Peeässän valtuustohistoria on hyvin lyhyt, viime kausi ja nyt kangerrellen käynnistynyt 2025-2029.
Mistä puolueista ehdokkaat, ja sittemmin PS valtuutetut ovat muodostuneet.
Tottakai Keskusta on opettanut riveissään muutamaa. Järkeä käyttävät jotuivat mustalle listalle, ja perussuomalaisuus saiheistä potkua viime valtuustoon.
Samoin vasemmistosta on siirrytty peeässäään, ja demareista.
Pro-liikkeestä oli siementä perussuomalaisten nouselle.
Myös toisinpäin, liikettä on puolueiden yli ja ohi ollut, ei persut kovin pitkään ole ollut omillaan.
Isäntäpuolueet (kesk, vas, dem) eivät piittaa, miten jäsenistö voi, aatteiden jälkikasvun kasvatus on annettu mennä rempalleen. Ei nuorisovaltuusto ole mikään poliittinen oppiaste, se on silmänlume ja muodollinen asian hoitaminen, nuoria kuullaan.
Vaalikausi niittää tuttuja ja tuntemattomia, väkikato käy myös muuttojen myötä. Viime viikkoina olen saanut tietää kymmenkunta kirjoilla olevaa kuntalaista muuttavan pois, ja he ovat siis ei poliittista eikä sukulaishenkilöiden piireistä,
Phj PerusS, paljasjalkaista ei yhtään keskustavasemmistodemarien riveissä ensin
14
123
Vastaukset
- Anonyymi
Änkyrät tuhosivat itse itsensä. Tätä käpykaartilaisen itkua saamme kuulla seuraavat vuodet.
- Anonyymi
Sinun Persuvihaa olemme saaneet kuulla parisen vuotta .Minne unohtui emoji KepuPelle?
- Anonyymi
Yllättääkö asia (itku) enää ketään? Nimittelyt tulevat pahenemaan, riidat syvenemään ja kostonkierre on koko kaudeksi varma. Pyhäjärvi- ja järviset ovat jakautuneet, ja silloin ei ole odotettavissa hyvää loppua ei niin millekkään hankkeelle.
Ja kun hallinto on äänestetty kunnan ja kuntalaisten asioita järjestyksessä ja lainkuuliaisesti hoitamaan?
Aikuisten harrastelupiiriä pidämme 27 valtuutetun hyppysissä, maksaen heille kokous-ja ansionmenetyksiä siitä(kin) että henkilökemioiden epäsopivuuden takia, pienet ja suuret vaaran merkit jäävät taloudessa huomaamatta.
Pyhäjärven itsenäisyyden lähtölaskenta on etenemässä nopeammin kuin päättäjät ja johtoryhmä ymmärtävät että näin pian.toiminta.ympäristö muuttuu vauhdilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun Persuvihaa olemme saaneet kuulla parisen vuotta .Minne unohtui emoji KepuPelle?
En käytä siikajokisia keinoja.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/3344ed33-7964-408d-b25d-4ae61fd5ee30?fbclid=IwY2xjawLbWSVleHRuA2FlbQIxMQBicmlkETBWSmNmYW9mSEZrbjhGVmRvAR6s7UaR6PtU5RZD03zWZKQCiVdIis5lowX_bwcjgOYwj8SYlBO6IChWjDbuyw_aem_1-MhVE0p23iN8oh-n7OXJQ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yllättääkö asia (itku) enää ketään? Nimittelyt tulevat pahenemaan, riidat syvenemään ja kostonkierre on koko kaudeksi varma. Pyhäjärvi- ja järviset ovat jakautuneet, ja silloin ei ole odotettavissa hyvää loppua ei niin millekkään hankkeelle.
Ja kun hallinto on äänestetty kunnan ja kuntalaisten asioita järjestyksessä ja lainkuuliaisesti hoitamaan?
Aikuisten harrastelupiiriä pidämme 27 valtuutetun hyppysissä, maksaen heille kokous-ja ansionmenetyksiä siitä(kin) että henkilökemioiden epäsopivuuden takia, pienet ja suuret vaaran merkit jäävät taloudessa huomaamatta.
Pyhäjärven itsenäisyyden lähtölaskenta on etenemässä nopeammin kuin päättäjät ja johtoryhmä ymmärtävät että näin pian.toiminta.ympäristö muuttuu vauhdilla.Ovat jakautuneet asioista päättäviin vastuunkantajiin ja käpykaartiin lähtenäisin molottajiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat jakautuneet asioista päättäviin vastuunkantajiin ja käpykaartiin lähtenäisin molottajiin.
Kyllä niinkin, päätävät vastuunkantajat voivatkin tehdä ryhdin ja rehellisyyden korjausliikkeen, jopa vannoa valan että he myös ottavat vastuun päätöksistä.
Eli yksinkertaisesti, seisovat tai kaatuvat päätöksillään, eivätkä nimeä syypäitä niistä porukoista, jotka eivät voi mitään enemmistön vallalle,
eikä nosta tikun nokkaan niitä kuntalaisia, jotka eivät kuulu valtaklikin tukiryhmiin eivätkä ole yhteyksissä päättäviin vastuunkantajiin!
Ei ole tyhmä , joka yllyttää, vaan se joka tekee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niinkin, päätävät vastuunkantajat voivatkin tehdä ryhdin ja rehellisyyden korjausliikkeen, jopa vannoa valan että he myös ottavat vastuun päätöksistä.
Eli yksinkertaisesti, seisovat tai kaatuvat päätöksillään, eivätkä nimeä syypäitä niistä porukoista, jotka eivät voi mitään enemmistön vallalle,
eikä nosta tikun nokkaan niitä kuntalaisia, jotka eivät kuulu valtaklikin tukiryhmiin eivätkä ole yhteyksissä päättäviin vastuunkantajiin!
Ei ole tyhmä , joka yllyttää, vaan se joka tekee.Persut alkoivat heti selitellä, että kaikki on muiden syytä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut alkoivat heti selitellä, että kaikki on muiden syytä.
Äläpäs nyt liioittele, kaikesta valehtelemisen ja totuusolettamusten jatkoksi!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Äläpäs nyt liioittele, kaikesta valehtelemisen ja totuusolettamusten jatkoksi!
Maalaisliiton hajoamisen seurauksena maaseudun ihmiset eriytyivät ensin smp puolueeksi , sitten peeässää, siitä sininen liike, entisiä maalaisliittolaisia, pientalonpoikia, kommunisteja, skdl jne.
Keskusta on maalaisliiton jämiä, keräilyerän jäsenistä ja perheväestä muotunutta-
Pyhäjärvellä keskustan sukujen jälkikasvu on hiipunut vuosikymmeniä. Vähäksi käy, ennenkuin kokonaan lopahtaa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Maalaisliiton hajoamisen seurauksena maaseudun ihmiset eriytyivät ensin smp puolueeksi , sitten peeässää, siitä sininen liike, entisiä maalaisliittolaisia, pientalonpoikia, kommunisteja, skdl jne.
Keskusta on maalaisliiton jämiä, keräilyerän jäsenistä ja perheväestä muotunutta-
Pyhäjärvellä keskustan sukujen jälkikasvu on hiipunut vuosikymmeniä. Vähäksi käy, ennenkuin kokonaan lopahtaa.Käpykaartilaiset mollottavat.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Käpykaartilaiset mollottavat.
Niinkö. Olet aika yksioikoinen , hokema toisensa perään jää pyörimään päähäsi, kuin tauti!
Saman asian toistuva hokeminen voi olla merkki monista asioista, ja se on yleensä oire jostain taustalla olevasta ongelmasta. Se voi liittyä kognitiivisiin vaikeuksiin, kuten muistiongelmiin, tai se voi olla merkki ahdistuksesta, stressistä tai muusta mielenterveyden häiriöstä. Joissain tapauksissa se voi olla myös merkki neurologisesta sairaudesta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö. Olet aika yksioikoinen , hokema toisensa perään jää pyörimään päähäsi, kuin tauti!
Saman asian toistuva hokeminen voi olla merkki monista asioista, ja se on yleensä oire jostain taustalla olevasta ongelmasta. Se voi liittyä kognitiivisiin vaikeuksiin, kuten muistiongelmiin, tai se voi olla merkki ahdistuksesta, stressistä tai muusta mielenterveyden häiriöstä. Joissain tapauksissa se voi olla myös merkki neurologisesta sairaudesta.Saman asian toistuva hokeminen voi olla merkki monista asioista, ja se on yleensä oire jostain taustalla olevasta ongelmasta. Se voi liittyä kognitiivisiin vaikeuksiin, kuten muistiongelmiin, tai se voi olla merkki ahdistuksesta, stressistä tai muusta mielenterveyden häiriöstä. Joissain tapauksissa se voi olla myös merkki neurologisesta sairaudesta.
- AnonyymiUUSI
Uusi määritelmä kiitos. Persut ovat yhtyeiskuntaa jäätävä tauti!
Nuo meidän käpykaartilaiset. hih hih- AnonyymiUUSI
Siis yhteiskuntaa jäätävät rattijuopon johdolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 193737
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit243049En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322305- 912105
- 191966
- 261632
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui401586- 321502
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava4871430Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91414