Keskusta,lähiöt, omakotialueet täyttyvät ihmisistä joilta on viety toimeentulo.
Edessä on rahaton tulevaisuus.
Moni toivoo ihmettä taloudelliseen ahdinkoon. Hallitus pakottaa ihmiset etsimään olematonta työpaikkaa. Ainoa tulos on, lainkirjain saa täyttymyksensä. Tulevaisuus on kuin 90 luvun laman ihmisillä.
Ylijäämät, osa meistä
74
510
Vastaukset
- Anonyymi
90-laman aikanakin oli oikeistohallitus. Eikö mitään opita historiasta kun tuntuu, että nykyinen hallitus sählää asioita vain huonompaan suuntaan? Oikeastaan kansantalous ja sen tasapainottaminen ei olekaan nykyiselle hallitukselle pääasia vaan sen romuttaminen ja muokkaaminen oikeistoideologian suuntaiseksi, eli eriarvoistavaksi.
- Anonyymi
90-luvun lamassa oli kylläkin syynä mm. Venäjän kaupan totaalinen romahtaminen. joka oli siihen aikaan todella merkittävä kauppakumppani Suomelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
90-luvun lamassa oli kylläkin syynä mm. Venäjän kaupan totaalinen romahtaminen. joka oli siihen aikaan todella merkittävä kauppakumppani Suomelle.
nyt voisi käydä kauppaa ja mitään lamaa ei olisi !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
90-luvun lamassa oli kylläkin syynä mm. Venäjän kaupan totaalinen romahtaminen. joka oli siihen aikaan todella merkittävä kauppakumppani Suomelle.
Venäjänkauppa oli pienin syy tilanteeseen.
Ylepalttinen rahanjako,ylikulutus oli ja on suurinsyy.
Kuulostaako tutulta.
Hinnat nousee, jokikinen on porvari ja sijoittaa ja on niin oikeistoporvaria.
Talot on ylihintaisia, kuten olemme huomanneet, velat ovat ylisuuria.
Partaterä huijaus.
Halpa ostaa,kallis käyttää. - Anonyymi
90-luvulla nyt vallassa olevat olivat vielä lapsia. Ainakin suurin osa.
- Anonyymi
Suomessa on työvoiman ylitarjonta, sitä on hoidettu aiemmin menemällä ulkomaille töihin.
Pakatkaa laukut lähtekää maailmalle työn perässä.- Anonyymi
Ei muuten ole työvoiman ylitarjontaa, vaan valtaeliitin krooninen osaamattomuus! On ollut Suomen vitsauksena niin kauan kuin muistetaan. Valtaeliitti ei vain osaa eikä halua käyttää kotimaista kielen ja ammatinkin osaavaa työvoimaa hyödylliseen työhön valtakunnan edun mukaisesti, vaan imee kaiken mahdollisen irtorahan itselle. Ei vain tule mieleenkään, että työllistämisellä saataisiin ulkomaankauppaa kotimaisen tarpeen tyydyttämisen lisäksi ja siitä rahaa. Kateus tulee kuvaan mukaan siinä vaiheessa, kun pitäisi rahvaallekin jäädä rahaa kohtuulliseen elintasoon, vaan kun se kaiki raha pitää saada valtaeliitille itselleen ja heti!
Tämä osaamattomuus on ollut Suomessa ikiaikaista. ruåtsinvallan aikana suomalaiset vietiin sotaan, jotta ruåtsin herrat saivat ylellisyystarvikkeita halvalla. Sitten Venäjän vallan aikana houkuteltiin Venäjälle Jäämeren rannalle verovapaudella ja hyvin siellä pärjättiinkin siihen asti, että Venäjällä valta vaihtui kommunismiin. öMeRikkään on menty suurin joukoin v 1900 kahden puolen, kun ei Suomen virkavaltaeliitti osannut hyödyntää kansan työvoimaa ja osaamista, vaan kansalta piti saada Eliitille kaikki mahdollinen kaikin mahdollisin keinoin. Australiaankin mentiin 1960 -luvulla suurin joukoin. Pienempää siirtolaisuutta on ollut koko ajan muuallekin: Saksaan, Etelä-Amerikkaan ym.
Vieläkään ei Suomen valtaeliitti osaa mitään muuta kuin riistää yhä pienemmäksi käyvää Suomen kansaa. Vasta perustettiin joku uusi hallintohimmeli, jolle muka äänestettiin tuhansia tyhjäntoimittajia suurille palkoille. Ja valtionvelka sen kun paisuu, koska ValtaEliitille ja suuryritysten jms pomoille ei enää riitä kuukausipalkaksi rahvaan vuosipalkka. Sinne ne rahat uppoaa, ei rahvaan ruokaan ja asuntoon! Sensuuri pitää huolen, ettei näistä puhuta. Ja kaiken lisäksi tällä verenimijäsakilla on omat, salaiset verolakinsakin, jotka on tehty verojenmaksuista vapautumiseksi. Paljonko esimerkiksi CIA:n agentti, hevosenhampainen ex jopoileva tyhjäntoimittaja Stupido saa ilmaista rahaa ja kuluttaa jatkuviin ulkomaitten pippaloihinsa verorahoja hännänkannattajinenn? Eipä taideta uskaltaa kertoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuten ole työvoiman ylitarjontaa, vaan valtaeliitin krooninen osaamattomuus! On ollut Suomen vitsauksena niin kauan kuin muistetaan. Valtaeliitti ei vain osaa eikä halua käyttää kotimaista kielen ja ammatinkin osaavaa työvoimaa hyödylliseen työhön valtakunnan edun mukaisesti, vaan imee kaiken mahdollisen irtorahan itselle. Ei vain tule mieleenkään, että työllistämisellä saataisiin ulkomaankauppaa kotimaisen tarpeen tyydyttämisen lisäksi ja siitä rahaa. Kateus tulee kuvaan mukaan siinä vaiheessa, kun pitäisi rahvaallekin jäädä rahaa kohtuulliseen elintasoon, vaan kun se kaiki raha pitää saada valtaeliitille itselleen ja heti!
Tämä osaamattomuus on ollut Suomessa ikiaikaista. ruåtsinvallan aikana suomalaiset vietiin sotaan, jotta ruåtsin herrat saivat ylellisyystarvikkeita halvalla. Sitten Venäjän vallan aikana houkuteltiin Venäjälle Jäämeren rannalle verovapaudella ja hyvin siellä pärjättiinkin siihen asti, että Venäjällä valta vaihtui kommunismiin. öMeRikkään on menty suurin joukoin v 1900 kahden puolen, kun ei Suomen virkavaltaeliitti osannut hyödyntää kansan työvoimaa ja osaamista, vaan kansalta piti saada Eliitille kaikki mahdollinen kaikin mahdollisin keinoin. Australiaankin mentiin 1960 -luvulla suurin joukoin. Pienempää siirtolaisuutta on ollut koko ajan muuallekin: Saksaan, Etelä-Amerikkaan ym.
Vieläkään ei Suomen valtaeliitti osaa mitään muuta kuin riistää yhä pienemmäksi käyvää Suomen kansaa. Vasta perustettiin joku uusi hallintohimmeli, jolle muka äänestettiin tuhansia tyhjäntoimittajia suurille palkoille. Ja valtionvelka sen kun paisuu, koska ValtaEliitille ja suuryritysten jms pomoille ei enää riitä kuukausipalkaksi rahvaan vuosipalkka. Sinne ne rahat uppoaa, ei rahvaan ruokaan ja asuntoon! Sensuuri pitää huolen, ettei näistä puhuta. Ja kaiken lisäksi tällä verenimijäsakilla on omat, salaiset verolakinsakin, jotka on tehty verojenmaksuista vapautumiseksi. Paljonko esimerkiksi CIA:n agentti, hevosenhampainen ex jopoileva tyhjäntoimittaja Stupido saa ilmaista rahaa ja kuluttaa jatkuviin ulkomaitten pippaloihinsa verorahoja hännänkannattajinenn? Eipä taideta uskaltaa kertoa.Voi kun oli hyvin ja ymmärrettävästi kirjoitettu luettavaksi kaikille meille, suuri kiitos!
Juuri noinhan se on mennyt ja menee edelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuten ole työvoiman ylitarjontaa, vaan valtaeliitin krooninen osaamattomuus! On ollut Suomen vitsauksena niin kauan kuin muistetaan. Valtaeliitti ei vain osaa eikä halua käyttää kotimaista kielen ja ammatinkin osaavaa työvoimaa hyödylliseen työhön valtakunnan edun mukaisesti, vaan imee kaiken mahdollisen irtorahan itselle. Ei vain tule mieleenkään, että työllistämisellä saataisiin ulkomaankauppaa kotimaisen tarpeen tyydyttämisen lisäksi ja siitä rahaa. Kateus tulee kuvaan mukaan siinä vaiheessa, kun pitäisi rahvaallekin jäädä rahaa kohtuulliseen elintasoon, vaan kun se kaiki raha pitää saada valtaeliitille itselleen ja heti!
Tämä osaamattomuus on ollut Suomessa ikiaikaista. ruåtsinvallan aikana suomalaiset vietiin sotaan, jotta ruåtsin herrat saivat ylellisyystarvikkeita halvalla. Sitten Venäjän vallan aikana houkuteltiin Venäjälle Jäämeren rannalle verovapaudella ja hyvin siellä pärjättiinkin siihen asti, että Venäjällä valta vaihtui kommunismiin. öMeRikkään on menty suurin joukoin v 1900 kahden puolen, kun ei Suomen virkavaltaeliitti osannut hyödyntää kansan työvoimaa ja osaamista, vaan kansalta piti saada Eliitille kaikki mahdollinen kaikin mahdollisin keinoin. Australiaankin mentiin 1960 -luvulla suurin joukoin. Pienempää siirtolaisuutta on ollut koko ajan muuallekin: Saksaan, Etelä-Amerikkaan ym.
Vieläkään ei Suomen valtaeliitti osaa mitään muuta kuin riistää yhä pienemmäksi käyvää Suomen kansaa. Vasta perustettiin joku uusi hallintohimmeli, jolle muka äänestettiin tuhansia tyhjäntoimittajia suurille palkoille. Ja valtionvelka sen kun paisuu, koska ValtaEliitille ja suuryritysten jms pomoille ei enää riitä kuukausipalkaksi rahvaan vuosipalkka. Sinne ne rahat uppoaa, ei rahvaan ruokaan ja asuntoon! Sensuuri pitää huolen, ettei näistä puhuta. Ja kaiken lisäksi tällä verenimijäsakilla on omat, salaiset verolakinsakin, jotka on tehty verojenmaksuista vapautumiseksi. Paljonko esimerkiksi CIA:n agentti, hevosenhampainen ex jopoileva tyhjäntoimittaja Stupido saa ilmaista rahaa ja kuluttaa jatkuviin ulkomaitten pippaloihinsa verorahoja hännänkannattajinenn? Eipä taideta uskaltaa kertoa.Jatkuva satojentuhansien työttömien armeija kertoo karua faktaa jatkuvasta työvoiman ylitarjonnasta.
Sosialismi on tuhonnut valtion talouden ja kilpailukyvyn, joten työttömyys kasvaa tulevaisuudessakin.
Työttömän kannattaa lähteä ajoissa ulkomaille, se on edessä kuitenkin, nykyisiä asumistukia yms. ei tulevaisuudessa ole.
- Anonyymi
Kokoomusmulkkupoliitikot laitettava oikeaan ja henkilökohtaiseen vastuuseen.
- Anonyymi
Mistä se toimeentulo on muodostunut ja mikä taho sen on vienyt?
- Anonyymi
Toimeentulo on tullut velasta, nyt on maksun aika.
- Anonyymi
suomessa on työvoimapula ja tarvitaan lisää maahanmuuttoa 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Samaan aikaan asumispalveluissa notkunat narkkarit istuvat leirinuotiolla viettäen loputonta kesäleiri elämää.
- Anonyymi
Vaihtoehto tilanteelle?
Istu piilossa ja etsi hallituksen piilotyöpaikkoja.
- Anonyymi
Hallituksen tehtävä on suoda mahdollisuudet töihin. Kommunistisessa järjestelmässö valtio järjesti työpaikat ja sehän nähtiin miten siinä kävi. Jos muutaman työpaikan hakeminen kuukaudessa tuntuu ylivoimaiselta miten ihminen pystyy töihin? Velttous, saamattomuus on yhteiskunnan syöpä.
Fiksut pärjää aina.- Anonyymi
Työpaikan hakeminen ei ole ongelma.
Työpaikan saaminen on ongelma.
Fiksut pärjää ilman työtäkin.
- Anonyymi
Yhteiskunnan velvollisuus ei ole elätttää velttoja.
- Anonyymi
Täsmennä veltto määritelmäsi.
Onko Suomessa työttömät velttoja.
421767 ihmistä.
Onko niistä joku osa velttoja, niinkuin työpaikoillakin.
Kuulutko velttoihin,josta työnantaja pyrkii eroon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täsmennä veltto määritelmäsi.
Onko Suomessa työttömät velttoja.
421767 ihmistä.
Onko niistä joku osa velttoja, niinkuin työpaikoillakin.
Kuulutko velttoihin,josta työnantaja pyrkii eroon.Jos lähes 10% ihmisistä on työttöminä se kolahtaa lähes jokaiseen: Isä rahoittaa poikaansa ja äiti tytärtään. Tulonjako ei mene demokraattisesti eli kaikki saavat saman verran vaan riippuu sen työssä käyvän palkasta - palkka on mitoitettu normiperheelle eikä elätä kaikkia, jotka lain mukaan kuuluu elättää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos lähes 10% ihmisistä on työttöminä se kolahtaa lähes jokaiseen: Isä rahoittaa poikaansa ja äiti tytärtään. Tulonjako ei mene demokraattisesti eli kaikki saavat saman verran vaan riippuu sen työssä käyvän palkasta - palkka on mitoitettu normiperheelle eikä elätä kaikkia, jotka lain mukaan kuuluu elättää.
Kyllä isän pitää rahoittaa tytärtäänkin kun isällä om yleensä parempi palkka ja äiti tekee uzein muutenkin palkattomat kotityöt.
- Anonyymi
Työ aateloi ihmisen.
- Anonyymi
Kun ei ole muuta tekemistä, niin työstä tulee elämänsisältö, joka"aateloi" tekijän, saaden siitä puuttuvan itsetunnon.
Säälittäviä tapauksia.
- Anonyymi
Siitä työstä saa myös palkkaa, voi pyrkiä toteuttamaan haaveitaan, pienempiä piankin ja isompia sitten lainarahalla, jota ei työttömälle tipu.
- Anonyymi
Toteutan, aikaa on.
- Anonyymi
Raha tuo valtaa, arvostusta ja laajentaa elämän piiriä. Laiskat näkee toisia vain leipäjonossa. Aikaa on mutta ei mahdollisuuksia elää. Pienempi palkkanenkin työ nostaa elämän tasoa.
Voittaa loiselämisen.- Anonyymi
Ehkä, mutta entä ne muut 450200 työtöntä.
Kaikki ei jouda,eikä tsrvi seisoskella.
Palkkatyöstä on vain puute.
Aatelisuus on näköjään itsetunnon perusta. Koitahan pärjätä, elämä on lyhyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä, mutta entä ne muut 450200 työtöntä.
Kaikki ei jouda,eikä tsrvi seisoskella.
Palkkatyöstä on vain puute.
Aatelisuus on näköjään itsetunnon perusta. Koitahan pärjätä, elämä on lyhyt.Onneksi meillä ei ole sääty-yhteiskuntaa vaikka jotkut siihen politiikalla pyrkivät.
- Anonyymi
Työllisyys nousee töitä tekemällä. Kukaan ei tule kotoa hakemaan töihin. Työtä on tekevälle.
- Anonyymi
Ei mitään kiirettä. Kaikki ajallaan. Tulevaisuudessa, kuten nyky hallituksenkin Lupsukset.Oottelen hallituksen vaihtoa.
- Anonyymi
Hallitukset ei työpaikkoja perusta.
Odottavan aika on pitkä. Jos on koulutusta voi aika mennä hukkaan.
Edessä in miedon tie.
Leipäjonot tulee tutuksi.
Onneksi hallituksemme karsii etuja ja työläiset kiittää.- Anonyymi
Miedon tie on kai latu mutta mieron tie on kivinen ja kuoppainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miedon tie on kai latu mutta mieron tie on kivinen ja kuoppainen.
Homo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homo.
Eti kumppani jostain muualta.
- Anonyymi
Omasta tahdosta työttömät on suurimpia valittajia maailmassa.
- Anonyymi
Orpo maksaa työläisille, että pysyvät töissä. Ilman palkkatyötähän on aikaa tienata.
- Anonyymi
Orpo ei maksa kansalaisille palkka. Sen tekevät yrittäjät jotka viisaudessaanmaksavat muillekin ahkerille palkkaa. Nim 46K/kk.
- Anonyymi
Orpo on lahjoittant lisää. Työläisiä pidetään pakolla työnsyrjässä.
- Anonyymi
46K/kk ei ole nälkäpalkka ja lisää tulee käteen kun verot alenee.
Huono puoli isossa palkassa on että ostaisiko seuravaksi mökin vai jahdin.
Etsin ilmaistyövoimaa työvoimaa molemmille.
