Kela-huijarit nyysivät pikkurahoja

Kelan tukien väärinkäyttö on vähentynyt yli puolella vuodesta 2020. Vuonna 2024 väärinkäytöksiä oli noin tuhat, joissa Kela menetti noin 7,1 miljoonaa euroa.

Suhteutetaanpa tämä rahasumma: Kela maksoi tukia 16,4 miljardia euroa, joista väärinkäytökset olivat noin 0,43 promillea. Tosi vähän.

Tuo 7,1 miljoonaa on muutenkin pikkusumma. Itselläni on noin 2 miljoonan euron omaisuus, asuntoja, osakkeita, rahastoja ym. Sama juttu lähisukulaisilla. Eli nuo tuhat köyhimystä eivät yhteensä pystyneet pöllimään rahaa kuin sen verran mitä yhden suvun jäsenet omistavat. Emmekä me ole edes niitä kaikkein rikkaimpia.

Positiivisen tulorekisterin käyttöönotto on vähentänyt ja tulee edelleen vähentämään Kela-väärinkäytöksiä, erityisesti työttömyysturvassa ja asumistuessa.

Suurempi ongelma on se, että ihmiset eivät hae tukia joihin he olisivat oikeutettuja. Kelan mukaan alikäyttö on 10 miljoonaa euroa.

https://kela.fi/etuuksien-vaarinkaytosten-raportti
16214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Varsinainen ongelma on se, että ihmiset kuvittelevat väärinkäytösten olevan laajempia kuin mitä ne ovat. Tätä käytetään vähäosaisiin kohdistuvassa poliittisessa vihapropagandassa.

Äänestä
  • Näilläkin palstoilla herjataan eri mieltä olevia Kelan tai sossun eläteiksi.
    Totuus on, että Kelan elätiksi joutuu lähinnä vakavan sairauden takia. Työttömäksi joutuu muista syistä.

    OECD:n tutkimuksen mukaan vain noin neljällä prosentilla työttömistä oli ongelmana taloudellisten kannustimien puute, eli halu olla mueluummin työttömänä Kelan elättinä. Suurimmalla osalla oli esteenä työpaikkojen puute, asuminen harvaan asutulla seudulla, pätkätyöt ja osaamis- ja koulutusvajeet. Eriasteisista työkykyvajeista kärsi 45 prosenttia työttömistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Näilläkin palstoilla herjataan eri mieltä olevia Kelan tai sossun eläteiksi.

    Yli 290 000 suomalaisella 35-64-vuotiaalla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa. Nykyhallitus on leikannut ammatillisesta koulutuksesta ja mm. aikuiskoulutustuesta. Huonosti koulutettu ei työllisty.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Näilläkin palstoilla herjataan eri mieltä olevia Kelan tai sossun eläteiksi.
    Totuus on, että Kelan elätiksi joutuu lähinnä vakavan sairauden takia. Työttömäksi joutuu muista syistä.

    OECD:n tutkimuksen mukaan vain noin neljällä prosentilla työttömistä oli ongelmana taloudellisten kannustimien puute, eli halu olla mueluummin työttömänä Kelan elättinä. Suurimmalla osalla oli esteenä työpaikkojen puute, asuminen harvaan asutulla seudulla, pätkätyöt ja osaamis- ja koulutusvajeet. Eriasteisista työkykyvajeista kärsi 45 prosenttia työttömistä.

    Marinin hallituksen aikaisina hyvinä aikoina tuttavapiirissä oli työttömänä vain psyykkisistä ongelmista kärsiviä. Masennusta, nepsy-oireita, skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
    Nyt työpaikkoja ei ole terveillekään. Onneksi on Kela, jonka tuella pysyy sentään hengissä.

    Äänestä

  • Niin juuri.

    Totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Marinin hallituksen aikaisina hyvinä aikoina tuttavapiirissä oli työttömänä vain psyykkisistä ongelmista kärsiviä. Masennusta, nepsy-oireita, skitsofreniaa, kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
    Nyt työpaikkoja ei ole terveillekään. Onneksi on Kela, jonka tuella pysyy sentään hengissä.

    Onneksi.

    Äänestä

Pieniä ovat silakat joulukaloiksi. Kelan tukien ja etuuksien vajaakäyttö on se oikea ongelma. On laskettu, että Kelan tukia ja etuuksia jää ihmisiltä hakematta vuosittain jopa satojen miljoonien eurojen edestä. Siis sellaisia, joihin he olisivat oikeutettuja mutta jostain syystä eivät niitä hae.

Äänestä
  • Eivät osaa.

    Äänestä

Kaikki otetaan mikä irti lähtee, tarvittaessa sorkkaraudalla ja akkurälläkällä.

Tupauuno, kuopio. Savo

Äänestä

Milloin synnytys koneiden kusetus kelalta lopetetaan?

Äänestä

Tässä Kela-rahojen väärinkäytössä jätetään nyt kokonaan huomiotta se, että myös Kela tekee joko virheen tai politiikan motivoimana päätöksiä, joiden seurauksena asiakas jätetään ilman hänelle kuuluvia, lain oikeuttamia rahoja.

Näin ainakin jos asiakas luulee että Kela toimii oikein, toki ne asiakkaat jotka älyää milloin tilanne menee lainvastaiseksi, älyävät myös pyytää Kelaa korjaamaan päätökset takaisin lainmukaisiksi ja huijatut eli maksamatta jätetyt rahat takaisin maksuun.

Huomio tässä asiassa kohdistetaan koko ajan asiakkaisiin niinkuin he olisivat jotakin rikollisia, vaikka ihan samanlaista huijaamista tehdään myös päätöksissä.

Vaikea edes arvioida, miten monta kymmentä tai sataa miljoonaa Kelan asiakkailta huijataan pois yksinkertaisesti tekemällä heille vahingollisia päätöksiä, johon siis motivoidaan hallituksen politiikalla ja poliittisesti latautuneilla lakipykälillä - jotka ei puolestaan suinkaan aina noudata isompia lakeja kuten perustuslakia.

Äänestä
  • Tuo on kyllä totta!!

    Äänestä

Tuo on totta.

Äänestä

Toimistoseireenien ei pitäisi ottaa hyarudlofonihappoja yhtään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kelan tukien väärinkäyttö on vähentynyt yli puolella vuodesta 2020. Vuonna 2024 väärinkäytöksiä oli noin tuhat, joissa Kela menetti noin 7,1 miljoonaa euroa.

Suhteutetaanpa tämä rahasumma: Kela maksoi tukia 16,4 miljardia euroa, joista väärinkäytökset olivat noin 0,43 promillea. Tosi vähän.

Tuo 7,1 miljoonaa on muutenkin pikkusumma. Itselläni on noin 2 miljoonan euron omaisuus, asuntoja, osakkeita, rahastoja ym. Sama juttu lähisukulaisilla. Eli nuo tuhat köyhimystä eivät yhteensä pystyneet pöllimään rahaa kuin sen verran mitä yhden suvun jäsenet omistavat. Emmekä me ole edes niitä kaikkein rikkaimpia.

Positiivisen tulorekisterin käyttöönotto on vähentänyt ja tulee edelleen vähentämään Kela-väärinkäytöksiä, erityisesti työttömyysturvassa ja asumistuessa.

Suurempi ongelma on se, että ihmiset eivät hae tukia joihin he olisivat oikeutettuja. Kelan mukaan alikäyttö on 10 miljoonaa euroa.

https://kela.fi/etuuksien-vaarinkaytosten-raportti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu