta, ja minä vastaan niihin, ja jos minut bannataan, muut vastaavat eri osoitteista minun laittamani tekstillä.

        alunperin minun kirjoittamaa aineistoni on jaettu lukuisille tiimin jäsenille, eri URL-osoitteistä.

        Jos minut bannataan, muita entisiä kristittyjä Helsingistä Ouluun ei bannata ja he laittavat takaisin kaiken sen, mitä kristityt ovat poistaneet.Ne laitetaan takaisin, alunperin minun kirjoittamaa aineistoni on jaettu lukuisille tiimin jäsenille, eri URL-osoitteistä.

        Olemme tiimi, ympäri Suomea, kaikki kristinuskosta poistuneitä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos minut bannataan, muita entisiä kristittyjä Helsingistä Ouluun ei bannata ja he laittavat takaisin kaiken sen, mitä kristityt ovat poistaneet.Ne laitetaan takaisin, alunperin minun kirjoittamaa aineistoni on jaettu lukuisille tiimin jäsenille, eri URL-osoitteistä.

        Olemme tiimi, ympäri Suomea, kaikki kristinuskosta poistuneitä.

        Jos palsta suljetaan ennen, kuin kuin rikostutkinta on valmiina, luterilaisille palstoille järjestetään tapaaminen.

        ENSIN LUTERILAISELLA PASTALLA, MYÖHEMMIN ANNAMME OHJEET, MISSÄ TAVATAAN, MUILLA KRISTILLISILLÄ PALSTOILLA, TAVATAAN SIELLÄ, HINDUT.

        Joten jos Hindupalsta on suljettu, tavataan kristittyjen palstoilla jatkossa, jossa kaikki hindujen asioista kiinnostuneet tapaavat tulevaisuudessa.

        Jos meillä ei ole enää paikkaa, jatkamme kristinuskon palstoilla samoilla aiheilla kuin täällä!

        avataan kristinuskon palstoilla jatkossa, kaikki hindut.'

        Joukkueemme saa tietoa ennen sitä, mutta tarkoitan niitä uusia ihmisiä, jotka alkavat jättää kristinuskon, koska he ovat pettyneitä sen kulttimaisuuteen ja pakottamiseen, ja heitä on yhä enemmän joukossamme.

        Jos hindupalsta poistetaan, kaikki sama materiaali tulee moninkertaisena kristillisille pastoille - MONIKERTAISENA, joten ainakin osa siitä säilyy.

        Tulevaisuudessa kristilliset palstat täytetään siis hindupalstan poistetuilla teksteillä - kristillisistä palstoista tulee siis hindupalstoja.

        Täällä ei olisi koskaan edes mitään puhuttu kristinuskosta, jos ette olisi pilkannut kaikkea itään liittyvää.

        Ne tunkeutuvat kuin virukset kaikkialle, olipa kyseessä mikä tahansa foorumi, taide-, musiikki- tai sääfoorumi. He vaativat kaikkia kääntymään omaan uskontoonsa, koska kaikki muut uskonnot ovat Saatanan uskontoja.

        Ei voi tehdä mitään hyökkäyksen pysäyttämiseksi, sillä ne hyökkäävät kaikkiin täysin asiaankuulumattomille palstoille. Se on kuin menisi vieraaseen maahan ja pystyttäisi sinne oman lipun.
        Pyhän vihan edessä meillä pakanoilla ei ole mitään toivoa. he hyökkäävät ja tuhoavat kaikki psykologisella terrorilla.

        SILLÄ TAVALLA KRISTINUSKON PALSTAT MUUTTUVAT HINDUPALSTOIKSI.

        Jos minut bannataan, muita entisiä kristittyjä Helsingistä Ouluun ei bannata ja he laittavat takaisin kaiken sen, mitä kristityt ovat poistaneet.Ne laitetaan takaisin, alunperin minun kirjoittamaa aineistoni on jaettu lukuisille tiimin jäsenille, eri URL-osoitteistä.

