seuraa PJ sanomien digi-lehteä

Anonyymi-ap

Aihe "politiikan saralta" antaa tietoa, kuinka KD/PS hyllytettiin paikkaneuvotteluista. Katso digi-lehdessä olevaa, "vaalien jälkeen".

Jukka Tikanmäen edellisessä Pyhäjärven Sanomissa kertoma
"haluttiin neuvotella", on valitettavasti tekaistu. Kuten digi-lehdessä
vastaukset "politiikan saralta " osoittavat.

Yhteistyö, se kariutui heti . Kepu ja vasuri solpivat teknisenliiton ,
eivätkä olleet valmiita neuvottelemaan . Jokaisen puolueen kuuluu saada
"keulapaikkoja", jotta on mahdollista saada asioista alkuperäinen tieto ja tehdä ryhmässään oma kannanottonsa ilman, että
siitä on tehty "etukäteisvalmistelu jonkin ryhmän taholta.(avoimuus,yhdenvertaisuus äänensä antaneita kohdellessa)

Nyt ei päästy neuvottelemaan, koska puheenjohtaja ei johtanut
kokousta siten, että olisi syntynyt neuvottelumahdollisuus. Ilmoitus oli, ettei
kukaan luovu vaatimistaan paikoista. Neuvotteluyhteyttä ei yritetty rakentaa Oli vain "Ota- tai Jätä" tilanne.
Kuten huomaamme, puheenjohtajana neuvottelussa olisi kuulunut olla jäävi
henkilö. JT:n "kähmintä"tilanne ottaa kaksi valtuuston puheenjohtajan paikkaa. Tämä jo osoittaa uskomatonta röyhkeyttä tilannetta arvioitaessa.

Tämän kuvan olen saanut seuratessani asian kulkua sekä valtuuston kokousta.
Mikä ihme tapahtui, olisin halunnut kuulla valtuutettu Mäkeläisen ja Leppäharjun käyttämiä puheenvuoroja, mutta ihmetellä täytyy, että juuri
näiden puheenvuorojen aikana " saatiin" häiritsevä "rätinä" aikaan.

56

416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi kukaan sopisi porukan kanssa, keiden mielestä työväki on roskasakkia? Siis persujen kova oikeistolaisuus sulki sen kaiken ulkopuolelle. Äänestäjät kiittävät.

      • Anonyymi

        Taisi- näkyi olleen kaupunginjohtajankin näpit pelissä, kun Kvanttiin ei sopinut!
        Toinen räikeä teko oli, että KD-PS ryhmän esitys yhdestä valtuuston puheenjohtajan
        paikasta Tikanmäki järjesti noviisi Pekka Tikanmäelle valtuuston toisen vpj:n paikan, jota
        tämä kd/ps esitti ryhmälleen. No tämäkin on nyt nähty ja koettu. Surkuhupaisaa!


      • Anonyymi

        Puuttuuko sinulta aivot kun et osaa muuta kuin samaa sontaa jauhaa,??Et ilmeisesti osaa koskaan keskustella asiallisesti vaan keskustelusi on lähinnä piikittelyä ja vittuilua.Mottosihan on"vittuillan sille/niille.


      • Anonyymi

        Stop, stop, kukaan ei voi olla näin hölmö, eivät persut ole kultalusikka suussa syntyneitä.
        Miksi tämä joku emoiji syöksee tulta ja savua torpat täyteen, ihan mustan pirtin tarinoita.
        Eikö keskusta livennyt yli laidan, rehellistä suhmurointia tämä ei tavan kuntalaisen opin mukaan ole.
        Kristilliset kuuluu valtuustoon ja osa persuista äänestystuloksen perusteella, sanokoot kuka mitä hyvänsä.
        Eläkää ihmisiksi siellä Tikkalanmäellä, me kuntalaiset emme ole tyhmiä urpoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi- näkyi olleen kaupunginjohtajankin näpit pelissä, kun Kvanttiin ei sopinut!
        Toinen räikeä teko oli, että KD-PS ryhmän esitys yhdestä valtuuston puheenjohtajan
        paikasta Tikanmäki järjesti noviisi Pekka Tikanmäelle valtuuston toisen vpj:n paikan, jota
        tämä kd/ps esitti ryhmälleen. No tämäkin on nyt nähty ja koettu. Surkuhupaisaa!

        ....SIIS SUKULAISPOJAN, tämähän ei muualla maassa menisi läpi.
        Tämä Pyhälärvisten elämänmeno on omaa, ainutlaatuista torvellusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puuttuuko sinulta aivot kun et osaa muuta kuin samaa sontaa jauhaa,??Et ilmeisesti osaa koskaan keskustella asiallisesti vaan keskustelusi on lähinnä piikittelyä ja vittuilua.Mottosihan on"vittuillan sille/niille.

        Si, so pojat, lärvistelkäähän asiallisesti, homma ei kestä päivänvaloa.


    • Anonyymi

      Nuo "rätinät " oli selvääkin selvempiä sabotaasitemppuja joita ei tapahtunut puheenjohtajan tietämättä.Sananvapautta Kepu/vasemmisto TARKOITUKSELLA rajoittaa.Pitisi tehdä viranomaistutkinta asiasta.Ollaan PohjoisKorean tiellä.Sanoihan Jukkakin "Pyrkisin vähentämään negatiivistä keskustelua sosiaalisessa mediassa ,jottei Pyhäjärven maine turmeltuisi" Kukahan se mainetta pilasi oikeudenkäynnillä v.2018.Hän itse Siitä kirjoitti valtakunnan lehdetkin.

      • Anonyymi

        heh heh Uskotko tuohon itsekkään. Tiedetään sinun vihaavan keskustaa, kun se vei sinulta paikan kaupungintalolta hameen alta, mutta koeta rauhoittua.

        Nyt meidän mainetta pilaavat mm. Oulaskankaasta valehdelleet persut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        heh heh Uskotko tuohon itsekkään. Tiedetään sinun vihaavan keskustaa, kun se vei sinulta paikan kaupungintalolta hameen alta, mutta koeta rauhoittua.

        Nyt meidän mainetta pilaavat mm. Oulaskankaasta valehdelleet persut.

        Mitä horiset! Kepulivetoinen Pohden aluevaltuustohan lopetti Oulaskankaan yöpäivystyksen. Lytyy Pohden asiakirjoista toisin kuin sinun HORINAT. Ota paukku, tai laita korkki kiinni. Ja jatkossa anna tassua Savusaunalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä horiset! Kepulivetoinen Pohden aluevaltuustohan lopetti Oulaskankaan yöpäivystyksen. Lytyy Pohden asiakirjoista toisin kuin sinun HORINAT. Ota paukku, tai laita korkki kiinni. Ja jatkossa anna tassua Savusaunalla.

        Luepa tästä Marisija. Tiedn, että siä et lopeta asiassa valehtelua, mutta se ei totuutta.
        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oulaskankaan-sairaalassa-petyttiin-raskaasti-eduskuntaan-voi-tulla-kuolintapauksia/9068818

        Miedän persutkin ovat myös tästäkin asiasta valehdelleet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        heh heh Uskotko tuohon itsekkään. Tiedetään sinun vihaavan keskustaa, kun se vei sinulta paikan kaupungintalolta hameen alta, mutta koeta rauhoittua.

        Nyt meidän mainetta pilaavat mm. Oulaskankaasta valehdelleet persut.

        Kaikista löytyy todisteet Rätinän kuuli 45 kokouksen seuraajaa YouTubessa, Jukan lausuman löydät Pyhäjärven sanomista 9.4 2025 oikeudenkäynnistä löytyy googletamalla.Sinulta ei löydy YHTÄÄN KONKREETTISTA todistetta tyhjänpäiväisille "kirjoituksillesi" Olet tyhjänpäiväinen vittuilija.


      • Anonyymi

        Tottakai Tikanpoika on sukkuloinut asiapoikana, joten rehellinen compo tämä ei ole.
        Pysykäähän lestissä, asia pitää saada tutkintaan, ohi Pyhäjärven ja keskustan, jossain vilahtaa musta häntä.
        Miksi teillä on aina tämä outo peli, katsokaa muita kuntia, siellä onvaalittu paljon nuoria, ohitettu nämä fossiilit.
        Onko Pyhäjärvi jo viittä vaille, että pitää yhdistää isompaan, toimivaan rakennelmaan, joka tapauksessa, huonolta näyttää. Demokratia sortuu, seinät hajoaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä horiset! Kepulivetoinen Pohden aluevaltuustohan lopetti Oulaskankaan yöpäivystyksen. Lytyy Pohden asiakirjoista toisin kuin sinun HORINAT. Ota paukku, tai laita korkki kiinni. Ja jatkossa anna tassua Savusaunalla.

        Kyllä totuus on tuossa, kepu karkeloi Oulaskankaan päättötyön, älkää viitsikö vääntää totuutta taas saparomäen suuntaan.
        Taatusti suunta on isomman poliittisen suunnan määräämä, eli" uusi OULU," joka on kallis operaatio ja vanhan purku, joja nielee mittavan määrän euroja.
        Poliittinen piiri (oikeisto) määritteli Oulaisten, kuin pienempien kuntien pakkopäätökset.
        Säästöä on tultava ja nämä pikku idiootit mäkättää jonkun pikkupersujen päättäneen lopettaa, esim. Oulaisten kohtalon, voi aivokurkiaisen surkeutta.
        Ajatelkaa helvetissä aivoilla, eikä alapäällä.


    • Anonyymi

      Kvantti pitää ottaa erityistarkastukseen. Minne miljoonat vilahtelee? Npkelan mukaan se on tuottoisa niin vaaditaanko kunnan kassaan päin osinkoja? Tuota.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä tarkastelun alle vaan, on niin röyhkeätä toimintaa.
        Kannattaa lukea paikallinen lehti
        Eikö kukaan saa poikki tuota keskustan ja vasemmiston touhua, voi vttu sdp lähti vielä vallanhimossa mukaan.


      • Anonyymi

        Persujen isot suut pitää katsastaa? Tuleeko sieltä muuta kuin mölinää valehdelulla täydennettynä?


      • Anonyymi

        ...tässä yksi hiirenherne, joka vaatii tarkempaa selvitystä.
        Arkadianmäen rappusille kannattaa lähteä istahtamaan, eikä kyse ole perussuomalaisista, kyse kunnan oikeista virityksistä.
        Putin tunkee Virunvalkian reviirille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä tarkastelun alle vaan, on niin röyhkeätä toimintaa.
        Kannattaa lukea paikallinen lehti
        Eikö kukaan saa poikki tuota keskustan ja vasemmiston touhua, voi vttu sdp lähti vielä vallanhimossa mukaan.

        ...ymmartämättömyyttään...ohjailun tuloksena....
        Tuohan on selvä näyttö, siinäpä demarien puh.johtajalle kysymys Arkadianmäen rappusilla.
        Miten sen nyt ottaa ja antaa, kysymys kannattaa esittää, vanha, työväestön puolue, lipsahtanut hieman liikaa oikealle, usko meni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen isot suut pitää katsastaa? Tuleeko sieltä muuta kuin mölinää valehdelulla täydennettynä?

        Hyi kuinka rumasti mölähtelet, tyypillistä oikeiston, mukamas sivistynyttä kielenkäyttöä, näyttää olevan Trumpin tyyppistä; "mitä vit*** ne oikein touhuaa."


    • Anonyymi

      Miksei RKP:n mies puheenjohtajistoon?

      • Anonyymi

        Miksei oppositio ottanut vastaan mitään paikkoja?


      • Anonyymi

        Tai miksi ei demareiden äänikuningatarta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai miksi ei demareiden äänikuningatarta?

        Halusiko?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai miksi ei demareiden äänikuningatarta?

        Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii.erp sanoo soo,soo,soo ja teijalla kengänkannat go.go.go..

        Heli sannoo:meijän suunnitelmat vaatii hallituspaikkaa

        aila sannoo alotteessa: tulevaisuuv en toimintasuunnitelma, ettei tule yllätyksiä.
        Tässä tulee vain yksi iso MUTTA. Oletko Sinä veljesi vartia?

        jos tullee humalatila
        jos tullee muistisairaus
        jos on psyykisesti sairas
        taikka loppuunpalanut
        jos on "mania" tai jne....

        Hyviä aiheita. Jatkoon!


      • Anonyymi

        Siinäpä se, outo compo menossa taas Tikkalanmäellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei oppositio ottanut vastaan mitään paikkoja?

        Älä leiki tietämätöntä, Tikanmäki oli ohjaillut demarin ja vasurin, mukamas tekninen juttu, siis VAALIEN JÄLKEEN.
        Peli jatkuu yhtä tympeänä kuin ennenkin.
        Fossiilit tempoo viimeisiä harjaksiaan loppusuoralle.


      • Anonyymi

        RKP ei saanut lautakuntapaikkaa.Hyvin äänet Kepuille kelpasi.


    • Anonyymi

      Halosen ja Tikanmäen väitteet on kumottu näkihän tuon .

    • Anonyymi

      Miksi tämä Tikanmäki saa julkaista paikallislehdessä omia satujaan?
      Eikö asioiden oikaisu kuulu samaan paikallislehteen.

      Eihän nämä tarinat voi jatkua vuodesta toiseen, jopa jo vuosikymmen verran, onko jo enemmänkin.

      Mikä on totuus tässä kalabaliikissa?
      Uskomus on, että keskusta syöttää pajunköyttä kuntalaisille, vihneet kurkussa hakartaa todella pahasti.

      • Anonyymi

        Totuus tuntuu sadulta? Leppäharju sai uuden ansiomerkin. Tuhosi ensiksi Proon ja nyt menee persut.


      • Anonyymi

        Tämähän on suoranaista valehtelua!!, Jarmo Halonen on "veljensä vartia" ja laulaa samoja lauluja kuin JT. On nähty, on koettu!


    • Anonyymi

      Näistä voidaan vääntää miten vain. Mutta iolla voi ilmoittaa, että Persusuomalaiset eivät meillä enää vaikuta mihinkään asiaan mitenkään. KolmInkertain hurraahuuto:
      HURRAA HURRAA HURRAA

      • Anonyymi

        Mitä perussuomalaiset ovat näiden vuosien, vuosikymmenten aikana tehneet
        Pyhäjärven kuntalaisille. Kun sen pystytte valehtelematta sanomaan, niin
        sitten kelpaat sinäkin joukkoon.


      • Anonyymi

        Kas kun et huuda; URAA, URAA, URAA !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä perussuomalaiset ovat näiden vuosien, vuosikymmenten aikana tehneet
        Pyhäjärven kuntalaisille. Kun sen pystytte valehtelematta sanomaan, niin
        sitten kelpaat sinäkin joukkoon.

        Liekö nuo persut täällä vuosikymmeniä sitten vielä olleet, Soini kökkäröi aikoinaan, täytti taskunsa, nyt löhöilee mahansa kanssa ja juo kaljaa, eikä haistelekkaan tänne päin.
        Se siitä.


    • Anonyymi

      Ilolla siis.

      Persumme voivat jatkaa omaansa. Uraa Uraa

      • Anonyymi

        Olette TE raukkoja!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette TE raukkoja!!

        Ketkä pakenivat vastuuta? Persut!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä pakenivat vastuuta? Persut!

        Älä viitse sepustaa satuja, totuus esiin.


    • Anonyymi

      Järjen ääni on vaiennettu.

      • Anonyymi

        Tuskin sitä näillä käpykaartilaisilla on koskaan ollutkaan.


    • Anonyymi

      Mahtuisko tähän väliin se luettelo Pro Pyhäjärven ja Pyhäjärven Persujen ansiot Pyhäjärven hyväksi kautta aikojen? Saa vastata, mutta ei ole P A K K O. NÄIN VÄITÄN, EN OLETA, VOI Hyvää Päivää🤣 oho tulipa combo😆😆😆

      • Anonyymi

        No entäpäs kepulaisten ansiot Pyhäjärven hyväksi.?
        Ihan oikeesti..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No entäpäs kepulaisten ansiot Pyhäjärven hyväksi.?
        Ihan oikeesti..

        Esim. Nyt laittoivat persut pihalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esim. Nyt laittoivat persut pihalle.

        Anna jo olla.
        Sitten kun Pyhäjärvi on kriisikuntana niin voidaan kysyä ketkä oli vallassa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No entäpäs kepulaisten ansiot Pyhäjärven hyväksi.?
        Ihan oikeesti..

        Kuulemma, rahaa tuli, rahat meni.


    • Anonyymi

      Lehti antaneet tilaa oikaista ja kuulunee toimittajan tehtäviin tuo oikaisu.
      Pahaltahan tuo näyttää jos toinen Tikanmäki nostetaan turvaamaan toisen Tikanmäen tekoja/taitoja.

      • Anonyymi

        Seura tekee kaltaisekseen, myös ulkonäkö , hapitus lähenee toinen toistaan seurapiirissä.
        Valtuustossa, teknisesti muodostetusta eli pääryhmään lukeutuvat valtuutetut, niin miehet kuin naiset, ovat kuin saman isän ja äidin jälkikasvua, muistuttavat niin hitokseen toisiaan.

        Tokihan me vanhat pyhäjärviset tiedämme, paljon salattuja tiedämmekin, miten Tikkalanmäen rulettia on vuosikymmenet pelattu ja manipuloitu. Siitä syystäkin olemme pienen pakon edessä velvollisia pitämään sukuhenkilöt paikoissaan, että kuohunta ei ryöpsähdä hillittömäksi. Henkilöstölläkin on silmänsä ja korvansa, herruus on pidäke, omat vakiopäät paikoilleen, niin on varmempi verkosto etukäteen paimentamaan ja supsutuksiin puuttumaan.

        Vanhoiksi ovat jo kulahtaneet, mutta sehän ei historiaa muuta, ne ovat olemassa, niin hyvät kuin pahat teot, sivujuonien tekemiset, eihän seeprat raidoistaan pääse.

        Oi sinä ihana voimaintunnon ja virtaavan mahlan menneisyys, olihan se sitä ihanat nuoruusaikaa.
        Vaan tänään, tässä ja nyt, holtittomuuden aikojen omat jälkemme sieltä, saavuttivat meidät, voi sinä edessä oleva väsynyt vaalikausi, vannotut veljenveren nimeen ja vankasti velkainen , armoton n vanhuuden tulevaisuus.


    • Anonyymi

      Olispa kerrankin ollu rehti alku alkaneelle kaudelle.
      Luotiin heti ilmapiiri joka ahdistaa äänestäjää.
      Kukkulalta lentää kiviä , sinne kivittäjien joukkoon nousi sdp kera pastorin.
      Ei jaksa enää kirjoittaa mitä kaikkea tuolla kehässä tapahtuu ja on tapahtunut.
      "Leikkimään en ala" nythän pastorin puolue on kieltäytynyt puhumasta , siitä se ura alkaa ja syrjintä ihmisiä kohtaan.

      • Anonyymi

        Ohjeistettu, sama mykkyys jatkuu, demarit ajaa itsensä suohon, ei sopine tähän kuntaan.


      • Anonyymi

        Siis yhtä äänestäjää. Suurin osa on tyytyväisiä.


    • Anonyymi

      Ihan oikein persuille, joutavat huutelemaan oppositioon.

      • Anonyymi

        Niinkö? ONKO kaikki sammoo mieltä , siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Epäilen suuresti😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö? ONKO kaikki sammoo mieltä , siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Epäilen suuresti😂

        Kts. vaalitulos


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kts. vaalitulos

        Kiitos, olen katsonut ja tiedän asiat.


    • Anonyymi

      Pyhäjärvi hurjana:
      HURRAA HURRAA HURRAAAAAAAAA

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe