Suomen hallitus

Suora kopio toiselta palstalta kertoo kaiken suoraan:

"HOLMÖLÄISHALLITUKSEN TULOS.
Maailman johtava maa HARHAISEN ilmastomuutoksen torjunnassa. Pieni maa, joka luulee voivansa PELASTAA "ilmastotoimillaan" KOKO MAAPALLON samalla kun maailman suurimmat maat toimivat päinvastoin 1000-kertaisella volyymillä.
Päättää ITSE kotimaisen TURPEEN käytön olevan vaarallista (toisin kuin naapurimaat) ja LOPETTAA koko toimialan. Sinetöi tuhon päättämällä ROMUTTAA tuotantokoneeetkin niin, että turvetta ei voisi tuottaa enää edes kriisitilanteissa.
Hävittää ilmastokiimassaan maan keskeiset hiilellä, maakaasulla ja öljyllä toimivat luotettavat SÄHKÖN JA LÄMMÖN TUOTANTOLAITOKSET, kuten Inkoon 1000MW hiilivoimalaitoksen jättämättä niitä edes reserviin huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Ei edes vallitsevan sotatilan aikana.
Kuvittelee voivansa tuottaa kylmässä ja pimeässä maassa tarvittavan sähkön ja lämmön lähinnä SATUNNAISELLA TUULIENERGIALLA tuhoten "tuulipuistoilla" maan arvokkaan LUONNON.
Pyrkii SIIRTÄMÄÄN kaiken energian käytön SÄHKÖLLE vaikka ei tiedä mistä sähköä voisi saada tarvittavia määriä. Laskee sen varaan, että pian KEKSITÄÄN jotain jolla sähkö saataisiin riittämään.
Velkaannuttaa maan jättiläismäisesti LAHJOITTAAKSEEN rahat itseään huomattavasti VARAKKAAMMILLE Välimeren maille, jossa tiedetään KORRUPTION rehottatavan ja rahojen menevän päinvastoin kuin Suomessa maiden verotuksen keventämiseen.
Tukahduttaa maan elinkeinoelämän perimällä yrityksiltä ja kansalaisilta MAAILMAN KORKEIMPIA VEROJA ja työeläkemaksuja. ESTÄÄ aktiivisesti uusien teollisuuslaitosten rakentamisen maahan.
Suunnittelee METSIENSÄ käytön rajoittamista koko MUUN EUROOPAN PUOLESTA, kun muut maat ovat jo metsänsä pitkälle hakanneet ja omaksi hyväkseen.
Suunnittelee MAATALOUSTUOTANTONSA, erityisesti lihan ja maidon tuotannon ALASAJOA pyrkien PAKOTTAMAAN normaalit lihaa syövät ihmiset kasvissyöjiksi.
Pyrkii ihmisten ELINTASON yleiseen HEIKENTÄMISEEN pitäen sitä PERUSTELTUNA kansallisena UHRAUKSENA.
Luovuttaa ihmishenkiä uhraten hankitun maan ITSENÄISYYDEN VAPAAEHTOISESTI EU:lle erilaisten sääntöjen ja taloudellisten riippuvuuksien myötä. Tälläinen on suomen eduskunnan istuva hölmöläishallitus....""

Taidatkos sen paremmin sanoa!
6349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Liian pitkä sepustus, lyhennä 2riviin ei tuota lue kukaa

Äänestä
  • Kiina on saanut ilmastopäästönsä laskuun. Intia seuraa perässä. Kumpikin on Suomea köyhempi maa.

    Aloittaja edustaa menneisyyttä. Suomen teollisuus meni jo. Lähes 100 % sähköntuotannostamme on jo päästötöntä, ja yhä useampi yritys viilaa toimintaansa päästöttömäksi.

    Äänestä

Suomea valmistetaan liitettäväksi toiseen valtioon ja tulemme olemaan orjatyöläisiä.

Äänestä

Finnish government are dirty shitty fuckers! i show my middle finger for them fuck you all!

Äänestä

Miksi ei kukaa tee kansalaisaloite hallituksesta potkut koko hallitukselle

1Äänestä

Sellainen hallittus kuin sitä äänestäneet.
Ketkä äänestivät kokoomusta ja persuja sekä tukipuolueitaan Rkp ja kristilliset? Nykyisillä hallituspuolueilla on kansanedustajien enemmistö eduskunnassa, joten hallituksen esitykset menevät läpi.

Luottamus poliitikoihin ja nykyisiin hallituspuolueisiin on mennyt menojaan. Niitä "menoja" ovat pienituloisille tehdyt leikkaukset, kun ennen vaaleja valituksi tullut toiseksi suurin puolue ilmoitti, että pienituloisilta ei leikata, mutta leikkaukset alkoivat heti hallitusvastuun jälkeen.