        Olemme tiimi, ympäri Suomea, kaikki kristinuskosta poistuneitä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulevaisuudessa kristilliset palstat täytetään siis hindupalstan poistetuilla teksteillä - kristillisistä palstoista tulee siis hindupalstoja.

        SILLÄ TAVALLA KRISTINUSKON PALSTAT MUUTTUVAT HINDUPALSTOIKSI.

        Jos minut bannataan, muita entisiä kristittyjä Helsingistä Ouluun ei bannata ja he laittavat takaisin kaiken sen, mitä kristityt ovat poistaneet.Ne laitetaan takaisin, alunperin minun kirjoittamaa aineistoni on jaettu lukuisille tiimin jäsenille, eri URL-osoitteistä.

        Olemme tiimi, ympäri Suomea, kaikki kristinuskosta poistuneitä.

        Tykitellään sitten uskispalstat täyteen reinkarnaatiota, energiakanavia ja kundalinia."

        Niin tehdään, eteenpäin taisteluun sananvapautemme puolesta!

        Tämän käytännön myötä kaikki kristilliset palstat muuttuvat hindupalstoiksi, kaikki poistettu materiaali laitetaan kristillisille palstoille - kaikki materiaali - kaikki se ja moninkertaisesti,

        Koska silloin jossakin ainakin säilyy, kuhn kristityt alkavat taas poistamaan.

        MITÄ OLETTE SAAVUTTANEET VIERAAN ALUEEN VALTAUKSELLA JA ANASTUKSELLA? Ainoastaan sen, että kaikki paha palaa teihin takaisin moninkertaisena, kaikki kuoleman toivotukset, kaikk se suunnaton pahuus, joita toivoitte hindulle, tulevat teille takaisin, kaikki paha palaa takaisin teille kuin bumerangi.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18481157/seurakunnan-ylosotto#comment-136354802

        Palsta kaapattu, tämä on vasta alku, se on vastahyökkäys kristityjen hyökkäykselle täällä.

        Sota on alkanut.
        Ruvetaan nyt valtaamaan kristinuskon ketjuja, koska kristityt valtaavat alueita täällä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18481157/seurakunnan-ylosotto#comment-136354802

        Palsta kaapattu, tämä on vasta alku, se on vastahyökkäys kristityjen hyökkäykselle täällä.

        Sota on alkanut.
        Ruvetaan nyt valtaamaan kristinuskon ketjuja, koska kristityt valtaavat alueita täällä.

        Tämä on vasta alku, se on vastahyökkäys kristityjen hyökkäykselle täällä.

        Jos kristityt lähtevät ja jättävät hindut rauhaan, vastahyökkäys loppuu, jos he jatkavat, aletaan kaappamaan kristinuskon palstoja.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vasta alku, se on vastahyökkäys kristityjen hyökkäykselle täällä.

        Jos kristityt lähtevät ja jättävät hindut rauhaan, vastahyökkäys loppuu, jos he jatkavat, aletaan kaappamaan kristinuskon palstoja.

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        Et voi edes poistaa kaikkia viestejä tai keskusteluketjuja, tiesitkö sen? Viestien poistaminen on aikaa vievää, et poista niitä heti, joskus vie viikkoja ennen kuin ne poistetaan. Tiimimme laittaa poistetut viestit takaisin nopeammin kuin sinä poistat ne, kristitty.

        Monet ihmiset heräävät raskaasta kristinuskon zombisumusta ja avaavat silmänsä monille asioille: valkoinen on valkoista ja musta on mustaa, vaikka monet vuosisadat ovat yrittäneet vakuuttaa meille muuta.

