Leppäsen häiriköintitempaus satoi Suviseurojen laariin

Anonyymi-ap

Näiden suviseurojen kävijämäärä on selvästi ylittänyt odotukset. Luulen, että tämä on ainakin osittain tarratoimikunnan ansiota. Siitä johtuen myös media on raportoinut ahkerasti suviseuroista, myöskin neutraalilla otteella.

Suviseurat ovat myös lähetystyötä ja siksi kaikki ovat tervetulleita.

Me pitäydymme sen uskonpuhdistajan oppiin, joka on luterilaisuuden perustaja ja jonka nimi sisältyy Suomen kirkonkin nimeen.

Eräässä tilaisuudessa tulin maininneeksi ilmaisesti jotakin raamatullisuudesta tai joku muu mainitsi. En muista sanoja, mutta Mari Leppänen totesi jotakin, jonka tulkitsin merkitsevän Raaamatun olevan vain kokoelma erilaisten ihmisten tekstejä ja siksi kriittisesti tutkittavia. Minä taas uskon, että kaikkivaltias Luoja on antanut meille Raamatun, joka ei ole tarkoitettu piispojen ja pappien korjattavaksi kulloistenkin aatevirtausten mukaiseksi.

Kristillisissä kirkoissa on epäilemättä ollut satojatuhansia pappeja ja piispoja, jotka ovat saarnanneet Raamatun mukaista avioliitto-oppia ja nämä nykypiispat haluavat tehdä heidän kaikkien työn tyhjäksi.

Piispat edustavat kirkollista esivaltaa. Siitä huolimatta tehtävämme on rakastaa heitä totuudessa ja rukoilla heille halua pitäytyä Raamatun opetukseen.

Ehkä sellaiset tietä etsivät, jotka uskovat Raamatun olevan uskomisen perusta, kiinnostuvat suviseuroista ja opetuksestamme.

Tarratoimikunta on järjestänyt tosi menestyksellisen sissimarkkinointioperaation. Sillä tarkoitetaan poikkeuksellisia operaatioita, jolla saadaan media rummuttamaan markkinoivan organisaation sanomaa. Tarratoimikunta on saanut mitättömällä panostuksella valtavan huomion sekä omalle että suviseurojen sanomalle.

Joskus suunnittelematonkin yhteistyö on voimaa.

146

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Samoin on käynyt case-Räsäsessä. Evankeliumi leviää tavalla jos toisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin on käynyt case-Räsäsessä. Evankeliumi leviää tavalla jos toisella.

        Jumala käyttää myös jumalattomien oman tahtonsa toteuttamiseen.

      • "Kuka muuten maksoi tarrat ja muun materiaalin"

        Vastaus:
        Oleellista ei ole se, kuka maksoi tarrat, vaan se, uskotko Jeesukseen Kristukseen vai et.

      • Anonyymi

        Varmaan evlut kirkko maksoi,!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin on käynyt case-Räsäsessä. Evankeliumi leviää tavalla jos toisella.

        Jumala on ihmeellinen,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Samoin on käynyt case-Räsäsessä. Evankeliumi leviää tavalla jos toisella.

        Kuitenkin kaikenlaisia kristinuskovaisia – ja eritoten konservatiivisia – on paljon vähemmän kuin sata vuotta sitten. Muhamettilaisia taas on hyvin paljon enemmän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala käyttää myös jumalattomien oman tahtonsa toteuttamiseen.

        Ja luonnonvoimia! Alpinisti Audun Grønvold kuoli äskettäin salamaniskuun, mikä on kyllä Jumalalta komeimpia tapoja osoittaa vihansa.

      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kuitenkin kaikenlaisia kristinuskovaisia – ja eritoten konservatiivisia – on paljon vähemmän kuin sata vuotta sitten. Muhamettilaisia taas on hyvin paljon enemmän.

        Täsmennän, että puhuin siis Suomesta, en esimerkiksi päiväntasaajan kakkimajojen asukeista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin on käynyt case-Räsäsessä. Evankeliumi leviää tavalla jos toisella.

        Kyllä, konstit on monet.

      • Anonyymi

        Hyvä kyssäri.

      • Anonyymi

        Evlut kirkko, eli sen jäsenet.

      • Anonyymi

        Taisi mennä Leppäsen edustuskuluihin. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, konstit on monet.

        Sano kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

      • Anonyymi

        Leppäsen seurakunta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sano kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

        Ja päinvastoin.

      • Anonyymi

        Ei ainakaan Leppänen. 😆

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus!

    • Anonyymi

      Kyllä se on lestat jotka tekivät itsestään naurettavan. Tämä on hieno osoitus siitä millaisia pahoja ihmisiä uskovat ovat.

      • Anonyymi

        Ymmärtääkseni sinä naurat heille jokatapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtääkseni sinä naurat heille jokatapauksessa.

        Olet ymmärtänyt väärin. Miksi keksit noita valeita lähimmäisistäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ymmärtänyt väärin. Miksi keksit noita valeita lähimmäisistäsi?

        Kerro sitten omin sanoin mitä ajattelet heistä.

      • "Kyllä se on lestat jotka tekivät itsestään naurettavan. Tämä on hieno osoitus siitä millaisia pahoja ihmisiä uskovat ovat."

        Vastaus:
        Jumalan Sanan puolesta kannattaa olla kuinka naurettava tahansa. Ihminen on epäpätevä määrittelemään, kuka on paha ja kuka on hyvä ihminen

      • Anonyymi
        Joppa2 kirjoitti:

        "Kyllä se on lestat jotka tekivät itsestään naurettavan. Tämä on hieno osoitus siitä millaisia pahoja ihmisiä uskovat ovat."

        Vastaus:
        Jumalan Sanan puolesta kannattaa olla kuinka naurettava tahansa. Ihminen on epäpätevä määrittelemään, kuka on paha ja kuka on hyvä ihminen

        Miksi haluat olla tuollainen orja jollekin mielikuvitus kaverillesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi haluat olla tuollainen orja jollekin mielikuvitus kaverillesi?

        Usko on vapautta!

      • Joppa2 kirjoitti:

        "Kyllä se on lestat jotka tekivät itsestään naurettavan. Tämä on hieno osoitus siitä millaisia pahoja ihmisiä uskovat ovat."

        Vastaus:
        Jumalan Sanan puolesta kannattaa olla kuinka naurettava tahansa. Ihminen on epäpätevä määrittelemään, kuka on paha ja kuka on hyvä ihminen

        >Jumalan Sanan puolesta kannattaa olla kuinka naurettava tahansa.

        Naurettavuuden tavoittelu on kyllä vihoviimeinen tapa toteuttaa lähetyskäskyä! Oletko ihan toope?

        Asiallisuus, todisteiden esittäminen ja kuulijoitten älyn kunnioittaminen olisivat hyviä tapoja, mutta vaikuttaa siltä että ette ole niistä koskaan kuulleetkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Usko on vapautta!

        Ehkä, mutta kovin monien uskovaisten kohdalla ei vain oikein siltä näytä.

        Koska konservatiivikristityt noudattavat lukuisia sääntöjä ja kutsuvat sitä vapaudeksi, muslimit ovat sitten vielä vapaampia, kun heillä on jopa enemmän sääntöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko on vapautta!

        Miksi tämä vapaus ei näy mitenkään, päinvastoin?

    • Anonyymi

      Säälittävä yritys.

      • Anonyymi

        On tosiaan lapsellista lähteä yli 300 hengen voimalla liimailemaan tarroja. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tosiaan lapsellista lähteä yli 300 hengen voimalla liimailemaan tarroja. 🤣

        Aikamoiset reaktiot saatiin aikaan. Lestojen väkivalta ja ne valtakunnan lehtien etusivuille. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikamoiset reaktiot saatiin aikaan. Lestojen väkivalta ja ne valtakunnan lehtien etusivuille. 🤣

        Eivät saneet aikaan mitään muuta kuin pettymystä kun tarrat revittiin heti pois. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät saneet aikaan mitään muuta kuin pettymystä kun tarrat revittiin heti pois. 😆

        Saivat sivukaupalla julkisuutta valtakunnan medioissa: näin lestat on mieltä homoista. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saivat sivukaupalla julkisuutta valtakunnan medioissa: näin lestat on mieltä homoista. 🤣

        Huomiota törkeästä käytöksestä. 😆

      • Anonyymi kirjoitti:

        On tosiaan lapsellista lähteä yli 300 hengen voimalla liimailemaan tarroja. 🤣

        "On tosiaan lapsellista lähteä yli 300 hengen voimalla liimailemaan tarroja"

        Vastaus:
        Ihminen on epäpätevä määrittelemään. mikä on lapsellista ja mikä ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aikamoiset reaktiot saatiin aikaan. Lestojen väkivalta ja ne valtakunnan lehtien etusivuille. 🤣

        "Aikamoiset reaktiot saatiin aikaan. Lestojen väkivalta ja ne valtakunnan lehtien etusivuille."

        Vastaus:
        Jumalaton ihminen on epäpätevä määrittelemään, mikä on väkivaltaa ja mikä ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivät saneet aikaan mitään muuta kuin pettymystä kun tarrat revittiin heti pois. 😆

        "Eivät saneet aikaan mitään muuta kuin pettymystä kun tarrat revittiin heti pois"

        Vastaus:
        Jumalattomat ihmiset pelkäävät totuutta, Jumalan siunausta lestadiolaisille!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saivat sivukaupalla julkisuutta valtakunnan medioissa: näin lestat on mieltä homoista. 🤣

        "Saivat sivukaupalla julkisuutta valtakunnan medioissa: näin lestat on mieltä homoista"

        Vastaus:
        Kiitos lestadiolaisille. Jumala siunatkoon teitä kaikilla taivaallisilla siunauksilla Kristuksessa!

      • Anonyymi
        Joppa2 kirjoitti:

        "Saivat sivukaupalla julkisuutta valtakunnan medioissa: näin lestat on mieltä homoista"

        Vastaus:
        Kiitos lestadiolaisille. Jumala siunatkoon teitä kaikilla taivaallisilla siunauksilla Kristuksessa!

        Mikä niistä miljoonista jumalista tällä kertaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä niistä miljoonista jumalista tällä kertaa?

        Tuossa viestissähän se tuli esiin ja tarkista hyvä ihminen millä palstalla olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa viestissähän se tuli esiin ja tarkista hyvä ihminen millä palstalla olet.

        Tutki se on,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivät saneet aikaan mitään muuta kuin pettymystä kun tarrat revittiin heti pois. 😆

        Ai ne lähti helposti? Ja kuitenkin muka syyllistyivät vahingontekoon...

      • Joppa2 kirjoitti:

        "Aikamoiset reaktiot saatiin aikaan. Lestojen väkivalta ja ne valtakunnan lehtien etusivuille."

        Vastaus:
        Jumalaton ihminen on epäpätevä määrittelemään, mikä on väkivaltaa ja mikä ei.

        Kiistätkö tosiaan eduskunnan oikeuden määritellä laissa, mikä on kiellettyä väkivaltaa? 😃

        Lestadiolaisuuteen kuuluu esivallan kunnioittaminen, jos et sattunut tietämään.

        Olet kyllä ihme hiippari, mutta se on varsin viihdyttävää.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ai ne lähti helposti? Ja kuitenkin muka syyllistyivät vahingontekoon...

        Juhlien häirintä pilasi niitä.
        Mielummin siellä olisi tehnyt muuta kuin siivonnut niiden sotkijoiden tekosia,
        mutta on jo omantunnon syistä pakko hävittää ne harhaoppiset mainokset,
        että mahdollisimman vähän joutuisi sivistyneempi juhlakansa niiden uhriksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa viestissähän se tuli esiin ja tarkista hyvä ihminen millä palstalla olet.

        No mikä niistä jumalista mitä raamatussa on mainittu?

      • Anonyymi
        Joppa2 kirjoitti:

        "On tosiaan lapsellista lähteä yli 300 hengen voimalla liimailemaan tarroja"

        Vastaus:
        Ihminen on epäpätevä määrittelemään. mikä on lapsellista ja mikä ei.

        Minunkin mielestäni on tosiaan lapsellista lähteä yli 300 hengen voimalla rynnimään ja liimailemaan tarroja, on aihe tai ryhmä mikä tahansa. Pitäisi olla sen verran aikuisuutta, että käy sitten vaikka kasvotusten keskustelut tai sitten julkisestikin. Väylät kun ovat olemassa vaikka sitten netti tms, jos ei pääse tai voi kasvotusten miettiä yhdessä.

        Ihminen on OMASTA mielestään pätevä määrittelemään asian kuin asian. Siksipä juuri syntyykin skismoja, väittelyitä, jopa sotia, kun on niin paljon erilaisia mielipiteitä. Nettikeskusteluistakin häviäisi varmasti yli 99%, jos aina ensin pitäisi kysyä kaikilta lupa saada ilmaista mielipiteensä.

        k_v

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhlien häirintä pilasi niitä.
        Mielummin siellä olisi tehnyt muuta kuin siivonnut niiden sotkijoiden tekosia,
        mutta on jo omantunnon syistä pakko hävittää ne harhaoppiset mainokset,
        että mahdollisimman vähän joutuisi sivistyneempi juhlakansa niiden uhriksi.

        Törkeää häiritä noin !

    • Anonyymi

      Kenestä Leppäsestä kirjoitat ?

      Et kait yritä valehdella että Piispa Leppänen olisi millään tavalla mukana tuossa ?

      • Anonyymi

        Leppäskä nimeomaan on tuossa mukana kannustamassa ja ideoimassa. Varmaan käytti kirkon rahojakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Leppäskä nimeomaan on tuossa mukana kannustamassa ja ideoimassa. Varmaan käytti kirkon rahojakin.

        Missä tuosta on todisteet ?

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Missä tuosta on todisteet ?

        Hänen sormessaan.

      • Anonyymi

        Öhö- öhö! 😆

    • Anonyymi

      Hyvä avauskirjoitus. Lisäksi Lars Leevi Laestadiuksen väki on saanut seuraajia faceen tai siihen tubeen miljoonia. Toki se ei liittynyt tuhon pelkkään "tarrakampanjaan".
      Jotenkin salaa uskon. Herralla on keinonsa.
      Toki valtapyrkimykset nimipaikoille, saattavat johtaa, jos ei nyt, typeriin. Niin ajattelemattomiin tekoihin. Olihan se Leppäskä Salossa puhumassa. Hyviä saarnoja oli. Ja monenmoisia.
      Mä varmaan olisin sen vetäny housunlahkeesta lipputankoon, kuten Vaahteramäen Eemeli siskonsa Pikku-Iidan.
      Kersana ne oli hauskoja ohjelmia TV:ssä. Vähän niinkuin monet toisetkin Artturi Sakarit.

      • Eikö Eemeli kiskonut siskonsa essun olkaimista lipputankoon sillä siskollahan oli mekko päällä, että ei kait nyt alushousuista kuitenkaan ja tuskin kesäaikana raappahousuja mekon kanssa pidettiin.

        Mitä tulee sitten naisten pyrkimyksiin johtopaikoille niin Suomi on tasa-arvoinen maa ja naisilla on ihan samat oikeudet tavoitella noita paikkoja eikä se ole sen naurettavampaa kuin miestenkään vastaava ja lestadiolaisilla ei ainakaan ole mitään varaa sen puoleen sanoa. Hyvin hanakasti ovat tarttumassa kirkon virkoihin ja se lienee yksi suurimpia syitä miksi kirkossa ovat. Taloudellista pakkohan heillä ei ole kuten muilla liikkeillä.
        Ja enpä usko, että piispan paikkaa syljeskelisi sley tai viidesläisetkään jos heille sellaista jossain villeissä päiväunissa tarjottaisiin. Ei vaikka se menisi naiselle.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Eikö Eemeli kiskonut siskonsa essun olkaimista lipputankoon sillä siskollahan oli mekko päällä, että ei kait nyt alushousuista kuitenkaan ja tuskin kesäaikana raappahousuja mekon kanssa pidettiin.

        Mitä tulee sitten naisten pyrkimyksiin johtopaikoille niin Suomi on tasa-arvoinen maa ja naisilla on ihan samat oikeudet tavoitella noita paikkoja eikä se ole sen naurettavampaa kuin miestenkään vastaava ja lestadiolaisilla ei ainakaan ole mitään varaa sen puoleen sanoa. Hyvin hanakasti ovat tarttumassa kirkon virkoihin ja se lienee yksi suurimpia syitä miksi kirkossa ovat. Taloudellista pakkohan heillä ei ole kuten muilla liikkeillä.
        Ja enpä usko, että piispan paikkaa syljeskelisi sley tai viidesläisetkään jos heille sellaista jossain villeissä päiväunissa tarjottaisiin. Ei vaikka se menisi naiselle.

        Mitenkäs se herätysliikkeiden oppi?
        Miten se poikkeaa perinteisestä luterilaisuudesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs se herätysliikkeiden oppi?
        Miten se poikkeaa perinteisestä luterilaisuudesta?