Nyt Suomi jakautuu hyvin toimeen tuleviin, varakkaaseen yläluokkaan ja vähäosaisiin, joiden sosiaaliturva ja jopa viimesijainen sosiaalituki, toimeentulotuki on leikattu.

Myös Suomi jakautuu: köyhiin työttömyysalueisiin, joissa asuntojen hinnat ovat romahtaneet ja joissa terveyspalveluja tai muita palveluja ei ole. Uudet työpaikat löytyvät nykyään etelä-Suomesta. Maaseutu autioituu ilman palveluja. Eikä se auta suurtyöttömyysalueille jääneitä vanhuksia tai työttömiä, vaikka sinne perustetaan tuulipuistoja ja datakeskuksia.

Miten tekoäly tulee auttamaaan Suomen heikkoon talouskasvuun tai Suomen ikääntyvän väestön palveluihin ja mahdollisesti leikattaviin eläkkeisiin, kun väestön kasvu riippuu pelkästään maahanmuuttajista, joita Suomeen ei huolita.

Ei siinä turvetehtaat tai tai ulkomaisessa omistuksessa olevat datalaitokset auta, kun talouskasvu on nollassa, ulkomaan velkaa on enemmän kuin jaksetaan maksaa ja kun lisäksi maaseutu autioituu ja tyhjenee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suora kopio toiselta palstalta kertoo kaiken suoraan:

"HOLMÖLÄISHALLITUKSEN TULOS.
Maailman johtava maa HARHAISEN ilmastomuutoksen torjunnassa. Pieni maa, joka luulee voivansa PELASTAA "ilmastotoimillaan" KOKO MAAPALLON samalla kun maailman suurimmat maat toimivat päinvastoin 1000-kertaisella volyymillä.
Päättää ITSE kotimaisen TURPEEN käytön olevan vaarallista (toisin kuin naapurimaat) ja LOPETTAA koko toimialan. Sinetöi tuhon päättämällä ROMUTTAA tuotantokoneeetkin niin, että turvetta ei voisi tuottaa enää edes kriisitilanteissa.
Hävittää ilmastokiimassaan maan keskeiset hiilellä, maakaasulla ja öljyllä toimivat luotettavat SÄHKÖN JA LÄMMÖN TUOTANTOLAITOKSET, kuten Inkoon 1000MW hiilivoimalaitoksen jättämättä niitä edes reserviin huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Ei edes vallitsevan sotatilan aikana.
Kuvittelee voivansa tuottaa kylmässä ja pimeässä maassa tarvittavan sähkön ja lämmön lähinnä SATUNNAISELLA TUULIENERGIALLA tuhoten "tuulipuistoilla" maan arvokkaan LUONNON.
Pyrkii SIIRTÄMÄÄN kaiken energian käytön SÄHKÖLLE vaikka ei tiedä mistä sähköä voisi saada tarvittavia määriä. Laskee sen varaan, että pian KEKSITÄÄN jotain jolla sähkö saataisiin riittämään.
Velkaannuttaa maan jättiläismäisesti LAHJOITTAAKSEEN rahat itseään huomattavasti VARAKKAAMMILLE Välimeren maille, jossa tiedetään KORRUPTION rehottatavan ja rahojen menevän päinvastoin kuin Suomessa maiden verotuksen keventämiseen.
Tukahduttaa maan elinkeinoelämän perimällä yrityksiltä ja kansalaisilta MAAILMAN KORKEIMPIA VEROJA ja työeläkemaksuja. ESTÄÄ aktiivisesti uusien teollisuuslaitosten rakentamisen maahan.
Suunnittelee METSIENSÄ käytön rajoittamista koko MUUN EUROOPAN PUOLESTA, kun muut maat ovat jo metsänsä pitkälle hakanneet ja omaksi hyväkseen.
Suunnittelee MAATALOUSTUOTANTONSA, erityisesti lihan ja maidon tuotannon ALASAJOA pyrkien PAKOTTAMAAN normaalit lihaa syövät ihmiset kasvissyöjiksi.
Pyrkii ihmisten ELINTASON yleiseen HEIKENTÄMISEEN pitäen sitä PERUSTELTUNA kansallisena UHRAUKSENA.
Luovuttaa ihmishenkiä uhraten hankitun maan ITSENÄISYYDEN VAPAAEHTOISESTI EU:lle erilaisten sääntöjen ja taloudellisten riippuvuuksien myötä. Tälläinen on suomen eduskunnan istuva hölmöläishallitus....""

Taidatkos sen paremmin sanoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu