Oletteko kokeilleet kun yksi nuolee vaimon pillua altapäin hänen ollessa nelinkontin ja kolmas panee takaapäin? Joskus ehdotin vaimolle, ei innostunut, uskoisin hänen pitävän siitä, kun pitää olla nuolettavana ja naitavana.
Nuolen vaimoa ja kolmas panee.
20
2182
Vastaukset
- Anonyymi
En oo kokeillu mut kiinnostus ois kova itellä kans
- Anonyymi
Olen nuollut vaimoani samalla kun vieraamme yhtyy häneen takaapäin. Vaimo tuntui kyllä äänistä päätellen tykkäävän, mutta aika haastavaa se kyllä minulle oli. Hän tietysti heilui työntöjen tahdissa, joten klitorikseen kielellä osuminen oli vaikeaa. Jonkun kerran sain myös suuhuni kaverimme kivekset, mutta se ei ollut millään tavalla epämiellyttävää. Aika pian kuitenkin tulin pois vaimoni alta ja annoin heidän jatkaa rakastelua ihan kaksistaan. Mutta koitettu on.
-Pasi-- Anonyymi
Huomaa, että sinun kokemuksesi on totta. Useinkaan näissä kimppajutuissa asiat eivät mene niinkuin suunnitellaan ja fantasioissa kuvitellaan.
Monesti kahden miehen sovittaminen samaa naista panemaan samaan aikaan on paljon hankalampaa kuin kuvitellaan sekä ajatuksissa, että fyysisesti.
- Anonyymi
Tuo on melko yleinen asetelma ainakin niissä ryhmäseksi tapahtumissa missä olemme vaimoni kanssa olleet. Monasti myös niin, että kun olen pannut vaimoani niin, että hän on päälläni ja on kumartuneena minuun päin niin, että peräaukko on kiimaisesti esillä, niin aina siihen joku on tullut antamaan vaimon peräaukolle kielihoitoa. Vaimo pitää siitä kovasti ja saa takuu varmasti tuolloin myös orgasmeja.
- Anonyymi
Useasti teimme näin, kun olin parin luona kylässä. Mies oli hieman bi ja se sopi mullekkin.
Lutkutti välillä myös kyrpää ja palkeja, kun nain vaimoa takaa tai vaimo istui kyrvällä jalat koukussa.
Kyllä se vaimo nautti todella paljon tästä, samoin minä ja varmasti sen mieskin, kun näin halusivat usein.- Anonyymi
Tuo tilanne ois hienoa et mies ottaisi välillä suihin ja nuolisi kalun vartta kun panisin naista..
M54v bi ukm (salaa en liikkellä)naiseni tietää bi puoleni ja kimpoistani.017 alue
- Anonyymi
Olisi ihanaa saada kyrpää sisään ja samalla joku muu nuolisi mun pillua. Nuolijan sukupuolella ei olisi väliä mutta itse en pillua nuole.
- Anonyymi
Oletkos jo kuitenkin ollu kimppajutussa mukana, 2 miestä ja sinä?
- Anonyymi
Just niin ihan ittelles vaan.
- Anonyymi
Siinäpä varsinainen ääliö on. Montas luokkaa apukoulua kävit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletkos jo kuitenkin ollu kimppajutussa mukana, 2 miestä ja sinä?
En valitettavasti ole tätä päässyt vielä kokeilemaan.
- Anonyymi
Kokeiltu on.Välillä mies alta ottanut suuhun ja sekös hienoa.M64Tre
- Anonyymi
Meillä ollaan pantu juuri noin eli mies alta nuollut vaimoani ja toinen pannut takaa. Itse olen ollut mukana.
- Anonyymi
Just näin, välillä ottaisin kaverilta suihin ja jatkettaisiin välin nuolemista ja naimista.
AP- Anonyymi
Sielläkö sinä jo olet. Kiva kun olet löytänyt just sulle parhaan mestan.
- Anonyymi
Painu ihan ite idiootti.
Enpä ole kokeillut mutta mukava olisi nuolla vaimon pillua kun vieras panee takaapäin
- Anonyymi
Mies ja nainen olisi kiinnostunut nainen voi avustaa omaa miestään tai pelkästään katsoa teitä yhdessä.
T pari
- Anonyymi
Samalla mukava nuolla heteromiehen kovaa kyrpää ja palleja. Puristaa kyrvästä kunnolla ja runkata. Kukaan heteromies ei ole kieltänyt, koska saa samalla nussia erittäin kaunista ja nuorta vaimoani.
- Anonyymi
Upeata missäpäin sextailette
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6632498Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,301236- 1091148
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki111073- 93955
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k104915Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101863Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e236795Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64741