560 euroa ilmaista rahaa 2000 työttömälle joka kuukausi kahden vuoden ajan. Rahat tulivat riippumatta siitä, hakiko töitä tai saiko muita tuloja.
Sellainen oli maailman medioihin levinnyt Suomen perustulokokeilu, jonka Juha Sipilän (kesk.) hallitus toteutti vuosina 2017 - 2018.
Suomen perustulokokeilu oli ainutlaatuinen ihmiskoe, josta uutisoitiin laajasti myös ulkomailla. Siihen valittiin 2 000 työtöntä ja ensisijaisena tavoitteena oli selvittää, lisääkö vai heikentääkö niin sanottu kansalaispalkka ihmisten työllistymistä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Se oli kyllä 2000e kuussa ja lopetettiin jo ennen aikojaan se kokeilu.