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ketju ilmiannettu, kaikki viestit varsinkin idän viestit hävitetään ja poistetaan olemassaolosta"

        Et voi edes poistaa kaikkia viestejä tai keskusteluketjuja, tiesitkö sen? Viestien poistaminen on aikaa vievää, et poista niitä heti, joskus vie viikkoja ennen kuin ne poistetaan. Tiimimme laittaa poistetut viestit takaisin nopeammin kuin sinä poistat ne, kristitty.

        Monet ihmiset heräävät raskaasta kristinuskon zombisumusta ja avaavat silmänsä monille asioille: valkoinen on valkoista ja musta on mustaa, vaikka monet vuosisadat ovat yrittäneet vakuuttaa meille muuta.

        Jotkin asiat vaikuttavat niin itsestään selviltä, mutta niiden ymmärtämiseksi on kytkettävä päälle järki, ja ihmiset on vuosisatojen ajan tyrmätty ajattelemaan itse. Monet kristityt yksinkertaisesti pelkäävät ajatella, pelkäävät kytkeä päänsä päälle. Mutta mitä pelättävää siinä on?

        MITÄ OLETTE SAAVUTTANEET VIERAAN ALUEEN VALTAUKSELLA JA ANASTUKSELLA?

        MITÄ OLET SAAVUTTANUT POISTAMALLA VIESTIKETJUJA JA VIESTEJÄ?

        Ainoastaan se, että kaikki poistettu palautetaan useaan eri paikkaan, moninkertaisesti, joten jossain varmasti säilyy, meitä on paljon.

        Viestien ja viestiketjujen poistaminen vain lisää viestien määrää entisestään.

        Meitä on paljon.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        MITÄ OLET SAAVUTTANUT POISTAMALLA VIESTIKETJUJA JA VIESTEJÄ?

        Ainoastaan se, että kaikki poistettu palautetaan useaan eri paikkaan, moninkertaisesti, joten jossain varmasti säilyy, meitä on paljon.

        Viestien ja viestiketjujen poistaminen vain lisää viestien määrää entisestään.

        Meitä on paljon.

        MITÄ OLET SAAVUTTANUT POISTAMALLA VIESTIKETJUJA JA VIESTEJÄ?

        Et voi edes poistaa kaikkia viestejä tai keskusteluketjuja, tiesitkö sen? Viestien poistaminen on aikaa vievää, et poista niitä heti, joskus vie viikkoja ennen kuin ne poistetaan. Tiimimme laittaa poistetut viestit takaisin nopeammin kuin sinä poistat ne, kristitty.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        MITÄ OLET SAAVUTTANUT POISTAMALLA VIESTIKETJUJA JA VIESTEJÄ?

        Et voi edes poistaa kaikkia viestejä tai keskusteluketjuja, tiesitkö sen? Viestien poistaminen on aikaa vievää, et poista niitä heti, joskus vie viikkoja ennen kuin ne poistetaan. Tiimimme laittaa poistetut viestit takaisin nopeammin kuin sinä poistat ne, kristitty.

        Nyt kaikki on palautettu ja materiaalia on lisätty. Kun se poistuu, sama laitetaan muualle, ja se on jo laitettu, varmuuden vuoksi, ennakoiden, nuoremme ovat olleet ahkerasti töissä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kaikki on palautettu ja materiaalia on lisätty. Kun se poistuu, sama laitetaan muualle, ja se on jo laitettu, varmuuden vuoksi, ennakoiden, nuoremme ovat olleet ahkerasti töissä.

        Jos kristityt lähtevät ja jättävät hindut rauhaan, vastahyökkäys loppuu, jos he jatkavat, aletaan kaappamaan kristinuskon palstoja.

        Meitä on kovin paljon.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kristityt lähtevät ja jättävät hindut rauhaan, vastahyökkäys loppuu, jos he jatkavat, aletaan kaappamaan kristinuskon palstoja.

        Meitä on kovin paljon.

        Nyt kaikki on palautettu ja materiaalia on lisätty.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kaikki on palautettu ja materiaalia on lisätty.

