Hekisesti sairas Suomen johto,tykästynyt vain Yhdysvaltain ja Israeilin sotiin ja kansanmurhiin !?

Anonyymi-ap

Venjän suojelusotaan, kuin Luhanskin ja Donetskin itsenäisyyttä ei kannateta,yhteistyö valtioista puhumattakaan,kaikki on pahasta taloudessa ja urheilissa,on motto !? Venjän maakaasu ja öljykin saastaa,länsimaisiin verrattuna,vain Loviisan Ydinvoimalat saa puksuttaaja teräsmasuuni !?

4

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nythän se Suomi vasta onkin suomettunut.
      EU:n komissio päättää joutuuko Suomi tarkkailuluokalle, tai armahtaako EU pienen Suomen, jolla on EU:ssa hyvin vähän sananvaltaa hyvin pienenä maana.

      Natoon liityttiin ilman kansanäänestystä ja nyt Nato vaatii Trumpin johdolla Naton jäsenmaiden korottavan puolustusmenoja viiteen prosenttiin bkt:sta eli jopa 10 miljardiin. Suomessa ei tiedetä, mistä kasvavat puolustusmenot katetaan, kun ulkomaan velka ylittää jo EU:n velkarajan.

      Nyt on talouskasvua odotettu pelastajaksi, mutta odotettu kasvua ei näy näköpiirissä, kun tutkimuslaitokset pienentävät kasvuodotuksia milloin mistäkin syystä. Piti saada 100 000 työllistä lisää, nyt vaikuttaa siltä, että saamme 100 000 työtöntä lisää tällä hallituskaudella.
      Ei hyvältä näytä.

      • Anonyymi

        Nyt lama iskenyt sotaharjoituksiinki ja rahanpuute siihenkin !?Venjää syyllistetään, kuin itsenäisyytemme jälkeen tapana !?


    • Anonyymi
      UUSI

      Sotahulluja nämä nykyset päättäjät ,jotka ovat keskittyneet maailman politiikkaan kotimaisten asioiden hoitamiseen, sekä vieraiden kansakuntien hyysäämiseen omita huolehtimisen sijaan. Ovat tyystin unohtaneet kenen asioita ja hyvinvoinnista heidät on valittu pitämään huolta.

    • Anonyymi
      UUSI

      "SAAVAT MILJOONIEN LAHJUSRAHOJA"!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      198
      11773
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5549
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2857
    4. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      15
      2484
    5. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2455
    6. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      34
      2023
    7. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      47
      1949
    8. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1911
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1727
    10. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      34
      1670
    Aihe