Matkasuunnitelman tekoa

Anonyymi-ap

Tein tässä matkasuunnitelmaa Norjaan. Ymmärssin, että lentäen olisin nopeammin ja halvemmalla perillä kuin käyttäen junia ja busseja, mutta toisaalta, itse matka voi olla olla huomattavasti mielenkiintoisempi kuin päämäärä tai nopea pyrähdys lentäen.

Vähän kuin elämässä, lopullinen päämäärä on kuolema ja jos kuolemaan kulkee nopeasti niin matka jää kokematta ja näkemättä. Siksi voikin olla ihan fiksua, jos nyt vaan menee ensin junalla Vaasaan, siitä Uumajaan ja jatkaa taas junalla kohti norjaa. Norjassa sitten taas vähän bussilla ja lautalla, kunnes perillä on joskus kolmen tai neljän päivän päästä. Siihen airbnb asumiset mielellään jonkun omassa kodissa ja hänen kanssaan ja jakaa siinä sitten kuulumisia. Sitten lopuksi voi toiki lentäen tulla takaisin Helsinkiin.

No joo, eihän toi tietysti halvaksi tulee mitenkään päin mutta ehkä mielenkiintoista. Katotaan nyt, kun en ole paljon matkustellut

9

165

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen sitä mieltä, että matka on koko elämä eikä mitään määränpäätä ole.

      Aikoinani matkustin vuosia junassa yhteensä kymmeniätuhansia kilometrejä töihin... se stressasi. Halusin käyttää aikani hyödyllisemmin/mukavammin ja muutin lähemmäksi työpaikkaa.

      - Sheena

    • Anonyymi

      Lensin norjaan tromssoon mutta tulen polkupyörällä takas.. Olen nyt kalajoella vielä pari päivää ja sitten jatkan viitasaarelle ja sieltä jyväskylän suuntaan. Minulla on sellainen maantiepyörä, hyvä polkea ja peräkärry perässä. Olen ollut 28 päivää reissussa. Lentäen norjaan meni pari tuntia mutta takas menee yli kuukausi polkemalla. Hyvä reissu on ollut. Tein joskus viitisen vuotta sitten samanlaisen reissun fillarilla.

      • Anonyymi

        No onhan se hyvä sieltä suunnalta tulla tänne, kun ei tarvitse kuin lasketella. Toista se on, jos olisit mennyt sinne niin pelkkää ylämäkeä olisi ollut


      • Anonyymi

        Minkälainen leiripaikka, oletko tyytyväinen? Taitaa uni saapua nopeasti. Ei tuollaisen polkemisen jälkeen varmaan tarvitse paljoa unta odotella


    • Norjaan? Joo en yhtään tälläsiä lyhyitä lentoja tekis. Mä menin Turkuun, koska en Helsingeissä asu. Sieltä Tukholmaan ja siitä junalla Osloon. Ja muistaa käydä siinä Oslon kauniimmassakin puolessa, eikä vaan lasi Oslossa. Ja juna kulkee myös Göteborgin ja Oslon välissä. Oon mä tosta uumajan kohdaltakin menny yli, kun kävin kattoon skellefteån akkutehdasta.

      Siitä oon samaa mieltä, ei elämässä oo päämäärää, paitsi kuolema. Että sama tehdä matkatkin, siis ilman päämäärää.

    • Anonyymi

      Yksi elämääni parhaista reissuista oli road trip Norjaan. Autolla laivaan ja siitä Tukholmaan, Ruotsin läpi Osloon, jossa pari yötä, siitä vuonojen läpi kiemurrellen Geirangerille, Moldeen, Trondheimiin.. ja Ruotsin läpi Oulun kautta takaisin. Meillä oli ainoastaan Oslossa majoitus varattuna, muuten varattiin matkan aikana. Toki sesonkina kannattaa varautua siihen, että hotellit ja mökit ovat täynnä, mutta meillä oli teltta mukana varmuuden vuoksi eikä nukuttu teltassa kuin pari yötä. Matka kesti parisen viikkoa kokonaisuudessaan.

      Henkeäsalpaavan kaunis maa, ystävällisiä ihmisiä ja mielenkiintoinen historia. Ei voikuin suositella 🤗 Ainoa huono puoli oli se, että kaikki oli huikean kallista, mutta siihen kun osasi varautua niin ei se paikan päällä enää niin harmittanut

      Aletheias

    • Anonyymi

      Mä voisin kuvitella lentäväni Islantiin.
      Satu Rämön kirjat hieman kuvaavat.
      Halldor Laxness vuosia sitten.
      Vilma

      Pyöräilijälle hyvää jatkoa matkaan ja jaksamista!

    • Anonyymi

      osta oma lenytokone ja sandaali niin voi päästä perillekin.

    • Anonyymi

      mpota seo'laöpka saa jeöåpsto pnmlo,aööa oö,aosesto mprkasta-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      19
      2261
    2. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      56
      1864
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      178
      1513
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1493
    5. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      21
      1479
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      310
      1431
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1061
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      63
      1027
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      34
      1005
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      894
    Aihe