Jostakin syystä nuo autoliikkeet ovat vahvasti L+ taustaisia. Johtuukohan vilunki autokaupoissa siitä, että L+ on tunnetusti kieroa kansaa?
SAKA ja KAMUX ongelmat
8
203
Vastaukset
- Anonyymi
Syntisiä saa huijata. Uskovaisia ei.
- Anonyymi
Kuulun L+ sukuun. Silti minua sumutettiin. Olen ilmeisesti syntinen.
- Anonyymi
Kyllä ne huijaa omiakin 😬
- Anonyymi
Alan minäkin, ei kyseisessä uskossa, uskomaan, montaakin asiaa Pahimmillaan.
- Anonyymi
Onneks sitä on ollut autuas, ettei ole ähnyt kaikkea
- Anonyymi
www
- Anonyymi
🤯: "Ossaa se eteläkin pohjoiseen soittaa, joku näköjään sem jo toki tietää. Asioista on hyvä keskustella, nuoremmat ovat avoimempia, ei se virkaakaan katso aina"
- Anonyymi
🤯:"oli muuten hupaisaa lukea Yle tv 2sen möhläyksistä. Päissään kai olivat olleet, kun oli näkynyt henkilötunnusten loppuosatkin. Kyllä jokainen on ihminen näköjään, kuuntelevat ratiota"
😶🌫️:"Joo, on. Kyllä. Onko tuossa ollut niin että joku kaunis naispuolinen pojat saanu houkuteltua videoimaan. Te naiset. Ei pojat olisi muuten suostuneet edes,luulen."
🤯: "Pellihän oli monen mieleen, hankala sanoa, olisivat varmaan muutenkin tehneet videota, kun virittävät verkkojakin."
😶🌫️:" Kyllä joo. LTEtäkin."
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845177Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.263488Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j392842Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin182021Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581830- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2821560- 941382
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71095