Työ vapauttaa.- Anonyymi
En ole joutanut rahojani laskemaan. Kelkkamäki, huima vauhti tulisi. Tekemistä riittää, työttömyys vapauttaa.
- Anonyymi
Työttömyys vapauttaa. Leipäjonossa on tilaa. Vieläkö on omat hampaat vai veikö keripukki.No kela maksaa uudet leegot. Muillakin vihervassuilla kunnan maksamat katkokävely lääkkeet.
- Anonyymi
Työttömyys on suhteellista,köyhät joutuu palkkatöihin kun ei muuhun pysty.
Työttömänä voi valita kuka maksaa ja paljonko. Ei siinä jouva työhakemuksia täytellä. Sitä varten on sihteeri. - Anonyymi
Toivottavasti hallituksemme tekee lopun lokkeilustasi.
Mitä nopeammin sen parempi.
Turhat loiseläjät on kitkettä juurinensa. - Anonyymi
On aikoihin eletty kun sossutuloilla elävät keulii rahoillaan!!!
- Anonyymi
Ei passaa keulia verottaja iskee.
Mee kuli palkkatyöhön, orpo on kiitollinen. - Anonyymi
Käyn mielelläni töissä. Siellä tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja tulee rahaa.
Paljon rahaa.
Köyhien keskustelun aiheet on taas joutavaa hallituksen haukkumista vaikka ova itse syyllisiä ahdinkoonsa kun työ ei vaan maita.
Mitäs läksit. Oma vika.- Anonyymi
Kaikissa työpaikoissa ei ole mielenkiintoisia ihmisiä vaan osassa on kyykyttäjiä ja päsmäröijiä, jotka uuvuttavat kaikki.
- Anonyymi
Ei maita ei. Miksi tuhlaan elämäni romujen ostoon. Tehkää ite, minä nautin . Elämä on ihmisen parasta aikaa.
- Anonyymi
Nykyteknologian täysimittaisella hyödyntämisellä päästäisiin kyllä tilanteeseen, jossa 90% ihmisistä ei käy töissä. Jatkossa voidaan päästä hyvin lähelle 100%, kun AI tulee ja hoitaa lähes kaikki hommat. Ihminen ulkoistetaan myös päätösten teosta, koska kone tekee vähemmän virheitä.
- Anonyymi
Vihervassun haihattelua kun työt ei maita tai ei vaan osaa mitään.
Äidin helmoista on vaikee lähtee kovaan maailmaan ottaan vastuuta elämästään.
Siideri maistuu ja vaatteet ei mahdu. Kehopositiivisena maataan sohvalla ja odotetaan että yhteiskunta hoivaa.
Ei muuten hoivaa enää kauan ja maksakin viheltää. - Anonyymi
Aamulla katselen kun orponorjat laahustaa töihin. Kiitän viisauttani kun vältyn tuolta kohtalolta.
Päivän mittaan lähden tienaan entisten päälle. - Anonyymi
Jotkut joutuvat olan yli heitettyjen jämien asemaan. Niin voi käydä kenelle hyvänsä.
- Anonyymi
Työtön ei ole millään tavalla viisas. Pitää olla ahkera, hoksaavainen ja nähdä mahdollisuudet. Viisas pärjää millaisissa olosuhteissa vain.
Nytkin työttämät voisivat mennä myymään kylmälaukuissa jäätelöä, juomia ja ruokaa rannoille. Samalla voisi kerätä tyhjät pullot. Estääkö Kokoomus/Persut?.
Maailma on täynnä mahdollisuuksia elättää itsensä ja näin saada itsetunnon, rahaa ja arvostusta.- Anonyymi
Jäätelön myyntiin tarvitaan luvat ja pääomia, eivätkä ne tavallisissa kylmälaukuissa säily myyntikuntoisina. Katusoittajanakaan ei voi toimia ilman lupaa eikä enenkään sovi jättää tyhjiä pulloja luontoon.
- Anonyymi
Hienoa , ideoit tulevaisuuttasi. Edistystä. Pois peräkammarista. Äiti on tehnyt voitavansa,mutta orponhsllitus saa sinut unelmoimaan.
Ei muuta kuin laukku selkään ja ulos maailmasn.
Kiitä vanhempiasi lähtiessäsi, 40 vuotta on ikuisuus.
Kyyneleet joita he vuodattavat lähdöstäsi johtuvat kiitollisuudesta orponhallitusta johtaan.
Älä ota kotiavainta mukaan, lukot vaihtuu tuotapikaa.- Anonyymi
Tulevaisuus on tuhottu. Ei siitä voi unelmoida kun se on sumuverhon peitossa.
- Anonyymi
Epätoivo synnyttää sarkasmia, se naurattaa kunnes muuttuu todeksi.
Orpon hallitus on tukenut massatyöttömyyttä.
Siinä on onnistuttu loistavasti.
Työvoimareservi onkin historiamme korkeimmalla tasolla.
Valtionvelka on myös historiamme korkeimmalla tasolla.
Kansalaisten velka on myös katastrofaalisessa tilassa, se odottaakin 90 laman lukujen murskaamista.
Orpo on elementissään kun vastustaa EUn uutta velkapakettia,mutta kuten tiedemme.
Orponhallituksen puheet ovat vaan lumetta.
Orpo on ei ole miehenmittanen puheissaankaan, se on surullista.
Me äänestimme, me tuemne katkeraan loppuun.- Anonyymi
Orpo yleensä toistelee muiden puheita.
- Anonyymi
Nykyinen kusirunkkuhallitus laitettava oikeaan vastuuseen Kansan käräjillä.
- Anonyymi
Valittamisen sijaan juomapulloja kylmälaukkuun ja rannoille myymään. Pitää olla ahkera aktiivinen ja kaukaa viisas. Fiksuimmat hommasi kylmälaukut jo toukokuussa!.Tyhmästä päästä kärsii vihervassun ruumis mutta mitäpä se sillä tekisi.
Ei ainakaan töitä.- Anonyymi
Kävikö kauppa,kerros ny.Vai ostikko tokmannilta halavalla ja yrität panna vahingot kiertään.
Tollo oot.
- Anonyymi
Persujen oma perssmäki loivenee jo.
Pohja häämöttää.- Anonyymi
Helteellä kylmät juomat käyvät todella kaupaksi.
Myös väkevämmät.
Ideoita peliin. Ei saa jäädä tuleen makaamaan.
- Anonyymi
Viikonlopoppuna tuli tonni käteen juomia myymällä.
Yrittänyttä ei laiteta.- Anonyymi
Hanasta saa juomavettä edullisesti helteellä.
- Anonyymi
10€ tuoppi on yrittäjjyyttä verokirjalla. Tyhmää kuitenkin ostaa, kun kympillä saa patteriston kaljaa.
Juomienmyynti ilman verokirjaa on yrittäjyyttä parhammillaan.
Orpo, sitähän sinä haluat. - Anonyymi
Maksatko verot siitä tonnista ja YEL,mksut? Vähennetään työttömyyspäivärahasta ainakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksatko verot siitä tonnista ja YEL,mksut? Vähennetään työttömyyspäivärahasta ainakin.
Sosialistin tunnistaa siitä, se alkaa aina heti ensimmäisenä keksimään asioita, miksi mitään ei kannata koskaan yrittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosialistin tunnistaa siitä, se alkaa aina heti ensimmäisenä keksimään asioita, miksi mitään ei kannata koskaan yrittää.
Talousrikoksia tekevät ylernsä ne, joilla siihen on mahdollisuus. Mahtaisiko juomien myyntisi läpäistä tilintarkastuksen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosialistin tunnistaa siitä, se alkaa aina heti ensimmäisenä keksimään asioita, miksi mitään ei kannata koskaan yrittää.
Kannattaa ottaa selvää.Nyt kun pakollinen eläkemaksuraja nousi,alkoi yrityksiä mennä konkurssiin.
Nämä pienyrittäjät ei maksaneet eläkemaksuja riittävästi, niin lopulta ne sai valtiolta eläkkeen ilmaiseksi.
Mikä on väärin moraalisesti.
- Anonyymi
Jämistä ei välitä kukaan.
- Anonyymi
Me olemme valtakunnan sielu,kun voimme huonosti tapahtuu asioita.
Persujämä ei ymmärrä, kun on vain uhoa muttei voimaa.
- Anonyymi
SDP Selittäjä Daamien Pyhäkkö.
Aina löytyy joku syy ettei työ maita.
Lorvikatarri vaivaa ja laiskamato jyllää aivoissa. - Anonyymi
Orpon työttömyystoimet purevat.
Kyllä hallitus on ajantasalla.
Kun on tarpeeksi työllistämättömiä ne juovat ittensä hengiltä.
Veroale oli hyvä oivallus alkoholiin
Kulutuskasvaa, verotulot kasvaa, työttömyysongelma poistuu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1628624Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit417244Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217188Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126642Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495