Sosialidemokraatit ihan toista kuin ennen

Sosialidemokraatit olivat ennen puolue, johon mahtui sisälle kaikenlaista väkeä. Ihmettelen, miksi puolue lähestulkoon pyristelee karkuun hänen kaltaisistaan miehistä.
– Nykyään kaikki erimielisyydet puolueessa tulkitaan hyökkäyksiksi, eikä keskusteluksi.
Jotain Sanna Marinin tyyppistä ihannoidaan SDP puolueessa, kuin olisi sateentekijä yökerhoineen humalassa heilua aamu puoliviiteen.
Tunnelma holhoavasta puolue-eliitistä pitää paikkaansa. Demokraattien puhetavasta on tullut käsikirjoitettua ja teennäistä. Lakoilla ohjataan osaa sosialisteja.

Syytänkin sosialidemokraattien vaikeuksista puolueen vasemmistosiipeä. Siipi on onnistunut tukahduttamaan puolueen keskustelukulttuurin.
– Äänestäjät eivät usko sosialidemokraattien edustavan kansan valtavirtaa. Heillä oma ahneus päällimmäisenä.

Tulisikin ohjata sosialidemokraatteja kohti poliittista keskustaa.
Ainoa tie SDP puoleella on poliittiseen keskustaan itsensä asemoiminen. Vaikka ay-liikkeen raha yhä tekee tuhojaan, pysyä ay-liikkeen ohjauksessa lakkoineen, jopa polliitisina hallitusta vastaan, ei ole puolueen oikea suunta. Muistan kuinka Jutta Urpilainen yritti muuttaa asennoitumista "SDP on osa keskustaa" puheillaan, se kaikui kuuroille korville, eli vasensiiven demareille.

Tuntuu kyllä mahdottomalta jos SDP yltää EK vaalissa yli 16,5 %:tin. Vaikka kuin Yle mm yrittää huimilla gallupeillaan nostaa sosilidemokraatteja. Kuten gallupjohtaja sanoi, että he joutuu tekemään Ylen mukaan gallupit, ei kuten itse tekisivät.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sosialidemokraatit olivat ennen puolue, johon mahtui sisälle kaikenlaista väkeä. Ihmettelen, miksi puolue lähestulkoon pyristelee karkuun hänen kaltaisistaan miehistä.
– Nykyään kaikki erimielisyydet puolueessa tulkitaan hyökkäyksiksi, eikä keskusteluksi.
Jotain Sanna Marinin tyyppistä ihannoidaan SDP puolueessa, kuin olisi sateentekijä yökerhoineen humalassa heilua aamu puoliviiteen.
Tunnelma holhoavasta puolue-eliitistä pitää paikkaansa. Demokraattien puhetavasta on tullut käsikirjoitettua ja teennäistä. Lakoilla ohjataan osaa sosialisteja.

Syytänkin sosialidemokraattien vaikeuksista puolueen vasemmistosiipeä. Siipi on onnistunut tukahduttamaan puolueen keskustelukulttuurin.
– Äänestäjät eivät usko sosialidemokraattien edustavan kansan valtavirtaa. Heillä oma ahneus päällimmäisenä.

Tulisikin ohjata sosialidemokraatteja kohti poliittista keskustaa.
Ainoa tie SDP puoleella on poliittiseen keskustaan itsensä asemoiminen. Vaikka ay-liikkeen raha yhä tekee tuhojaan, pysyä ay-liikkeen ohjauksessa lakkoineen, jopa polliitisina hallitusta vastaan, ei ole puolueen oikea suunta. Muistan kuinka Jutta Urpilainen yritti muuttaa asennoitumista "SDP on osa keskustaa" puheillaan, se kaikui kuuroille korville, eli vasensiiven demareille.

Tuntuu kyllä mahdottomalta jos SDP yltää EK vaalissa yli 16,5 %:tin. Vaikka kuin Yle mm yrittää huimilla gallupeillaan nostaa sosilidemokraatteja. Kuten gallupjohtaja sanoi, että he joutuu tekemään Ylen mukaan gallupit, ei kuten itse tekisivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu