Orimattilan miehet taas kunnostautuneet petoksilla

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a955844c-91cd-4944-85c2-521b8a94c573

Pirkanmaan käräjäoikeuteen on jätetty haastehakemus, joka koskee noin 1,1 miljoonan euron suuruista, poikkeuksellista petosvyyhtiä.

Syytteessä on kaikkiaan 25 vastaajaa, joiden joukossa ainakin kolme viranomaispiireissä ja julkisuudestakin tuttua talousrikollista. Toni Mikael Nyholm ja Aleksi Einari Luoto tuomittiin jo vuonna 2022 useiden vuosien ehdottomiin vankeusrangaistuksiin muun muassa vihtiläiseen lottomiljonääriin kohdistuneista törkeistä petoksista.

Kaksikko oli hakeutunut lottomiehen lähipiiriin keskustelupalstojen kautta. Miehet saivat lypsettyä tältä liki puolet miljoonavoitosta erilaisina sijoituksina ja lainoina keksimiinsä ”hankkeisiin” ja yrityksiin.

Kahdeksan miljoonaa euroa vuonna 2016 voittanut vihtiläismies oli jo parissa vuodessa menettänyt rahansa. Nyholm ja Luoto sekä mukana ollut kolmas mies tuomittiin maksamaan uhrille liki neljä miljoona euroa korkoineen.

Tuoreesta haastehakemuksesta käy ilmi, että Pirkanmaalla käsiteltäväksi tulevassa lavahuijauksessa on kaksikon lisäksi syytettynä myös vuonna 1960 syntynyt turkulainen liikemies Jakke Viheriä.

Viheriä aloitti hämäräbisneksensä jo 1980-luvulla, ja hänet on tuomittu vuosien aikana ainakin kolmesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Nyholm, Luoto ja Viheriä liittyvät vaihtolavavyyhtiin, jossa asianomistajina on kaikkiaan kymmenen rahoitusyhtiötä sekä Verohallinto. Käsiteltäväksi tulee yhteensä yli 50 syytekohtaa lähinnä törkeistä petoksista, törkeistä rahanpesuista, törkeistä kirjanpitorikoksista ja törkeistä veropetoksista.

Syyttäjät ovat ilmoittaneet vaativansa Luodolle ja Viheriälle jälleen ehdotonta vankeusrangaistusta. Vyyhdissä saatu rikoshyöty nousee noin 1,1 miljoonaan. Epäillyt rikokset tapahtuivat viiden vuoden aikana syksystä 2017 syksyyn 2022.

Iltalehden tietojen mukaan kyse on eräänlaisesta ammattimaisten petosmiesten ”yhteenliittymästä”. Päätekijät tunsivat toisensa ja rekrytoivat tiimiinsä muun muassa henkilöitä, joilla oli puhtaat luottotiedot. Nämä puolestaan ottivat nimiinsä yrityksiä, joita sitten käytettiin huijauksissa.

Rahaa haamulavoilla
Rahoitusyhtiöitä lypsettiin yhteensä noin 80 eritasoiseen vaihtolavaan liittyen. Kyseiset vaihtolavat olivat kuitenkin olemassa vain tekaistuissa sopimuksissa, joita rahoittajille toimitettiin.

Vyyhdin keskiössä olevalla yrittäjäpariskunnalla oli Ikaalisissa iso metallialan teollisuushalli, jossa esitettiin kymmenien ”haamulavojen” valmistetun. Verstaalla tosin valmistettiin pienimuotoisesti myös oikeitakin lavoja.

Tutkintaan osallistuneen asiantuntijan mukaan muutamaa oikeaa lavaa pidettiin pihalla hallin ulkopuolella näyttönä siltä varalta, että jokin rahoitusyhtiö haluaisi varmistua kohteen asianmukaisuudesta.

– Tuollaiset lavat maksavat varustelusta riippuen vajaasta neljästä tuhannesta yli kahteenkymmeneen tuhanteen euroon. Lavoissa ei ole minkäänlaisia tunnistetietoja saati rekisterikilpiä, joten niillä on helppo huijata, nimettömänä pysyttelevä asiantuntija toteaa.

Lavavyyhti lähti purkautumaan tiettävästi Sisä-Suomen poliisille tulleen vihjeen perusteella. Laitos on vastannut rikostutkinnasta yhdessä Hämeen poliisilaitoksen kanssa.

Oikeuskäsittelyn arvellaan kestävän viikkoja. Kaikkiaan viidelle syytetylle vaaditaan ehdotonta vankeusrangaistusta. Heidän joukossaan on myös ikaalislainen metallialan yrittäjäpariskunta.

Pirkanmaan käräjäoikeudesta kerrotaan, että pääkäsittelylle ei vielä ole määrätty alkamispäivää.

Iltalehti ei tavoittanut vyyhdin syyttäjiä kommentoimaan asiakokonaisuutta.
61229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ne on alamaailman eliittiä nämä tällaiset kovan luokan petosmiehet.

Äänestä

Orimattila on nykysin Suomen Chicago. Lahti jää kakkoseksi.

