Peruuttaako helle Martinan Maratonin Kaivopuistossa?

Se olisi draumaattinen takaisku kaikille osanottajille.
88659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Kaikki kolmenkympin paikkeilla olevat naiset menee ainakin Petäistön järjestämään kahteen tapahtumaan ensi viikolla, se on varma. Kovaa jo treenavat että voivat esittää Petäistölle taitojaan ja tiukkaakin tiukemmat trikoot, ne jotka tuo esille takapuolen paremmin, on jo hankittuna ja koetestattuna.

Äänestä
  • Pikkaraisellakin oli näitä nuoria naisia valmennettavina siihen aikaan kun valmensi. Oli kahden vuoden tuomio raiskauksesta mutta tietenkin valitus oli menossa. Siellä se opetti juoksua Kaivopuistossa ja nuoret naiset juoksi perässä. Jostain syystä ei koskaan saanut miehiä valmennettavaksi tai jos oli niin miehet ei halunneet että näytetään instassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Pikkaraisellakin oli näitä nuoria naisia valmennettavina siihen aikaan kun valmensi. Oli kahden vuoden tuomio raiskauksesta mutta tietenkin valitus oli menossa. Siellä se opetti juoksua Kaivopuistossa ja nuoret naiset juoksi perässä. Jostain syystä ei koskaan saanut miehiä valmennettavaksi tai jos oli niin miehet ei halunneet että näytetään instassa.

    Pikkaraisella on upea six pack, onko sitten muuta, vaikea sanoa !

    Äänestä

  • Gymproooo?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Gymproooo?

    Ei kun gymbro.

    Äänestä

  • Miksi mennä maksulliseen tapahtumaan jos kerran saa ilmaiseksikin?

    Äänestä

  • Eikö kaksvitonen niin sitten tulee se pakollinen että naisen pitää olla vähintään 10 vuotta nuorempi?

    Äänestä

Missähän Pikkarainen on lusimassa tuomiotaan?

Äänestä
  • Kysy Pikkaraiselta itseltään!

    Äänestä

Miksi ilkeillä ihmisillä on instassa tosi usein joko kissan kuvia tai kukkia?

Äänestä
  • Monet somevaikuttajat ovat alkaneet julkaista avoimella alustalla saamiaan viestejä, vaikka kyllähän ne näkee muutenkin, koska julkisia ovat. Sitä jaksavat ihmetellä että kuinka kehtaa ja vielä omalla nimellä ja kuvalla. Ja sitä Iltalehdessäkin nyt pohditaan eräässä jutussa.

    Äänestä

  • höpö höpö ja titityy

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Monet somevaikuttajat ovat alkaneet julkaista avoimella alustalla saamiaan viestejä, vaikka kyllähän ne näkee muutenkin, koska julkisia ovat. Sitä jaksavat ihmetellä että kuinka kehtaa ja vielä omalla nimellä ja kuvalla. Ja sitä Iltalehdessäkin nyt pohditaan eräässä jutussa.

    Nyt myös Iltasanomissa liittyen Alexandrovaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    höpö höpö ja titityy

    Ota ne lääkkeet

    Äänestä

Aika jännä ilmiö että aloitus tehty tietystä ihmisestä tässä tapauksessa Martinasta niin kommentoidaan ihan jostain muusta.
Mutta Martina on nyt Ibizalla!!!

Äänestä
  • Ei Martinalla ole mitään tapahtumaa Kaivopuistossa koska on Ibizalla eli aika jännä juttu että tuollainenkin aloitus on tehty jossa ei ole päätä eikä häntää. Lapinlahden linnut laulaa titityy, otaksun.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei Martinalla ole mitään tapahtumaa Kaivopuistossa koska on Ibizalla eli aika jännä juttu että tuollainenkin aloitus on tehty jossa ei ole päätä eikä häntää. Lapinlahden linnut laulaa titityy, otaksun.

    Siis juoksu on Martinan kunniaksi eikä hän aina ehdi mukaan muilta kiireiltään.
    Hän ottaa videoyhteyden kisaan Ibizalta.
    Hän jakaa sarjojen voittajille palkinnot elokuun lopussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei Martinalla ole mitään tapahtumaa Kaivopuistossa koska on Ibizalla eli aika jännä juttu että tuollainenkin aloitus on tehty jossa ei ole päätä eikä häntää. Lapinlahden linnut laulaa titityy, otaksun.

    Jännä juttu.... Taas! 🙈

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Jännä juttu.... Taas! 🙈

    Aika jännä ilmiö tuo.

    Äänestä

Martina on omissa polttareissaan Ibitsalla.

Äänestä
  • Ai kahden ystävän kanssa polttarit? Lomalla se on.

    Äänestä

Arvasin, että polttareissa on, sillä häät ovat tänä kesänä.

Äänestä
  • Ei ole polttareita eikä häitä.

    Äänestä

  • Ei tule polttareita, ei tule häitä.
    Taaskaan.
    Miksi tämä Martina aina kertoo yksityisasiansa julkisuuteen, kun mistään ei oikeasti tule lopulta mitään.
    Palatsin tiedot on poistuneet Martinan firmankin sivuilta, samoin ukkoa ei löydy enää Martinan instaseuraajista.
    Martinan piti mennä Ibizalla naimisiin kesällä 2025.
    Nyt on se kesä, mutta sulhanen uupuu. Naimisiin piti mennä, matka muuttui kahden kaverin kanssa tehtäväksi reissuksi, muita kavereita tuonne ei tule kun ne perui.
    Yes my fiends, it mean no wedding.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei tule polttareita, ei tule häitä.

    Se olisikin Euroopan ensteks hauskinta kuulla minkä version/valheen Martina keksii syyksi häiden peruuntumiselle. Martinan "trikoissa" en kehtaisi naamaani näyttää julkisuudessa, jos tosiaan jo viime vuonna hehkutettuja häitä ei tulekaan. Sitten alkaakin taas uuden miehen metsästys. Miltäköhän mantereelta? Suomesta ei ainakaan. Ai niin, paitsi Esko E. 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei tule polttareita, ei tule häitä.
    Taaskaan.
    Miksi tämä Martina aina kertoo yksityisasiansa julkisuuteen, kun mistään ei oikeasti tule lopulta mitään.
    Palatsin tiedot on poistuneet Martinan firmankin sivuilta, samoin ukkoa ei löydy enää Martinan instaseuraajista.
    Martinan piti mennä Ibizalla naimisiin kesällä 2025.
    Nyt on se kesä, mutta sulhanen uupuu. Naimisiin piti mennä, matka muuttui kahden kaverin kanssa tehtäväksi reissuksi, muita kavereita tuonne ei tule kun ne perui.
    Yes my fiends, it mean no wedding.

    Tarkistin Palaci Flavio Javier on toimitusjohtaja ja samoin Lady Balanse Oy,n toimitusjohtaja.

    Äänestä

  • Jos häät ovat totta niin sanonpa , vaan ei tule se liitto kestämään !

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tarkistin Palaci Flavio Javier on toimitusjohtaja ja samoin Lady Balanse Oy,n toimitusjohtaja.

    Toi lady balance on se tulitoimisto mikä hoitaa näiden firmojen asiat. Tuskinpa aussi on tilitoimiston toimitusjohtaja. Mistä sä luet noita?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Toi lady balance on se tulitoimisto mikä hoitaa näiden firmojen asiat. Tuskinpa aussi on tilitoimiston toimitusjohtaja. Mistä sä luet noita?

    Tilitoimisto siis

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei tule polttareita, ei tule häitä.
    Taaskaan.
    Miksi tämä Martina aina kertoo yksityisasiansa julkisuuteen, kun mistään ei oikeasti tule lopulta mitään.
    Palatsin tiedot on poistuneet Martinan firmankin sivuilta, samoin ukkoa ei löydy enää Martinan instaseuraajista.
    Martinan piti mennä Ibizalla naimisiin kesällä 2025.
    Nyt on se kesä, mutta sulhanen uupuu. Naimisiin piti mennä, matka muuttui kahden kaverin kanssa tehtäväksi reissuksi, muita kavereita tuonne ei tule kun ne perui.
    Yes my fiends, it mean no wedding.

    Juuri noin taitaa olla.
    Ei mene Martinalla hyvin , häitä ei tule ja sen kyllä ymmärtää, ei kukaan selväpäinen mies sitoudu Aitolehteen, joka ei älyllä liiemmin loista ja luonne on paska.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tarkistin Palaci Flavio Javier on toimitusjohtaja ja samoin Lady Balanse Oy,n toimitusjohtaja.

    Juu, mutta pelkkä toimitusjohtaja yhdessä firmassa. Ei ole enää osakas tietojen mukaan. Aiemmin oli. Toi balanse tarkoitit kai balance on se kirjanpitäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei tule polttareita, ei tule häitä.
    Taaskaan.
    Miksi tämä Martina aina kertoo yksityisasiansa julkisuuteen, kun mistään ei oikeasti tule lopulta mitään.
    Palatsin tiedot on poistuneet Martinan firmankin sivuilta, samoin ukkoa ei löydy enää Martinan instaseuraajista.
    Martinan piti mennä Ibizalla naimisiin kesällä 2025.
    Nyt on se kesä, mutta sulhanen uupuu. Naimisiin piti mennä, matka muuttui kahden kaverin kanssa tehtäväksi reissuksi, muita kavereita tuonne ei tule kun ne perui.
    Yes my fiends, it mean no wedding.

    Miksi painat enteriä joka lauseen jälkeen. Oletko joku vanhus?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Toi lady balance on se tulitoimisto mikä hoitaa näiden firmojen asiat. Tuskinpa aussi on tilitoimiston toimitusjohtaja. Mistä sä luet noita?

    Selamalla gooklesta löytyi tieto.

    Äänestä

Esko podcastissa näki Martinan tulevaisuuden tarkasti. Martina rullahiihtää ratakireänä kireä ilme naamallaan ja silikonit vaan paistaa.

Äänestä
  • Aika erikoista että näki että rullahiihtää koska Martina ei ole koskaan rullahiihtänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Aika erikoista että näki että rullahiihtää koska Martina ei ole koskaan rullahiihtänyt.

    Se näki sen missä Martina on 15 vuoden päästä 😀 kireä tyyppi silikoneineen rehkii edelleen. Karu mielikuva, mutta Esko tuntee Martinan

    Äänestä

Jos alle kolmekymppiset ovat Petäistön järjestästä treenistä toipuneet niin hyvinvointivalmentajat Kerttu ja Laura järjestävät heinäkuun lopulla Kaivopuistossa sinkkutreenit. Sinne siis mahdollisimman kireissä trikoissa nuoret naiset seuraavaksi. Mielenkiintoista tietenkin nähdä että tuleeko sinne sinkkumiehiä treenaamaan. No, ainakin Kertun yli viisikymppinen ex-mies tulee aivan varmasti, jos ei muita.

Äänestä
  • Nuo molemmat naiset ihailevat Sofia Belorfia, joka on myös kunnostautunut hyvinvointivalmentajana. Niin, ja poliisi Komulainen nyt ainakin tulee sinne.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Nuo molemmat naiset ihailevat Sofia Belorfia, joka on myös kunnostautunut hyvinvointivalmentajana. Niin, ja poliisi Komulainen nyt ainakin tulee sinne.

    Laura laittaa ihailevia kommentteja Sofian instaan ja Kerttu laittoi sydämen ja liekin Komulaisen instaan kun tämä mainosti postauksessa Komulaisen ja Sofian yhteistä podcastia jossa Sofia haukkui todella pahasti hyvinvointivalmentaja Martinaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Voi tuota katkeruuden määrää.

    En arvosta Belorfin ihailijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Voi tuota katkeruuden määrää.

    Martinaa todellakin kateelliset ja katkerat kadehtivat aivan täysillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    En arvosta Belorfin ihailijoita.

    Luuletko sinä, että kukaan kaipaa sinun arvostusta? Ihan sama, mitä joku Marjatta täällä kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Martinaa todellakin kateelliset ja katkerat kadehtivat aivan täysillä.

    Kateellinen kadehtii 😀 takuuvarmaa Martinan palvojan tekstiä. Moneen kertaan kysytty kateuden aihetta, yhtään et ole osannut sanoa, joten höpöhöpö.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kateellinen kadehtii 😀 takuuvarmaa Martinan palvojan tekstiä. Moneen kertaan kysytty kateuden aihetta, yhtään et ole osannut sanoa, joten höpöhöpö.

    Olet vuosia kirjoitellut että Sofiaa kadehditaan kun on niin kaunis. Kun on kysytty että mitä muuta Sofia on kuin kaunis niin et ole vastannut. Etkä ole vielä vastannut siihenkään kysymykseen että miesten vai naisten vessassa siellä Levillä se sinun työkaverisi näki jotain. Kerroit vuonna 2012 tällaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Luuletko sinä, että kukaan kaipaa sinun arvostusta? Ihan sama, mitä joku Marjatta täällä kirjoittaa.

    Aivan sama mitä jotkut Sarit kirjoittelee, eiks niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Olet vuosia kirjoitellut että Sofiaa kadehditaan kun on niin kaunis. Kun on kysytty että mitä muuta Sofia on kuin kaunis niin et ole vastannut. Etkä ole vielä vastannut siihenkään kysymykseen että miesten vai naisten vessassa siellä Levillä se sinun työkaverisi näki jotain. Kerroit vuonna 2012 tällaista.

    Ai minä? Sorry, en ole koskaan kehunut Sofiaa enkä kirjoittanut noista mitään muutakaan 😀

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ai minä? Sorry, en ole koskaan kehunut Sofiaa enkä kirjoittanut noista mitään muutakaan 😀

    Joku alkoi Martinan vainoojan ketjua jatkaa 🤣👏.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ai minä? Sorry, en ole koskaan kehunut Sofiaa enkä kirjoittanut noista mitään muutakaan 😀

    Sitä olet ainakin jaksanut kysellä jo vuosia että mistä Martinaa kadehtittaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Olet vuosia kirjoitellut että Sofiaa kadehditaan kun on niin kaunis. Kun on kysytty että mitä muuta Sofia on kuin kaunis niin et ole vastannut. Etkä ole vielä vastannut siihenkään kysymykseen että miesten vai naisten vessassa siellä Levillä se sinun työkaverisi näki jotain. Kerroit vuonna 2012 tällaista.

    En ole.
    Täten en voi vastata.
    En ole ikinä käynyt Levillä enkä mene, En siis kertonut mitään 2012😂🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Sitä olet ainakin jaksanut kysellä jo vuosia että mistä Martinaa kadehtittaisiin.

    En vuosia, mutta olen kyllä kysynyt. Miksiköhän? Siksi, että tympii tuo kateuskortin käyttö kun mitään kateuden aihetta ei kukaan osaa sanoa.

    Äänestä

Nythän googlaus varsinainen pommin toi vastaan. Siis vuonna 2011 on täällä haukuttu Martinan äitiä alkoholistiksi. Kyllä vaan. Ja kun lukee ketjua niin siitä näkee että yritetty mustamaalata häntä koska hänkin hoitaa Eskon ja Martinan tyttöä kun Esko ja Martina erosivat. Ja kyllä! Jotkut ovat yrittäneet saada Eskolle yksinhuoltajuutta eron jälkeen ja miten se saadaan. No, tietenkin aletaan mustamaalaamaan lapsen äitiä. Mutta vuonna 2011 tehty aloitus kertoo että ovat myös alkaneet julkisesti mustamaalaamaan tyttöä joskus hoitanutta Martinan äitiä.

Äänestä
  • No niin, alkaa kuvio vähitellen selkiytymään.

    Äänestä

  • No johan oli pommi vuodelta 2011. Voimia sinulle.

    Äänestä

  • Miksi välität mielisairaan vainoojan kirjoituksista? Johan terveen ihmisen järki tiedostaa, ettei kukaan vainoa ja keksi valheita kymmeniä vuosia ja samasta henkilöstä.

    Äänestä

  • Siellä eräs kirjoittaa että "muut siiderskän lapset häpeävät äitiään ja maraa" eli tarkoittaako nyt Martinan sisko, joka oli tuohon aikaan vielä elossa vai Martinan veljeä? Jomman kumman kanssa on siis tekemisissä tuohon aikaan, eiks niin? Tuo kommentti on vuonna 2012.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Siellä eräs kirjoittaa että "muut siiderskän lapset häpeävät äitiään ja maraa" eli tarkoittaako nyt Martinan sisko, joka oli tuohon aikaan vielä elossa vai Martinan veljeä? Jomman kumman kanssa on siis tekemisissä tuohon aikaan, eiks niin? Tuo kommentti on vuonna 2012.

    Eli siiderskä- ja mara -hokija ollut siis asialla.

    Äänestä

  • Miten se oma elämä? Miten menee 18:22?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Miksi välität mielisairaan vainoojan kirjoituksista? Johan terveen ihmisen järki tiedostaa, ettei kukaan vainoa ja keksi valheita kymmeniä vuosia ja samasta henkilöstä.

    Kyllä tuolla "mielisairaalla vainoajalla" täytyy olla joku syy tuohon toimintaan että on nimenomaan Martinan äidin ja Martinan ottanut hampaisiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kyllä tuolla "mielisairaalla vainoajalla" täytyy olla joku syy tuohon toimintaan että on nimenomaan Martinan äidin ja Martinan ottanut hampaisiinsa.

    Tää hullu vainooja täyttää ketjua yksin ja yrittää antaa käsityksen, että joku muu kirjoittelee ketjussa sen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Siellä eräs kirjoittaa että "muut siiderskän lapset häpeävät äitiään ja maraa" eli tarkoittaako nyt Martinan sisko, joka oli tuohon aikaan vielä elossa vai Martinan veljeä? Jomman kumman kanssa on siis tekemisissä tuohon aikaan, eiks niin? Tuo kommentti on vuonna 2012.

    Taasko tulemme siihen että Martinan siskon kaveripiiriin kuulunut asialla?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Taasko tulemme siihen että Martinan siskon kaveripiiriin kuulunut asialla?

    Puhu vain itsestäsi, älä me-muodossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    No niin, alkaa kuvio vähitellen selkiytymään.

    18:39 Ai vuoden 2011 huuhaa -kirjoituksen perusteella alkaa joku kuvio selviämään 😀 kaikkea pitää nyt yrittää, kun ei niitä Martinan häitä taaskaan tule

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    18:39 Ai vuoden 2011 huuhaa -kirjoituksen perusteella alkaa joku kuvio selviämään 😀 kaikkea pitää nyt yrittää, kun ei niitä Martinan häitä taaskaan tule

    Katselin noita ero hujujen takia Ibizalla olevia kuviakin. Ainakin yhdessä kuvassa iso timantti sormus on Martinan sormessa. On musta uimapuku päällä ja seisoo meressä, kännykkä kädessä käsi ylhäällä ja sormus näkyy siinä selvästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Ero hujujen😂
    On musta uimapuku hällä, meressä seisoo hän, sormuskäsi ylhäällä hällä😂

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ero hujujen😂
    On musta uimapuku hällä, meressä seisoo hän, sormuskäsi ylhäällä hällä😂

    Vaan missä luuraa sulho hällä 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Katselin noita ero hujujen takia Ibizalla olevia kuviakin. Ainakin yhdessä kuvassa iso timantti sormus on Martinan sormessa. On musta uimapuku päällä ja seisoo meressä, kännykkä kädessä käsi ylhäällä ja sormus näkyy siinä selvästi.

    Ihan sama. Ei näy aussia, häät piti olla Ibizalla. Martina ei "ehtinyt " vastaamaan toimittajan kysymykseen häistä ja siitä ettei aussia näy. Aussi ei seuraa enää Martinaa instassa. Et edes tiedä mikä sormus oli. Tuskin ökytimanttia 😀 uima-altaalle ottaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Viimeksi vastasi, että kaikki hyvin ollaan treenaamassa. Silloin treenin lomassa ehti vastaamaan, nyt ei kun oli ystävien kanssa syömässä. Ihan selvä peli.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Katselin noita ero hujujen takia Ibizalla olevia kuviakin. Ainakin yhdessä kuvassa iso timantti sormus on Martinan sormessa. On musta uimapuku päällä ja seisoo meressä, kännykkä kädessä käsi ylhäällä ja sormus näkyy siinä selvästi.

    Niin kännykkä on oikeassa kädessä. Kihlasormusta pidetään vasemmassa eikö niin? Ja tuskinpa kymppitonnien sormusta uimareissulle laittaa vai mitä sanoo ikifani?

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ihan sama. Ei näy aussia, häät piti olla Ibizalla. Martina ei "ehtinyt " vastaamaan toimittajan kysymykseen häistä ja siitä ettei aussia näy. Aussi ei seuraa enää Martinaa instassa. Et edes tiedä mikä sormus oli. Tuskin ökytimanttia 😀 uima-altaalle ottaisi.

    Temun sormuksen voi ottaa.

    Onko vainoaja ollut aussin seuraaja instassa? Ei hyvää päivää!

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Onko vainoaja ollut aussin seuraaja instassa? Ei hyvää päivää!

    On ollut ja varsinkin aussin ex-vaimon seuraaja jo heti ennenkuin kukaan muu edes tiesi henkilöllisyyttä. Se on jännä juttu se.

    Pakko ottaa sormus mukaan Ibizalle lähtiessä, koska siitähän olisi melu noussut. Missä on Martinan sormus 😂 .

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Pakko ottaa sormus mukaan Ibizalle lähtiessä, koska siitähän olisi melu noussut. Missä on Martinan sormus 😂 .

    Eihän sillä ole sitä kihlasormusta. Vai oletko nähnyt vasemmassa nimettömässä sormusta? Et.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Onko vainoaja ollut aussin seuraaja instassa? Ei hyvää päivää!

    Voi hyvää päivää 😀

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    On ollut ja varsinkin aussin ex-vaimon seuraaja jo heti ennenkuin kukaan muu edes tiesi henkilöllisyyttä. Se on jännä juttu se.

    Kyllä on taas jännää. Eikö jännempää ole se ettei Martina taaskaan pääse naimisiin? Yrittää ja yrittää

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Katselin noita ero hujujen takia Ibizalla olevia kuviakin. Ainakin yhdessä kuvassa iso timantti sormus on Martinan sormessa. On musta uimapuku päällä ja seisoo meressä, kännykkä kädessä käsi ylhäällä ja sormus näkyy siinä selvästi.

    Mitään sormusta Martinalla ei ole.

    Äänestä

Voihan ne peruuntua hyvinkin, jos hevoinen tarvitsee "hoitajan" tai tytär meinaa sairastua melkein flunssaan...

Äänestä
  • Sinä et pääse yli etkä ympäri tuosta että Martina peruutti puistotourin kun seuravana olisi ollut Turku. Minä ymmärrän hyvin että ei uskaltanut mennä Turkuun. Olit jo sinne katsonut valmiiksi paikan minne menet puun taakse kuvaamaan ja rajaat jotain osanottajia kuvasta pois ja sitten lähetät Ylimutkalle jonkun vähättelevän kirjoituksen, ja sitten Ylimutkan kanssa yhdessä hihitätte ja Ylimutka tekee siitä jutun Seiskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Sinä et pääse yli etkä ympäri tuosta että Martina peruutti puistotourin kun seuravana olisi ollut Turku. Minä ymmärrän hyvin että ei uskaltanut mennä Turkuun. Olit jo sinne katsonut valmiiksi paikan minne menet puun taakse kuvaamaan ja rajaat jotain osanottajia kuvasta pois ja sitten lähetät Ylimutkalle jonkun vähättelevän kirjoituksen, ja sitten Ylimutkan kanssa yhdessä hihitätte ja Ylimutka tekee siitä jutun Seiskaan.

    😀 palvojalla mielikuvitusta riittää. Eikö se hevosten hoito estänyt jouluna matkan Australiaan? Eikä niitä osallistujia tarvitse rajata, niitä kun ei ole. Vai miksi luulet ettei Martina julkaissut "isosta" osallistujamäärästä kuvia eikä myöskään kehunut, että tapahtuma oli suosittu?

    Äänestä

Joo kyllä häitä ei tullut/tule. Ilmeisesti tuo kyseinen paikka missä häät piti olla, ja jossa nyt martta kavereiden kanssa lomailee johtuu siitä, että tämä hääpaikka on pitänyt maksaa etukäteen (ainakin osa). Siksi martta meni nyt lomailemaan samaan paikkaan ja otti kavereita mukaan saadakseen edes vähän jo maksettuja kuluja takaisin. Täysin tekosyy tuo, että ei ehtinyt puhumaan, kun syömään menossa. Älytöntä tuo vaikeneminen, kun kaikki kuitenkin tietää totuuden. Syvempää kuoppaa itselleen vain kaivaa, jos edelleen jatkaa vaikenemista / valehtelua. Tuntuu olevan kova paikka myöntää.

Ei mene nyt martalla hyvin. Ei tullut häitä, ei miestä, bisnekset sakkaa, rahaa ei tule
riittävästi kassaan, kuluja joutuu karsimaan, kun eletty yli varojen. Mites tämä Levin huvila? Ei ole näkynyt sitä martan hovikuvaajaakaan pitkään aikaan, vieläkö on toimisto, ei vissiin käy enää Freska siivoomassakaan, kun ei mainosteta.

Äänestä
  • Ihmettelen että siellä voi lomailla kun on uutisoitu että Menorcalla, Mallorcalla ja Ibizalla lakkoillaan ja mielenosoitetaan heinäkuussa turisteja vastaan. Eli siis hotellien yms. työntekijät menevät lakkoon. Mutta tietenkin pakko jotain pitää auki ettei aivan kaikkea voi sulkea. Ja vielä jatkuvasti Finnair lakkoilee lentojen kanssa. On tuokin kyllä.

    Äänestä

  • Onko Martinalla ollut toimisto ja hovikuvaaja? Ja Freska siivoamassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Ihmettelen että siellä voi lomailla kun on uutisoitu että Menorcalla, Mallorcalla ja Ibizalla lakkoillaan ja mielenosoitetaan heinäkuussa turisteja vastaan. Eli siis hotellien yms. työntekijät menevät lakkoon. Mutta tietenkin pakko jotain pitää auki ettei aivan kaikkea voi sulkea. Ja vielä jatkuvasti Finnair lakkoilee lentojen kanssa. On tuokin kyllä.

    Iltalehti 27.6.2025: "Mallorca, Menorca ja Ibiza: kaaos uhkaa. Matkailu- ja ravintola-alan työntekijöiden lakon pelätään aiheuttavan ongelmia turisteille"

    Äänestä

  • Vihasi ja katkeruutesi on hyvin suurta ja ainoastaan sillä vahingoitat itseäsi ja et yhtään ketään toista henkilöä.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Onko Martinalla ollut toimisto ja hovikuvaaja? Ja Freska siivoamassa?

    Muistan hyvin, kun toimiston hankki ja joku kuvaaja sillä kulki aina mukana, nyt ei enää. En muista tän kuvaajan nimeä, joku muistaa? Jossain vaiheessa myös Freskaa mainosti, samoin kuin Esko siksi, koska Freska kävi siivoamassa heillä. Olihan sillä vielä tää Roopekin, mutta hän lähti opiskelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Vihasi ja katkeruutesi on hyvin suurta ja ainoastaan sillä vahingoitat itseäsi ja et yhtään ketään toista henkilöä.

    Mihinköhän tämä kommenttisi liittyy, ei ainakaan keskusteltavaan aiheeseen. Pysy asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Vihasi ja katkeruutesi on hyvin suurta ja ainoastaan sillä vahingoitat itseäsi ja et yhtään ketään toista henkilöä.

    Tarvitsen siis energiahoitajaa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Se olisi draumaattinen takaisku kaikille osanottajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu