Karjalassahan ei voi elää onnellisesti. Alueen mentaliteetti perustuu kateuteen, muiden kyttäämiseen, alistumiseen, juoruiluun ja muihin käytöshäiriöihin. Itsetunnottomia kun idässä ollaan,
Järkevä ihminen siis muuttaa pois karjalasta. Mutta miksi osa palaa?
Luultavasti siksi että muualla ihmisen pitää seisoa omilla jaloillaan, ottaa vastuuta itse ja toimia suoraselkäisesti. Muualla ei voi joka pikkuasiassa turvautua muiden apuun koska itsetunto on kaiken perustana. Karjalassa kaikki toimii itsetunnon puutteesta käsin ja siksi muualle lähtiessä pitäisi mielenlaadun myös muuttua vastaamaan vastuullisuutta.
Siksi osa palaa vaikka he tietää että Karjalassa on ihmiset katkeria.
Miksi osa lähtijöistä palaa?
13
327
Vastaukset 13
- Anonyymi
Täytyy sanoa noista "kateellisista" -että ne voi heti erottaa ketä ne on.
- siis ne on- SDP / Vasemmistoliittoon tai Vihreisiin kuuluvia ihmisiä
- ja Vasemmistolaiset on aina, -iät ja ajat olleet muille "kateellisia"
-vaikuttaako se, että ne kuuluu ryhmää Punikki-Kommunistit Ryssän-Kätyrit- Anonyymi
Jos vasemmistolaisuus selittäisi Karjalaisen kateuden niin siloin yli 90 prosenttia paikallisväestöstä olisi vasemmistolaisia. Tähän en usko. Olen itsekin kokenut kateutta jopa vaurailta ja rikkailta alueen ihmisiltä jotka ei uskoakseni ole vasemmistolaisia.
Käsityseni mukaan Karjalassa kateuden selittää narsismi koska on muitakin piirteitä kuten selkäänpuukotus tapakulttuurina ja myös kyvyttömyys myöntää että on vikaa itsessä. Lisäksi juoruilu on aivan käsittämätöntä ja epäluotettavuus. Heti kerrotaan eteenpäin vaikka olisi miten luottamusellinen asia kyseessä
- Anonyymi
Osa tosiaankin palaa, koska vain Nurmeksessa osataan rypyttää karjalanpiirakat, tämä juttu vetää puoleensa.
- Anonyymi
Tosi katkera ja vihainen on myös aloittaja! Voi olla syystäkin tai sitten ei? Jotakin vääryyttä ilmeisesti kokenut.
Jos täällä on niin kurjaa niin ainahan voi muuttaa pois meidän huonojen ihmisten luota??- Anonyymi
Tämä aloitus ei liittynyt henkilökohtaiseen kokemukseen. Ne jotka on väärin tehneet, on saaneet siitä suoran palautteen.
Onhan se aika erikoista että kun tulee muualta, on ihmisille reilu ja auttavainen, tuo oman työnsä tänne ja on hyödyksi monella tavalla ja sitten kateelliset ihmiset puhuu pahaa, levittää juoruja, puukottaa selkään, seuraa ja kyttää liikkeitä ja sen sellaista, niin aika lailla sitä ihmeissään on että mikä näistä on tehnyt tällaisia. kuin jälkeenjääneitä ihmisiä.
Lisäksi kun saa kuulla että saman on kokeneet muutkin muualta saapuneet ja että täällä ei pidetä ulkopaikkauntalaisista. eletään kuin valtio valtiossa ja kohdellaan toisia suomalaisia syrjien.
Aikuiset ihmiset kiusaa toisiaan. Eikä kyse ole vain itsestä vaan nämä tekee tätä toisilleenkin. Kateellisia ja kieroja erittäin paljon karjalassa. Ja yhtään ei voi luottaa ihmisiin. Nämä juoruaa heti kaiken mitä saavat tietää ja keksivät itse vielä lisää juoruja ja valheita.
Uskomatonta väkeä! Eikä nämä edes häpeä käytöstään. Narsismihan näitä vaivaa. Muualle lähtö. Sen on tehnyt niin moni paikallinenkin.
- Anonyymi
Eivät pärjää muualla?.
- Anonyymi
muualla tarvii seisoa omilla jaloilla ja olla rehellinen eikä voi juoruilla muiden asiosta. sellaista suvaitaan vain karjalassa ja itärajan takana.
- Anonyymi
Jos on joskus päässyt pois Nurmeksesta, niin kuka hullu tulee takaisin?
- Anonyymi
Fiksut pääsee pois ja pääsee halutessaan takaisinkin 😀
Herää kysymys miksi sinä et pääse pois jos haluat, onko sinut kettingillä kytketty mikonsalmen siltaan?
- Anonyymi
Kaksi vaihtoehtoa eli joko elät persaukisena mikä itsessään tuottaa vitutusta tai jos et ole persaukinen niin muut kyllä pitävät huolen vitutuksesta.
- Anonyymi
sairasta menoa. ihmiset nokka muiden asioissa karjalassa aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sairasta menoa. ihmiset nokka muiden asioissa karjalassa aina
höpö höpö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761550
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.100758En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25493