Äänestä
  • Joo kyllä elämä on niin kovaa. Ei tosin sitä mitä oli 80-luvulla kun reppanat pelkäsi mitättömyyksiä joita jotkut piti kingeinä

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Joo kyllä elämä on niin kovaa. Ei tosin sitä mitä oli 80-luvulla kun reppanat pelkäsi mitättömyyksiä joita jotkut piti kingeinä

    Yö aikaan olen kuullut ammuntaa Orimattilassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Yö aikaan olen kuullut ammuntaa Orimattilassa.

    Mopojen pakoputket paukkuneet

    Äänestä

Eikai tää vapaana ole ? Nyppi on linnas ja siellä pysyy

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a955844c-91cd-4944-85c2-521b8a94c573

Pirkanmaan käräjäoikeuteen on jätetty haastehakemus, joka koskee noin 1,1 miljoonan euron suuruista, poikkeuksellista petosvyyhtiä.

Syytteessä on kaikkiaan 25 vastaajaa, joiden joukossa ainakin kolme viranomaispiireissä ja julkisuudestakin tuttua talousrikollista. Toni Mikael Nyholm ja Aleksi Einari Luoto tuomittiin jo vuonna 2022 useiden vuosien ehdottomiin vankeusrangaistuksiin muun muassa vihtiläiseen lottomiljonääriin kohdistuneista törkeistä petoksista.

Kaksikko oli hakeutunut lottomiehen lähipiiriin keskustelupalstojen kautta. Miehet saivat lypsettyä tältä liki puolet miljoonavoitosta erilaisina sijoituksina ja lainoina keksimiinsä ”hankkeisiin” ja yrityksiin.

Kahdeksan miljoonaa euroa vuonna 2016 voittanut vihtiläismies oli jo parissa vuodessa menettänyt rahansa. Nyholm ja Luoto sekä mukana ollut kolmas mies tuomittiin maksamaan uhrille liki neljä miljoona euroa korkoineen.

Tuoreesta haastehakemuksesta käy ilmi, että Pirkanmaalla käsiteltäväksi tulevassa lavahuijauksessa on kaksikon lisäksi syytettynä myös vuonna 1960 syntynyt turkulainen liikemies Jakke Viheriä.

Viheriä aloitti hämäräbisneksensä jo 1980-luvulla, ja hänet on tuomittu vuosien aikana ainakin kolmesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Nyholm, Luoto ja Viheriä liittyvät vaihtolavavyyhtiin, jossa asianomistajina on kaikkiaan kymmenen rahoitusyhtiötä sekä Verohallinto. Käsiteltäväksi tulee yhteensä yli 50 syytekohtaa lähinnä törkeistä petoksista, törkeistä rahanpesuista, törkeistä kirjanpitorikoksista ja törkeistä veropetoksista.

Syyttäjät ovat ilmoittaneet vaativansa Luodolle ja Viheriälle jälleen ehdotonta vankeusrangaistusta. Vyyhdissä saatu rikoshyöty nousee noin 1,1 miljoonaan. Epäillyt rikokset tapahtuivat viiden vuoden aikana syksystä 2017 syksyyn 2022.

Iltalehden tietojen mukaan kyse on eräänlaisesta ammattimaisten petosmiesten ”yhteenliittymästä”. Päätekijät tunsivat toisensa ja rekrytoivat tiimiinsä muun muassa henkilöitä, joilla oli puhtaat luottotiedot. Nämä puolestaan ottivat nimiinsä yrityksiä, joita sitten käytettiin huijauksissa.

Rahaa haamulavoilla
Rahoitusyhtiöitä lypsettiin yhteensä noin 80 eritasoiseen vaihtolavaan liittyen. Kyseiset vaihtolavat olivat kuitenkin olemassa vain tekaistuissa sopimuksissa, joita rahoittajille toimitettiin.

Vyyhdin keskiössä olevalla yrittäjäpariskunnalla oli Ikaalisissa iso metallialan teollisuushalli, jossa esitettiin kymmenien ”haamulavojen” valmistetun. Verstaalla tosin valmistettiin pienimuotoisesti myös oikeitakin lavoja.

Tutkintaan osallistuneen asiantuntijan mukaan muutamaa oikeaa lavaa pidettiin pihalla hallin ulkopuolella näyttönä siltä varalta, että jokin rahoitusyhtiö haluaisi varmistua kohteen asianmukaisuudesta.

– Tuollaiset lavat maksavat varustelusta riippuen vajaasta neljästä tuhannesta yli kahteenkymmeneen tuhanteen euroon. Lavoissa ei ole minkäänlaisia tunnistetietoja saati rekisterikilpiä, joten niillä on helppo huijata, nimettömänä pysyttelevä asiantuntija toteaa.

Lavavyyhti lähti purkautumaan tiettävästi Sisä-Suomen poliisille tulleen vihjeen perusteella. Laitos on vastannut rikostutkinnasta yhdessä Hämeen poliisilaitoksen kanssa.

Oikeuskäsittelyn arvellaan kestävän viikkoja. Kaikkiaan viidelle syytetylle vaaditaan ehdotonta vankeusrangaistusta. Heidän joukossaan on myös ikaalislainen metallialan yrittäjäpariskunta.

Pirkanmaan käräjäoikeudesta kerrotaan, että pääkäsittelylle ei vielä ole määrätty alkamispäivää.

Iltalehti ei tavoittanut vyyhdin syyttäjiä kommentoimaan asiakokonaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu