Tilastokeskus laskee ilman perheitä jääneitä yksinäisiä

Anonyymi-ap

Nykyään jäädä yksin on hyvin yleistä. Sitä kannatetaan, edistetään, eikä turvataan.

Tilastokeskuksen kannattaa laskea kuinka monta yksinäistä syntyy, koska se koskettaa suoraan maan taloutta.


Yksinäinen mies tai nainen, jolla ei ole vanhempia tai välit ovat poikki ja ihminen selviytyy täysin yksin.

Heillä ei ole yhteyksiä kokonaiseen sukuun.


Toinen tapaus, jossa yksinäisyys syntyy avioeron jälkeen, jossa menetetään kokonaan lapset ja vaimo ja jäädään yksin heitteille.


Isovanhemmat kuolevat varhain ja vanhemmat normaalisti voivat erkaantua lapsistaan, jolloin kiinnostaa, mikä sukupolvi sukupolvien vaihdoksessa on vaarassa jäädä täysin yksin.

Kuinka iso prosentti väestöstä on täysin yksin?

Onko yksinäisyys teknokratian ilmiö?

Yksin voi jäädä lapsettomaksi synnyttämättömäksi koko elämäksi.
Kuinka paljon on täysin yksinäisiä lapsettomia väestöstä?

Yksinäiset voi vielä tutkia työtä tekevien ja työttömien kesken.

Kulttuurissa yleistä, että lapset jäävät naiselle ja mies jää yksin.
Nainen ei ole siten koskaan yksinäinen ja mies on.

Ilmiö kasvaa 2012 horoskooppivaihdoksen myötä kun perhetalous muuttuu.

Mihin perhetalouden muutos vie?

Tunnustetaanko yksinäisyys ongelmaksi?

3

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voiko yksinäiseltä vaatia täyttä yhteiskunnallista osallistumista tai myönnetään erivapaus hitauteen, eristyneisyyteen kaikesta?

    • Anonyymi

      Sellainen mikä kannattaa muistaa, on että yksinäisyyden tunne on hieman eri asia, kuin tilastollinen yksinäisyys.

      Tiettyjä tilastoja on helppo laskea esim. Sinkkutaloudet ja niitä varmasti lasketaankin, mutta se ei kerro ihan kokototuutta ilmiöstä jossa ihminen kokee yksinäisyyttä tai missä ihminen kaipaisi toisen ihmisen tukea elämään.

    • Anonyymi

      Mies jää yksin, koska ei huolehdi itsestään eikä varsinkaan naisestaan ja lapsistaan. Mikä siinä on, ettei mies hoida asioitaan?
      Kukaan kunnon nainen ei halua taakakseen reppanaa, joka on täysin riippuvainen muiden huolenpidosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4243
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2704
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2462
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      82
      1497
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      172
      959
    Aihe