Talouden kohentaminen pitkällä ja lyhyellä aikavälillä

Suomen taloudessa ja sen kyvyssä ylläpitää hyvinvointivaltiota on kaksi suurta ongelmaa. Toinen on huono työn tuottavuus, mikä johtuu vanhentuneesta elinkeinorakenteesta. Toinen on huoltosuhteen heikkeneminen, mikä vähentää elättäjien määrää. Nämä edellyttäisivät ratkaisuja.

Työllisyyden nostaminen on helpommin ja nopeammin toteutettavissa poliittisin keinoin. Tähän Orpon hallitus on tähdännytkin, mutta tulokset ovat umpisurkeita. Keinoja on kolme pääasiallista. Niitä ovat eläkeiän nostaminen, työnteon välttelyn vaikeuttaminen ja työperäisen maahanmuuton lisääminen. Orpon hallitus on panostanut näistä vain keskimmäiseen eli ns. kannustinloukun poistamiseen. Mutta toistaiseksi politiikan tulokset loistavat poissaolollaan. Tämän lisäksi Orpon hallitus on pyrkinyt vaikuttamaan työmarkkinapolitiikkaan eri keinoin, mutta nekään eivät ole vielä vaikuttaneet työllisyyden kasvuun. Periaatteessa valittu tavoite on kannatettava. Eli elättäjiä pitää saada kaikin keinoin lisää. Eläkeiän nostamista ei uskalleta äänestäjien reaktioiden pelossa uskalleta tehdä. Työperäistä maahanmuuttoa ei haluta persujen maahanmuuttovastaisuuden vuoksi edistää. Hallitus on siis itse supistanut huomattavasti keinovalikoimaa, joten epäonnistuminen ei ole suuri yllätys.

Elinkeinorakenteen muuttamiseen Orpon hallituksella ei ole mitään halua, mikä on tietysti järkyttävää tässä tilanteessa. Juuri tässä huonossa tilanteissa pitäisi tehdä kaikki mahdollinen, jotta yritysrakenteemme muuttuisi kannattavaksi. Yritystuilla ja listaamattomien yritysten verohuojennuksilla sekä energiatuilla tuetaan vanhakantaista ja heikosti kannattavaa yritysrakennetta. Slush-meininki loistaa hallituksen toiminnassa poissaolollaan. Edellisen hallituksen elinkeinoministeri Mika Lintilä sentään yritti edistää voimallisesti vihreän siirtymän innovaatioita. Nykyisen hallituksen elinkeinoministerit puuhastelevat ties mitä, mutta tuloksia ei tule. Tässäkin persujen nihkeys vihreään siirtymään ja sen teknologisiin innovaatioihin on esteenä. Persut ovat sitkeä tulppa kaikelle järkevälle talouspolitiikalle.

Hallitus ei välttämättä vaihtamalla parane näissä edellä mainituissa suhteissa, ellei vasemmisto muuta tapojaan ja ymmärrä tilanteen vakavuutta. Velkaantuneisuus ei ole pahin ongelma vaan talouskasvun puute ja työllisyyskehityksen muuttuminen huonommaksi.

2

85

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomessa on jo keksitty ratkaisu; Julkisten menojen kasvattaminen ylioptimistiset kasvuennusteet takuinaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      770
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      558
    6. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      67
      541
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe