Näen sinusta unia vieläkin joskus.

Kuten muutama yö sitten. Silloin näin unta, jossa matkustin junalla ja olit sattumalta samassa junassa myöskin matkustajana. Emme olleet nähneet aikoihin (kuten emme todellisessakaan elämässä ole nähneet), ja katsoit minua kaihoisasti ja aloimme keskustelemaan siitä mitä meille nykyään kuuluu elämissämme.
Olit menossa vanhalle toimistolle jossa aikanaan työskentelimme molemmat, joskin eri tehtävissä.
Tuota vanhaa toimistoa jossa työskentelimme ei nykyisin ole enää, mutta unessa olit menossa sinne.
Kutsuit minut käymään toimistolla kanssasi ja sanoit, että ei toimistolla ole ketään muita, on jo ilta.
Uni päättyi siihen että olimme yhdessä vanhassa toimistossa, siellä oli se tunnelmallisempi pehmeämpi valaistus päällä. Olo oli nostalginen ja kodikkaan onnellinen - kun olimme yhdessä jälleen jokin ääretön kodikkuus ja turvallinen lämpö oli ottanut sydämeni valtaan. Se oli se sama tunne, joka asui sydämessäni todellisessakin elämässä silloin kun olimme yhdessä. Meidän ei edes tarvinnut puhua mitään, se riitti, että olimme samassa tilassa.
Jo pelkkä puheäänesi oli minulle niin rauhoittava, kodikas ja lämmin. Rakastin sitä rauhallista pehmeää puhetapaa jolla puhuit, jokaista sanaasi kuuntelin aina onnea ja lämpöä tuntien.
Toivottavasti voit hyvin. Olet aina tärkeä minulle. ❤

Arille, Helsinkiin.