Pienituloisilta kaikki varat menevät välttämättömään kulutukseen eikä aina riitäkään. Kulutus voisi ylläpitää ja kasvattaa tuotantoa ja työllisyyttä. Valtio kerää kulutuksesta välilliset verot, kuten kohonneet arvonlisäverot.
Kun rahan kiertokulku hidastuu ja heikkenee, kansantalous yksii ja voi joutua pahimmillaan negatiiviseen kasvukierteeseen.
Puoli miljoonaa kansalaista on jo ulosotossa.
Leikkaukset heikompiosaisiilta ei ole talouspolitiikkaa vaan kiusantekoa.
37
224
Vastaukset
- Anonyymi
Aloittaja on aivan oikeassa. Ostovoiman heikennys vaikuttaa kotimaiseen kysyntään negatiivisesti ja työttömyys lisääntyy. Suomessa on suurtyöttömyys, yli 235 000 työtöntä, joista yli 100 000 pitkäaikaistyöttömiä.
Kun työttömyyspäivärahoja on leikattu, niin suurempi osa työttömistä joutuu hakemaan toimeentulotukea, jota on myös vähennetty. Hallitus aikoi puolittaa toimeentulotukea saavien määrän, mutta se ei ole onnistunut, päinvastoin toimeentulotuelle joutuneiden määrä on suuresti kasvanut.
Sosiaaliturvan leikkaukset, yhdeksän tuhatta miljoonaa, (9 miljardia) ovat poissa kulutuksesta jolloin vastaavasti verokertymä vähenee, kuten aloittajakin totesi..
Puoliväliriihessään hallitus päätti lisätä velkaa kaksi tuhatta miljoonaa, 2 miljardia, entisen 12,5 miljardin lisäksi. Toisen velkamiljardin saavat yritykset, kun yritysvero laskee ja toinen miljardi käytetään lähinnä rikkaiden marginaaliveron vähennyksen.
Useat yritykset ovat investointien sijaan jakaneet tuloksensa sijoittajille osinkoina, mikä lienee yksi syy isoihin konkurssilukuihin. Tiedetään, että yritystuet ovat vuosittain noin 5 miljardia (viisi tuhatta miljoonaa), joten eikö niitä tukia tulisi investoida uusiin innovaatioihin digiaikana eikä käyttää vanhaa säilyttävään tuotantoon?
Kysymys kuuluu, olisiko talouskasvun kannalta ollut parempi vaihtoehto se, pieni- ja keskituloisten ostovoimaa olisi lisätty kahdella miljardilla?- Anonyymi
Me tarvitsemme enemmän rikkaita kuin köyhiä.
Köyhä voi ostaa crokcsin jäljitelmätossut, mutta rikas sijoittaa yritykseen, joka tarjoaa työpaikkoja Suomeen.
Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen, ettei kiinassa tehdyt kertakäyttötuotteet paranna Suomen taloutta.
Iso raha oikeilla ihmisillä saa paljon hyvää aikaan. Pieni raha köyhillä on vain pientä rahaa, joka valuu ulkomaille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me tarvitsemme enemmän rikkaita kuin köyhiä.
Köyhä voi ostaa crokcsin jäljitelmätossut, mutta rikas sijoittaa yritykseen, joka tarjoaa työpaikkoja Suomeen.
Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen, ettei kiinassa tehdyt kertakäyttötuotteet paranna Suomen taloutta.
Iso raha oikeilla ihmisillä saa paljon hyvää aikaan. Pieni raha köyhillä on vain pientä rahaa, joka valuu ulkomailleMiksi hallitus pakottaa sitten ostamaan kiinalaista tavaraa ?
- Anonyymi
Jostain muusta "säästäminen" olisi ollut järkevämpää, mutta hallituksen ideologinen
politiikka on toteutunut. Sosiaaliturva kiertää kulutukseen. Nyt se on poissa
kulutuksesta. Konkurssiaalto jatkuu. - Anonyymi
Yritystuet ovat kaikkiaan noin 10 miljardia vuosittain suoraan veronmaksajan
kukkarosta ja yrityksille pitäisi lisäksi tehdä puoli-ilmaiseksi töitä. - Anonyymi
Onko mukava kehua omaa typerää aloitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritystuet ovat kaikkiaan noin 10 miljardia vuosittain suoraan veronmaksajan
kukkarosta ja yrityksille pitäisi lisäksi tehdä puoli-ilmaiseksi töitä.Ruvetaan perkele kaikki vaan yrittäjäks. Nostetaa yritykse perustamistukea ja jatketaan anomalla kaik mahollise yritys tuet ja valitetaa nii maa pirust jot mikää ei kannata millonkaa ,mut ei kerrota et nykyää ei työteko kannata ,mut yrittämine kyllä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miksi hallitus pakottaa sitten ostamaan kiinalaista tavaraa ?
Kukaan ei pakota ostamaan kiinalaista tavaraa. Itse en koske edes pitkällä tikulla, jos voin välttää.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Me tarvitsemme enemmän rikkaita kuin köyhiä.
Köyhä voi ostaa crokcsin jäljitelmätossut, mutta rikas sijoittaa yritykseen, joka tarjoaa työpaikkoja Suomeen.
Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen, ettei kiinassa tehdyt kertakäyttötuotteet paranna Suomen taloutta.
Iso raha oikeilla ihmisillä saa paljon hyvää aikaan. Pieni raha köyhillä on vain pientä rahaa, joka valuu ulkomailleSilti yritykset siirtävät tuotantoa halpatyövoiman maihin, että voivat maksimoida voitot. Yrityksillä ei ole mitään yhteiskunnallisia vastuita. Yritys pyrkii tekemään voittoja omistajilleen. Palkkakulut ovat menoerä ja voitoista pois.
- Anonyymi
Vai syytetään sitä omista ulosotoista jo hallitusta!!
Jokaisen velvollisuus on elää varojensa mukaan, eikä saattaa itseään ulosottoon!
Ei hankita sellaista mitä ei ole vara maksaa!
Ei tämä asia kuulu hallitukselle lainkaan!!!- Anonyymi
Vai pitäisi sitä syyttää sukupolvisesta köyhyydestä ja osattomuudesta köyhien ja tulottomien vain itseään,? Hallitus ottaa lisää velkaa entisen lisäksi rikkaiden verovähennyksiin ja yritystukiin myös niille yrityksille, jotka viettävät vuosittaisia osinkojuhlian ja jakavat sijoittajille jopa koko tuloksensa, joka yritystukien lidäksi on työntekijöiden ahkeralla työllä hankittu.
Toki se sijoittaminenkin työstä käy, kun on seurattava pörssiosakkeita, ellei sijoitussalkun hoitaja sitä tee.
Kyllä niistä pääomatuloista pitäisi maksaa ihan yhtä suuri progressiivinen vero, kuin mitä työntekijät maksavat.
Kukaan ei saata tahallaan itseään ulosottoon tai jätä laskuja maksamatta. Suomessa on yli 320.000 työtöntä, ja nyt päivärahoja, asumistukia, toimeentuloturvaa on leikattu niin paljon, että leipäjonoistakin loppuu ruoka.
Hallituksen sosiaaliturvan ja työttömyysturvan leikkaukset sekä epäonnistunut työllisyyden hoito heikon talouskasvun takia tai sen aiheuttajana, ovat syynä eriarvoisuuden kasvuun ja pienituloisten ahdinkoon.
Kyllä jokaisen pitäisi tulla palkallaan toimeen. Matalapalkkaaloilla on niin pienet palkat, että moni joutuu tekemään kahta työtä saadakseen palkkatulon riittämään isoon vuokraan, kalliiseen ruokaan ja kasvaneisiin terveysmenoihin. Arvonlisäveron korotus heikensi pienituloisten selviytymistä, kun kaikki tulot menee kulutukseen. vaikka kaikesta on tingittävä, jopa lasten ruuasta. Nykyään leipäjonoissa näkee myös lapsia. - Anonyymi
Aika paljonkin kuuluu hallitukselle. Hallituksen päätöksien seurauksena
Suomessa on ennätysmäinen konkurssiaalto, ennätystyöttömyys, ennätysvelat
ja ennätysvähän työpaikkoja, joita hakea.
Lähes 10000 työpaikkaa on hävinnyt, vaikka niitä piti tulla 100000 lisää.
- Anonyymi
Ulosotto kertoo vain välinpitämättömyydestä tai riskinotosta.
Toki molemmat johtavat köyhyyteen, mutta köyhyys ei aiheuta niitä eikä muutakaan rikollista toimintaa.- Anonyymi
Ulosotossa on jopa terveyskeskusmaksuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulosotossa on jopa terveyskeskusmaksuja.
On. Niissä on myös sakkoja ja korvauksia pahoinpitelyistä, varkauksista ja tuhopoltoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulosotossa on jopa terveyskeskusmaksuja.
Kenenkään tässä maassa ei tarvitse antaa terveyskeskusmaksujen mennä ulosottoon, jos vähänkin huolehtii asioistaan! Henkilöt, joilla on jo ennestään ulosottoja, antavat mennä sinne kaikki muutkin! Ja on niitäkin jotka eivät periaatteesta maksa kun katsovat sen kuuluvan yhteiskunnalle! Ei näistä nyyhkytarinaa saa, eikä hallitus ole syyllinen!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenenkään tässä maassa ei tarvitse antaa terveyskeskusmaksujen mennä ulosottoon, jos vähänkin huolehtii asioistaan! Henkilöt, joilla on jo ennestään ulosottoja, antavat mennä sinne kaikki muutkin! Ja on niitäkin jotka eivät periaatteesta maksa kun katsovat sen kuuluvan yhteiskunnalle! Ei näistä nyyhkytarinaa saa, eikä hallitus ole syyllinen!!
Et tiedä köyhyydestä ja sen syistä mitään.
- Anonyymi
Paras tapa päästä köyhyydetsä ei ole edelleenkään muiden haukkuminen ja heidän rahojensa himoitseminen.
Tiedätkö sinä, mikä takaa parhaiten menestymisen?
Ihan pienenenä vinkkinä, siihen ei liity töhriminen eikä liikenteen tukkona oleminen. - Anonyymi
Tampereella joku muilta rahaa ja myötätuntoa penäävä osoitti omaa näkemystään oikeudenmukaisuudesta
- Anonyymi
Olsiko joku elokapinallinen, joka puukotti jotta kasvihuoneilmiö loppuisi?
Ei siitä voi ketään rangaista.
- Anonyymi
Leikkaukset heikompiosaisilta on kiusantekoa. Se tuottaa mielihyvää. Näin sairas on maailma.
Maailma on BDSM tilassa: kidutusta ja ruoskintaa, ja muita pervouksia.
Ahneelle ei mikään riitä. - Anonyymi
Suomi ja suomalaiset ovat täydellisessä rappiotilassa. Ihmiset eivät välitä enää mistään. Suomessa ei ole tosiköyhiä olemassakaan. Kaikki saavat sen verran rahaa jostain, että pystyvät maksamaan pakolliset elämisen kustannukset. Rahat pitää ensin käyttää pakollisiin menoihin ja sitten vasta muuhun.
Monet jättävät todellakin tahallaan kaikki maksut maksamatta että ne menevät ulosottoon. Ajatellaan että kyllä valtio maksaa.
Suomessa on melkein 600 000 ihmistä ulosotossa tällä hetkellä. Se kertoo miten välinpitämättömiä ihmiset ovat.
Toimeentulotuella vuosikymmeniä eläviä on myös paljon. Kun säännölliset tulot tulevat automaattisesti joka kuukausi tt-tukena, niin ei itse tarvitse tehdä mitään tulojensa nostamisseksi. Kyllähän valtio maksaa.- Anonyymi
Missä sfääreissä elät ?
- Anonyymi
"Toimeentulotuella vuosikymmeniä eläviä on myös paljon"
Ymmärrätkö tuista mitään ?
Toimeentulotuki on viimesijainen tuki, jolle ei kukaan halua joutua. - Anonyymi
Aivan oikein! Juuri tästä on kysymys! Paitsi ettei se ole valtio joka maksaa, vaan se työssäkäyvä veronmaksaja! On se varmaan mukavaa katsoa kun naapuri menee töihin ja itse sen kun lepäilee kotona ja nauttii sen naapurin työn tuloksista!
Suomalaiset ovat moraalin rappion tiellä!!!
- Anonyymi
Niin, tekemällä tehdään työttömiä ja irtisanotaan nytten ihan pärstäkertoimella.
Se tuottaa tuloja toisille ja ja ilkeyttä toisille ja jotkut vielä nauttivat siitä: sairasta säälimättömyyttä.
Empatia on hanurissa.- Anonyymi
Yleensä irtisanottava kuvittee, että pärstä ei miellytä, vaikka kyse on siitä, että suorituskyky ei miellytä.
Suomi on siinä mielessä hankala maa työllistää, että TES:in mukaiset palkat vaan ovat liian kovia maksettavaksi niille, joille normaali työtahti ei vain maita. Hitaan työtahdin esille ottaminen käännetään pärstäkertoimeksi, tuntuuhan se niin mukavammalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä irtisanottava kuvittee, että pärstä ei miellytä, vaikka kyse on siitä, että suorituskyky ei miellytä.
Suomi on siinä mielessä hankala maa työllistää, että TES:in mukaiset palkat vaan ovat liian kovia maksettavaksi niille, joille normaali työtahti ei vain maita. Hitaan työtahdin esille ottaminen käännetään pärstäkertoimeksi, tuntuuhan se niin mukavammalta.Onko 30000 euron kuukausipalkka aina työn väärti ?
Oikeistohallitus on aina tehnyt Suomelle tappiollisia kauppoja.
Persuhallituksen ministereille 18000 euron palkkio suojatyöpaikasta on aivan liikaa.
He tekevät vain vahinkoa Suomelle.
- Anonyymi
Onko sakoon reppanalla kuset housussa. Tiesitkö sakoo on Suomen pahin rosvo kopla joka työttömyyden aiheuttaja numero Uno. Rosvot varastaa duunareilta viikon palkan vuodessa. Siitä hyvästä sakoo järjestää potkut ja tietenkin tuhoaa yritykset.
- Anonyymi
Kokoomuksen pyrkimys on ohjata rahat rikkaille ja firmoille. Kokoomus on kuin käänteinen Robin Hood. Otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille.
- Anonyymi
Se on sitä itteensä, Kansan riistoa. Suomessa on nyt on riisto hallitus.
- Anonyymi
Sitä kutsutaan lasten, nuorten, koululaisten, työttömien, sairaiden tai yleensä Köyhien ryöstöksi eikä sen nimi ole Robinhood vaan korruptoitunut tilan hallitsija.
- AnonyymiUUSI
Fiktio hahmoista näitä kuvaa Karhukopla parhaiten.
- Anonyymi
Totta, että oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa on tärkeää. Mitä pienempi yhteiskunta, sen tärkeämpi asia.
Toki isossakin yhteiskunnassa jokainen ihminen on tärkeä, mutta yhteiskunta voi toimia melko hyvin, vaikka olisikin epätasa-arvoisuutta paljon, kuten Yhdysvalloissa. Toki sielläkin olisi hyvä tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä. Ei olisi ongelmia niin paljon kuin nyt on.
Hyvä johto pitää aina heikoista huolta. Tämä jo Raamatussa tulee hyvin esille.
Kaikkea hyvää!- Anonyymi
Nykyinen on kaukana hyvästä ja hyvät hallintotavat on hallituksemme hylännyt jo aika päivää sitten. Tilalle on tullut mielivalta.
- AnonyymiUUSI
Ulosottomerkintä voi vaikeuttaa elämää monin tavoin, ei pelkästään työpaikan ja vuokra-asunnon saantia.
Väitteet tahallisesta ulosottoon hakeutumisesta on ideologista rihkamaa. - AnonyymiUUSI
Vähäosaisia halutaan sortaa ihan tarkoituksellisesti ja luoda pahoinvointia kiristää ja alistaa ja nuolettaa.
Toimii ennakolta ja ahdistaa mielin kielin orjat konsanaan.
Rasismi on palannut eri muodoissa.
Tosin tuottaa tulosta kun venytetään työläisiä loppuun saakka. Pervoa mielihyvää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17711198
- 545328
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462565- 372256
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131781Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,431675Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311320Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v361265Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61086Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo1121014