Nuorten aikuisten velkaantuminen pahenee.
Perintäyhtiö Intrumin omiin tietoihin perustuvassa analyysissa korostuu erityisesti 18–24-vuotiaiden vaikean velkaantumisen huomattava kasvu. Myös perintätoimeksiantojen määrät ja summat ovat kasvaneet.
– Kuka tahansa voi unohtaa maksaa laskun. Määrittelemme kuitenkin vaikeasti velkaantuneeksi henkilön, joka ei pysty maksamaan laskua perinnän alkuvaiheessa tai tekemään maksusuunnitelmaa asian hoitamiseksi, kertoo Intrumin perintäpalvelujen osastopäällikkö Reetta Lehessaari.
Kuitenkaan nuorten velkaongelmat eivät tyypillisesti ole yhtä yleisiä, eikä velkoja ole yhtä paljon kuin muilla ikäryhmillä.
Yhtiön teettämän Eurooppalaisten kuluttajien maksutaparaportin mukaan jopa kolme neljästä kotitaloudesta sinnittelee kuluttaen kaikki tulonsa tai elää yli varojensa. Tutkimukseen osallistui noin tuhat suomalaista nettikyselyn avulla.
Myös perintäyhtiö Lowell vahvistaa nuorten aikuisten maksuvaikeuksien olevan aiempaa suurempia.
Nuorten aikuisten velkaantuminen pahenee. Perintäyhtiö Intrumin omiin tietoihin perustuvassa analyy
Anonyymi-ap
2
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Onneksi nuoret osaa äänestää kokoomusta ja perseitä
- AnonyymiUUSI
Herää kysymys onko nuorilla osaamista oman taloudenpidon saralla ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110964
- 525240
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452453- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131711Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421554Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301251Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351186Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892