Kaksi vuotta raittiina ja aika on mennyt todella nopeaan. Tänäänkään en aio juoda
Vastaukset 12
- Anonyymi
Onneksi olkoon!
- Anonyymi
Hyvä päätös.
- Anonyymi
Eipä juuri paskempaa puuhaa ole kuin alkoholin juominen, hyi saatana !
- Anonyymi
Päin vastoin, hauskempaa ei olekaan.
Mutta silti kannattaa lopettaa. Mitä aiemmin, sen parempi.
Kokonaan lopetus voi olla helpompi ratkaisu kuin epämääräinen vähentäminen. Vaikka se voi tuntua alkuun vaikealta, se olo helpottaa siitä. Onnea vaan ap.
- Anonyymi
Asiasi ovat hyvällä mallilla!
- Anonyymi
Minulla sattumalta aivan sama juttu. Puhuin kyllä huimauksista, mutta lähdin kuitenkin asioilleni silloin tekemään n. 5 km lenkin.
Oli vähätuulinen poutasää, mutta kaaduin ojaan tulomatkalla. Ystävälliset ihmiset auttoivat minut pystyyn ja pyörän päälle.
Viinaa en ollut ottanut ainakaan vuorokauteen, mutta niin vaan alamäen mutkassa tuli huimauskohtaus. Sain ohjattua pyörän kevyenliikenteen penkkaan.
Ne ihmiset tulivat taas kodeistaan katsomaan kävikö pahasti.
Lanssi vei munt sairaalaan. Aamulla vietiin rtg-kuvaukseen. Nilkka oli murtunut.
Mitä häntä viikkoja lienen makaillut siellä kunnes kotiutettiin.
En enää uskalla ottaa viinaa, enkä nousta pyörän selkään. Ajokortti mull on edelleenkin ja ajan. 80v.- Anonyymi
Se kävi säikyttämässä. Hyvä päätös lopettaa kokonaan!
- Anonyymi
Suomalainen mies si osaa ottaa alkoholia edes fiksusti ,hän haluaa känniä. Kun taas muualla päin otetaan fiksusti eikä kukaan sotke juhlia liialla juopumisella. Silti on aina hyvät bileet
- Anonyymi
Olin 7 vuotta ilman viinaa. Oli lopulta niin saaterin tylsää että nykyään juon 1- 2 viikon putkia.
- Anonyymi
Noh ymmärrän kyllä että harmittaa, mutta me muut olemme täysin syyttömiä sinun pahaan oloosi.
- Anonyymi
Mulla täyttyy juhannuksena vain pakoputki kanssapulsun jormasta
Asd
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1751942Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1571378Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2231010- 71897
- 58868
- 47793
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus68784- 93757
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200687Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151646