        Viestien ja viestiketjujen poistaminen vain lisää viestien määrää entisestään.
        Kaikki palautetaan aina, moninkertaisesti.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestien ja viestiketjujen poistaminen vain lisää viestien määrää entisestään.
        Kaikki palautetaan aina, moninkertaisesti.

        Kristityn on liian vaikea myöntää, että Vedat ovat superälykkäitä, yli-älyllisiä ja että näin pitkälle edennyt tiede olisi voitu aikaansaada ”luolissa”, joissa kristityn mukaan Vedat ”keksittiin”.

        Vedat ovat täynnä tiedettä, johon vasta nykyajan tiedemiehet ovat vähitellen pääsemässä kiinni.

        Kristitylle tämä on sietämätöntä, eikä siitä pääse yli millään

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristityn on liian vaikea myöntää, että Vedat ovat superälykkäitä, yli-älyllisiä ja että näin pitkälle edennyt tiede olisi voitu aikaansaada ”luolissa”, joissa kristityn mukaan Vedat ”keksittiin”.

        Vedat ovat täynnä tiedettä, johon vasta nykyajan tiedemiehet ovat vähitellen pääsemässä kiinni.

        Kristitylle tämä on sietämätöntä, eikä siitä pääse yli millään

        Vatikaanin kielletty salaisuus.
        Salattu totuus Jeesuksesta.

        https://www.youtube.com/watch?v=vNofUHYJo1A
        The Forbidden Secret of the Vatican Hidden Truth About Jesus

        Vatikaani on salannut jotain vuosisatojen ajan.

        Entä jos Jeesuksen todellinen tarina onkin erilainen kuin mitä meille on kerrottu? Mitkä muinaiset asiakirjat ja kadonneet käsikirjoitukset voisivat kirjoittaa historian uudelleen sellaisena kuin me sen tunnemme?

        Tällä tajunnanräjäyttävällä videolla paljastetaan kiellettyä tietoa Jeesuksesta Kristuksesta, Vatikaanin piilotettuja arkistoja ja historiasta pyyhittyjä salaisuuksia. Gnostilaisista evankeliumeista Jeesuksen kadonneisiin vuosiin, Nikean konsiilista Vatikaanin salaiseen kirjastoon, tutkimme, mitä kirkko ei halua sinun tietävän.

        Olisiko Jeesus voinut matkustaa Egyptiin, Intiaan tai Tiibetiin?
        Mitä Kuolleenmeren kääröt ja Nag Hammadin tekstit paljastavat?
        Onko olemassa Kristuksen salainen sukulinja, joka uhkaa kirkon auktoriteettia?
        Miksi Vatikaani kielsi tietyt evankeliumit ja piilotti muinaiset käsikirjoitukset?

        Tämä on totuus, jota he eivät koskaan kertoneet sinulle! Katso loppuun asti yhdistääksesi pisteet ja paljastaaksesi järkyttävä mysteeri, joka voi muuttaa kaiken.

        Vatikaani on salannut jotain vuosisatojen ajan. Entä jos Jeesuksen todellinen tarina onkin erilainen kuin mitä meille on kerrottu? Mitkä muinaiset asiakirjat ja kadonneet käsikirjoitukset voisivat kirjoittaa historian uudelleen sellaisena kuin me sen tunnemme?

        Mitä luulet tapahtuvan, jos tämä totuus tulisi julki?

        https://www.youtube.com/watch?v=iLY0qLe0Bx8

        Kristuksen salaiset opetuslapset: Salatun tiedon paljastaminen

        Oletko koskaan miettinyt, jakoiko Jeesus syvempää, salattua viisautta salaisen opetuslapsiryhmän kanssa? Kautta historian kuiskaukset Kristuksen salaisista opetuslapsista ja heidän pyhästä tietämyksestään ovat kiehtoneet tutkijoita, etsijöitä ja hengellisiä harrastajia. Tällä videolla viemme sinut matkalle muinaisten tekstien, salattujen perinteiden ja uraauurtavien löytöjen läpi, jotka paljastavat kristinuskon puolen, jota et ole koskaan ennen nähnyt.

        Mitä jos olisi olemassa opetuksia, jotka on varattu vain niille, jotka ovat henkisesti valmiita ymmärtämään? Sukella syvälle, kun paljastamme:
        Tuomaksen evankeliumin salaisuudet ja sen mullistavat oivallukset.
        Maria Magdaleenan rooli avainhenkilönä esoteerisen tiedon säilyttämisessä.
        Jeesuksen ja mystisten yhteisöjen, kuten esseniläisten, välinen yhteys.
        Nag Hammadin kirjastosta ja Kuolleenmeren kääröistä löydetyt muinaiset salaisuudet.
        Miten nämä paljastukset voivat inspiroida SINUN henkistä heräämistäsi tänään!

        Tämä on enemmän kuin historiaa - se on matka hengellisen totuuden piilotettuihin kerroksiin, jotka voivat muuttaa sitä, miten näet maailman ja itsesi. Paljasta muinainen viisaus, joka yhä puhuttelee meitä ja kutsuu sinut tutkimaan sisäistä jumaluuttasi ja avaamaan elämän salaisuudet.
        Mitä tekisit, jos sinulla olisi hallussasi ”Mestariavain” universumin syvimpiin totuuksiin? Jaa oivalluksesi alla olevissa kommenteissa! Haluamme kuulla, miten nämä paljastukset resonoivat oman henkisen matkasi kanssa.

        Vedat ovat omistettu eri tiedonaloille ja ne kattavat kaikki ihmiselämän alat, ja ne kertovat myös maailmankaikkeuden rakenteesta ja jopa aloista, jotka eivät ole aineellisia: hienojakoisista maailmoista, energiakentistä, korkeampien ja alempien maailmojen planeetoista. Yhä useammat tiedemiehet yllättyvät havaitessaan kiehtovan ilmiön: se, mitä he yrittävät keksiä empiirisesti, tekemällä kokeita ja tekemällä johtopäätöksiä, on kuvattu jo kauan sitten Vedoissa. Muinaisina aikoina oli maailman sivilisaatio, jota ohjasivat Vedat. Sitä kutsuttiin vedalaiseksi sivilisaatioksi.
        Vedat sisältävät tietoa atomin rakenteesta, sikiön alkionkehityksestä, keinosiemennyksen monista tavoista, lentokoneiden rakentamisen teknologiasta, atomien aika-asteikosta ja jopa, mikä ei ole yllättävää, ihmisen kloonausprosessi on kuvattu. Nykyaikainen astrofysiikka havaitsi XXI vuosisadan vaihteessa, että kolmiulotteisen maailmamme lisäksi vieressämme on ainakin seitsemän ulottuvuutta (fyysikko P. Davis). Vedoissa sanotaan, että maailmankaikkeudessamme on 64 aika- ja avaruusulottuvuutta sekä aika-avaruustunneleita, joiden kautta voi tunkeutua rinnakkaisiin maailmoihin. Ydinenergian löytämistä pidetään 1900-luvun perintönä. Intiassa Kurukshetrassa arkeologit löysivät kuitenkin jälkiä ydinaseiden käytöstä 5000 vuotta sitten. Tärkeässä vedalaisessa teoksessa Srimad Bhagavatamissa kuvataan ydinenergian hallinnan teknologiaa sekä lasersäteiden käyttöä. Bhavishya Puranassa kuvatut vedalaiset ennustukset hämmästyttävät edelleen ihmisten mieliä, sillä ne toteutuvat sataprosenttisella tarkkuudella. ... Kvanttiteorian luojat N. Bohr ja W. Heisenberg puhuivat kvanttimekaniikan ja muinaisen intialaisen filosofian yleismaailmallisesta samankaltaisuudesta. ...Kaikki, mitä fysiikka on nyt lähestynyt, on esitetty muinaisissa intialaisissa vedalaisissa kirjoissa. VIIMEISTEN TUHANNEN VUODEN AIKANANA OLEMME LÄNSIMAISEN TIETEEN TIELLÄ PÄÄSSEET TIETOON, JOKA TUNNETTIIN IDÄSS 3000 VUOTTA SITTEN.

        Veda-tekstit ovat ikivanhoja, mutta ehjiä ja käytännöllisiä, ainutlaatuisia, uskomattoman selvän ja älykkään tiedon lähteitä.

        Ne sisältävät täydellisen kuvauksen tästä aineellisesta universumista (universumeista) sen olemuksesta ja tarkoituksesta, antavat selityksen kaikkien tämän maailman elävien olentojen luonteesta ja niiden maailmassa olemisen merkityksestä sekä paljon muuta.

        Vedat eivät kuitenkaan pelkästään kerro tulevaisuuden tapahtumista, vaan ne myös ehdottavat tapoja ratkaista kuvatut ongelmat kuvaamalla tärkeimmän menetelmän, jonka avulla tunteva olento voi pätevästi rakentaa aineellisen olemuksensa sopusoinnussa ympäröivän maailman kanssa, mikä on onnellisen elämän perusta.

        Nämä Vedojen ennustukset eivät koske ainoastaan välitöntä tulevaisuutta. Niiden avulla voimme kuvitella, millaista elämä on tuhansien vuosien kuluttua, aina aikojen loppuun ja maailmankaikkeuden tuhoutumiseen asti.
        Luonnollisesti jotkut näistä ennustuksista ovat päällekkäisiä ja joskus yhteneväisiä muiden lähteiden, kuten Mayan, Nostradamuksen tai Raamatun, ennustusten kanssa.

        Useimmat vedalaiset profetiat ovat kuitenkin täysin ainutlaatuisia ja erilaisia kuin mikään muu. Siksi ne tarjoavat täysin erilaisen, uuden näkökulman tulevaisuuteen.
        Eri pyhien kirjoitusten mukaan sama asia on ennustettu. Näin tehdessään yhden Puranan sanat auttavat usein ymmärtämään ja selventämään toisen Puranan ennustuksia. Tämä lisää ennusteiden uskottavuutta ja ilmaisuvoimaa.

        Loppujen lopuksi jokainen meistä elää nyt tässä maailmassa, voi lukea tämän päivän sanomalehden tai kuunnella uutisia radiosta ja sitten verrata lukemaansa ja kuulemaansa siihen, mitä Vedat ennustivat nykymaailmasta 5000 vuotta sitten!

        Ja mielenkiintoista on, että 5000 vuotta sitten on nykyaikaisten tutkijoiden antama vähimmäisaika, sillä on olemassa kirjoituksia, jotka ovat yli 60 000 vuotta vanhoja ja jotka puolestaan viittaavat vielä vanhempiin.

        Nyt kaikki on palautettu ja materiaalia on lisätty. Kun tämäkin ketju poistuu, sama laitetaan muualle, ja se on jo laitettu, varmuuden vuoksi, ennakoiden, nuoremme ovat olleet ahkerasti töissä.

        Kun tämäkin ketju poistuu, sama laitetaan muualle, ja se on jo laitettu.

        Koska kristityt kaappaavat muita foorumeja, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata kaappaukseen kaappauksella.

        Kaikki on palautettu ja palautukset tulevat jatkumaan loputtomiin, koska ketjuja poistetaan loputtomiin, nuoremme ovat kesälomalla joka tapauksessa,.

    Ketjusta on poistettu 59 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      75
      1410
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      248
      1312
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      1096
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1078
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      785
    6. 65
      774
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      747
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      718
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      701
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      647
    Aihe