Annanpa tässä lukion syksyn alkajille pari neuvoa kirjojen hankintaan ja myöskin hävittämiseen.
Suosi aina käytettyä, jos mahdollista. Kun ostat käytetyn kirja suosi yksityistä myyjää. Yksityisellä myyjällä kirja on ollut aina omassa käytössä ja hän haluaa myydä sen vain pois pölyä keräämästä voittoa tavoittelematta. Kirja on tällöin myös halvempi kuin kaupassa ja kunto on huomattavasti parempi, koska saattaa olla ollut kaksikin vuotta pois käytöstä. Yksityisten myymiä kirjoja löydät huutonetistä ja suomi24 keskustelupalstalta.
Aloita kuitenkin etsintä aloissa, että ehdit maksaa ja saada kirjan postissa ajoissa. Yksityisellä käytetty maksaa aina puolet kaupan käytetystä ja on parempikuntoinen. Jos et saa yksityiseltä käytettyä, osta ennemmin uusi, koska hintaero kaupankäytetyihin on aika vähäinen, ja kirja on silloin helpompi myydä edelleen.
Myös vanhempi painos kirjasta käy lähes aina. Joskus jopa eri kirjasarjaa oleva saman kurssin kirja.En kuitenkaa suosittele.
Älä myy kirjaa ikinä minnekään jameralle tai vastaavalle. Eihän sinulla kuitenkaan niin kovaa rahantarvetta ole, että pitää myydä neljällä eurolla kirja, josta olet maksanut 10-20 euroa.
Laita ennemmin ilmoitus nettiin. Kaupankäynti on hidasta, koska ostajaa on vaikea löytää ihan heti, mutta ei sinulla olekaan kiire, koska voit joutua kertaamaan jotakin seuraavalla kurssilla edellisen kurssin kirjasta, tosin harvemmin, tai kurssista voi tulla hylätty, joten voit tarvita uusintakokeeseen kirjaa.
Muista aina hyvät kaupankäyntitavat, kun myyt netissä kirjaa!
Toivottavasti joku osaa hyötyä näistä neuvoista. Minulta voi muuten myös kysyä ensimmäisen vuoden käytettyjä kirjoja osoitteesta [email protected]

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo ei nyt todellakaan pidä paikkaansa, että liikkeestä ostettu käytetty kirja olisi huonokuntoisempi kuin yksityiseltä ostettu.
Kierrätykseen erikoistuneessa liikkeessä löytyy yleensä aina valinnanvaraa, voit valita sen kuntoisen ja hintaisen kirjan kuin haluat ja voit olla varma, että saat aina ajantasalla olevan painoksen, toisin kuin yksityiseltä ostaessasi.Itse lukiota aloittaessani ostin kirjoja etukäteen kavereilta ja sukulaisilta ja muutama kirjoista ei enää kelvannutkaan.
Mutta tietysti yksityiseltä kannattaa ostaa jos on varma painoksista.Molempia olen itse käyttänyt.
Kirjoja myydessä kannattaa tietenkin harkita minne ne myy ja millä hinnalla, todellakin esim.Jamera maksaa kirjoista aika huonosti.
Itse vein kirjani myyntiin Oppis-liikkeeseen Tampereella( en tiedä toimiiko muualla?) ja ihan tyytyväinen olin.
Mitäs niitä on niitä käytettyihin erikoistuneita liikkeitä. Vain Jamera ja oppis joka on vain Tampereella ja Turussa.
Minä olen kyllä ostanut yksityiseltä enkä ole vielä ikinä tullut petetyksi. Kunto on ollut aina se mikä on luvattukin, ja kysymällä myyjällä kirjan ISBN-numeron varmistuu vielä että teos on oikea.
Jamerasta olen kyllä sitä mieltä, että hinnat käytetyistä ovat kohtuuttomia. Lisää kilpailua saisi olla käytettyjen lukiokirjojen kierrätyksessä. Siinä on hyvä liikeidea jollekin omaa yritystä miettivälle.
Uudet kirjasarjat valtaavat syksyllä lukiot, ja sitä myötä melkein kaikki kirjat vaihtuvat ja vanhat voi heittää vaikka saman tien roskiin...=(