Näen sinusta unia vieläkin joskus.

Anonyymi-ap

Kuten muutama yö sitten. Silloin näin unta, jossa matkustin junalla ja olit sattumalta samassa junassa myöskin matkustajana. Emme olleet nähneet aikoihin (kuten emme todellisessakaan elämässä ole nähneet), ja katsoit minua kaihoisasti ja aloimme keskustelemaan siitä mitä meille nykyään kuuluu elämissämme.
Olit menossa vanhalle toimistolle jossa aikanaan työskentelimme molemmat, joskin eri tehtävissä.
Tuota vanhaa toimistoa jossa työskentelimme ei nykyisin ole enää, mutta unessa olit menossa sinne.
Kutsuit minut käymään toimistolla kanssasi ja sanoit, että ei toimistolla ole ketään muita, on jo ilta.
Uni päättyi siihen että olimme yhdessä vanhassa toimistossa, siellä oli se tunnelmallisempi pehmeämpi valaistus päällä. Olo oli nostalginen ja kodikkaan onnellinen - kun olimme yhdessä jälleen jokin ääretön kodikkuus ja turvallinen lämpö oli ottanut sydämeni valtaan. Se oli se sama tunne, joka asui sydämessäni todellisessakin elämässä silloin kun olimme yhdessä. Meidän ei edes tarvinnut puhua mitään, se riitti, että olimme samassa tilassa.
Jo pelkkä puheäänesi oli minulle niin rauhoittava, kodikas ja lämmin. Rakastin sitä rauhallista pehmeää puhetapaa jolla puhuit, jokaista sanaasi kuuntelin aina onnea ja lämpöä tuntien.
Toivottavasti voit hyvin. Olet aina tärkeä minulle. ❤

Arille, Helsinkiin.

0

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

        kuka kaipaa ja ketä ?
        Ikävä
        177
        11198
      2. Pieni häivähdys sinusta

        Olet niin totinen
        Ikävä
        54
        5328
      3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

        r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
        NATO
        46
        2565
      4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

        Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
        Ikävä
        37
        2256
      5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

        Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
        Kemijärvi
        13
        1781
      6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

        Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
        Nurmes
        43
        1675
      7. Tiedän kuka sinä noista olet

        Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
        Ikävä
        31
        1320
      8. Känniläiset veneessä?

        Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
        Nurmes
        36
        1265
      9. Tulemmeko hyvin

        Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
        Ikävä
        6
        1086
      10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

        Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
        Luterilaisuus
        112
        1014
      Aihe