        Kyllä teidän molempien, sekä sinun että Tolkun.Ihmisen asioissa ihan kantaa on. On varmasti "uskiksia" naispappeja, jotka ihan oikeasti uskovat, mitä saarnaavat ja opettavat, näin lyhykäisyydessään. Sitten vaan on, sekä miehissä ja naisissa niitä ns. vanhanaikaisia leipäpappeja. Herätysliikkeet ovat kuitenkin luterilaisen kirkon "vähemmistö", joka on kuitenkin enemmistö. Ja totta laestadiolaiset kyllä pärjäävät taloudellisesti omien seurakuntalaistensa tukemana, kuten muutkin "siviilirekisterissä" olevat seurakunnat omien seurakuntalaisten antamien lahjoitusten avulla.
        Jotka eivät todellakaan ole pakko.
        Ja mistäpä mie sen tiedän? Mie vaan tiedän.
        Sitten on niitä Sanan tyhjäksitekijöitä, jotka eivät ole kokeneet mitään sellaisia "ulottuvuuksia", tai herätystä ruveta papiksi.
        Mistäpä mie sen tiedän? Kun meinasin nuorena lukea papiksi. Enkä ollut uskon ihminen. Kunhan nyt joku koulutus. Ja työ ja homma. Siitä mie sen tiedän.
        Toki koskaan en ole kriittisesti puhunut, enkä arvostellut minkään seurakunnan uskovaisia. Enkä kyseenalaistanut Jumalaa ja Hänen voimiaan.
        Olen saattanut olla kärttyinen, jopa vesisateelle, joka kovalla vastatuulella piiskaa kylmästi kasvoja, ja kastelee ennenpitkää koko vaatetuksen. Mutta en kironnut Häntä.
        Sillä kritisoijat ja teologit ja Sanan tyhjäksi tekijät, saattavat olla typerämpiä, kuin monet vanhat ja viisaat filosofit, kunhan niistä nyt ei tee teologiakoulussa pääasiaa.
        Tiedän, että joku aloittaa innolla teologikoulussa suurella innolla ja uskossakin ei vaan itseensä, kun Jumalaan ja Hänen ainokaiseen Poikaansa, Jeesukseen.
        Tuokaan opiskelija ei ollut "hyvässä hapessa", ja joutui lopettamaan.
        Tahto oli ja halu kova, kuitenkin Isompi Taho katsoi sen, kenties jo ennen koulutusta toisin.
        Siitä mie sen tiedän.
        Toivottavasti tuo apostoli vielä on elävien kirjoissa. Siitä mie sen tiedän. Kun mulla on suu. Joka on tarkoitettu puhumiseen, kuten toisillakin immeisillä. Toimitteluun ja keskinäiseen seuraelämään. Avuksi. Vaikkapa ihan omalle aviopuolisolle tai edes kihlatulle, jos sitäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs se herätysliikkeiden oppi?
        Miten se poikkeaa perinteisestä luterilaisuudesta?

        Tietääkseni herätysliikkeet noudattavat aika tarkkaankin luterilaista tunnustusta, tarkemmin kuin esim. lut. kirkko. Kysymys on enemmänkin erilaisista painotuksista.

        Ihan oikeassa olet. Evlut kirkko on kääntynt omaa oppiaan vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs se herätysliikkeiden oppi?
        Miten se poikkeaa perinteisestä luterilaisuudesta?

        Minkä vuosisadan perinteitä tarkoitat? 1500-luvun? Luterilaisuus oli vähän toista silloin kuin vaikkapa 1800-luvulla.

        Ja miksi rajoittaa perinteet vain luterilaisuuteen? Jos halutaan olla perinteistä kiinni pitäviä klassisia kristittyjä, ainoa oikea malli on tietenkin alkuseurakunta heti Jeesuksen jälkeen.

    • Anonyymi

      Suviseurat kuittaa hyvän saldon!

      • Anonyymi

        Eli lestojen jumala on raha?

      • Anonyymi

        No ei ne nyt varmaankaan enää tosissaan usko "omaan taivaaseensa." Tekeehän he ulkolähetystyötäkin. Edes jokunen.

    • Anonyymi

      Kävijäennätys. Hienoa!

    • Anonyymi

      Hävytön nainen.

      • Anonyymi

        Suomen kieli on jännää ja monitahoista, esimerkiksi sana hävytön, vaikkapa nainen. Ja ajatelkaa hävyllinen mies. No toki tämänkin saattaa ymmärtää joku kaksimielisesti.
        Hulluksi mennyt, ja hulluksi tullut. Maailma. Koskahan Jumala kyllästyy luomakuntaansa?
        Vakavissani kysyn.
        Kävijäennätys hienoa! Kuinmyös.

        Kun viitataan häpeään ei mielestäni kannattaisi käyttää lyhennettä häpy

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kieli on jännää ja monitahoista, esimerkiksi sana hävytön, vaikkapa nainen. Ja ajatelkaa hävyllinen mies. No toki tämänkin saattaa ymmärtää joku kaksimielisesti.
        Hulluksi mennyt, ja hulluksi tullut. Maailma. Koskahan Jumala kyllästyy luomakuntaansa?
        Vakavissani kysyn.
        Kävijäennätys hienoa! Kuinmyös.

        >Koskahan Jumala kyllästyy luomakuntaansa?
        Vakavissani kysyn.

        Ja minä vastaan yhtä vakavissani: Jumala voi koska tahansa muuttaa luomakunnan sekunnissa mieleisekseen täysin verettömästi ja väkivallattomasti, jos kovasti kyllästyy. Eihän hänen kyvyillään ole mitään rajoja.

    • Anonyymi

      Leppänen voisi liittyä elokapinaan.

      • Anonyymi

        Sinne sopisi paremmin

    • Anonyymi

      Minä huutelin vuosia sitten Pridemarssijoille Aleksilla ja poliisi antoi sakot, eikö tuolle Leppäselle pitäisi myös antaa sakot, oli sentään huomattavasti vakavampaa terroria.

      • Anonyymi

        Olisi oikein. Leppänen syyllistyy kiihotukseen kansanryhmää kohtaan ja uskonrauhan rikkomiseen,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi oikein. Leppänen syyllistyy kiihotukseen kansanryhmää kohtaan ja uskonrauhan rikkomiseen,

        Totta. Tuo pitää huomioida.

    • Anonyymi

      JEESUS TULEE

      • Anonyymi

        Taivaassa on villiä seksiä

    • Anonyymi

      Liimailiko enkelitarroja

    • Anonyymi

      Julkisuus satoi suvisten laarin.

    • Anonyymi

      Rikollista!

    • Anonyymi

      Osaako tuo nainen hävetä mitään?

    • Anonyymi

      Suvikset veti jutun 6 -0 kotiin!

    • Anonyymi

      Ja tuostako arkkipiispa? 😆

    • Anonyymi

      Jumalan tarra: " Jeesus on kymppi!"

    • Anonyymi

      Hienosti Suvikset hoisi homman.

      • Anonyymi

        Kyllä, voitto kotiin.

    • Anonyymi

      Typerä eukko yllytti vielä typerämpiä.

    • Anonyymi

      Törkeä nainen, ei mitään tapoja!

      • Anonyymi

        Olisit jatkanut mielummin unia, etkä herännyt jankkaamaan samaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit jatkanut mielummin unia, etkä herännyt jankkaamaan samaa.

        Mitä sinä jankutat?

    • Anonyymi

      Homoilulla, pervoilulla ja häiriköinnillä ei tehdä "lähetystyötä" vaan laittomuutta.

      • Anonyymi

        Mitä noissa muka on laitonta? Kuinka pihalla olet todellisuudesta?

    • Anonyymi

      Eroaisin kirkosta jos en olisi jo eronnut.

    • >Minä taas uskon, että kaikkivaltias Luoja on antanut meille Raamatun, joka ei ole tarkoitettu piispojen ja pappien korjattavaksi kulloistenkin aatevirtausten mukaiseksi.

      Tietänet, että Raamatun alkuluvuissa jumalia on useita. Olisi varmaan vähemmän hämmentävää, jos Raamattu korjattaisiin kauttaaltaan yksijumalaiseksi.

      • Anonyymi

        Väärää rahaakin on läjäpäin, mutta ei ne aidon arvoa vähennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärää rahaakin on läjäpäin, mutta ei ne aidon arvoa vähennä.

        Juuri näin. Tärkeintä on tunnistaa se oikea väärien joukosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärää rahaakin on läjäpäin, mutta ei ne aidon arvoa vähennä.

        Eli sinusta raamattu valehtelee. Mitä muuta siellä valehdellaan?

    • Anonyymi

      Hyvin Suvikset toimi tässäkin .

    • Anonyymi

      Lessujen jeesus-kokouksessa oli about 70000 "ihmistä"! Jos, jokaisella lessulla on lapsia ka. 5, niin todellisia kävijöitä oli 14000! Samaan aikaan oli Pride-tapahtuma, joka keräsi 100 000 osallistujaa ja kaikki täysi-ikäisiä ja siellä oli kaikilla mukaavaa, onneksi ette olleet mukaanaa.

      • Anonyymi

        100 000 tuhatta? 5,6 miljoonaisesta kansasta. Kaiketi muitakin, kuin lessuja?
        Joku heistäkin aikanaan väittänyt, että kaikki ovat homoja. Muisti on hyvä kyllä, kun keskittyy.
        Iso muisti ainakin, vaikka pieni muisti toisinaan "kronklaa".
        Siksi en hotkaise lobbausta. H-moilasten ja kanssaveljien ja sisarien lobbausta. Johon yhtyy..kuorossa...

    • Anonyymi

      Liberaalit kehtaa sortaa uskovia.

      • Anonyymi

        Miksi kirjoitat kuin teini?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kirjoitat kuin teini?

        Miksi olet noin naurettava?

    • Anonyymi

      Hyvä, erinomaista.

    • Anonyymi

      Ei normaalit ihmiset noin toimi.

    • Anonyymi

      Tuo nainen ei ole terve.

      • Anonyymi

        Itsekään et ole normaali ja toimit epäterveellä tavalla

    • Anonyymi

      Kansa asettui Suviseurojen puolelle ja Suviseurat tulivat kaiken kansan tietoisuuteen koska häirikköpiispat nyt pyrkivät jahtaamaan lestadiolaisia.

      • Anonyymi

        Onko sinulla muitakin harhoja.

    • Anonyymi

      Mitä luuli saavuttavansa?

      • Anonyymi

        Kirkko yhä syvemmän jakautumisen.

    • Anonyymi

      En arvosta pätkääkään tuota naista.

    • Anonyymi

      Pulkka tuli Leppäsen omaan nilkkaan.

    • Anonyymi

      Sen vaan sanon, että ei ole tervettä piispan touhut.

    • Anonyymi

      Törkeää häiriköintiä.

      • Anonyymi

        Miksi teet sitä niin paljon tällä palstalla

    • Anonyymi

      Onpa törkeä nainen.

    • Anonyymi

      Kyllä piispallakin on toimissaan selkeät rajat ja työ- ja toimintaohjeet kaikessa tekemisessään:

      Piispan tehtävä ykseydessä on vaalia kirkon YKSEYTTÄ ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa. Piispa toimii seurakuntien ja pappien ylimpänä kaitsijana ja hänen tehtävänään on valvoa, että kirkon tehtävään kuuluvia toimia hoidetaan seurakunnissa OIKEAOPPISESTI ja kirkon säädösten mukaisesti. Lisäksi piispa tukee ja ohjaa pappeja sekä edistää hyvää työyhteyttä seurakunnissa.
      Piispan tehtävät ykseydessä voidaan tiivistää seuraaviin seikkoihin:

      Vaalia kirkon ykseyttä:
      Piispan tehtävänä on huolehtia siitä, että KIRKKO PYSYY YHTENÄISENÄ ja toimii yhdessä.

      Edistää kirkon tehtävän toteutumista:
      Piispa varmistaa, että kirkon perustehtävät, kuten sanan julistaminen ja sakramenttien hoitaminen, toteutuvat seurakunnissa asianmukaisesti.
      Tukea ja ohjata pappeja:
      Piispa toimii pappien tukena ja ohjaajana heidän työssään ja varmistaa, että he hoitavat virkansa velvollisuudet.
      Valvoa seurakuntien toimintaa:
      Piispa valvoo, että seurakunnat toimivat kirkon tunnustuksen, lakien ja ohjeiden mukaisesti.
      Edistää yhteistyötä:
      Piispa edistää seurakuntien välistä yhteistyötä ja hyvää työyhteyttä.
      Suorittaa vihkimisiä ja virkaan asettamisia:
      Piispa vihkii uudet papit ja asettaa heidät virkaan.

      Piispa on siis sekä hengellinen että hallinnollinen johtaja, joka vastaa hiippakuntansa kirkollisesta elämästä ja sen kehityksestä.

    • Anonyymi

      Leppänen jää historiaan räyhääjänä.

      • Anonyymi

        Kuten kaikki uskovat. Tämä palsta on antanut uskovista aika ikävän kuvan, ja en yhtään ihmettele että normaalit ihmiset pitävät heitä outoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten kaikki uskovat. Tämä palsta on antanut uskovista aika ikävän kuvan, ja en yhtään ihmettele että normaalit ihmiset pitävät heitä outoina.

        En yhtään ihmettele sinua. Ehkäpä valtaosa uskovista ei vaan viitsi kirjoittaa ja vaivautua näille palstoille. Mä uskon jotta se tunne tulee siitä. Ymmärrän kyllä. Vaikka en aina niin heti älähtäisikään. Mitäpä siihen taas keksii joku "ällipälli".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En yhtään ihmettele sinua. Ehkäpä valtaosa uskovista ei vaan viitsi kirjoittaa ja vaivautua näille palstoille. Mä uskon jotta se tunne tulee siitä. Ymmärrän kyllä. Vaikka en aina niin heti älähtäisikään. Mitäpä siihen taas keksii joku "ällipälli".

        Heidän kannattaisi vaivautua, muuten uskovista jää aika ikävä kuva sen käytöksen perusteella mitä he täällä sekoilevat.

        Mutta kuten tämäkin lestojen tapaus osoittaa, he eivät näytä välittävän kuvastaan, vaikka se olisi kuinka huono.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heidän kannattaisi vaivautua, muuten uskovista jää aika ikävä kuva sen käytöksen perusteella mitä he täällä sekoilevat.

        Mutta kuten tämäkin lestojen tapaus osoittaa, he eivät näytä välittävän kuvastaan, vaikka se olisi kuinka huono.

        Mistä sekoilusta puhut?
        Keskustellaan siitä kun esität siitä näyttöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sekoilusta puhut?
        Keskustellaan siitä kun esität siitä näyttöjä.

        Etkö ole seurannut uutisia? Ilmankos olet tästäkin asiasta niin pihalla. Jos lestat olisivat olleet tästä asiasta hiljaa, niin kukaan ei nyt tietäisi miten rasistisia ja syrjiviä he ovat.

    • Anonyymi

      Potkut!!!!!

    • Anonyymi

      Onpa hävytön !

      • Anonyymi

        Ei todellakaan mitään rajaa noissa teoissaan.

    • Anonyymi

      Häiriökäyttäytymistä.

    • Ennätys kävijöissä! 🙏

    • Anonyymi

      Leppänen on lähtenyt tosissaan hajottamaan evlut kirkkoa.

    • Anonyymi

      Tosiaan häiriintynyttä käytöstä piispalta.

    • Anonyymi

      En koskaan enää lue tai kuuntele mitä tuo nainen selittää.

    • Anonyymi

      Näin se on.

    • Anonyymi

      Olipa rehtiä tekstiä.

    • Anonyymi

      Evlut kirkon häirikkö.

    • Anonyymi

      On se hävytön nainen.

      • Anonyymi

        Miten jaksat jankata samaa. Päästäisit hetkeksi kurkustaan irti, kun mitään uutta asiaa aiheeseen sinulta ei selvästikään löydy.

    • Anonyymi

      Väärässä tehtävässä!

    • Anonyymi

      Pitäkää ihmiset uskossanne kiinni!

    • Anonyymi

      Joku katkeruus tuota naista vaivaa.

    • Anonyymi

      Mitä tuo nainen haluaa?

    • Anonyymi

      Kyllä on kumma nainen.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ei tuollainen käytös piispalta ole tervettä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Nimenomaan.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tässä taas samoja/lähes samoja asioita toistavia (7 kpl) aito_laiselta, palstan kovimmalta kirjoittajalta, jolle tämä palsta aloituksineen on selvästi tärkeämpi kuin kellekään muulle.
      Tekee aloituksia muiden isoista kommenttien määristä, vaikka he kommentoivat paljon häntä vähemmän. Korostaa sillä yksinomaan typeryyttään.

    • Anonyymi
      UUSI

      Törkeydellä ei näytä olevan mitään rajaa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ihan törkeää.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      112
      5310
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      135
      2937
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2547
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      447
      2305
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2265
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      178
      1727
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      118
      1377
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      36
      1192
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1006
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      83
      965
    Aihe